Personaes wrote:
Jos universumi olis täydessä kaaoksessa, jossa tapahtuisi sattumanvaraisia asioita jatkuvana virtana ja kaikki olis puhdasta anarkiaa, niin en ehkä uskoisi jumalaan. Mutta kun koko universumi toimii kuin äärettömän monimutkainen, hyvin öljytty sveitsiläis-kello, joka on mahdollistanut elämän syntymisen universumiin, kuten myös hyvin monimutkaisen ihmis-olennon ja muun elämän. On pakko miettiä, oliko tää kaikki muka vaan joku friikki-vahinko, vai onko universumin synnyssä ollut osana joku tietoisuus, voima, energia, jota jotkut myös kutsuu jumalaksi, joka "kirjoitti" luonnonlait ja sai aikaan tän uskomattoman universumin.
Jos universumi olisi täydessä kaaoksessa, ei tietoinen kokemus jäsentyisi järkevästi tai lainkaan, kuten käy övereillä tripeillä. Olisi vain toisiinsa liittymättömiä aistivaikutelmia tai sitten ei olisi mitään. Sellaisessa maailmassa ei olisi mahdollisuutta keskustella asiasta tai uskoa tai olla uskomatta. Tästä ei voi suoraan kuitenkaan hypätä maailmaan, joka on täydellisesti kaavailtu ja toimiva. Ääripäiden välissä on sellainen maailma, jossa me elämme. Maailma, joka ei ole järjetön, mutta ei täysin järkeväkään.
Jos lyön varpaani, onko se kosmisen suunnitelman mukainen lopputulos? Mitään hienoa filosofiaa ei tarvita, kun vaan katsoo arkista tilannetta, jossa ihmiset elävät. On olemassa paljon melko merkityksettömiä asioita joille Suureen Merkitykseen uskovien on jatkuvasti keksittävä selityksiä. Erityisesti ikäville asioille pitää löytyä joku syy, koska Jumalahan ei ole voinut tehdä mitään tarpeetonta. (Sivuhuomautuksena täytyy sanoa, että esim. Jobin kirjan perusteella varhaisilla juutalaisilla oli selvästi parempi käsitys Jumalan suunnitelmien ja luonnon järjettömyydestä kuin uskovaisilla nykyään. Se on ymmärrettävää juutalaisten epätoivoisen historian valossa ja selittää samalla käsityksen ankarasta ja vihaisesta Jumalasta)
Tämä tilanne ei kuitenkaan tarkoita sitä, että merkitystä ei olisi (nihilismi), tai että merkitys olisi ihmisen itse keksittävissä (eksistentialismi). Teistit tyypillisesti näkevät vain nämä vaihtoehdot, joten ei ihmekään, että uskosta luopuminen jatkuvasta ja henkisesti raskaasta selitysten keksimisestä huolimatta ei vaikuta houkuttelevalta vaihtoehdolta.
Maailman ja tietoisen elämän synty ei ole sattuma tai vahinko paremmin kuin alusta asti suunniteltu tapahtumakaan. Tarkoitus ei vaan sovi kuvaamaan olemassaoloa, koska se on ihmismielen kategoria, joka on kehittynyt ihan muihin tarpeisiin kuin olemassaolon pohdintaan. Luonnontiede kyllä kuvaa ihan tarpeeksi hyvin luonnossa tapahtuneen kehityksen, mutta vastauksena elämän merkillisyyteen ja merkitykseen naturalistinen ateismi epäonnistuu siinä missä teismikin. Pointti on sen hyväksymisessä, että merkitykset eivät ole selvärajaisia ja ikuisia, eivät perustu mihinkään objektiiviseen luonnon järjestykseen tai kosmiseen kaavailijaan, eivätkä toisaalta ole täysin subjektiivisia tai tuulesta temmattuja. Näistä hämmennyksistä toivuttuaan ihminen voi elää hyödyllisen ja melko onnellisen elämän ilman ylimitoitettua toivoa paremmasta ja epätoivoista merkityksen hakemista.