Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Kertomuksia, pohdintoja ja ajatuksia kokemuksista eri tajunnantiloissa.
User avatar
Dexma
Moderator
Posts: 8756
Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
Location: Manse <3

Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by Dexma »

Meskaliinia otettu ja kivaa oli.

Annoksena oli 28 Trichoreus Peruavinusta.

Aloitin setin oton joskus 20.00. Otin aineen siten, että jauhoin pieniin paloihin meskaliini napit ja pistin kielen alle niitä pieninä annoksina ja join ne alas kolalla sitten etten maistanut sitä makua mitä niistä sain. Silloin, kun vähänkin maistoin niin maku oli paha. Annoksen otto siis loppujen lopuksi oli yllättävän helppoa.

Mitä sanoisin perusvaikutuksista? Alussa heti, kun olin syönyt annokseni niin alkoi järjetön tärinä koko kehossa, ja menin annoksen oton jälkeen saunaan helpottamaan oloani. Saunassa alkoi jo tulemaan euforiaa ja keventy olo. Olotila oli erittäin hyvä ja energia tuntui nousevan jonkun verran. Saunan jälkeen aloitin mesetteleen kavereiden kanssa, kun odotin vaikutuksia. Kävi jopa mielessä, että vajarit tais tulla... Jotenkin samanlainen tunne kuin bromo tripillä.

Mesetyksen aikana alkoi kumminkin tulemaan niitä valoja ja värejä. Mietin, että onko tämä nyt vain blaceboo vai ei. Sitten katsahdin käsiäni ja huomasin kuinka ne venyivät yhtäkkiä ja totesin I m tripping :D :D :D :D

Tästä lähti kokemus. Olotila keventyi todella paljon, tuntui jopa, että keho olisi eetterinen. Tätä kesti oikeastaan koko tripin ajan persoonani ja henkinen minä oli ilmassa keho jossain muualla tai jotain. Vaikutuksien alussa tanssin ja venyttelin kehoani, koska tunsin sen hyväksi tunteeksi ja hyväksi itselleni. Vaikutukset olivat noin 2 tuntia eniten extaattiset ja energiset, enkä odottanut mitään henkistä matkaa. Päätin lähteä ulos joka oli erittäin hyvä päätös.

Heti ulosastuessani totesin, että perhana tämä on hienoa ja sen jälkeen alkoi yöllä ajatukset leviämään. Kävelin pitkän matkan ja katselin puita, valoja ja taivasta. Lapsuuteni heräsi taas eloon. Mietin sitä, kuinka psykedeelit tekevät minusta lapsen. Jotenkin tuntuu, että psykedeelit auttavat ajattelemaan lapsen tavoin ja antavat tämän takia mahdollisuuden murtaa muureja ja löytää uusia asioita. Virittää itseään ja ohjelmoida. Dissosiatiivit taas tuntuvat vain näyttävän asioita ei niin helpota virittäytyimistä näyttävät vain sen mitä opettaja on päättänyt näyttää ja sen jälkeen jättää sen kokemuksen oppilaalle. Oppilas tekee tällä kokemuksella mitä ikinä tekeekin. Deliranteista en osaa sanoa. Delirantit tuovat jonkun hengen taikka jonkun täysin uuden voiman käsiin. Kyseinen voima pelottaa, rakastaa, parantaa ja voimistaa. En tiedä.

Aloin miettimään sitä, kuinka olen taas kerran pieni ihminen universumissa ja mitä minä pystyn tekemään on loppupeleissä vain aistimista. En tiedä pystynkö edes muuttamaan meidän universumia, jos pystyn niin maailma ei olisi fraktaali vaan kaaottinen. Jos en pysty niin maailma olisi matemaattinen ja fraktaali. Kaikki olisi ohjelmoitua jollain tavalla.

Näin jäniksen joka juoksi edestäni. Mietin, että jänis on minun henkiolento ja minun pitäisi juosta perään. En juossut. Näin erittäin nopeasti uudestaan jäniksen, enkä lähtenyt tätäkään seuraamaan. Kolmannella kerralla näin jäniksen ja lähdin juokseen perään. Oudointa jäniksen reiteissä oli se, että pystyin hänen perässä juoksin vähän matkaa yhtäkkiä jänis meni johonkin missä en häntä nähnyt. Täällä jänis odotti minua. Taas lähdin perään juoksemaan ja sama toistui. Jänis meni koko ajan tietä pitkin ja sellaisia reittejä jossa sain liikkua, esim minun ei tarvinnut juosta kenenkään pihaan, enkä olisi juossut jos olisi ollut mahdollisuus.

Tämän jälkeen jänis juoksi johonkin, ja minulle tuli erittäin vahva tunne, että jänis oli johdattanut minut johonkin. Oikeastaan olin eksyksissä vaikka olin erittäin lähellä omaa kotiani, en edes kilometrin päässä. Lähdin kävelemään. Kävelin puun ohi ja yhtäkkiä kuului pistävä sihinä jossain. Kävelin eteenpäin ja mietin mikähän se oli, ja minulle jäi ajatus, että pitäisi kuunnella tätä suhinaa. Yhtäkkiä näen liikennemerkin jossa oli nuoli alaspäin ja ajattelin, että se oli merkki siitä, että pitäisi kävellä taakseppäin.

Kävelin taakseppäin ja taas samassa kohtaa sama suhina. Katson viereistä puuta, puu alko liikkua oudosti, muut puut eivät liikkuneet vain tämä yksi. Puu tuntui tanssivan. Tämä tanssi oli lähes hypnoottinen ja uppouduin siihen täysin, kunnes tuli auto minun ohitseni. Tällöin puu heräsi erittäin spontaanisti hypnoosista ja tuntui hätistelevän minut pois. Tämän jälkeen lähdin liikkelle kävelin kotiin.

Opin taas kerran, että maailmassa on jotain mitä kuvaan sanoilla henki. Puut, eläimet ja muut ovat kanssani täällä planeetalla. He ovat jotain mitä minä en. Henkiä jotka tietävät jotain, mitä minä en.

Tämän jälkeen kävelin kotiin, söin ja maadoituin takaisin. Menin nukkumaan, mutta en nukkunut. Laskut olivat loivat ja ihanat hyvä olo jatkui jatkumistaan vielä seuraavanpäivän loppuun jolloinka nukahdin syvään uneen rauhallisesti.
Ahab

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by Ahab »

Aika Alice meininkiä :razz: hyvä kertomus.
Lue kirja tai katso leffa Jäniksen vuosi, jos et jo ole.
User avatar
bol
Kameleontti
Posts: 601
Joined: Tue 12 Jun 2007, 22:27

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by bol »

Hyvä kertomus :)
User avatar
SAWANISTI
Apteekki
Posts: 315
Joined: Mon 14 Jul 2008, 23:54
Location: TKU PRISON

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by SAWANISTI »

Dexma wrote:En tiedä pystynkö edes muuttamaan meidän universumia, jos pystyn niin maailma ei olisi fraktaali vaan kaaottinen. Jos en pysty niin maailma olisi matemaattinen ja fraktaali. Kaikki olisi ohjelmoitua jollain tavalla.
Universumi ON kaaos ja sitä pystyy muuttamaan. Matematiikka ja fraktaalisuus juontuu ihmisten ajatusrakennelmista mm. selviytymistä varten. Terminaattorit on ohjelmoitu tulevaisuudesta.
...bensaahan ne pojat tuli hakemaan...
User avatar
dredi
LD50
Posts: 2160
Joined: Fri 07 Nov 2008, 01:33
Location: hyperspace

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by dredi »

Hihi, jäniksistä tuli mieleen... eilen oltiin sienipäissä ja mentiin eläinkauppaan kattomaan pupuja. Se oli kivaa.
PELASTAKAA PIISKUJÄNIKSET!
User avatar
Dexma
Moderator
Posts: 8756
Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
Location: Manse <3

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by Dexma »

SamaNisti wrote:
Dexma wrote:En tiedä pystynkö edes muuttamaan meidän universumia, jos pystyn niin maailma ei olisi fraktaali vaan kaaottinen. Jos en pysty niin maailma olisi matemaattinen ja fraktaali. Kaikki olisi ohjelmoitua jollain tavalla.
Universumi ON kaaos ja sitä pystyy muuttamaan. Matematiikka ja fraktaalisuus juontuu ihmisten ajatusrakennelmista mm. selviytymistä varten. Terminaattorit on ohjelmoitu tulevaisuudesta.
Mistä tunnistat kaiken kaaokseksi, ja mistä tiedät, että fraktaalisuus on ohjelmoitu ajatus päässäsi?
User avatar
dredi
LD50
Posts: 2160
Joined: Fri 07 Nov 2008, 01:33
Location: hyperspace

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by dredi »

Kaaos on virheellinen käsite. Ei ole olemassa kaaosta ja järjestystä, on vain enemmän tai vähemmän komplekseja rakenteita. Mikäli aivokapasiteettisi ei riitä käsittämään tietyn rakenteen kaavaa, se vaikuttaa sinusta kaoottiselta.
PELASTAKAA PIISKUJÄNIKSET!
User avatar
SAWANISTI
Apteekki
Posts: 315
Joined: Mon 14 Jul 2008, 23:54
Location: TKU PRISON

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by SAWANISTI »

Dexma wrote:
SamaNisti wrote:
Dexma wrote:En tiedä pystynkö edes muuttamaan meidän universumia, jos pystyn niin maailma ei olisi fraktaali vaan kaaottinen. Jos en pysty niin maailma olisi matemaattinen ja fraktaali. Kaikki olisi ohjelmoitua jollain tavalla.
Universumi ON kaaos ja sitä pystyy muuttamaan. Matematiikka ja fraktaalisuus juontuu ihmisten ajatusrakennelmista mm. selviytymistä varten. Terminaattorit on ohjelmoitu tulevaisuudesta.
Mistä tunnistat kaiken kaaokseksi, ja mistä tiedät, että fraktaalisuus on ohjelmoitu ajatus päässäsi?
Nimenomaan kaaoksen tunnistaa (toisinaan) eihän sitä toisaalta ole, mutta toisaalta on ;) fraktaalisuus on just sitä ajatusrakennelmien ym. heittoa sun näytölle ja se ettet voi nähdä (tuntea) kaikkee samaan aikaan luo "harhaisen" tunnetilan kaaoksesta. Olen myös tuntenut kaikkeuden yhteyden eli kaaoksen vastakohdan. Kyse on siis vain tunteista.. voit elää kaaoksessa, ohjelmoidussa tai ihan missä vaan maailmoissa, tunteet mahdollistaa sen. Mut mitä ne on? Onko ne vaan ja missä??
...bensaahan ne pojat tuli hakemaan...
User avatar
Dexma
Moderator
Posts: 8756
Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
Location: Manse <3

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by Dexma »

SamaNisti wrote: Nimenomaan kaaoksen tunnistaa (toisinaan) eihän sitä toisaalta ole, mutta toisaalta on ;)
Tuohon juurikin en näkisi noinkaan helppoa vastausta... Tässä on jotain... Me voidaan vain uskoa ja ajatella, että olisi MAHDOLLISTA jos maailma olisi kaaottinen taikka, että olisi MAHDOLLISTA, että maailma on fraktaalinen.... Ehkä meidän tunteet ja tietokoneet voisivat väittää fyysisiä kaavoja siitä, että maailma on fraktaali, mutta aina nämä kaavatkin ollaan rakennettu niin, että me ei tulkittaisi kaikkea kaaokseksi... Kaaoksesta me ei osata sanoa mitään, mutta meillä on jotain väitteitä kait siitä, että maailma ei olisi kaaosta, MUTTA meidän pää voi AINA rakentaa järkyttävän illuusion jostain rakennelmasta, mutta tämäkin saattaa olla harhaa... aARAHHFAH...ffgghhhj... Aivot hajooo... :D


SamaNisti wrote: voit elää kaaoksessa, ohjelmoidussa tai ihan missä vaan maailmoissa, tunteet mahdollistaa sen. Mut mitä ne on? Onko ne vaan ja missä??
Me elämme maailmassa jota me kaikki koetaan, mutta saatamme puhua siitä erilailla :D

Mää näkisin tällä hetkellä, että tuntee ja meidän ajattelu on meidän aistiemme summa... Kaikki aistit yhdistyy fraktaalisesti aivoissa ja rakentavat ajattelu toiminnan... Oudointa on vain se, että me voidaan syöttää ajatuksiamme ja sitä mikä käy meidän pääkopassa ulospäin...
User avatar
SAWANISTI
Apteekki
Posts: 315
Joined: Mon 14 Jul 2008, 23:54
Location: TKU PRISON

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by SAWANISTI »

Oikea ja vääräkin on vain käsite, niinkuin hyvä ja paha. Ei niitä ole missään ...Tyhjyyden kokeneena... :?
...bensaahan ne pojat tuli hakemaan...
Ahab

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by Ahab »

SamaNisti wrote:Oikea ja vääräkin on vain käsite, niinkuin hyvä ja paha. Ei niitä ole missään ...Tyhjyyden kokeneena... :?
Samaa mieltä. Tai laittaisin käsite sanan tilalle sanan näkökulma.
User avatar
Flood
Lepakko
Posts: 164
Joined: Fri 12 Feb 2010, 17:43

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by Flood »

Näkökulma lienee oikea sana..
IMO kaikkeus nimenomaan on vimosen päälle matemaattinen, "laskelmoitu" ja "harkittu" kokonaisuus. En tiedä, en osaa eikä huvita edes arvata miten muka kaikkeus on laskettu...

Matematiikkaa ja fraktaaleita kun vaan löytyy jokapaikasta. Kvanttifysiikka on avannut ovia aivan uusiin ulottuvuuksiin. Periaatteessa kaikki on laskettavavissa...

Jos joskus tuhansien vuosien päästä saadaan yhdistettyä kvanttifysiikka ja suhtellisuusteoria yhdeksi "kaiken teoriaksi", olisi se ihmiskunnan suurin saavutus. Ikinä.
Vasta tuhansien vuosien päästä kun on tehty jokin todistettu päätös siitä, että onko tuo "kaiken teoria" totta vai ei, voidaan varmuudella sanoa onko kaikkeus matemaattisesti ja "harkittu" korrekti vai kaaottinen.

Sillä jos "kaiken teoria" joskus kehitettäisiin, sen perusteella voitaisiin laskea kaikki. aivan kaikki. jolloin vapaa taho ei olisi edes totta. Ainoastaan vale.

Vale, jonka mieli yrittää haparoiden pitää kasassa, jotta lajin selviämisen kannalta tärkeät toiminnot saataisiin suoritettua.

Aika näyttää. :roll:
"welcome to the world of your mindless life; away from the reality of your lifeless mind"
sary
Karvakuono
Posts: 25
Joined: Tue 28 Sep 2010, 19:14
Location: Vantaa

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by sary »

Ku mä trippasin nii iha joka ikinen asia mitä katoin tuntu tanssivan :D kylpytakin nauha näytti madolta ja mä "tapoin" sen.
User avatar
wRRa
Moderator
Posts: 2228
Joined: Sat 29 May 2010, 21:30
Location: Pääsi sisällä

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by wRRa »

Entä jos kaoottisuus ja fraktaalius/säännönmukaisuus eivätkään kumoa toisiaan?

1.Esim. tämä kuvio on säännönmukainen ja toistuva:
,,,,,

2.Mutta sitten tuleekin poikkeus
,,,,,|,|

3.oho, se olikin kaoottinen! Mutta hetkinen...
,,,,,|,|,,,,,|,|,,,,,|,|

4.Tuo poikkeus olikin toistuva, eli säännönmukainen!!
,,,,,|,|,,,,,|,|,,,,,|,|_-_-_

Mutta nyt se onkin kaoottinen!
5.Eipäs kun...
,,,,,|,|,,,,,|,|,,,,,|,|_-_-_,,,,,|,|,,,,,|,|,,,,,|,|_-_-_,,,,,|,|,,,,,|,|,,,,,|,|_-_-_,,,,,|,|,,,,,|,|,,,,,

ja niin edelleen.

Voiko kaaos olla säännönmukaista ja säännönmukaisuus kaoottista riippuen miten läheltä/kaukaa zoomaa? Ylemmässä kuviossa jos me tarkastellaan vaikkapa väliä 2, me voidaan todeta se kaoottiseksi, sillä se ei ole säännönmukainen (siinä on poikkeus!). Mutta jos me tarkastellaankin pidempää väliä, 3, se onkin säännönmukainen.

Pointti: mistä me voidaan tietää edes onko kyse vaan siitä, mitä aluetta me tarkastellaan? Ja voiks sitä kaikkee yleistää?
"The Emperor... wants to conquer outer space. Yoda... wants to explore inner space, and that is the fundamental difference between the good and the bad side of the force."
User avatar
Dexma
Moderator
Posts: 8756
Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
Location: Manse <3

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by Dexma »

Mut onks näillä keloilla loppupeleissä mitään käytännön hyötyjä?

Mun mielestä aika far out tarttee olla, että juoksee jäniksen perässä :D :love: :love: :love: :love: :love: :oops: :oops: :oops: :mrgreen: :mrgreen: 8) 8) 8) :doh:
User avatar
King Ink
LD50
Posts: 3910
Joined: Fri 10 Jul 2009, 11:38

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by King Ink »

Dexma wrote:Mut onks näillä keloilla loppupeleissä mitään käytännön hyötyjä?
Ei, mut onko niitä silti mukava miettiä? On. Jos on.
User avatar
Dexma
Moderator
Posts: 8756
Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
Location: Manse <3

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by Dexma »

King Ink wrote:
Dexma wrote:Mut onks näillä keloilla loppupeleissä mitään käytännön hyötyjä?
Ei, mut onko niitä silti mukava miettiä? On. Jos on.
Joo ohan niitä hauska miettiä joskus... Mut täytyy toisaalta myöntää, että nykyään näiden jatkuvien sfääristen kelojen kanssa maailman muodoista sun muista alkaa oleen mun mielestä jotenkin, hmm turhauttavaa, tai usein turhauttavaa ei kyllä aina... En tiiä, mä vaan oon niin maadoittunut kait ja tosi ANTI sfäärinen ehkä :D

Mun kommentti oli ehkä jotenkin tosi vittuuntuneena kirjoitettu ja sitä se olikin, enemmän sellaista, voi vittu taasko jauhetaan näitä samoja juttuja...

Toisaalta oohan mäkin noita juttuja kelannut, IHAN VITUSTI, mut jotenkin ne tuntuu täysin hyödyttömiltä... Nykyään tuntuu, että mitä psykedeelit OIKEASTI on antanut mulle, on inspiraatiota ja motivaatiota tehä asioita elämässä... Esim kitaran soiton "tosissaan eteenpäin vieminen", harrastus ruuan laittoon (chili päräytti hapoissa :D), kehon hyvinvoinnin muistaminen...
User avatar
wRRa
Moderator
Posts: 2228
Joined: Sat 29 May 2010, 21:30
Location: Pääsi sisällä

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by wRRa »

Must taas on kiva kelaa et aina ei oo joko tai eikä välttämättä sekä että, joskus voi olla sekä joko tai että sekä että joko sekä että tai joko tai.

Ei paskanjauhamisella mitään suurempaa tietosuutta oo tarkotuskaan saavuttaa must. Se on vaa kivaa.
"The Emperor... wants to conquer outer space. Yoda... wants to explore inner space, and that is the fundamental difference between the good and the bad side of the force."
User avatar
King Ink
LD50
Posts: 3910
Joined: Fri 10 Jul 2009, 11:38

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by King Ink »

wRRa wrote:Ei paskanjauhamisella mitään suurempaa tietosuutta oo tarkotuskaan saavuttaa must. Se on vaa kivaa.
Oivasti sanottu!
User avatar
Dexma
Moderator
Posts: 8756
Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
Location: Manse <3

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by Dexma »

King Ink wrote:
wRRa wrote:Ei paskanjauhamisella mitään suurempaa tietosuutta oo tarkotuskaan saavuttaa must. Se on vaa kivaa.
Oivasti sanottu!
Oli loppujen lopuksi oivasti sanottu...

Itteäni alkaa vain välillä tylsistyttään näiden juttujen höpöttäminen. Ehkä vain höpöttänyt ja kelannut niitä niin hiton kauan ite :D
User avatar
wRRa
Moderator
Posts: 2228
Joined: Sat 29 May 2010, 21:30
Location: Pääsi sisällä

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by wRRa »

Dexma wrote:Itteäni alkaa vain välillä tylsistyttään näiden juttujen höpöttäminen. Ehkä vain höpöttänyt ja kelannut niitä niin hiton kauan ite :D
No mut toi on tosi yleistä. Mullaki on sellasii kausii etten jaksa puhuu tietyist asioist. Onhan tollaset tosi abstraktit keskustelut jostain maailmankaikkeuden rakenteesta ym. tosi turhauttavia sen takia, ettei niihin tulla paskanjauhamisella mitään vastauksia saamaankaan. Se keskustelu ei siis etene yleensä ikinä mihinkään tai korkeintaan herättää lisää kysymyksiä. Maanläheisemmät keskustelunaiheet on siitä helppoja, että niissä voi keskustelemalla jopa päästä jonkunlaisiin lopputuloksiinkin (ainakin näennäisesti).

Mut mä usein keskustelen vaan keskustelun ilost. Se on kivaa, vaikkei siinä ois mitään järkeä.

Toisaalt kyl en voi väittää ettenkö ymmärtäis myös sunki pointtia. Joskus elämäs on kivempaa (ja etenkin käytännöllisempää) keskittyy vähä konkreettisempiin asioihin.
"The Emperor... wants to conquer outer space. Yoda... wants to explore inner space, and that is the fundamental difference between the good and the bad side of the force."
User avatar
Dexma
Moderator
Posts: 8756
Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
Location: Manse <3

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by Dexma »

wRRa wrote: Joskus elämäs on kivempaa (ja etenkin käytännöllisempää) keskittyy vähä konkreettisempiin asioihin.

Joo ja siis eipä siinä sillai. Muistatko kun me sun kaa nähtiin niin eipä mekään paljoo kauheen konkreettisia juttuja keskusteltu, varsinkaan jossain kohtaa.

rupee
vaan
niin
kyllästyttään
tää
tosi
hippi
menoo...
VÄLILLÄ

Ja jos ei noista vois puhua paskaa niin säästä puhuminen on vielä mummompaa että ööö..

Mut porno on kiva aihe. En kokeillut meskaliinin aikana masturbointia tai pornon katsomista, miltähän tuntuis kaktuksien tykittäminen sperman mukana? (TÄÄ SE VASTA ONKIN HYVÄ PUHEENAIHE MEINAAN EI OLLENKAAN SFÄÄRINEN)

Eiku



Mun mielestä meskaliini on turhan hypetetty aine, jota vetää ne tyypit jotka on kuunnellut liikaa Jim Morrisonia ja Fear and Loathing In las vegasia tsiigannut. Mitäs ootte mieltä? On niinkuin pop ilmiö tää aine meidän hyyme lonkeroissa...
User avatar
Asidyyli
LD50
Posts: 2143
Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
Location: Hki

Re: Meskaliini, tanssiva puu ja henkiolento

Post by Asidyyli »

Dexma wrote:
Mun mielestä meskaliini on turhan hypetetty aine, jota vetää ne tyypit jotka on kuunnellut liikaa Jim Morrisonia ja Fear and Loathing In las vegasia tsiigannut. Mitäs ootte mieltä? On niinkuin pop ilmiö tää aine meidän hyyme lonkeroissa...
Hyvin kiteytetty. Huumemailman hippeytyneisyydessä itse kultakin varmasti välillä unohtuu, että huumeet on kuitenkin kulttuurin tuotteita ja niillä on tietty imago kullakin. Tässä kulttuuriteollisuudessa trippaillessamme viedään sitten nämä mielikuvat matkalle mukaan ja ne värittää kokemusta. Aina. Ei ettenkö haluais silti yhä meskaliinia tyypata.