rakkaani, Dekstrometorfaani

Dekstrometorfaani
gaia
Kameleontti
Posts: 710
Joined: Sun 29 Oct 2006, 04:26

rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by gaia »

tulipas tässä eräänä iltana vastaan noin vuosi takaperin kirjoittamani trippistoori dxm:stä ja siitä miten se veti pääni sekaisin useaksi päiväksi.. Ajattelin että koitan vielä kerran, ja jos dxm tekee saman oireilun, niin se pysyy vastaisuudessa minulle ainoastaan yskänlääkkeenä.

29.9.2007

n. 20.30

1200mg eroteltua dxm:ää odottaa mukissa sitä että se jaettaisiin kahteen osaan. näin teimme.
600mg eroteltua dxm:ää odottaa sitä että kaadan sen elimistööni. näin tein.
about 30 min. juomisesta ajattelimme kaverini kanssa lähteä ulos kävelemään ja odottelemaan nousuja. nousut alkoivat myöhäisintään 15 minuutin kävelyn jälkeen. kuuntelin jefferson airplanen white rabbittia, ja tuijotin eteeni. pimeä pyörätie näytti jollain tavalla kauniilta ja harmooniselta. Molemmilla alkoi olla suht vahvat nousut päällä, joten päätimme mennä istumaan nurmikolle (jälkikäteen ajateltuna, olimme istuneet tien vieressä). menimme lähellä sijaitsevalle "mäelle" jossa deksmi rupesi kunnolla potkimaan. eräs kaverimme tuli käymään. en erityisesti välitä hänen seurastaan joten en välittänyt yhtään siitä mitä hän puhui. kun hän vihdoin lopetti puhumisen, tokaisin hänelle läheistä vajaa viitaten: "Mitä sä luulet että ne on piilottanu tuonne? Kristuksen?" 8) Kaverimme hetken aikaa hengaili meidän mukana ja lähti sitten kotiin. me päätimme myös mennä kaverini kämpille. matkalla juttelimme _erittäin_ laiskalla äänellä siitä miten mahtavia elokuvat ovat. tuossa yhteydessä sain pakonomaisen tarpeen päästä katsomaan Robocoppia :D kaverini oli ollut hetken hiljaa ja yhtäkkiä huudahti "Ei vittu mun on pakko päästä kattomaan ramboa!" silmäni pullistuivat varmasti metrin ulos päästäni kun kuulin tuon, ja toistin samaa: "nyt kun pääsisi katsomaan ramboa!".. tuon episodin jälkeen kiiruhdimme kaverini kämpille. kun pääsimme perille, laitoimme Aphex twinin selected ambient works 2 levy soimaan, ja rambon katselu unohtui samantien. makasin patjalla. tunsin kuinka minua kutsui joku pääni sisällä. samassa tuntui kun minut olisi nostettu käsistä ylös, tanssahtelemaan Radiator kappaleen soidessa. Olin musiikki. muistan sen kun tuntui että minut nostettiin aina vain korkeammalle tasolle ja musiikki tuntui enää kaukaiselta huminalta. kohtasin suuren kultaisen portin, jonka lävitse syöksyi sanoinkuvaamattoman suuri käsi. kuulin myös puheen solinaa oven toiselta puolelta. samassa matala ja erittäin voimakas ääni huudahti, " Ei tänään! ei tänään!" suuri käsi puristui nyrkkiin, ja vetäytyi takaisin oven toiselle puolelle. muistan olleeni erittäin hämilläni. luulin että olin kuollut. seisoin edelleen tuon kultaisen portin edessä. katsoin reiästä minkä käsi oli tehnyt. näin vain miehen, joka istui rautaisen keinutuolin päällä, joka osoitti minuunpäin. huomasin että portin reiästä liiteleli vaaleita sumuja jotka muodostuivat planeetoiksi. Maailmankaikkeus. löysin itseni. tartuin planeettaan. avasin silmäni, olin elossa. katsoin kelloa 00.36. kaverini nukkui. päätin itsekkin alkaa nukkumaan. unta sain vasta noin 02.30 aikoihin. näin myös valveunen tulevaisuudesta jota en valitettavasti muista kovinkaan hyvin.. näin myös useita lyhyitä valveunia melkein aina kun yritin alkaa nukkumaan.

jälkikäteen ajateltuna tämä oli ehkä järisyttävin trippi elämäni aikana. kaikki tuntui niin todelliselta ja upealta. ei mitään huonoja vaikutuksia. ensi kerralla 800mg!

-

huomasin muuten että tuo aphex twinin selected ambient works 2 sopi dxm:n kanssa täydellisesti. radiator biisi soi repeatilla ilmeisesti miletei koko illan.
Vai toimiiko?
User avatar
Halluusi
Psykonautti
Posts: 99
Joined: Sat 10 Nov 2007, 18:37

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by Halluusi »

Wou! Tarviskohan lähtee hakeen yskänlääkkeet yms kamppeet :)
gaia
Kameleontti
Posts: 710
Joined: Sun 29 Oct 2006, 04:26

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by gaia »

Halluusi wrote:Wou! Tarviskohan lähtee hakeen yskänlääkkeet yms kamppeet :)
todellakin :D
Vai toimiiko?
User avatar
korolli
Apteekki
Posts: 473
Joined: Fri 16 Jun 2006, 12:50
Location: Babylon suburbia

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by korolli »

Tämän postauksen innoittamana käyn kyllä huomenna apteekissa ja kiskaisen vihdoin sen 1200mg.
User avatar
Halluusi
Psykonautti
Posts: 99
Joined: Sat 10 Nov 2007, 18:37

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by Halluusi »

Itsekin sain kipinän. Viimestään ens viikolla lähtee kyllä testiin 8)
gaia
Kameleontti
Posts: 710
Joined: Sun 29 Oct 2006, 04:26

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by gaia »

pistäkääs ihmeessä stooria sitten! ois varsinki tuosta 1200mg:stä mahtava kuulla 8)
Vai toimiiko?
User avatar
Halluusi
Psykonautti
Posts: 99
Joined: Sat 10 Nov 2007, 18:37

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by Halluusi »

Kyllä itse taidan ainakin näin ekalla kerralla tyytyä ihan tohon 600mg :)
User avatar
korolli
Apteekki
Posts: 473
Joined: Fri 16 Jun 2006, 12:50
Location: Babylon suburbia

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by korolli »

Juuri palasin apteekista kaksi isoa ressupulloa mukanani. Ajattelin huomenna kokkailla noista aamupalat. :twisted:
User avatar
Halluusi
Psykonautti
Posts: 99
Joined: Sat 10 Nov 2007, 18:37

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by Halluusi »

korolli wrote:Juuri palasin apteekista kaksi isoa ressupulloa mukanani. Ajattelin huomenna kokkailla noista aamupalat. :twisted:
Dodii! :) Pitäiskö sitä itekin raahata perse huomenna apteekkiin... Kyselivätkö muuten mitään, kun ostit 2 pulloo?
User avatar
korolli
Apteekki
Posts: 473
Joined: Fri 16 Jun 2006, 12:50
Location: Babylon suburbia

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by korolli »

Oli niin nuori tyttö kassalla että ei se muuta kysynyt kuin että haluaisinko mittakupin mukaan.
User avatar
Halluusi
Psykonautti
Posts: 99
Joined: Sat 10 Nov 2007, 18:37

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by Halluusi »

korolli wrote:Oli niin nuori tyttö kassalla että ei se muuta kysynyt kuin että haluaisinko mittakupin mukaan.
Haha.. Kai sanoit, että "kyllä kiitos. se helpottaa DXM.n annostelua"? :D
User avatar
korolli
Apteekki
Posts: 473
Joined: Fri 16 Jun 2006, 12:50
Location: Babylon suburbia

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by korolli »

Sanoin sanoin.. tottakai. Siksihän se myyjä sitä tarjosikin. :)
gaia
Kameleontti
Posts: 710
Joined: Sun 29 Oct 2006, 04:26

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by gaia »

ankara :D itekki funtsin että huomenna tai ylihuomenna on jälleen deksmin aika! pääsispä taas yhtä kauas tuon liemen kanssa 8)
Vai toimiiko?
gaia
Kameleontti
Posts: 710
Joined: Sun 29 Oct 2006, 04:26

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by gaia »

Halluusi wrote:Kyllä itse taidan ainakin näin ekalla kerralla tyytyä ihan tohon 600mg :)
ekalla kerralla on kyllä ihan järkevääkin pysyä tuossa 600mg:ssä. uskaltaisin väittää että jo ehkä 400mg:kin vois riittää. tuo 600 potkii kyllä jo aika kivasti :lol:
Vai toimiiko?
User avatar
Halluusi
Psykonautti
Posts: 99
Joined: Sat 10 Nov 2007, 18:37

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by Halluusi »

gaia wrote:

Vois ottaa ensin sen 400 ja tarvittaessa se 200 lisää 8)
gaia
Kameleontti
Posts: 710
Joined: Sun 29 Oct 2006, 04:26

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by gaia »

mä en oo vielä päässy kokeilemaan tota boostausta! pitää jossain välissä ottaa vaikka toi 800mg ja siihen vaikka 200 lisäks 8)
Vai toimiiko?
User avatar
Halluusi
Psykonautti
Posts: 99
Joined: Sat 10 Nov 2007, 18:37

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by Halluusi »

gaia wrote:mä en oo vielä päässy kokeilemaan tota boostausta! pitää jossain välissä ottaa vaikka toi 800mg ja siihen vaikka 200 lisäks 8)
Kyllä sulla tuntu toi 600 milligrammaakin toimivan aika hyvin tosta tekstistä päätellen :lol:
gaia
Kameleontti
Posts: 710
Joined: Sun 29 Oct 2006, 04:26

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by gaia »

toimii, toimii! todellakin :D mutta oishan se (ehkä) mukavaa päästä vielä vähän kauemmaksi :P
Vai toimiiko?
User avatar
Halluusi
Psykonautti
Posts: 99
Joined: Sat 10 Nov 2007, 18:37

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by Halluusi »

gaia wrote:toimii, toimii! todellakin :D mutta oishan se (ehkä) mukavaa päästä vielä vähän kauemmaksi :P
Kaikkee pitää koittaa :DD
User avatar
korolli
Apteekki
Posts: 473
Joined: Fri 16 Jun 2006, 12:50
Location: Babylon suburbia

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by korolli »

korolli wrote:Juuri palasin apteekista kaksi isoa ressupulloa mukanani. Ajattelin huomenna kokkailla noista aamupalat. :twisted:
Noh ny kävi sitten niin että eilisen seurauksena tuli kiskottua semmonen puol g vauhtia... Eli en taida nyt sitten kuitenkaan sitä dexmiä juoda, on semmoset vajarilaskut että flippaisin varmaan lopullisesti. Vaikka, jos ihan totta puhutaan niin omalla sairaalla tavallaan tekisi piruvie mieli kiskaista sen 1200mg, fear & loathing tyyliin, nyt kun on tullut valvottua 24h eikä ole tullut syötyä kunnolla sitten 20h jälkeen. Kiehtoisi, mutta nyt rationaalisuus vie kyllä voiton ja laskut saa luvan hoitua jollain... öh... sanotaanko leppoisammalla päihteellä, tai tässä tapauksessa lääkkeellä. Dexmit siirtyy mahdollisesti ens viikolle, silloin olis hyvin aikaakin.
Halluusi wrote:Kyllä sulla tuntu toi 600 milligrammaakin toimivan aika hyvin tosta tekstistä päätellen :lol:
Joo aika pirun kuutamolle oot gaia ittes saanu 600mg annoksella. Mulle 750mg oli aiemmin (joku pari vuotta sitten) jo aikamoinen rockmyworld kokemus... Ja vieläkin juuri se kokemus nousee top5 päihdekokemuksiini. Niin uniikkia meininkiä oli. Silloin olin jossain kolmasplateaun yläpäässä. Voi juma että päris hyvin...
Viimekerrasta on aikaa jo ihan tarpeeksi. Kolmosplateaun kokeneena en voi jättää nelosta kokematta... Pakko, luulen että se on jotain mitä todellakin haluan kokea. Jossain netissä verrattiin 3p. dosea "pieneen annokseen" ketamiinia, ja 4p:tä taas "suureen" annokseen ketamiinia. Ketamiinia ei ole mulle vielä jumalat suoneet, ja totaalinen dissosiaatiotila houkuttaa todella paljon, siksi dekstrometorfaani. Voi olla että tämä kerta jää viimeiseksi dexmeilykseni (toivottavasti), ellen nyt sitten koe jotain todella todella positiivista. Pitääpä yytsiä polttoa jo valmiiksi, kaikki täytyy mennä nappiin silloin. DXM on niin uniikki huume että jäähyväiskuoseista täytyy tehdä ikimuistoiset. Toivottavasti ei vaan muisti lähe ihan kokonaan, että jotain jäisi käteenkin... tai siis päähän. Olen kuullut että nelosella meinaa aivokoppa mennä niin solmuun että muistoja ei välttämättä hirveästi jää. Tämä olisi ikävää... osa niistä 750mg dosen parhaista hetkistä unohtui milteipä samana päivänä.
gaia wrote:pistäkääs ihmeessä stooria sitten! ois varsinki tuosta 1200mg:stä mahtava kuulla 8)
Ilman muuta aion ainakin yrittää kirjottaa stooria. Ikävä kyllä olen aika arka yleensä julkaisemaan tekstejäni kaikkien luettavaksi. Jotenkin tuntuu että ei tämä kuitenkaan ketään kiinnosta. Toivottavasti keissi sujuu niin että jotaiä osaisin tänne siitä rustata.
Halluusi wrote:
gaia wrote:
Halluusi wrote:Kyllä itse taidan ainakin näin ekalla kerralla tyytyä ihan tohon 600mg :)
ekalla kerralla on kyllä ihan järkevääkin pysyä tuossa 600mg:ssä. uskaltaisin väittää että jo ehkä 400mg:kin vois riittää. tuo 600 potkii kyllä jo aika kivasti :lol:
Vois ottaa ensin sen 400 ja tarvittaessa se 200 lisää 8)
Minä join ensimmäisellä kerrallani 450mg ja se oli aika optimaalinen annos sillä kertaa, kun en vielä "kovilla" päihteillä ollut silloin juurikaan experimentoinut. Mutta tuntuu että 600mg olisi ollut parempi, sillä minä en 600mg:stä vielä ylemmille plateauille pääse. Mutta tämähän on hyvin yksilöllistä, niinkuin tästäkin stoorista näkee. Gaia taisi päästä käymään kolmoslevelillä 600mg:llä. 600mg on juuri siinä kakkos- ja kolmosplateaun välillä, yksilöstä riippuen kummalle päästään/jäädään. Ja siinä välissä on a big fucking difference.
gaia
Kameleontti
Posts: 710
Joined: Sun 29 Oct 2006, 04:26

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by gaia »

tuo on muuten ihan totta! luulisi että kakkos ja kolmos levelien vaikutukset vaihtelee ainoastaan sillai, at efektit tuntuu yksinkertasesti voimakkaampina, mut noin ei ainakaan mun kohdalla ole. ihan selkeen eron kyllä huomas kun vertas tota 600mg:tä johonki 400mg:hen. nelisatasesta tulee sellanen vähä leijaileva ja poissaoleva fiilis, kun taas 600 heitti jo ilmalennolle 8)
Vai toimiiko?
User avatar
Halluusi
Psykonautti
Posts: 99
Joined: Sat 10 Nov 2007, 18:37

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by Halluusi »

Nyt on emmeen hankittu. 2 resilaaria, sitruunahappoo ja ruokasoodaa.. Puhdistettu bensa unohtu, mutta pitää hakee zippobensaa joltain huoltsikalta :) Helposti hoitu homma. Ja ei muuta kun kokkaileen :lol:
User avatar
Halluusi
Psykonautti
Posts: 99
Joined: Sat 10 Nov 2007, 18:37

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by Halluusi »

Tarvisko tohon ensimmäiseen dexmi kokeiluun varautua jotenkin? Olla syömättä jotain tiettyä jne? Henkisesti olen varautunut ja lukenut tuntitolkulla trippistooreja ja tietoja. Mielikin on ollut onnellinen jo monta kuukautta, eli missään masennus meiningeissä en oo mitään ottamassa. Kertokaas jos jotain erikoista pitäis huomioida. Kiitos.
User avatar
spasm
OD
Posts: 1510
Joined: Tue 29 Aug 2006, 23:44
Location: Rubycon

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by spasm »

Halluusi wrote:Tarvisko tohon ensimmäiseen dexmi kokeiluun varautua jotenkin? Olla syömättä jotain tiettyä jne? Henkisesti olen varautunut ja lukenut tuntitolkulla trippistooreja ja tietoja. Mielikin on ollut onnellinen jo monta kuukautta, eli missään masennus meiningeissä en oo mitään ottamassa. Kertokaas jos jotain erikoista pitäis huomioida. Kiitos.
Set&setting kaiken a ja o, se nyt on selvää. Mutta jos tupakkaa tai savuja tykkäät muuten polttaa, niin varaa niitä ;) Ja oikea musiikkivalinta auttaa aina.. Ensimmäiselle kerralle on hyvä ottaa sitteri, dxm potkii kuitenkin niin yksilöllisesti. Yliherkkyys on syytä testata ennen isomman annoksen nauttimista, saattaa tulla muuten aika ikävää jälkeä.
Kylmyys johtuu lämpötilasta.
User avatar
Halluusi
Psykonautti
Posts: 99
Joined: Sat 10 Nov 2007, 18:37

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by Halluusi »

spasm wrote:

Tarkoitatko tolla oikealla musavalinnalla, että otan valmiiks kaikkee mistä tykkään, vai onko jotain tietyn genren musaa, joka ton kanssa hyvin pelais? Itse olen aika kaikki ruokanen musiikin suhteen.

Riippuu ainakin osittain siitä, mitä haet tripiltäsi.. Jos haet nautintoa, euforiaa ehkä psykedeeliseenkin sävyyn, ota sitä mistä pidät. Jos haet erikoisempia kokemuksia, joku ambient tai muu tunnelmallinen maalailu sopii imo erittäin hyvin.. Itse varaan dexmimatkoihin yleensä psykedeelisvaikutteista ambienttia, instrumentaalimusaa etc, jossain vaiheessa kun aina tuppaa käydä niin että musiikin kuuntelu ei enää ole kuuntelua vaan osa kokemusmaailmallista havainnointia, tapahtumia, tunnetiloja ja äärimmäistä psykedeliaa.. Usein käy myös niin, että sellaisen musiikin joka pitää sisällään vokaaliraidat, kuunteleminen ei oikein onnistu, sillä sanat menettävät merkityksensä/tuntuu absurdeilta tai tragikoomisilta/kuulostavat pahalta. Ei niitä edes ymmärrä. Tämä siis vain mun mielipide, jokainen toki tavallaan, mutta jos jotain pitää suositella niin ambient is the word. Musiikki on minulle hyvin merkittävä osa trippiä, joten panostan siihen aina itse huolella, ja se on kyllä tuottanutkin hedelmää..

E: Lisättäköön vielä pari kokoonpanoa jotka ovat mulle niitä ikivihreitä dxm-kokoonpanoja..
Coil
Tangerine Dream
Boards Of Canada
Autechre
Jokin instrumentaalijazz

Jokin instrumentaalijazz[/quote]

Kiitos! Pitänee laittaa testiin kyseistä materiaalia. Itse kokeilupäivä tulee varmaankin menemään sunnuntaille tai maanantaille.
User avatar
Halluusi
Psykonautti
Posts: 99
Joined: Sat 10 Nov 2007, 18:37

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by Halluusi »

Hienosti sain näemmä ryssittyä ton quoten.. no sitä sattuu :)
User avatar
korolli
Apteekki
Posts: 473
Joined: Fri 16 Jun 2006, 12:50
Location: Babylon suburbia

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by korolli »

gaia wrote:nelisatasesta tulee sellanen vähä leijaileva ja poissaoleva fiilis, kun taas 600 heitti jo ilmalennolle 8)
Joo alemmilla plateauilla on vaan sellainen dexmihumala, ihan kivaahan sekin on, mutta ylemmillä plateauilla dexmi näyttää todellisen potentiaalinsa.
Halluusi wrote:Tarvisko tohon ensimmäiseen dexmi kokeiluun varautua jotenkin?
Ota tyhjään vatsaan. Täyteen vatsaan ei toimi yhtä hyvin, se ei kait imeydy tarpeeksi nopeasti tai jotain. Ja dexmeissä lentää itsellä ainakin isomman annoksen jälkeen poikkeuksetta palkki, tyhjä vatsa jeesaa siihenkin.
Halluusi wrote:Nyt on emmeen hankittu. 2 resilaaria, sitruunahappoo ja ruokasoodaa..
Siis hetkinen, meinasitko heti ekalla kertaa kaks pulloa kaataa? En suosittelisi.
spasm wrote:Itse varaan dexmimatkoihin yleensä psykedeelisvaikutteista ambienttia, instrumentaalimusaa etc, jossain vaiheessa kun aina tuppaa käydä niin että musiikin kuuntelu ei enää ole kuuntelua vaan osa kokemusmaailmallista havainnointia, tapahtumia, tunnetiloja ja äärimmäistä psykedeliaa.. Usein käy myös niin, että sellaisen musiikin joka pitää sisällään vokaaliraidat, kuunteleminen ei oikein onnistu, sillä sanat menettävät merkityksensä/tuntuu absurdeilta tai tragikoomisilta/kuulostavat pahalta. Ei niitä edes ymmärrä. Tämä siis vain mun mielipide, jokainen toki tavallaan, mutta jos jotain pitää suositella niin ambient is the word.
Ambientti on dexmeissä kyllä juuri sopivan avaraa, semmoista kunnon avaruus-leijunta musiikkia. Ambient is the word, suosittelen itsekkin.
Itse sain kovimmissa dexminousuissani Pharcyden vitun asiallisesta flowsta semmoiset fiilarit etten varmaan milloinkaan ole nauttinut musiikin kuuntelemisesta niin paljoa. Erityisesti Pack The Pipe biisissä on niin skitsahtanut meininki, flow ja lyriikat että biisin aikana lensin jossain aivan omissa avaruuksissani. Ja näin jälkeenpäin ajateltuna eipä tullut paljoa sanoja tajuttua... Mutta räppihän on räppiä eli sanat rimmaa (kuulostaa hyvältä, vaikka merkitys menisikin yli aivokapasiteetin) ja Pharcyden flow on omaa luokkaansa. Parhaillaan soi itseasiassa Passing Me By 8) Hitto tää on hyvää!
gaia
Kameleontti
Posts: 710
Joined: Sun 29 Oct 2006, 04:26

Re: rakkaani, Dekstrometorfaani

Post by gaia »

jeps, ambient on se juttu! jos mahdollista niin hommaa tuo edellämainittu aphex twin - selected ambient works 2 albumi! itse varaudun yleensä niin että nukun hyvin, suunnittelen asioita etukäteen (niitä voi sitten alkaa soveltelemaan jos meinaa mennä pahaksi tripiksi), ja ennenkaikkea kannattaa valita seura missä on. tänään ajattelin ensimmäistä kertaa olla yksin tripin alusta loppuun. yhteensä 600mg pitäisi olla, mikäli erottelu ei kussut pahasti! kirjottelen sitten tähän threadin jatkoksi vähän kokemuksia :wink:
Vai toimiiko?