Esitellystä Ruotsin puolueohjelmasta olen jo kertonut mielipiteeni täällä, eli olen monesta asiasta samaa mieltä. Kansalaispalkka on jees, koska se kannustaa nykyistä sosiaaliturvaa paremmin työntekoon. MOGII-näkökulman huomioonottaminen on väistämätöntä seksuaalisen ja sukupuolisen tasa-arvon kannalta, sillä tietämättömyys vahvistaa toiseutta ja lisää foobista käyttäytymistä. Ja alaikäisten transsukupuolisten puberteetin keinoteoinen estäminen ja myöhemmin hormonihoito vähentävät tutkitusti itsemurhariskiä, joka on transihmisten keskuudessa hälyyttävän korkea.
(Transsukupuolisuushan on siis aivojen ja kehon välinen lääketieteellinen dissonanssitila, ei mielisairaus, ja tutkimustieto viittaa voimakkaasti siihen, että kyseessä on synnynnäinen poikkeama, johon tehokkain hoito on asianmukainen sukupuolenkorjaus. Sen hoitamisen pitäminen naurettavana on vähän niin kuin epilepsian hoidon vieroksunta.)
Kuitenkin musta jonkun puolueohjelman naurunalaistaminen sellaistenkin seikkojen kannalta, jotka menee täysin aiheen ohi on keskustelun kannalta halpamaista kaivon myrkyttämistä, ja kertoo edelleen aika paljon siitä, miten toiseuttamista yritetään käyttää aseena näissä keskusteluissa. "Te punaviherfemakot" joopa joo.
Mitä tulee noihin näpistysjuttuihin... Musta kertoo ihmisen näkökulmasta jo hyvin paljon se, että ulkomaalaistaustaista ja afrikkalaistaustaista pidetään synonyymeinä.........
Aina on helppo yrittää sulkea silmät omalta vastuultaan.eNZYMe wrote:Rasismi on toki syvältä, kukaan ei voi valita ihonväriään tai syntymäpaikkaansa kosmisessa lotossa, mutten ihan hirveästi ole innostunut tästä valkoinen privileegio, tai patriarkaatin privileegio jutusta länsimaissa. Monessa muussa maassa tosin näiden kanssa on ongelmia.
Aina on helppo sanoa näin, jos ei joudu todistelemaan meriittejään yhteiskunnassa, johon on vuosisatoja tai -tuhansia jatkuneen toiseuttamisen seurauksena iskostunut tiukasti erilaisia usein alitajuisiakin biaseja. Sä et voi kiistää tai pyyhkiä pois historiallista kontekstia ja sen vaikutusta nykypäivään. Ihmiset suosii alitajuisesti sellaista, josta ollaan maalattu yhteiskunnallisesti suosittu ja hyväksytty kuva.eNZYMe wrote:Ylipäätään kannatan meritokratiaa.
Harvardin yliopiston kehittämiä testejä omien alitajuisten biasien tutkimiseen: https://implicit.harvard.edu/implicit/takeatest.html
Itselläni on keskivoimakas bias miesten ja uran välillä, ja lievä valkoisia suosiva bias. Ja mä oon antirasistinen feministi. Ne istuu tiukassa, ne on niin sisäänrakennettuja yhteiskuntaan.
Mitä tulee huoltajuuskiistoihin niin ainakin jenkeissä tutkimustiedon valossa naisten etuoikeusasema niissä vaikuttais olevan myytti. http://amptoons.com/blog/files/Massachu ... _Study.htm Syy sille, miksi naiset saavat useammin huoltajuuden vaikuttais olevan yksinkertaisesti se, että naiset hakevat sitä aktiivisemmin ja ovat valmiimpia tinkimään taloudellisista seikoista avioerotapauksissa.
Mitä tulee luonnontieteen huipputekijöiden sukupuolijakaumaan, niin – en nyt jaksa ettii linkkii, mut – tutkimuksissa on huomattu viitteitä siihen, että tytöt selviää matematiikan kokeista huonommin mikäli näille sanotaan, että tytöt pärjäävät matematiikassa huonommin (ja tätähän taotaan tyttöjen kalloihin pienestä pitäen). Pojat vastavuoroisesti selviävät matemaattisista tehtävistä huonommin, mikäli ne "tyttöistetään". Ainoa todistettu kognitiivinen ero matematiikan ja luonnontieteiden puolesta on miesaivoisten parempi kolmiuloitteinen hahmottamiskyky.