LSA+DMT

Kertomuksia, pohdintoja ja ajatuksia kokemuksista eri tajunnantiloissa.
immuzu

LSA+DMT

Post by immuzu »

Tälläkertaa kyseessä oli LSA ja DMT kombotettuna. LSA:n lähteeksi olin valinnut hbwr siemenet ja DMT lähteeksi Yopot (koska muita ei ollut :D).
Olin jälleen ystävieni V:n ja J:n kanssa. Kyseessä oli ensimmäinen LSA matkani hbwr:llä (aiemmin vain p-sineä).

Ilta oli alkanut mukavasti valmistautuessa LSA matkaan. Kuorimme kuusi siementä V:n kanssa, jonka jälkeen pureskelin ne huolella ja huuhdoin vedellä alas kaikki muruset. Huomasin ensimmäiset vaikutukset yllättävän nopeasti, ehkä viisi minuuttia siementen nauttimisesta. Ystäväni V ja J oli pelotellut minua huonolla ololla ja vatsan vääntelyllä, jota en ollut erotelluista p-sinistä ikinä sanut, joten ne ilmaantuikin melkein heti. viiden minuutin jälkeen alkoi vatsaa vääntää rajusti ja istuin liikkumatta pöydän äärellä. pystyin pitämään tavaran sisälläni noin 15 minuuttia, jonka jälkeen spontaani oksennus vain tuli. En ollut syönyt juuri mitään, joten oksentaminen oli helppoa.

Siirryin sängyn puolelle voihkimaan raajojen särkyä. Olin kierinyt sängyssä levottomana hetken aikaa, kun se iski. Levottoman olon, raajasäryn ja euforian sekaisia aaltoja kulki ruumiini läpi. Tässä vaiheessa oli kulunut vajaa tunti siemenien nauttimisesta. Ystäväni V tuli kysymään oloani, mutta en jostain syystä kyennyt vastaamaan. Hän vain totesi, "se on vaan ihan LSA päissään" ja meni pois. Päätin ryhdistäytyä ja liityin ystävieni seuraan.

Tässä vaiheessa oloni oli sanoin kuvaamattoman mukava ja eufoorinen. Siirryin sohvalle katsomaan TV:tä ja kuuntelemaan musiikkia, joka kuulosti juuri niin täydelliseltä, kuin musiikki voi kuulostaa. Totesin, että en halua luopua tästä olosta ikinä <3.

Noin 1.5 tuntia siementen nauttimisesta alkoi visuaaleja ilmestyä. Kaikkiin tasoihin ja ulokkeisiin tuli uusia ulottuvuuksia ja syvyyksiä, joita ei pysty sanoin selittämään. Värit olivat jossain vaiheessa muuttuneet huomattavan kirkkaiksi. Nautin oloistani täysillä. Päätin lähteä kävelemään ympäri huonetta, ja fiilistellä musiikkia.

Oloni oli mitä täydellisin, mutta kaipasin visuaaleja, joten päätin ottaa yopot mukaan kuvioihin. Valmistin sopivan annoksen kuosiini nähden V:n kanssa. Paikka oli taas tuttu keittiön pöytä, josta koko matkani oli alkanut. Saatuamme viivan yopo murskaa pöydälle kiskoin kaiken kunniakkaasti nenään. Tässä vaiheessa ei voi sanoa, kun "HUI!!!". LSA euforiat puski täysillä ja jopa voimakkaammin ku ikinä ennen, ehkä yopojen buustaamana. Tähän päälle alkoi kehkeytyä epämiellyttävää hikoilua ja paineen tunnetta päässä. Tuntui siltä, kun raajani olisivat olleet lyijy putkia, korvissani olisi ollut tulpat ja minut olisi upotettu 100 metrin syvyyteen veden alle, euforioita unohtamatta. En kyennyt minkäänlaiseen älylliseen toimintaan. koskettelin vain kasvojani ja naureskelin. Se oli täydellistä.

Nyt kuitenkin yopoista johtuva huono olo alkoi hiipiä taustalle ja raahauduin vessaan oksentamaan. Oksentaminen tuntui yhtä luonnolliselta ajatukselta, kuin hengittäminen tai mikä tahansa muukin perus elintoiminto. Lojuin vessanpöntön vieressä ja oksensin antaumuksella :D. Yopot alkoivat tehdä tehtäväänsä ja visuaalit syöksyivät alitajunnastani esiin. Tätä kaipasinkin. koin saman efektin, kuin ensimmäisten yopojen kanssa, eli korvissani alkoi soida jokin kimeä ääni ja tuntui siltä kun koko elimistöni resonoisi sen kanssa, etenkin silmät. Oletin tietenki visuaalieni johtuvan tästä. Päätin lukita oven ettei tarvitsisi hävetä käytöstään. Siispä lukitsin sen ja jatkoin sitä mihin parhaiten olotilassani kykenin, oksentamista.

Hiukseni roikkuivat silmien edessä ja ne muodostivat hämähäkin verkkoa, joka lainehti jonkin äänen tahtiin, mitä en voinut kuulla. Vessanpöntössä oleva vessapaperi lainehti ja muuttui vaaleanpunaisesta valkoiseksi. Olin niin keskittynyt olihini, että unohdin hengittää täysin. Jossain vaiheessa tajusin, etten ollut hengittäny moneen minuuttiin ja aloin kesken oksentamisen hengittää kiivaasti sisään ja sain henkitorveeni oksennusta, josta seurasi lisää yskimistä ja räpiköintiä. Mielessäni kävi ajatus, että olisin voinut tukehtua ja kuolla oksennukseeni, mutta ajatus ei ollut lainkaan pelottava. Ajatus Kuolemasta tuntui jotenkin läheiseltä ja arkiselta, jopa miellyttävältä. Pelottavaa.

Ystäväni V koputteli oven takana ja kysyi onko kaikki hyvin. En vieläkään saanut puhutuksi mitään, mutta totesin itse kaiken olevan hyvin. Hän avasi vessan oven ulkopuolelta jotenkin ja hyökkäsi videokameran kanssa sisään. Se oli todella ahdistavaa, mutta en kyennyt kun pitämään eläimellisiä ääniä ja nauramaan kohti kameraa. Hän sanoi (vitsillä toki) soittavansa ambulanssin, josta hätäännyin suunnattomasti ja tiuskin, että "minähän en sinne astu jalallanikaan".

Pitkä oksentelu sessio oli saanut pääni sen verran kuntoon, että jäljelle oli jäänyt vain suunnaton euforia ja jälkiä yopo visuaaleista. Tässä vaiheessa päätin mennä suihkuun. Saatuani vaatteet pois ja päästyäni suihkuun, huomasin kauhukseni, että olin kauttaaltani turvonnut. Olin muuttunut täysin palloksi. Pelästyin sitä ja huusin paniikissa ystävälleni V:lle, että katsoo kuinka turvonnut olen ja, että onko tämä vakavaakin ja mitä pitäisi tehdä. Ystäväni V nauroi ja sanoi etten ollut yhtään turvonnut ja näytin täysin normaalilta. Mitä ihmettä? Olin täysin varma, että olin turvonnut. Tunsin ja näin sen selvästi. Ehdotin V:lle, että ehkä olen allerginen pähkinälle ja yopot saivat minussa allergisen reaktion aikaan (vaikka eiväthän yopot olekkaan pähkinöitä). En saanut mitään järkevää vastausta ja totesin, että menen allergia testeihin selvittyäni :D. Jatkoin turvonneena suihkun loppuun.

Suihkun jälkeen kietaisin pyyhkeen ympärilleni ja menin istumaan koneelle kuuntelemaan musiikkia ja kirjoittelemaan päättömyyksiä foorumeille. Fiilis oli niin sanoinkuvaamattoman täydellinen. Kirjoitin posteja musiikin tahtiin ja fiilistelin Skatalitesia. Kirjoitin täysin älyttömiä viestejä, joista onneksi poistin suurimman osan. Luulin visuaalisen puolen jo menneen täydellisesti ohi, olihan hbwr:ien nauttimisesta jo noin kuusi tuntia ja yopoista ainakin kaksi, mutta erehdyin. Siirryin taas sänkyyn makaamaan ja menin peiton alle. Tirkistelin sieltä V:n vastapäätä majailevaa liskoa, kun jostain käteni alta alkoi tulla kirkkaan sinistä usvan näköistä asiaa(?). Usvasta muodostui mielivaltainen kuvio eteeni ja totesin sen olevan budha. Budhan oikealle puolelle kehittyi sateenkaari ja vasemmalle puolelle Jamaican lippu. Keskusteli äänetöntä keskustelua budhan kanssa tovin, kunnes tuli aika sanoa hyvästit ja siirryin takaisin koneelle.

Tästä eteenpäin olot tasoittuivat pikkuhiljaa ilman kummempia tapahtumia. Vielä aamullakin oli havaittavissa lievää euforiaa, ei kuitenkaan yhtään päihtynyttä oloa. Raajojen särky oli kamalaa. En pystynyt aluksi kävelemään laisinkaan, mutta sekin meni ohi nopeasti.




-Immuzu
immuzu

Post by immuzu »

Jälleen voinen paljastaa the mega salaisuuden, eli ystäväni V on Inovix ja J on PulC :mrgreen:
User avatar
Maor
Kameleontti
Posts: 841
Joined: Thu 22 Sep 2005, 21:19
Location: itä

Post by Maor »

Kivasti kerrottu tarina, varsinkin tuo turvotusläppä huvitti oikein suuresti! :D

BTW, kuinka ikävältä tämä yopojen nokittaminen tuntuu? Eniten minulla on sattunut puhtaan MDMAn nenään ottaminen, voiko tätä verrata ollenkaan yopoihin?
-:- We're All Mad Here -:-
immuzu

Post by immuzu »

Maor wrote:Kivasti kerrottu tarina, varsinkin tuo turvotusläppä huvitti oikein suuresti! :D
No ite kanssa hajoilin tolle ihan huolella tripin jälkeen :D

Maor wrote:BTW, kuinka ikävältä tämä yopojen nokittaminen tuntuu? Eniten minulla on sattunut puhtaan MDMAn nenään ottaminen, voiko tätä verrata ollenkaan yopoihin?
En oo läheskään puhdasta DMT:tä snortannu, mutta essoja kylläkin :lol: Se ei tuntunu missään, mutta yopot sen sijaan tekee.. Tai ei se itse snorttaaminen, mutta se määrä. Sitä pitää kuitenkin kohtuu paljon kiskoa. Ihan pienilläkin annoksilla se alkaa polttelemaan nenässä ja nielussa todella ikävällä tavalla, mutta ei siltikään mikään ylivoimainen kokemus. :roll:
User avatar
Miasma
OD
Posts: 1486
Joined: Wed 28 Jun 2006, 23:53
Location: Kellari

Post by Miasma »

Mukavasti kirjoitettu tarina tosiaan.
Maor wrote:...varsinkin tuo turvotusläppä huvitti oikein suuresti!
Myös täällä tuo sai hymyn kareen huulille. :D
"Jesus! Did I say that? Or just think it? Was I talking? Did they hear me?"
"Life is a joke and death is the punchline."
downstair
Psykonautti
Posts: 121
Joined: Sat 17 Feb 2007, 19:11

Post by downstair »

Tosiaan noissa yopoissa ikävintä on se määrä. En myöskään yhtään välitä siitä ummehtuneesta, mausteisesta hajusta... Kyllä noista kahdesta magneetti on miellyttävämpää nokittaa. Kipua kestää kun on motivoitunut :)

Yhdyn täysin aiempiin, hyvin kirjoitettu ja kiva stoori. Repeilin tuolle turpoamiselle jo silloin kun livenä kuulin :D
immuzu

Post by immuzu »

downstair wrote:. Repeilin tuolle turpoamiselle jo silloin kun livenä kuulin :D
:D:D täh? mul on menny jotain tosi kovaa ohi? :D:D
downstair
Psykonautti
Posts: 121
Joined: Sat 17 Feb 2007, 19:11

Post by downstair »

Kuinni? :D Moi. Siellä rapussa kerroit joskus miljoona vuotta sitte ku oltiin keitolla.
immuzu

Post by immuzu »

okeoke :D:D Mä en vaan osannu yhdistellä ihmisiä :mrgreen:
User avatar
kissankorva
Apteekki
Posts: 381
Joined: Sun 01 Apr 2007, 00:50

Post by kissankorva »

awww... Kuinka hienolta tuo kuullostikin, voin jopa selkesäti kuvitella sinun fiilikset kuinka kivaa se oisi ollut... Muutaman viikon sisällä pääsen todennäk. itsekkin nauttimaan hbwr siiduja, ensimmäine kerta muuten niidenparissa , ja odotukset korkealla :0

Mut tarina oli AIKA kupissa! :D