Olisitko siis kumppanisi kanssa jos tämä harrastaisi seksiä kolmannen osapuolen kanssa vaikka 3 kertaa kuukauden sisällä? Vai kuuluisiko se tähän "vapauteen"?
Jos viittasit muhun ja mun suhteeseen - henkilökohtaisella tasolla - tällä, niin joo, olisin. Mitäpä mä hyötyisin olemattomuudesta. Ihan yhtä lailla mä sitä tyyppii rakastan, vaikka se tunkiskin kulliaan johonkin toiseenkin. Se kun ei oo suoranaisesti meidän välistä, vaan näiden kahden muun osapuolen välistä. Mustasukkaisuus on kokemani mukaan ihan kestettävissä oleva ja toisinaan myös rakentava tunne, jos sitä jää hetkeks kattomaan, et mitäs tää nyt on.
Mun rakastettuna olemisen fiilis ei ole niin heikolla pohjalla, että jonkun toisen rakastetuks tuleminen sitä maailmanlopun vertaa järisyttelis.
Weraroa wrote:Ero on aika hyvä vaihtoehto pettämistilanteissa kun luottamus on mennyt.
Must on tosi korni ajatus, et jos on suhtees sellasen ihmisen kans, jost tosissaan tykkää, ni ettei pystyis ees yrittämään yhteisymmärrystä ja luottamuksen uudelleenrakenteluu, ja kenties myös suhteen raamien uudelleenrakenteluu. No, toki riippuu kumppanin asenteestki, mut jea. Hyväksyn kuitenki vastauksen ja ymmärrän vastapuolen kantaa piirun verran enemmän. Kiitos!
Joillekkin ihmisille kumppani saattaa myös olla objektimainen status symboli johon ei halua muiden koskevan. Vähän sama kun joku repis sun autosta takaluukun.
Sehän täs on just epäilyttävää; viimeks ku tarkistin, ni ainakaa tääl länsimais päin ihmiset ei yleensä ole toistensa omistuksessa. Tässä kohtaa lie siis kyse ennemmin omasta asennevammasta, ja vielpä pahanlaatusesta sellasesta.
frapathea wrote:Selän takana asioiden tekeminen ja epärehellisyys on toki ikävää, mutta epärehellisyyteen yleensä turvaudutaan, kun rehellisyydestä erinäisen pää perseessä olemisen vuoksi olisi enemmän haittaa.
Eli sen sijaan että eläisi sellaista elämää josta voi aina kertoa totuuden häpeilemättä, pitää valehdella ja olla epärehellinen? Mun mielestä se on paljon enemmän pää perseessä olemista, jossa kuljetaan vain oman edun mukaisesti.
Täs astuu kuvioihin oman näkemykseni mukaan todellisuuden kanssa suorassa ristiriidassa oleva käsitys siitä, että ihminen oikeesti edes tekis mitään, mikä ei olis oman edun mukaista. Kyl se meille kaikille taitaa olla se oma perse ekana; joillekin vain epäsuoremmis muodoissa. Mut eipä täällä kukaan tee mitään, ellei saa siitä sitä koirankeksiään; palkintoa, tunnustusta, vahvistusta siitä, et nyt sä elit oikein.
Ja niin, valitettavasti ilmeisen iso osa ihmisistä ei ole kärsinyt vielä tarpeeksi jättääkseen turhan häpeän eilispäivään; valitettavasti ilmeisen suuri osa ihmisistä edelleen häpeää sitä, mikä itsestä tuntuu parhaalta. Ihan vitun hyvänä esimerkkinä vaikkapa BDSM:stä tykkäävät yritysjohtajat, jotka joutuu harrastelee sitä salaa maineen menettämisen pelossa. Ei must kuulostais kauheen mielekkäältä tukahduttaa itseään vain siksi, ettei olis mitään salattavaa. Kaikist mielekkäimmält toki tuntuis se, et ihmiset lakkais tuomitsemasta toisiaan asioista, joista ei muille koidu haittaa, mut niin kauan kuin tätä tapahtuu, niin toisten hyväksyntää laajamittaisesti kaipaavat ihmiset joutuvat valitettavasti piilottelemaan.
Itse olen jättänyt tämän häpeän taakseni ja olen nykyään avoin lähestulkoon kaikesta lähestulkoon kaikille, ja kevyelt tuntuu. Toisinaan ihmiset kattoo kieroon, mut se tuntuu paremmalt ku jatkuva itsensä tukahduttaminen.
frapathea wrote:Mikäli siis toivot rehellisyyttä elämääsi ja kanssaihmisiltäsi, aloita itse rehellisyydestä ja avoimuudesta, ja anna toiselle ihmiselle mahdollisuus olla rehellinen ilman pelkoa
" On virhe odottaa ihmisiltä samankaltaista tahdikkuutta, kohteliaisuutta ja kunnioitusta kuin mitä itse heille luontaisesti osoitat. He eivät sitä tee" - A. Lavey.
Kyyyyl mä uskon, et ne pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Vaatii kärsivällisyyttä ehkä, mut oon kokenut lopputulosten olevan pienen kärsivällsiyyden ja jopa täysin tarpeellisen kärsimyksen arvoisia. Olen kokenut ja koen muuttaneeni kanssaihmisten asenteita ja tapoja omalla esimerkilläni, suuntaan jos toiseen. Kyl se metsä yleensä tuntuu vastaavan, ja mähän huudan.
Ja sittenki, jos oon väärässä, ni mitä hittoo. Oonpahan yrittäny just sen parhaani, mitä muuta mä voisin?
frapathea wrote:(jotka ei perustu siihen, et äiti on opettanu raamatun jäänteiden mukaan ettei saa tehdä huorin - sen puolest osaan sanoo vaan, et must ainakin on kiva ajatella asiat omin päin, eikä toistaa jonkun homeisen opuksen ja homeisen kulttuurin homeisii oppeja ja arvoja, jotka tuntuu lähinnä.. No, kusisilta.)
Eli tää oikeuttaa sua arvostelemaan muiden mielipiteet moraaliopista ja kulttuureista koska sun ajatukset eivät kohtaa tätä mallia, ja näin yrittää tuputtaa omaa ajatusmalliasi jotenkin parempana. Vähän kuin Jehovan todistajat.
Mä koen katselevani tällaisia asioita lähinnä siltä kantilta, mikä vaikuttaa tehokkaimmin minimoivan
tarpeetonta kärsimystä. En koe tuputtaneeni arvojani; voinet lukea lainaamastasi lauseesta pätkän "et must ainakin..." mikä mielestäni viittaa selkeästi siihen, että puhun omasta subjektiivisesta kokemuksestani.
Mut kyl mun ajatusmalli nyt vaa vaikuttaa kaikin tavoin
käytännöllisemmält.
frapathea wrote:"Pyrin näkemään suhteeni sisällön enkä sen rajoja. Olen vapaa kun lakkaan ajattelemasta muureja ja pyrkimästä niiden ulkopuolelle."
Siinä tiivistyy mielestäni tämä sanoma <3 Rakkaudesta <3 Vapaudesta <3 Sun muusta <3 Skeidasta <3
Ja jos pitää "säännöt" seurustelussa niin ei voi elää näin? Siis jos sovitaan ettei olla muiden ihmisten kanssa SILLEEN niin sit ei voi tavoittaa tätä?
No ku ne säännöthän just luo niit rajoja. Ku pidetään mielummin kiinni siitä, mitä
ei saa olla, ni jää vähemmän tilaa sille, mitä
on. Ja mitä sit on tää SILLEEN? Mitä se käsittää, pitää sisällään? Mult on ainakin kadonnu esim. seksin rajat ja määritelmät jo aikapäivii sit, et niit saa selventää (oon täs asias niinkin epäkäytännöllinen tyyppi, ku yhdynnäs kaiken kans koko ajan).
Onks se sit vaa fyysisist jutuist kiinni? Mis se raja menee? Katse, kättely, halaus, suudelma, hyväileminen, yhdyntä? Ja kuinka on emotionaalisen puole laita, ja voiko yhdeltäkään ihmiseltä edes hedelmääkantavasti vaatia emotionaalista uskollisuutta? Entä jos siltiki ihastuu?
Mun se ydinläppä täs kun on, et jos nyt sattuu tykkäämään jostain ihmisest niin kovin, ettei muut jaksa kiinnostaa, ni silloin varmaan luonnollisesti pysyy pitkälti yksavioisessa ruodussa, vaikkei siit erillisii sopimuksia oliskaan. Itselleni on täl hetkel käynyt näin; sovittiin heti enstöiksemme, että tää on täysin vapaata, ja me saadaan olla ja olla olematta kenen kans tahansa kuinka paljon ikinä huvittaakaan. Ollaan lähinnä toistemme kans, koska halutaan olla lähinnä toistemme kans, eikä siks, et täytyis pitää kiinni joistain keinotekoisista raameista, jotta toinen pysyis. Voisin väittää suhteemme olevan vankemmalla pohjalla kuin moni muu suhde, joka meinaa kaatuu jo siihen, jos toinen vähän kyylää kadulla jonkun perään.
Nii, ja sit jos kiinnostaa olla vähän useemman kanssa, ni kuten olemme XTCVelhon tyttöystävän tapauksestakin oppineet, ei ne keinotekoiset raamit paljoo meinaa siin kohtaa, ku pannaan asuinkumppanin kaveria. Siinä pannaan silloin sitä kaveria, eikä siinä panna suhteen sääntöjä.
En näe ton saksivertauksen ideaa täs asiayhteydessä.. Saksilla voi leikata vaikka sataa paperii, mut ei kaikkii kerralla. Mutta vaikka sataa paperii silti. Saksilla voi myös leikata nauhaa. Saksilla voi tehdä myös muuta kuin leikata. Niistä voi tehdä vaikka modernin taideteoksen. Ei täs oo puhuttu siitä, kuinka leveelle ihminen voi haaransa levittää, vaan..
Mut nii, ei kai täs tosiaan mitään oikeeta kantaa ole olemassakaan. Ihmisil nyt on tapana tarkastella asioit siit valost, mist ne pääsee helpoiten jo valmiiksi valitsemaansa lopputulokseen. Tämän takia aukottomat perustelut tätä omaa, valmiiks valittua kantaa vastaan aiheuttaa toisinaan myös raivonpurkauksia ja huorittelua ym. epäasiallista käytöstä, jota voimme tässäkin ketjussa nähdä. Kognitiivinen dissonanssi tuntuu kieltämättä vähän hassulta, mut kyl sen mun kokemuksen mukaan yleensä kestää, vaikka synapsit vähän naksuiskin pelottavasti. Kun on päässyt yli pahimmasta muhjustaan, voi hetkeksi pysähtyä ja katsella ympärilleen, ja kenties miettii, et:
Mä voin puolustella ja todistella itselleni kantani oikeellisuutta ikuisuuksiin, mut kuinka hyödyllistä se on?
Kuinka hyödyllistä on pitää kiinni pinttyneistä ajatusmalleista, jotka tuottaa mulle enemmän tuskaa kuin nautintoa?
Kuinkahan kauan sitä viel jaksaa tapella niit niinkutsuttui tuulimyllyi vastaan?
Koskahan päästän irti ja antaudun autuudelle?
Nauran sinulle frapa, nauran... Sä voit pitää kimppaorgioitas ja huorata ihan rauhassa sun pukkipoikas kanssa mutta älä nyt vittu tule tänne moralisoimaan tollasta paskaa.
