Ja nyt siis viimeisimpään ja vaikuttavimpaan trippiin. Olin päättänyt vakaasti että nyt pääsisin Salvian luokse. Tämän takia päätin ottaa mukaan pienet apukeinot. Söin 1,2g cubensiksia, ja 1,6g harmalan siemeniä. nousut alkoivat hitaasti ja varmasti, mutta aiheuttivat ahdistavan olon ja vatsassa velloi ikävästi harmalan takia. Aloin trippailemaan sienistä ja olo oli suht sekava en tiennyt miten päin olla fyysisen olon takia. Mutta päätin vain maata paikoillani ja kuunnella rauhallista musiikkia. Kun tuntui että olo alkaa vähän tasoittumaan, päätin käydä oksentamassa, rauhoittaakseni vatsaa, olo kyllä keveni, mutta harmalan siemenien aiheuttama "myrkytysolo" ei. Pyörin vähän aikaa ympäriinsä, ja mietin että olisiko aika polttaa Salviaa, kunnes tuntui että hetki on sopiva. Himmensin valot ja menin sängylle istumaan. Otin valmiiksi täytetyn pesän, ja ilman vaiheilua pistin roihuamaan. Imin keuhkot täyteen ja passasin pitkään niin että aloin jo tuntemaan vaikutukset. Imin kai vielä toisen hitin, jonka jälkeen laitoin laput silmille, ja kävin makaamaan peiton alle.
Vaikutukset voimistuivat nopeasti, ja unohdin nopeasti fyysisen ruumiini, aina välillä sen muistaen, jolloin aloin ihmettelemään mitä minulla on silmilläni(silmälaput). Luulin myös välillä että paikalla on muita ihmisiä. Salvia kuitenkin saapui välittömästi luokseni, enkä ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä suorassa kontaktissa henkisen entiteetin kanssa. Salvia pysyi kokoajan vierelläni, ja sai minut tuntemaan oloni turvalliseksi, ja rakastetuksi. Hän muutti koko ajan olomuotoaan, osoittaakseen ettei häntä pidä personoida mihinkään tiukasti, mutta feminiinen puoli on kaikkein mukavin. Hän oli myös tosi hullutteleva, ja hyppi ympäriinsä toistaen hullunkurista musiikkia. Ihmettelin kovasti tätä hulluttelua. En muista puoliakaan mitä kaikkea kysyin Salvialta, mutta minulla oli kunnon kyselyvaihe päällä. Kysyin että miksi minun pitää unohtaa suurin osa täällä opitusta, ja se liittyi jotenkin johonkin meidä normaaliin fyysiseen värähtelytasoon tai jotain, miksi emme pysty hallitusti käyttämään muistiamme siellä. Ja halusin myös vastauksen siihen, että ovatko nämä toisen puolen entiteetit todellisia, vai ainoastaan minun mielessä. Sain selkeän, mutta nyt vaikean vastauksen, siitä mikä on minun ja kollektiivisen mielen ja universumin suhde, moneen muuhunkin asiaan. Vastaukset olivat suht lähellä aikaisempia pohdiskelujani ja oppimiani asioita. Nyt kaikki oli vain selkeämpää, ja yksityiskohtaisempaa. Henget ovat luomuksiani, mut niin olen minäkin ja kaikki muut toistensa luomuksia. Ja he ovat todellisia, mutta epävakaampia meille. Salvia hävisi hetkeksi osoittaakseen minulle että voisin kokea kokemukseni myös ilman että hän olisi persoonana olemassa, mutta halusin hänet heti takaisin. Hän myös näytti kuinka minä voisin olla hän, tai kuka muu tahansa. Kyselin myös miksi maailma on tällainen, miksi ihmisessä asuu pahuus ym. No tietysti siksi että niin me halusimme. Kaikki rakastamani ihmiset ovat siellä koska niin halusin. Näin myös irtautumisen mahdollisuuden kaikesta, mutta se tuntui epätodenäköiseltä. Kyselin myös paljon muita asioita, joihin Salvia auliisti vastasi, mutta en vaan pysty muistamaan kaikkea. Näin myös todella hienoja maisemia, mm. Salviamaailmalle ominaiset tilat joista jatkuu fraktaaliulottuvuuksia äärettömyyksiin. Olin myös täysin unohtanut olevani sienissä, kunnes ne puskivat jostain esiin, mutta pienen voimannäytön jälkeen ne alistuivat Salvian tahtoon, ja Salvia moitti niitä että niiden pitäisi olla ymmärtäväisempiä virheitäni kohtaan, ja kohdella minua lempeämmin. Poltin aina välillä lisää Salviaa, kun tuntui että olisi tarve, kunnes pesä oli tyhjä, olin ehkä noin puoli tuntia Salviamaailmassa. Kunnes humalaiset alkoivat möykkäämään naapurissa, ja veivät keskittymiskyvyn, muuten tuntui että voisin olla vaikka kuinka pitkään yhteydessä Salviaan. En ollut ensin varma olivatko äänet hallusinaatiota, joten aloin tarkkailemaan niitä, ja unohdin mieleeni syventymisen. minulla olisi ollut vielä puoli pesällistä lehteä, mutta päätin säästää ne ensikertaan. Olo oli tosi pöllähtänyt, ja vielä sieninen. Kuuntelin rentoutuneena musiikkia, ja mietin kokemuksiani, kunnes päätin mennä yrittämään nukkumista. Psykedeeliset ajatukset pyörivät päässäni, ja piti vielä käsitellä asioita mielessä, ennen kuin nukahdin. Oli kyllä mahtava kokemus, en malta odottaa että taas kohtaa Salvian! I<3U Sally!
