oohlalaa. onko toi jotain trollausta, vai miks heitit tollasen perusteettoman kommentin? :evil: väittäisin, ettet tunne mua tarpeeksi hyvin että tossa olis mitään järkeä....Timp3 wrote:"kärsit" oireesi... eli suljit ne pois etkä halunnut käsitellä ja voittaa niitä? Kiva ku joskus muutamienvuosien päästä kilahdat ja lahtaat puolikylää kun et nuorempana ottanut asiaa vakavastilahke wrote:en oikein voi ottaa kantaa bentsoihin, kun en vieläkään oo uskaltanu kokeilla niitä![]()
mutta ontopic, paniikkihäiriö, yleistynyt ahdistuneisuus jne... it's all in your head! mulla on ollu aika laidasta laitaan kaikenlaisia häiriöitä (lähinnä teinivuosina) ja pääsin niistä yli ilman bentsoja : ) tai ainakin pystyn elämään itseni kanssa. oon tyytyväinen silloiseen valintaani, etten mennyt psylääkäreille vaan kärsin yksin kotona pimeässä nurkassa oireeni... en usko että olisin päässyt samalla tavalla asioiden yli ja läpi bentsojen kanssa, niinkuin nyt pääsin (ehkä?) ilman niitä!
oma mielipiteeni..
frapahtaja, kiits : )
jos sillon aikoinaan olisin mennyt psykiatrille, niin se tuskin olis osannu tehdä mulle mitään.. ennemminkin toisinpäin MÄ olisin voinut auttaa sitä olemaan _aidompi_ xD luulen.
uskon, ettei itseään voi kukaan muu auttaa, kuin ko. henkilö itse.. ensinnäkin tuntuu mahdottomalta ajatukselta, että toiselle ihmiselle pystyis selventämään tilanteensa niin samanlaisena kuin sen itse kokee. vaikka pystyisikin, niin onko siinä mitään järkeä sysätä omat ongelmansa toisen ihmisen ratkaistaviksi? ahdistuksen ja masennuksen ja kaikkien psyykkisten häiriöiden olemassaolon pointti on IMO se, että ne saa itse ratkaistua omilla aivoillaan ja omilla keinoillaan. sitten jos siinä onnistuu, niin saavuttaa jotain tosi hienoa : )
tai no, en mäkään ihan yksin oo asioideni kanssa ollut. mulla oli yks maailman hienoin ihminen tukenani, jolle sain kertoa ihan mitä halusin.. ääneen tai ajatuksissani. mutta koskaan se ei vastannut mitään, kuunteli vaan hiljaa.
ongelmien ratkaisu ainakin omalla kohdalla edellytti nimenomaan sitä kärsimistä ja lähes tahallista itsensä kidutusta.. ensin pitää kuolla, että osaa arvostaa elämää. ensin pitää kärsiä, että osaa arvostaa onnellisuutta. Hehheh, ja jos jaksaa kiduttaa itseään ihan sinne psykologisten ongelmien kartoitetun alueen ulkopuolelle ja läpi ja yli olemattomista ja keksityistäkin rajoista, niinkuin mä tein, niin on myöhemmin sitten aika "immuuni" lähes kaikille vastoinkäymisille. melkein mitä vaan negatiivista voi tapahtua, ja pystyn hyväksymään ne pelkällä lyhyellä naurahduksella. näin kärjistetysti.
tai mitä mun nyt ikinä pitikään sanoa, niin kaize tässä tuli... rivien välistä vähintään =D