Reilu tunti sit poltin elämäni ensimmäiset salviat. Enkä oikein osaa sanoa tahdonko kokea tuota uudestaan. Sen verran hölmö olen että varmaankin kyllä.
Kävin sängylle istumaan, latasin bongiin silmämääräisen satsin ja otin hitit. Kelailin tuntemuksiani että "tää on nyt se selästätyöntö, tää tuntuu joo". Tässä ehkä pikku vika, liikaa kokemuksia luettuna että luulee tietävänsä mitä tulee. No, työnnöt meni ohi. Kiroilin hetken että se oli sit liian pieni hitti kymppiäksää. Eli mitä tekee Hyvis? Survoo tietty lissää roinaa pesään. Ja sytyttää. Ja hiisaa niin perkeleesti.
Meinasin yskiä mut en sitä tehnytkään. Hämärä muistikuva on vielä siitä että puhalsin savut pihalle ja istuin sänkyni laidalla. Seuraavaksi miuta aletaanki nostaa jostain täysin toisaalta ylös, toisessa olomuodossa, "entiteetissä", samalla ilmoittaen että "Joo kato tässä vaiheessa ikää teidät aina siirretään, tää on ihan normaalia ja se mitä oli aiemmin oli vaan sellasta" Tai jotain... Kun vaan osaisi pukea sitä sanoiksi. Muistan joka tapauksessa melko ankaran paniikin siitä että kaikki onkin ollut pelkkää harhaa.
Tuhannen paniikissa nousen ylös, minulle avataan ovi (niinku jossain sarjoissa et kaksi kättä molemmin puolin työntää isot ovet auki) jonka takana on öö... Lattia? Maa? Joka tapauksessa siellä seisoo tuhansia ihmisiä kädet eteenpäin suoristettuina. Katselen niitä ja mietin että tuossa minä olen... En olekaan tuossa, missä minä olen vai olenko minä jokainen noista? Vai mitä minä mietin? Missäs vitussa MINÄ olen?! Täällä on satamäärin muita hemmoja mut itseäni en kyllä löydä mistään perkele! Vai löysinkö? Olinko sittenkin se keskimmäinen vai kaikki niistä? Tämän jälkeen jäin jotenkin luuppaamaan siihen oveen, tuohon itseni nostamiseen ja kaikkiin niihin ihmisten käsiin... Hetkinen, taisin itse asiassa kokea olevani ne kädet? Vai olinko? Huijausta kaikki vanha oli kuitenkin, sen muistan... Vai muistanko?
Hetken päästä joka tapauksessa tajusin, että hetkinen, minähän olen itse asiassa sängyssä enkä pikku suorakätisinä ukkoina päässäni. Tämän jälkeen hiljalleen aloin tuntemaan kroppaani ja avasin silmäni. Vai oliko ne auki koko ajan? Heräsin maaten mahallani sängyssä, mutten muista käyneeni siihen. Muistan matkalla miettineeni että "mitä vittua" ja ehkä huutaneenikin pääni sisässä, mutta teinkö ehkä tämänkin ääneen? Harmittelin kovasti etten lämännyt kameraa johonki nurkkaan että saisin edes pienen käsityksen siihen mitä ulkona tapahtuu kun sisällä rullaa ja lujaa. Selvittyäni hiihdin suihkuun miettien että oliko nää nyt täyttä hönkää vai "jäikö se ehkä vajaaksi" vai mitä se teki? Nyt kuitenkin kirjoittaessani tätä tajuan että ehkä tää oli kuitenki ihan sitä itseään... Helvetin kieroa ainakin. Ystävälle lupasin illalla viedä savut ja vahtia reissun... Vahingonilo on paras ilo...