No niin, ja sitten taas itse asiaan, ts. kooste tämän päivän istunnosta tämän substanssin parissa.
Tosiaan melko nopeavaikutteista tavaraa on, 34 minuutin päästä n. 20mg:n nauttimisesta oraalisesti oltiin jo
++:ssa, ja siellä sitten pysyttiinkin johonkin tuonne neljään tuntiin asti. Nyt on jo kokolailla laskun puolella, lievää päänsärkyä ja tällaista jotenkin flunssaista oloa.
Fyysisesti tää on oikein miellyttävää minusta, hieman on pahoinvointia ja tosiaan sitä vapinaa, joka on kyllä samalla jotenkin euforisoivaa, mutta missään vaiheessa ei tullut sellainen olo, että pitäis olla jotenkin huolissaan omasta kehostaan vaikka oikein koitti etsimällä etsiä jotain negatiivista. Visuaalista aktiivisuutta on, CEVeihin en oikein nyt ehtinyt keskittyä, mutta muuten on ehkä sellaista mukavaa hehkua kuin esim. 4-HO/AcO-DMT:llä ja 2C-C:llä on "pienillä" annoksilla ainakin mulla ollut. Kuuloa en ole kyllä saanut tällä harhailemaan vaikka sitä kai DiPTeillä nimenomaan "pitäisi" esiintyä.
Ihmisten kanssa kommunikointi on yllättäen ollut ihan kivaa, ja kun johonkin keskittyy ja puuhastelee jonkun jutun parissa, niin tulee sisäisesti sellainen olo, että saa jotain hyödyllistä aikaiseksi. Se on aika harvinaista. Kaikki muu tuppaa kyllä sit jäämään ihan täysin huomiotta kun johonkin keskittyy, mut ei se mitään, kun ei mistään pysyvästä tilasta kuitenkaan ole kyse.
Flow, sehän se termi on.
Tuntuu kyllä siltä, että tässä yhdistyy hyöty, hupi ja fyysinen mukavuus sellaisella tavalla, että vois olla hyvinkin potentiaalia nousta tuonne henkilökohtaiseen kärkikastiin 2C-C:n rinnalle. Luulisin, että tää 20mg on mulle tän kanssa ihan sopiva "käyttöannos" - seuraavaksi pitääkin kokeilla että mitä seuraa kun se keskittymisen kohde on toinen ihminen

.
En lähde sen tarkemmin erittelemään pohjalääkitystäni, mutta sen johdosta mulla vaikuttaa nämä 5HT2A-agonistit "tavallista ihmistä" voimakkaammin ja pidempään. Nostakaa varovasti omat annoksenne lähes nollasta, tuntekaa lähteenne, ottakaa selvää yhteisvaikutuksista jne. niin hyvä tulee.
Tällaista sanottavaa mulla oli tällä kertaa tästä vaarallisesta "päihdetarkoituksessa käytetystä hallusinogeenista".