MDMA

Kertomuksia, pohdintoja ja ajatuksia kokemuksista eri tajunnantiloissa.
powergrower
Kameleontti
Posts: 583
Joined: Wed 21 Sep 2005, 17:47
Location: viewtopic.php

MDMA

Post by powergrower »

Tässä siis lyhyt kirjoitus ensimmäisestä mdma kokemuksestani. Itseasiassa olin ottanut katunappeja 2 kertaa ennen tätä ja silloin voitiin vain puhua tresholdi vaikutuksesta. Myöskin 100mg mdma:ta olin kerran ottanut mutta siitäkään ei kummoisempia vaikutuksia tullut. Selvästi semmoiset mitä olen lukenut että mdma:sta pitäisikin tulla, mutta kovin valitettavan miedot.

Nyt oli siis vuorossa 200mg mdma kristalleja. Kun syömisestä oli kulunut noin puoli tuntia huomasin taas saman treshold olon olevan päällä kuin aiemminkin, ja olinkin jo melkein kaivamassa viimestä sataa milligrammaa koska en halunnut että jäisi taas vajaaksi. Jostakin sitten muistui mieleen että eiku hetkinen, mdma:lla menee hetki ennenku toimii, joten odotetaan nyt vielä. Onneksi en ottanut, koska hetken päästä tuntuikin jo kuin olisi jossain ihan muualla. Kaikki valot loistivat todella kirkkaina, ja valohuntu ympäröi valonlähteitä. Oli kokoajan pakko liikutella lihaksia, ja paikallaan oleminen tuntui todella vaikealta.

Tämä ei kuitenkaan haitannut tippaakaan sillä mikään ei tuolloin pystynyt viemään pois täydellistä oloa. Pulssi nousi pelkästään musiikin kuuntelusta, ja aivan väkisin oli pakko tampata mukana :)

Psykedeeleistä tuttuja vaikutuksia oli myöskin jonkunverran läsnä, mutta on tämä kuitenkin loppuujenlopuksi aika erilaista kuin esim. sienet.

Vaikutusten alkaessa laskea jäi amfetamiinimainen pirteys päälle vielä moneksi tunniksi psykedeelisten vaikutusten loputtua. Vaikutusten alkaessa kokonaan laskea pois alkoi lihaksista säteilemään tietynlaista kipua. Hyvin samanlaista kuin pitkän rasituksen jälkeinen kipu. Oli näköjään lihasten kiristely ja liikkuminen ollut aika runsasta :/
Assumption is the mother of all fuckups.
User avatar
Jeshu
OD
Posts: 1939
Joined: Thu 22 Sep 2005, 16:35

Post by Jeshu »

Minäkin ajattelin tehdä tästä aiheen, mutta pistän nyt tämän jatkoksi.

Eli sain käsiini 0,6 grammaa MDMA:ta päivää ennen uv:n aattoa ja päätin heti testata. Uuvuttavan eessuntaas autoilun päätteeksi saavuin kotiin klo 2 yöllä. ajatuksena oli ottaa hillitysti, niin että jaksaisin vielä rullata aatonakin. Aine oli ruskeita ja läpikuultavia kiteitä kimaltelevan jauheen seassa. Levitin sen kasaksi ja rupesin maistelemaan sormenpäällä. Mausta sen verran, että se oli todella karski. maistelin ja maistelin, kunnes tulin pisteeseen että en enää voisi maistella tietämättä tarpeeksi hyvin kuinka paljon olin ottanut, joten jaoin aineksen viideksi viivaksi ja otin yhdestä vähän yli puolet. Annosta en siis tarkkaan tiedä, mutta missään nimessä se ei yli 150 mg:tä ollut.

Odottelu alkoi. Kului tunti ja mielessä kävi jo, että toimiiko tämä ollenkaan. Olo alkoi pikkuhiljaa muuttumaan kireäksi, jonkun ajan päästä treshold oli päällä. Ja sitten lainatakseni hst:tä ZANG! Siis todellinen ZANG. Nousin vuoteeltani ja katsoin huoneeni nurkkaan jossa on William Burroughs aiheinen keltainen juliste. Lamppu osoitti siihen ja koko nurkka näytti loistavan uskomattoman kirkkaan keltaisena. Käänsin katseeni ja ihmettelin. Vuorossa oli stimulanttipaska, joten vessaan siis. Olo oli uskomattoman intensiivinen, se siitä hillitystä siis. Seinän tapetin kuviot alkoivat elämään, kuin deeleissä. Rupesin ajattelemaan, että olin saanut jotain tutkimuskemikaalia joka varmasti tappaisi minut annostuksellani. Muutenkin olo oli liian overhelming ja mieleen syöpyi sekoitus hulluksi tulemisen ja kuoleman pelkoa. Menin tupakalle rauhoittumaan. Oli synkkää ja kova tuuli, puut heiluivat mutta alkoivat saamaan sellaisen liikeradana joka ei tuulesta johdu. He tanssivat mulle. Tupakan jälkeen aloin luottamaan siihen, että MDMA oli kaikesta huolimatta se aine jota oli ottanut. Pelko lähti pois.

Tulin huoneeseeni. Katsoin Massive Attackin Angel videon johon en täysin pystynyt keskittymään, mutta joka teki vaikutuksen. Levähdin sängylle tuijottamaan seinää. Se eli. Näin saman kuvion kuiin 2-cb-flyissakin. Se on aika lailla tämän näköinen:

Image

Seuraavaksi ajatukset lähtivät liikkeelle. Saatoin tajuta uskomattoman selkeästi kuinka olin estänyt aikaisemmin itseäni käsittelemästä asioita. Sen tyylinen mantra kuin "käsittele, käsittele" joka on vitusta ja hedelmätön defenssi itseasiassa, saattoi väistyä. Kaikki asiat, lähinnä ihmissuhteet nousivat esille niin, että ne olivat höyhenen kevyitä, eivätkä ahdistaneet. Pystyin nyt todella miettimään niitä, ilman että takerrun niihin ja tulen sokeaksi. Se riivattu tosiasia että pakenen jatkuvasti omia tunteitani oli niiiin läsnä. Koin vihan tunteita, semmoista jota en ole pystynyt näyttämään kunnolla kenellekään/edes itse kokemaan kunnolla. Jossain vaiheessa jumiuduin tähän kohtaan hieman miettimään omaa tragediaani, mutta pääsin siitä ylitse, ikäväkseni en nyt muista mitä mahdoin seuraavaksi ajatella.

Vaikutukset olivat päällä vielä kahdeksan aikaan jonkin verran. Kymmeneltä ehkäpä alkoi laskemaan tuntuvasti, mutta unta sain vasta ehkä yhden aikaan päivällä otettuani 0,5 milliä xanttua. Uusivuosi kuitenkin onnistui vielä.

Tämä oli hyväpaha matka. Osoittaa varsin hyvin sen suunnattoman terapeuttisen vaikutuksen mikä MDMA:lla saattaa olla. MDMA niin kuin psykedeelitkin voi varmasti olla vaarallistakin. Sillä, että esim. mulla on niin kova vastustus omia ongelmia kohtaan on merkitystä. Se on puolustuskeino, neuroosi, elämän korvike. Jos elämän korvike murtuu ja totuus murtautuu esiin liian äkillisesti, voi tilanne olla se että ihmisellä ei ole valmiuksia käsitellä itseään ja hän suistuu psykoosiin. Minulla ei ollut valmiuksia tarpeeksi, minusta ei tullut Buddhaa, mutta ei myöskään hullua. Koko homma jäi kesken.
Tunnetta ei voi ostaa: sanotaan.
Vaan ei sanoillakaan saavuttaa.
Ei kukaan pakoon itseään pääse.
On minulla turvallinen olla.
User avatar
tRip
Moderator
Posts: 6170
Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40

Post by tRip »

jesuiitta wrote:Jos elämän korvike murtuu ja totuus murtautuu esiin liian äkillisesti, voi tilanne olla se että ihmisellä ei ole valmiuksia käsitellä itseään ja hän suistuu psykoosiin. Minulla ei ollut valmiuksia tarpeeksi, minusta ei tullut Buddhaa, mutta ei myöskään hullua. Koko homma jäi kesken.
Tota oon paljon itekin kelaillu, että 'Koko homma jää kesken'.
Milloin se sitten päättyy?
Valaistumiseen? Ikuiseen psykoosiin, vai kuolemaan?
Keep it unreal.

Vaultti.net - coming soon..
User avatar
Jeshu
OD
Posts: 1939
Joined: Thu 22 Sep 2005, 16:35

Post by Jeshu »

tRip wrote:
jesuiitta wrote:Jos elämän korvike murtuu ja totuus murtautuu esiin liian äkillisesti, voi tilanne olla se että ihmisellä ei ole valmiuksia käsitellä itseään ja hän suistuu psykoosiin. Minulla ei ollut valmiuksia tarpeeksi, minusta ei tullut Buddhaa, mutta ei myöskään hullua. Koko homma jäi kesken.
Tota oon paljon itekin kelaillu, että 'Koko homma jää kesken'.
Milloin se sitten päättyy?
Valaistumiseen? Ikuiseen psykoosiin, vai kuolemaan?
Niin, hyvä kysymys. Olen saattanut kuvitella jotain minne se johtaa, mutta pitänyt sekin todeta että ei itseasiassa mitään tietoa.
Tunnetta ei voi ostaa: sanotaan.
Vaan ei sanoillakaan saavuttaa.
Ei kukaan pakoon itseään pääse.
On minulla turvallinen olla.
TiiEitsKay
Lepakko
Posts: 188
Joined: Mon 29 May 2006, 22:44

Post by TiiEitsKay »

tRip wrote:Valaistumiseen? Ikuiseen psykoosiin, vai kuolemaan?
Johtaa siihen, että Chuck Norris kuolee ja sinusta tulee uusi Chuck Norris hänen tilalleen.

edit: tai vaihtoehtoisesti Cthulhu.
User avatar
tRip
Moderator
Posts: 6170
Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40

Re: MDMA

Post by tRip »

Aika hiton hyvin muuten kuvailtu jesuiitta..

Itsellä oli joskus melkein täsmälleen samankaltainen kokemus.
Mdma nousut oli silloin todella tylyt.. Mutta melkein heti sen jälkeen tuleva puhdistava euforia käänsi tripin kohti ekstaasia.
Tämän tripin jälkeen tuli itseasiassa juuri päinvastainen efekti, kuin olisin saanut päätökseen jotain. Kaikki palaset vain loksahti niin täydellisesti kohdilleen.

Terapeuttisin psyke mitä tiedän.. Omalla kohdallani nimenomaan psykedeeli
Keep it unreal.

Vaultti.net - coming soon..