Ajatuksia, ihan mistä vaan

[zerk]

siihen ei takkutukkaa tai typeriä aatteita tartte että vetää ihtesä paskaks huumeilla

Eihän niillä huumeilla ole pakko vetää itseään paskaksi? Kyllä päihteitä voi käyttää myös fiksusti. Itse ainakin koen, että huumeet parantaa mun elämänlaatuani huomattavasti, sekä rikastuttavat arkea ja juhlaa. Ei sen doupin tarvitse olla elämässä päämäärä - mä ainakin koen mielekkäämmäksi vain maustaa niillä omaa elämääni. Tavoitteet mulla on tässä elämässä jossain ihan muualla kuin douppaamisessa.

Vaikuttaa muuten sun viimeisten viestien perusteella kovasti siltä, että sulla on jotain elämäänsä tyytyväisiä hippejä, ja ylipäätään onnellisia ihmisiä, vastaan. Miksi näin? Onko se sulta jotain pois jos joku kokee saavansa doupista irti jotain lisäsisältöä elämäänsä tai tuntee ymmärtäneensä jotain tosi syvää? Eikö olis parempi vaan olla kiinnittämättä huomiota asiaan ja vaikka tehdä jotain kehittävää omalle itselleen, elämälleen? Entä sitten, vaikka joku kokisi olevansa valaistunut ja muita parempi. Anna sen kuvitella niin.

[Comadope]

Miks ihmiset antaa savujen mennä ystävyyden edelle? Tuntuu et muutama jannu joita joskus ystäväksi olen voinut kutsua on nykyään mulle pelkkiä frendejä jos sitäkään. Tai jos hyvää hyvyyttäni frendille lainaan rahaa ja sitten kyselen rahoja takaisin niin saankin kuulla tyyliin haistattelua? Siis mitä vittua... Tuntuu jotenkin niin turhalta, että savu voi olla niinkin hallitseva juttu jonkun elämässä et se vedetään ystävien edelle. Tai sitten et esim jos en omistani tahdo myydä päihteitä pois koska itselle ne olen poistanut niin siitäkin tulee vittuilua jos en myy. Tai jos koitan näitä puupäitä neuvoa et ihan turhaan niitä essoja tänään metsästätte jos eilen ja toissapäivänä jo otitte, vittuilua siitäkin.

Kyllä niitä positiivisiakin fiiliksiä vielä heidän kanssaan saa irti mutta pelottaa et kuinka paljon päihteet voi heitä muuttaa. Miten moraalittomia nilkkejä ollaan muutaman vuoden päästä? Surullista vaan et jo "miedot" päihteet saa joidenkin arvojärjestyksen vituilleen. Vähän pelottaa että mitäs sitten jos löytävätkin jonkun luukun josta saavat vaikka vauhtia kannettua ulos kunhan rahaa on? Nää samat kyseiset jätkät varmaan siellä mummojen potkijoiden joukossa.. Mut en aio luovuttaa koska se, et oon joskus heitä voinut ystäväksi sanoa merkkaa mulle jotain.
Ennen koin huumeet vain positiiviseksi asiaksi elämässäni jos rahanmenoa ei lasketa mutta nyt tuli vain naksahti päässä et ei helvetti, kyllä näillä voi menettää jotain tärkeämpääkin kuin raha..
Tosin onneksi se yksi harvoista jannuista jota voi todella ystäväksi sanoa tulee parin päivän reissusta ja päästään hurjastelemaan sinisillä ferrareilla

[tRip]

Ennen koin huumeet vain positiiviseksi asiaksi elämässäni jos rahanmenoa ei lasketa mutta nyt tuli vain naksahti päässä et ei helvetti, kyllä näillä voi menettää jotain tärkeämpääkin kuin raha..

Mä koin joskus et päihteillä on mulle jotain annettavaa..

Loppujenlopuks en keksi enää mitään järkevää sanottavaa koko touhusta.

Mitä enemmän alkanut keskittyä onnellisuuden tavoitteluun itseni ulkopuolelta, sitä lähemmäs olen päässyt myötätuntoa ja rakkautta.

[happojeesus]

Mä koin joskus et päihteillä on mulle jotain annettavaa..

Loppujenlopuks en keksi enää mitään järkevää sanottavaa koko touhusta.

Mitä enemmän alkanut keskittyä onnellisuuden tavoitteluun itseni ulkopuolelta, sitä lähemmäs olen päässyt myötätuntoa ja rakkautta.

Ihmeellistä että itsellä tasapaino ja myötätunto on ilmestynyt vasta kun on lopettanu "ulkopuolisen" hyväksynnän hakemisen ja vaan keskittyny sisäavaruuteen. Toki jos päihteilee pelkästään päihtyäkseen siitä touhusta ei välttämättä saakkaan mitään irti, itse en ainakaan. Vasta kun jälkeenpäin tajutessaan mitä sitä sekoili aikoinaan. Mutta harvemmin siellä tilassa itsessään.

Kukin taaplaa tyylillään.

[tRip]

Ihmeellistä että itsellä tasapaino ja myötätunto on ilmestynyt vasta kun on lopettanu "ulkopuolisen" hyväksynnän hakemisen ja vaan keskittyny sisäavaruuteen.
..
Kukin taaplaa tyylillään.

Koen et mitä lähemmin lähin tarkasteleen sisäisistä syvyyksistä, aineellisista tyydytyksistä, tyytyväisyyttä ja onnellisuutta, sitä enemmän koin lopulta vaan tyytymättömyyttä ja tyhjyyttä.

Yksinäisyyttä ja itsekkyyttä.

Sitä, et vaikka onnellisuus lähteekin omasta itsestä, sisäisistä syvyyksistä, enemmän ja enemmän alkanut huomaamaan et ulkoiset asiat on ne jotka pitää mussa yllä tyytyväisyyttä.

Tottakai, se miten koen ulkopuolisen hyväksynnän, vaikuttaa mun sisäiseen tyytyväisyyteen.
Toisaalta, se mitä voimakkaampana koen sisäisen tyytyväisyyden, sitä vähemmän sillä on merkitystä mitä muut musta ajattelee.

Toisinsanoen, se onnellisuus joka musta huokuu ihmisenä, saan samanlaisena vastakaikuna sen bumerangina.

Vasta kun oppii rakastamaan itseään, kykenee rakastamaan myös muita, samanarvoisina, ja saamaan itsekin osansa, samanarvoisena, ihmisenä.

Vaikeesti selitettynä ehkä..

Kultainen keskitie ja tasapaino.. Se on mulle käsitteellisesti täysin mahdoton yhtälö.

Maailmankaikkeuskin.. Sekin näennäisesti kaaoksellista rykelmää -
Mut tarkastellessa sitä laajemmasta näkökulmasta, voikin huomata siinä jotain symmetristä universaalia kaavaa..
Samaa joka toistuu niin galakseissa, aivojen hermoverkoissa ja synapseissa, kuin myös rihmastoissa..

Samaa kaaoksen heijastumaa mäkin toistan.

Vielä en koe koe olevani niin zen, et voisin sanoo olevani täysin tasapainoinen.

Kaikesta huolimatta onnellinen.

Tottakai, itse kullakin oma tiensä kohti universaaleja totuuksia.

ja jokaisella oma totuutensa, sekä polkunsa kohti sitä jotain.. Kultaista keskitietä?

Kaikki menee just niinkun pitääkin.

Ei ole sattumaa, on vaan satumaa.

Mut se on ehkä jo uskonasia.

sekavaasekavaa_ehkämeenvaannukkumaan

[Otorongo]

Tavallaan negatiivinen voi olla joskus jopa positiivista opettavampaa.
Nimenomaan virheistään oppii. Tällöin negatiivinen johtaakin positiiviseen.

Onneksi muistin taas oman itseni.
Ja sen, miksi rakastinkaan psykedeelejä yli kaikkien muiden aineiden...

...

Voiko subjektiivinen näkökulma(yhden ihmisen oma tai useamman ihmisen yhteinen) todellisuudesta olla totuus?
Olen sitä mieltä, että objektiivinen todellisuus on kaikki subjektiiviset näkökulmat yhdessä.

Tällaisesta näkökulmasta nähtynä todellisuus olisikin "tyhjyys", johtuen siitä että kaikista näkökulmista samaan aikaan katsottuna ei olisi enää mitään omasta näkökulmasta erillistä, jota voisi itsestä erillisenä havainnoida.

Yksi "tyhjyys" ei ole mitään, mutta se onkin kaikki, jos se jakautuu osiin.

...

Subjektiivinen ja mustavalkoinen egokeskeinen ajattelu vaikeuttaa joidenkin asioiden ymmärtämistä.
Siksi välillä pitää ajatella täysin ilman näkökulmaa. Eli olla kokonaan ajattelematta, tyhjentää mielensä.

Tärkeää on myös kuitenkin pysyä realistisena, subjektiivinen näkökulma, ego, sekä muut vastaavat asiat ovat kuitenkin jossain määrin tarpeellisia arkielämässä ja yhteiskunnassa.

...

Pelkkä puhtaan rationaalinen logiikka on tunteetonta, mutta tunteet ovat epärationaalisia ja epäloogisia.

Tasapaino... Se onkin kaiken avain.

[trollol]

Ihastuminen on ihanaa
Onpa kiva taas muistaa, miltä tää tuntuu.. Ei tee mieli päihteillä, ei edes hatsia polttaa ja mieli on niin pirun ylivirkeä lyhyeittenkin yöunien jälkeen ja siis itse unta ei meinaa millään saada ja kihelmöi pelkkä tietyn ihmisen ajatteleminenkin. Sitä on niin positiivisella ja iloisella tuulella, että aijai ku tekeekin hyvää! (:

[tRip]

Voiko subjektiivinen näkökulma(yhden ihmisen oma tai useamman ihmisen yhteinen) todellisuudesta olla totuus?
Olen sitä mieltä, että objektiivinen todellisuus on kaikki subjektiiviset näkökulmat yhdessä.

Tällaisesta näkökulmasta nähtynä todellisuus olisikin "tyhjyys"
..
Yksi "tyhjyys" ei ole mitään, mutta se onkin kaikki, jos se jakautuu osiin.
...
Siksi välillä pitää ajatella täysin ilman näkökulmaa. Eli olla kokonaan ajattelematta, tyhjentää mielensä.

Tärkeää on myös kuitenkin pysyä realistisena
...
Tasapaino... Se onkin kaiken avain.

Puhut nyt tavallaan monesta asiasta, joiden juurista yritän nyt saada hieman selvyyttä.

Mielen tyhjyys on mun mielestä se perusolemuksen tila, josta kaikki (ajatukset, teot, motiivit) saa alkunsa.
Vähänniinkuin ajatellaan että valkoinen sisältää kaikki spektrin värit.. niin myös musta.
Musta sisältää lisäksi värin, jolle tiede ei ole määritellyt aallonpituutta. Tiede ei tunne tätä väriä, vaikka sen olemassaolon voi omin silmin havaita.

Tyhjyys on kuitenkin se äärimmilleen viety tila, joka nopeasti alkaakin tulvia.. uusia näkökulmia.. ajatuksia.

Näkökulman vaihtaminen antaa mahdollisuuden kehittyä.. Kehittää ymmärrystä.

Ymmärtääkseen todellisuuden luonteen, on luontevasti nähtävä maailma eri näkökulmista.

Sinällään ei kait ole olemassa yhtä totuutta.. tai oikeastaan yhtä todellisuutta..
mutta uskon universaaleihin totuuksiin.
Todellisuuksia on yhtä monia kun on ihmisiä, jokainen luo omansa.

Tasapaino.. Se lähtee mielen tyyneydestä..

Mielen tyyneyttä voi harjoittaa meditoinnilla.. Se johtaa mielen tasapainoon ja harmoniaan. Sopusointuun ajatustensa ja tunteidensa kanssa.

Mielellä tarkoitan sielua, tunteita ja ajatuksia.. Psyykettä.

Mieli on hyvin monimutkainen.. mutta sen voi valjastaa omiin tarpeisiin sopivalla tavalla, sitä harjoittamalla.

Uskon mielen mielettömään potentiaaliin luoda elämää.

Jokainen ajatus ja teko luo ympärilleen elämää.

Elämällä todeksi omaa totuuttaan, näkee maailman ympärillään sellaisena kuin sen itselleen todeksi luo.

Uskomalla ajatuksen voimaan, voi myös muuttaa maailmaa.

Jontin sanoin, kääntämällä äskeisen ajatuksen päälaelleen, mutta uskon sen tarkoittavan jotakuinkin ihan samaa: "Maailmaa ei voi muuttaa mut itteensä voi"

Mikään ei ole mustavalkoista. Mutta kaiken voi nähdä sellaisena.
Kaiken voi kääntää päälaelleen, ja nähdä kummassakin sama ajatus, eri vinkkelistä.
Kaikessa on kaikki.

Elämä on kahden polariteetin spektriä.

Yin&Yang.. 'kaiken' kiteyttävä symboli.

Puhummeko samaa kieltä..?

Siksi välillä pitää ajatella täysin ilman näkökulmaa. Eli olla kokonaan ajattelematta, tyhjentää mielensä.

Voiko ajatella ilman näkökulmaa?
Minusta nuo kaksi eivät ole sama asia laisinkaan.. mielen tyhjentäminen ja näkökulmaton ajattelu.
tai oikeastaan.. eikö tuossa ole selkeä ristiriita.. Olla kokonaan ajattelematta<>ajatella ilman näkökulmaa..?;-

[Poliklinikka]

Suurimmat ongelmani johtuvat persoonallisuus häiriöstä nimeltä "Borderline Personality Disorder" suomalaiselta nimeltään epävakaa persoonallisuus. Kaiken lisäksi tiedän miten tämä on kehittynyt minussa. Arvatkaa olenko ollut viimeiset neljä päivää paskana.

Pelkään toisia ihmisiä, erityisesti naisia. En pysty katsomaan tuntemattomia naisia edes silmiin. Jokaiseen ihmiseen joutuu ensin tottumaan ennen kuin sosiaalisesta kanssakäynnistä tulee yhtään mitään. Arvatkaa kuinka perseestä tämä elämä on ollut ainaisten dysforia ja ahdistuskohtausten keskellä.

Sen takia olen käyttänyt paljon päihteitäkin viimeiset 5-6 vuotta, kun tunteiden ilmaisu on lähes mahdotonta. Onneksi nyt viimeaikoina hyvän ystäväni kanssa käydyt keskustelut ovat auttaneet.

Nyt panacodia kaljan kanssa ja päälle kukkaa sätkästä! Mitäs me vanhempien myrkyttämät lapsen tasolle jääneet päihteiden käyttäjät!

[King Ink]

Oon hieman ajatellut, että mitenhän paljon 16 vuotiaana dekstrometorfaanin puolisäännöllisen kiskomisen aloittaminen on vaikuttanut mun ''normaaliin lasten ja nuorten kehitykseen''.

Tavallaan itkettää kun miettii miten paljon on saattanut menettää sen takia, että lähti siinä vaiheessa tälle tielle. Jos musta oliskin kasvanut vähän paremmilla sosiaalisilla taidoilla varustettu möhkäle, ellen tossa vaiheessa ois alkanu sulkeutumaan dissokuplamaailmaan. Että jos just toi 16-17-18 ois ollu se ratkaiseva vaihe mun nuoruudessa kun oisin päässyt yli mun ujoudesta ja muista pienistä ongelmista mitkä on vaivanneet lapsuudesta asti.

En tiedä. EHKÄ MUA KADUTTAA. Ehkä kaduttaa kun piti aloittaa douppaaminen. Näin 19 vuotiaana, vähän aikuisempana (vaikkakin vitun pentuna viel) on alkanut miettimään sitä hukattua korttia mikä ois mahdollisesti ollut parempi kuin tää minkä vedin, tai oikeastaan mitä vedin antaumuksella vuoden putkeen.

Tai sit oisin vielä surkeempi tapaus ilman huumeita. Ehkä mun kolmen vuoden hallusinogeenien käyttö on kasvattanut musta huomattavasti paremman ihmisen kuin mitä musta olis muuten tullut, ehkä oisin ujompi ilman psykedeelien kiskomista. Ehkä en ois alkanut taiteilemaan ilman sitä ekaa happotrippiä kun löysin kynän uudestaan vuosien jälkeen. Tai sit osaisin piirtää jotain muutakin kuin tollasta abstraktipaskaa.

Mun elämä on hyvä, oon onnellinen kyl. Enkä oo päihdeongelmainenkaan, todelkaa. Mutta en voi tietää mitä olis tapahtunut muuten.

Ei vaa voi tietää koskaan. Pitää vaan diilata sen mahdollisuuden kans, että on voinu menettää jotain spesiaalia huumeiden takia.

t. Pentu joka alotti liian varhain.

[Psychonautilus]

Oon hieman ajatellut, että mitenhän paljon 16 vuotiaana dekstrometorfaanin puolisäännöllisen kiskomisen aloittaminen on vaikuttanut mun ''normaaliin lasten ja nuorten kehitykseen''.

[...]

Mun elämä on hyvä, oon onnellinen kyl. Enkä oo päihdeongelmainenkaan, todelkaa. Mutta en voi tietää mitä olis tapahtunut muuten.

Ei vaa voi tietää koskaan. Pitää vaan diilata sen mahdollisuuden kans, että on voinu menettää jotain spesiaalia huumeiden takia.

t. Pentu joka alotti liian varhain.

Tuollainen on hyvä pitää mielessä, kun siitä voi oppia jotain, mutta muuten toisaalta tuollainen mitä jos -spekulointi, varsinkin jos siihen liittyy syyllisyyttä, on yleensä vaan taakka.
Itsekin mietin välillä vähän samoja polkuja pitkin, mutten kovin kauaa - vaikutti joku tai ei, niin tehty mikä tehty. Elämä on myös ehtinyt osoittaa, että pienelläkin teolla tai tekemättömyydellä voi olla valtavat seuraukset (butterfly effect jne.) - en pysty kovin realistisesti ajattelemaan, millainen elämäni olisi, jos olisin muuten ollut sama ihminen ja tehnyt samat valinnat, mutta jättänyt huumeet pois. Ei se niin toimi. Absolutistina olisin voinut jäädä vaikka auton alle.
Jos asiaa joskus tuumii, niin eihän siinä, muttei kannata kuluttaa kovin paljoa energiaa tehtyjen valintojen päivittelyyn - kannattaa kuluttaa se siihen, miten edessä olevista valinnoista saisi parhaan lopputuloksen.

Tulipa vielä mieleen, että jos olisin jäänyt Lappiin asumaan enkä muuttanut mukulana pois, olisin varmaan tykittänyt subua viimeiset 4 vuotta - tämä on mielestäni todennäköisin skenaario. Onneksi en.

[Otorongo]

Voiko subjektiivinen näkökulma(yhden ihmisen oma tai useamman ihmisen yhteinen) todellisuudesta olla totuus?
Olen sitä mieltä, että objektiivinen todellisuus on kaikki subjektiiviset näkökulmat yhdessä.

Tällaisesta näkökulmasta nähtynä todellisuus olisikin "tyhjyys"
..
Yksi "tyhjyys" ei ole mitään, mutta se onkin kaikki, jos se jakautuu osiin.
...
Siksi välillä pitää ajatella täysin ilman näkökulmaa. Eli olla kokonaan ajattelematta, tyhjentää mielensä.

Tärkeää on myös kuitenkin pysyä realistisena
...
Tasapaino... Se onkin kaiken avain.

Puhut nyt tavallaan monesta asiasta, joiden juurista yritän nyt saada hieman selvyyttä.

Siksi välillä pitää ajatella täysin ilman näkökulmaa. Eli olla kokonaan ajattelematta, tyhjentää mielensä.

Voiko ajatella ilman näkökulmaa?
Minusta nuo kaksi eivät ole sama asia laisinkaan.. mielen tyhjentäminen ja näkökulmaton ajattelu.
tai oikeastaan.. eikö tuossa ole selkeä ristiriita.. Olla kokonaan ajattelematta<>ajatella ilman näkökulmaa..?;-

Tavallaan noiden ajatuksien kirjoittaminen on ajatusten prosessointia eteenpäin omassa päässäni, pitää välissä kirjoittaa ylös, ettei unohda mihin kohtaan jäi... Sen jälkeen onkin jo miettinyt pidemmälle eikä asioilla enää olekaan samaa merkitystä.

Näitä asioita sanallisesti selittäessä tulee usein vastaan ainakin minulla ongelma, että mitä sanoja käyttää jotta saa ajatuksensa selkeästi esille. Tuntuu joskus (ei siis kuitenkaan nyt) että kun sanoo yhden väärän sanan niin toiset takertuvat siihen eivätkä kuule muuta. Toisinaan saatan jopa turhautua, "pyh, en selitä enää ikinä kenellekkään mitään kun ei mene pointti perille mitään sanaa käyttämällä"...

Telepatian yleistymistä odotellessa...

Kuitenkin pointti tuossa näkökulmattomassa ajattelussa oli siis se, että ajattelija itse on näkökulma, jos ei ole näkökulmaa eli ajattelijaa, kuka silloin on ajattelemassa? Ilman ajattelijaa ei olisi enää ajatuksiakaan, vain "tyhjää".

Näkökulmalla taas tarkoitin "näkökulmaa todellisuuteen", tavallaan fyysisellä tavalla.

Ja tyhjyyksiäkin on erilaisia.

Mikään ei ole mustavalkoista. Mutta kaiken voi nähdä sellaisena.
Kaiken voi kääntää päälaelleen, ja nähdä kummassakin sama ajatus, eri vinkkelistä.
Kaikessa on kaikki.

Elämä on kahden polariteetin spektriä.

Yin&Yang.. 'kaiken' kiteyttävä symboli.

Puhummeko samaa kieltä..?

Juurikin näin, ainakin tällä hetkellä ajateltuna. En vain osannut valita oikeita sanoja.

[tRip]

Näitä asioita sanallisesti selittäessä tulee usein vastaan ainakin minulla ongelma, että mitä sanoja käyttää jotta saa ajatuksensa selkeästi esille. Tuntuu joskus (ei siis kuitenkaan nyt) että kun sanoo yhden väärän sanan niin toiset takertuvat siihen eivätkä kuule muuta. Toisinaan saatan jopa turhautua, "pyh, en selitä enää ikinä kenellekkään mitään kun ei mene pointti perille mitään sanaa käyttämällä"...

Telepatian yleistymistä odotellessa...

Kyl mä jäbän viesteistä silti tavoitan sen perimmäisen aatteen.. ehkä.. ainakin uskon niin. telepatiaan ja zensellaseen

Välil tulee vaan tekerruttua (ehkä turhaa turhautuneisuuttaan?) oikeestaan sinällään turhiin pikku detaileihin..

Parempi et kirjottaa ajatuksiaan, kun jättää kirjoittamatta

Mitä enemmän kirjottaa niitä ajatuksiaan, sen selkeemmäks ne päässä muodostuu.

[Psychonautilus]

Jännä miten eri vauhtia ihmiset aikuistuu. Tuntuu et osa on mua vanhempia mut silti lapsellisempia, mut sit on näitä mua vielä nuorempia jotka on aivan eri tavalla kypsiä ja vastuuntuntoisia, eikä tällaisia rellestäviä täysi-ikäisiä ei-aikuisia. Tämä on korostunut kun todella moni itseäni nuorempi on jo isä tai äiti. Kaikki on sanonut ettei tiedä yhtään miten sopeutuu tai osaa olla tai ylipäätään pystyy - nopeastipa on Siperia opettanut jokaista.

[King Ink]

Tuollainen on hyvä pitää mielessä, kun siitä voi oppia jotain, mutta muuten toisaalta tuollainen mitä jos -spekulointi, varsinkin jos siihen liittyy syyllisyyttä, on yleensä vaan taakka.
Itsekin mietin välillä vähän samoja polkuja pitkin, mutten kovin kauaa - vaikutti joku tai ei, niin tehty mikä tehty. Elämä on myös ehtinyt osoittaa, että pienelläkin teolla tai tekemättömyydellä voi olla valtavat seuraukset (butterfly effect jne.) - en pysty kovin realistisesti ajattelemaan, millainen elämäni olisi, jos olisin muuten ollut sama ihminen ja tehnyt samat valinnat, mutta jättänyt huumeet pois. Ei se niin toimi. Absolutistina olisin voinut jäädä vaikka auton alle.
Jos asiaa joskus tuumii, niin eihän siinä, muttei kannata kuluttaa kovin paljoa energiaa tehtyjen valintojen päivittelyyn - kannattaa kuluttaa se siihen, miten edessä olevista valinnoista saisi parhaan lopputuloksen.

Ihan totta puhut. Eipä tuota kannata alkaa ajattelemaan, tai ainakaan sitä ei kannata kovin rankasti alkaa märehtimään. Kuten sanoit, keskittyy jatkamaan eteenpäin ja koittaa miettiä miltä nyt tehdyt päätökset tuntuu muutaman vuoden päästä. Tais vaan olla rankka laskuhumalainen aamuyö ja piti vähän synkistellä ja jossitella. <:

Laineen Kasperi - Jos

[CaptainZ]

King Ink, mitään peruuttamatonta vahinkoo se parin vuoden trippailu ei oo tehnyt. Aivotutkijat ovat nykyään jokseenkin yksimielisiä aivojen plastisuudesta: ne mukautuvat sen mukaan miten ihminen käyttää niitä. Parin vuoden douppailu ei tee sulle mitään rajoitteita, jos et onnistu lopuks iäkses vakuuttamaan ittees sellasista eli omilla uskomuksillas luomaan ja ylläpitämään niitä. Jopa jotkut vakavasti aivovammautuneet ovat onnistuneet ankaralla treenillä ja itseluottamuksella hankkimaan takaisin motorisia ja muita kykyjä, jotka turmassa menettivät. Ja verrattuna johonkin kolariin jossa neljännes aivoista ruhjoutuu, kuosailun aiheuttamat vauriot ovat mitättömiä ja tilapäisiä. Huumeperäiset muutokset persoonallisuudessa ovat kokemusperäisiä, ja siihen, millaista kokemusta haluaa jatkossa kartuttaa, voi vahvasti vaikuttaa.

[LeFairylette]

Miksi ihmiset jotka väittää välittätvänsä, ei osoita sitä millään tavalla? Eikö ne välitäkkään oikeasti? Vai olenko vain liian inhottava ihminen ettei oikeastaan kukaan välitä? Välit pistetään poikki pienimmästäkin asiasta. Vai onko elämäntapanu vain
Jollekkin liikaa.
Mikä mättää.

Rakastan monia ihmisiä elämässäni, jotka nyttemmin on vaan yhtäkkiä kadonneet. Tuntuu että se sattuu liikaa. Enkö ole ansainnut ihania ihmisiä ympärilleni.
Vaikka nyt elämässäni on yksi ihan spessu ihminen, se ei vaan valitettavasti riitä. Tarvitsen ystäviä jotka oileasti välittää ja ovat kiinnostuneita.

Olenko vaan liian hankala persoona käsiteltäväksi...

Tähän haluan lisätä tän aamun mietintää..kun oon muuttanut uuteen kaupunkiin, kukaan sieltä vanhasta kaupungista ei ole tullut kylään, mutta mun pitäisi juosta vanhassa kotikaupungissa jatkuvasti.
Ystävät on mulle kaikki kaikessa, ja kun menetän sellaisen tuntuu että joku kuolisi

Tapahtuuko taas sama, kun muutin turusta helsinkiin?
Unohtaako ne ihmiset mut...mä en TODELLAKAAN unohda ystäviäni toisessa kaupungissa...

[Enigma]

Miksi ihmiset jotka väittää välittätvänsä, ei osoita sitä millään tavalla? Eikö ne välitäkkään oikeasti? Vai olenko vain liian inhottava ihminen ettei oikeastaan kukaan välitä? Välit pistetään poikki pienimmästäkin asiasta. Vai onko elämäntapanu vain
Jollekkin liikaa.
Mikä mättää.

Rakastan monia ihmisiä elämässäni, jotka nyttemmin on vaan yhtäkkiä kadonneet. Tuntuu että se sattuu liikaa. Enkö ole ansainnut ihania ihmisiä ympärilleni.
Vaikka nyt elämässäni on yksi ihan spessu ihminen, se ei vaan valitettavasti riitä. Tarvitsen ystäviä jotka oileasti välittää ja ovat kiinnostuneita.

Olenko vaan liian hankala persoona käsiteltäväksi...

Tähän haluan lisätä tän aamun mietintää..kun oon muuttanut uuteen kaupunkiin, kukaan sieltä vanhasta kaupungista ei ole tullut kylään, mutta mun pitäisi juosta vanhassa kotikaupungissa jatkuvasti.
Ystävät on mulle kaikki kaikessa, ja kun menetän sellaisen tuntuu että joku kuolisi

Tapahtuuko taas sama, kun muutin turusta helsinkiin?
Unohtaako ne ihmiset mut...mä en TODELLAKAAN unohda ystäviäni toisessa kaupungissa...

Jotenkin kun luin tätä niin tuli vaan mieleen että toiha on ihankun mun omasta elämästä koko teksti...
Itse muutin uuteen kaupunkiin vuosi sitten ja vaikka edelliseen on vain alle 100km matka niin melkein voisin sanoa että mun luona on käynyt kaverit kylässä vähemmän mitä mulla on sormia käsissä..
Kyllähän sitä sitten ollaan niin hyviä kavereita kun sinne vanhaan kaupunkiin menee käymään, mutta välillä kyllä tulee mieleen että muistaakohan kukaan edes mua..

[Enigma]

Itsellä tuli tossa mieleen vaan että luuleekohan noi kaikki poliisit et ne pystyy jotenki kontrolloimaan kaikkee mitä täällä tapahtuu?
Nyt tässä 5 minuuttia kelanneena että onkohan tässä koko juttussa mitään järkee uskalsin jo postata tän
Silokit<333

[tRip]

Itsellä tuli tossa mieleen vaan että luuleekohan noi kaikki poliisit et ne pystyy jotenki kontrolloimaan kaikkee mitä täällä tapahtuu?

hä?

mitäs täällä nyt olisi sellaista mitä poliisin pitäisi kontrolloida?
'luuleekohan noi kaikki poliisit' .. must aika huvittava yleistys.. Luulkoot mitä luulevat. Todellisuus on jokatapauksessa tämä.

Sitä varten foorumilla on säännöt.. moderaattorit ja tontut, et oleskelus joku roti.

**

Unohtaako ne ihmiset mut...mä en TODELLAKAAN unohda ystäviäni toisessa kaupungissa...

Ei ne todelliset ystävät mihinkään katoa.. Vaikka ois välissä vuosia.

**

Jokatapauksessa kelasin heittää trippimäiseen tapaan taas näitä omii höpinöityneit keloi.

Vastuuta tästä paskasta suostu taakkanani kantamaan, ja järkevyyskin saattaa olla hyvin kahtiajakoista.

Mä huomaan aniharvoin ku mun on hyvä olla.
Mä alituiseen koitan sitä ylläpitää ja säätää
Kaiken hyvän jyvälle kun pääsee, hädintuskin ehtii ees versoo ku sen joku jo niittää.
tai mieles joku vaan särähtää, ja pirstoo mielenrauhan.
Mut yrittämäl parhaansa ei voi ainakaan epäonnistuakaan.

Ottamal etäisyyttä välil muihin kun itseen, eikä pukee perhosia suoneen,
kastaa maljaansa kilpikonnan kuoreen, alkaa vasta hahmottuun et ne perhoset vatsassa on ihan todellisia kohdattavia.

Matkal taittuu ajatukset verhoutuu huolettomaan huoliteltuun kelaan.

Virpomal siimal,
Varpomal kiimasen angstista vihtaa,
sihauttaa ittesä korpeen poloiseen.

Määrätietoinen katse pälyilevä
Kiintoutuneena linssiin, tipattomaan kuuhun
Kosminen kliimaksi, elämän siidu, rihmastona laskeutuu.
Vesi ja avaruus, erottaaks niit oikeestaan mikään muu kuin etäisyys.
Samalt ne näyttää jos saman materian mielikuvissaan vaan kääntää.

Ajas jos paikkaa ei oo, paikas palikois. Ajois lähti vyöryyn mun menneisyys.
Ajois ei näytä tulvaisuus tulevan ku vasta huomenna. tai hetki tämä siten vasta nyt.

Limitit tulee vastaan ymmärryksen rajal, vaikka käsitystä kaikkeen voi myös alisista hakee
Ylisistä ymmärrystä hapuilla, muttei se ylitsepääsemättömän helpoks asiaa tee, ku ei sitä pysty käsittään ees.

Ylitiks mä jo limitit?no reilusti, käsitän siis käsitteiden käsitteenmukaisen käteettömyyden,
eli hälläväliä, kyl sä ymmärrät suomee.
Ku emmäkää voi ku vaan käsitteenä nää, symbolisena toiseen,
harha askeleen jo ottaa käsityslyyvyn yläpuolisen mielipuolisen mielettömyyteen..
sen kaiken ymmärryksen mielekkyyteen, ettei ymmärtää voi kun käsitystä sellaisenaan jollaisena sen itse kokee.

Aurinko paistaa mielelle ja mietin oks täs nyt oikeestaan järkee..
huoliteltui sanankäänteit joo, mut ei se must taikuria tee.
Pilvet luo kontrastin kaikelle kielelle, aallonpituuksista väreihin,
väreil värei leikitellen.

[Poliklinikka]

Hiton siistiä, ku on lopultakin vaan tajunnu. Hermoromahdus tuli, sen jälkeen aloin mietiskellä ja lukea psykologiaa. Hitto olen viisastunut itsestäni. Kun lopultakin olen kääntänyt kaikki ajatukseni ja pelkoni sanoiksi. Lopulta olen löytänyt niille kaikille psykologiset termit. Kaikki eivät ole pelkkää masennusta ja ahdistusta vaan paljon syvempiä asioita. asioita joita en ole pystynyt käsittelemään ennen tämän vuoden elokuuta.

Nyt tiedän mistä erottaa tosiystävän ja kaverin. Tosi ystävä sanoo mikä on pielessä ja tukee. Kaverit eivät sano juurikaan mitään ja välittävät lähinnä pinnallisista asioista. Minulla on ainoastaan yksi oikea tosiystävä. Hän onkin sitten kultaakin arvokkaampi.

Käytän tästä elämänvaiheesta opittuja asioita yhden kaverini tukemiseen, jotta voin lopulta olla hänelle tosiystävä. Yritän myös hankkia kumppanin, koska on todellakin jo oikea aika. Olen ollut jo ihan tarpeeksi kauan sinkkuna eli koko ikäni.

[rlsmooth]

Taas on lauantai ja ajatukset rullaa. Pienet pajarit tuossa aamulla , muuten korjaillu eilisestä alkoholin nauttimisesta aiheutunutta väsymystä ja ahdistusta muutamalla rommikolalla. Ahdistaa, kun oon tavallaan löytänyt pienen onnen ja ilon taas tavallisesta arjesta ja arkisista askareistani, mutta heti kun tulee vklp, enn vaan osaa nauttia siitä olemisesta, kun on tottunut siihen radalla olemiseen ja zEgoiluun, niinkuin joku tuolla tredin alkupäässä hienosti mainitsikin.

Mutta tunteet on kai vaan käsiteltävä, jotekin tän ahdistuksen syiden anylysointi alkaa kääntyä pikkuhiljaa jopa euforiaksi! Tiiänpähän, mitä pitäisi omassa toiminnassa ja olemisessa hyväksyä ja kehittää. Uskomatonta tämä elämä, tasapainoilua ylämäkien ja alamäkien alati vaihtuvassa välitilassa, jota myös tasamaastoksi kutsutaan. Samaan aikaan niin hyvis, vähän paremmis, mut myöskin tyytymätön. Kaunista tää ristiriitaisuus..

Mut nyt yksinäiset ajattelut sikseen,hieman ehkä lisää rommia, kun frendi ilmeisestikkin aisti mun yksinäiset vibat ja soitti, et maistellaa vinettoo..

[tRip]

Hiton siistiä, ku on lopultakin vaan tajunnu. Hermoromahdus tuli, sen jälkeen aloin mietiskellä ja lukea psykologiaa. Hitto olen viisastunut itsestäni. Kun lopultakin olen kääntänyt kaikki ajatukseni ja pelkoni sanoiksi. Lopulta olen löytänyt niille kaikille psykologiset termit. Kaikki eivät ole pelkkää masennusta ja ahdistusta vaan paljon syvempiä asioita. asioita joita en ole pystynyt käsittelemään ennen tämän vuoden elokuuta.

Nyt tiedän mistä erottaa tosiystävän ja kaverin. Tosi ystävä sanoo mikä on pielessä ja tukee. Kaverit eivät sano juurikaan mitään ja välittävät lähinnä pinnallisista asioista. ..

Käytän tästä elämänvaiheesta opittuja asioita yhden kaverini tukemiseen, jotta voin lopulta olla hänelle tosiystävä. Yritän myös hankkia kumppanin, koska on todellakin jo oikea aika. Olen ollut jo ihan tarpeeksi kauan sinkkuna eli koko ikäni.

Taas on lauantai ja ajatukset rullaa. Pienet pajarit tuossa aamulla , muuten korjaillu eilisestä alkoholin nauttimisesta aiheutunutta väsymystä ja ahdistusta muutamalla rommikolalla. Ahdistaa, kun oon tavallaan löytänyt pienen onnen ja ilon taas tavallisesta arjesta ja arkisista askareistani, mutta heti kun tulee vklp, enn vaan osaa nauttia siitä olemisesta, kun on tottunut siihen radalla olemiseen ja zEgoiluun ..

Mutta tunteet on kai vaan käsiteltävä, jotekin tän ahdistuksen syiden anylysointi alkaa kääntyä pikkuhiljaa jopa euforiaksi! Tiiänpähän, mitä pitäisi omassa toiminnassa ja olemisessa hyväksyä ja kehittää. Uskomatonta tämä elämä, tasapainoilua ylämäkien ja alamäkien alati vaihtuvassa välitilassa, jota myös tasamaastoksi kutsutaan. Samaan aikaan niin hyvis, vähän paremmis, mut myöskin tyytymätön. Kaunista tää ristiriitaisuus..

Mut nyt yksinäiset ajattelut sikseen,hieman ehkä lisää rommia..

Jeap %--
Samoin tavoin, samoin keloin.. en vaan löydä omii sanoi..
Mut mitäpä sitä ettimään löytämäänsä.. täs ne on.

[LeFairylette]

Lauantai..hmm. Nykyään viikonloput on pääosin rauhallisia. En ois keväällä osannu arvata tällästä.
Mut ei täs mitää, ihan hyvä näin. Tällä hetkellä kipeänä, ni lorvailu tekee hyvää.
Toisinaan kaipaa sitä menoa ja meisinkii, mutta ei sitä tarvitse enää niinku joskus aiemmin.

Onko musta tullut vanha?
Tai sit se on vaa tuo mies...kivaa vaan nyhviä.

Tosi outoo miten elämä muuttuu, lyhyessä ajassa... Ihanaa.
En ole enää se masennuksessa rypevä säälittävä ämmä. Vaikka synkkyys joskus mielen valtaakin, on joku joka sen karkottaa nopeesti pois.

[Otorongo]

Pitkä ja vaivalloinen "sen jonkin jossain tuolla" etsiminen...

Tarkoituksen...

Todellisuuden syvimmän olemuksen...

Joka loppujen lopuksi paljastaa että kaiken tarkoitus onkin tässä ja nyt.

[tRip]

Joka loppujen lopuksi paljastaa että kaiken tarkoitus onkin tässä ja nyt.

Se siinä tuntuu olevan vaikeinta just sisäistää..
tai et elämä on jokaisessa hetkessä.. jokainen hetki on loputon mahdollisuus.

Tajunnu myös kuinka tärkeetä on pitää elämässään innostusta yllä..
Ja päämäärätietoisena katse kohti tulevaa..
vaikkei määränpäätä hahmottaiskaan, päämäärän on silti hyvä olla selkee, koska se on se jota kohti me samoillaan.

[liukuri]

Sitä vaan et ootteko te todellisia? Onko mikään todellista? Kun mietin että jospa olenki vain hullu mielisairaalassa ja lääkkeitä tupattu niin pahasti täyteen että tiedosta mistään mitään ja kaikki onkin kuvitelmaa? Noh kun mietin niin enhän voi olla hullu koska ei hullu tajuaisi ajatella tätä? Mutta vain hulluhan ajattelee näin? Näh.. Ja jos oonki siel sairaalas ni kuka oon? oonko edes se minä kuka luulen olevani vai olenko joku muu? kuhan mietin ku niin kumma juttu et voi jatkaa vaik loputtomiin ja ikinä tiedä..

[Infitialis]

Sitä vaan et ootteko te todellisia? Onko mikään todellista? Kun mietin että jospa olenki vain hullu mielisairaalassa ja lääkkeitä tupattu niin pahasti täyteen että tiedosta mistään mitään ja kaikki onkin kuvitelmaa? Noh kun mietin niin enhän voi olla hullu koska ei hullu tajuaisi ajatella tätä? Mutta vain hulluhan ajattelee näin? Näh.. Ja jos oonki siel sairaalas ni kuka oon? oonko edes se minä kuka luulen olevani vai olenko joku muu? kuhan mietin ku niin kumma juttu et voi jatkaa vaik loputtomiin ja ikinä tiedä..

Mä oon matrix ja söit ikuisuuspillerin.

[Otorongo]

Totinen vakavuus on kaikessa absurdiudessaan humoristinen asia. Kuolema on vitsi ja elämä yhtä naurua.

[Basebo]

Sitä vaan et ootteko te todellisia? Onko mikään todellista? Kun mietin että jospa olenki vain hullu mielisairaalassa ja lääkkeitä tupattu niin pahasti täyteen että tiedosta mistään mitään ja kaikki onkin kuvitelmaa? Noh kun mietin niin enhän voi olla hullu koska ei hullu tajuaisi ajatella tätä? Mutta vain hulluhan ajattelee näin? Näh.. Ja jos oonki siel sairaalas ni kuka oon? oonko edes se minä kuka luulen olevani vai olenko joku muu? kuhan mietin ku niin kumma juttu et voi jatkaa vaik loputtomiin ja ikinä tiedä..

Jeh, joskus mietin itse samaa. Entä, jos tämä kaikki on vain pelkkää verhottua matrix pilveä, joka on sokaissut silmämme. Miten tietää mikä on todellista, jos ei voi määritellä todellista. Joku tyyppi joskus sanoi "ajattelen siis olen". Mutta olenko oikeasti vai ajattelenko vain? Joskus tuntuu, että ajattelen ihan liikaakin, eikä missään tunnu olevan mitään järkeä. Myös tuon olen kuullut, että jos ajattelee olevansa hullu, niin ei voi olla hullu. Mikä on hullun ja hullujen ajatuksien ero? Pitääkö olla hullu, että voi ajatella tarpeeksi hullusti, että siinä ajatuksessa olisi jotain järkeä? Ehkäpä hulluja ovat ne, jotka eivät tajua toisen hullun ajatuksia...Mutta kuka sitä loppupeleissä kukin on? Ihmisiähän meidän pitäisi kaikkien olla. Ihmiseläimiä. Vai olemmeko sittenkin vain henkiä, jotka ovat ihmiskehon sisällä ja ihmiskehon rappeuduttua ja kuoltua siirrymme sitten johonkin muuhun paikkaan, johonkin muuhun eläimeen kenties. Ja, jos muut eläimet eivät osaa ajatella niinkuin ihmiset, niin tämä henki sitten unohtaa kaiken edellisestä "isäntäolennosta", ellei sitten siirry toiseen ihmiseen heti toisen ihmiskehon kuoltua. Mutta, missä vaiheessa tämä siirtymä tapahtuu, milloin henkiolento siirtyy toiseen? tapahtuuko tämä sikiövaiheessa ja jos tapahtuu niin silloinhan unohtuu taas entinen elämä, koska eiväthän sikiöt osaa ajatella...Milloinkohan ihminen alkaa ajatella jotain näin hullua...