Kuinka mulla onkaan jäänyt lukematta näin loistava ketju
Mun ihan ehdottomasti ikimuistoisin ummetuskeissi sijoittuu niihin aikoihin kun olin 3 kk hoidossa psykiatrisella. Sanoin kuvaamattoman hirveä ummetus, jota silloiset lääkkeeni tuppasivat aiheuttamaan. Olo oli jo todella tuskainen, eikä suun kautta otetut laksatiivit auttaneet. Lopulta päätin turvautua peräpuikkoon.
Ilta kului, paskaa ei tullut. Oli aika käydä nukkumaan ja toivoin, että vatsa toimisi aamulla. No, toimi jo vähän aikaisemmin. Yöllä heräsin siihen kun vatsasta kuului KURR ja ennen kuin ehdin tajutakaan, oli paskat jo housussa. Eikä sitä ollut ihan vähää, ottaen huomioon etten moneen päivään ollut vääkyllä käynyt.
Juuri sinä yönä yökkönä oli se koko sairaalan komein mieshoitoja, jolle sitten menin sanomaan, että no nyt kävi näin, mulla on paskat housussa. Ei tarvinne erikseen mainita, että oli kohtalaisen nöyryyttävää.
Tapauksen opetus oli: Ei enää peräpuikkoja, oli ummetus kuinka kova tahansa.
Mä olen tällainen yhden sortin kakkaamisen erikoisemäntä, jotenkin vaan tuo kakkaaminen on mulle se
the thing. Ahdistavin tilanne lienee se, kun liiallisen oppareiden nauttimisen jälkeen vatsa kovettuu, ja paskalle mennessä pökäle tulee puoliksi pihalle jääden sitten jumiin. Ei liiku eteen eikä taakse. Tosin vartalon asentoa muuttamalla ja itseään heiluttamalla sen voi saada etenemään. Tähän mennessä ei ole vielä tarvinnut katkaisuhomminkaan alkaa.
On tää.