Niin siis kyllähän monessa paikassa nykyään asiat on aika vituiksi mennyt sen jälkeen, kun imperialismi iski ja jätti hajonneita maailmoja sitten, kun toisen maailmansodan jälkeinen imperialismin aika loppui.
Uskonnot ne ovat jokapuolella hidastuttanut kehitystä, mutta toisten valloittaminen, rahan tekeminen ja valtioiden kassat ovat monesti tiedettä kehittäneet. Nykyään valtiot jotka pystyvät tekemään paljon rahaa, pystyy tarjoomaan kunnon mahollisuudet opiskella ja kehittää tiedettä. Kilpailla muiden kanssa ja samaan aikaan painaa muita maita alaspäin, vaikka sinällään väestön elinolot ymmärtääkseni ovat keskiarvoisesti nousemassa. Nämä taidot ovat meille ns länsimaalaisille jääneet, koska me ollaan hallittu muita ja otettu siinä itsellemme jotain. Nykyajan länsimaiden tehtävä on parantaa tekonsa. Sitä on nykylänsimaalaisuus. Se on järkeä, tiedettä, rauhaa etsivää.
Mun mielestä tulevaisuudessa meille tulee ongelma sijoittaa maahanmuuttajat. Siitä tulee älyttömän iso haaste, heille pitää löytää duunii ja kotouttaa, tää myös vaatii rahaa jota meillä on niukasti nyt. Suomessa pitää osata kirjoittaa ja puhua Suomea, että lähi-idästä tullut ihminen saa töitä ja perheelleen elannon. Sitten, kun heidän tapansa ja kulttuurinsa ovat ristiriidassa niin pahasti Suomalaisten kanssa niin heidän on hankala asettua meidän keskuuteen ja sen jälkeen alkaa ulkomaalaisten "jengistyminen" ym syrjäytyminen. Asiakaspalvelu aloilla olen itse huomannut aika kovaa syrjintää työpaikoille pääsemisessä. Olen joskus ollut huoneessa Prisma kaupan ruokapuolen johtajan kanssa ja kuullut, kun toinen johtaja soitti ja kyseli oliko hänen entinen työntekijä sopiva uusiin tehtäviin. "Ei ole ongelmia ulkomaalaisuudesta, ei tartte pitää huntua tai muuta" sanoi abouttiarallaa siinä oma pomoni toiselle. Olkoon tarina vain mun yksi kokemus, niin loistava esimerkki siitä, että asiakaspalvelu töissäkin niin yhtiöt "joutuu" pitään kasvonsa valkoiselle rikkaalle kuluttajelle sen sijaan, että kantais yhteiskunnallisen vastuun ja tarjois tasavertoisesti töitä. En ole paljoa nähnyt ikinä esim Stokmannilla kassalla töitä tekevää tummaihoista...
Vaikka Suomessa pyritään jeesaan maahanmuuttajia paljon, ja Suomesta ollaan otettu mallia ihan naapurimaa Ruotsissakin miten maahanmuuttajien kanssa toimitaan niin Suomi on hankala maa tulla asumaan lähi-idästä. Me ollaan aika uusia vielä tämän touhun kanssa.
Nykyään vain maapallolla ongelmat pahenee. Talous tekee aina tepposiaan, valtiot tekevät kansalaisten olot huonoksi. Afrikka on maanosa jonka nousua ei oikein ihan heti usko, vaikka ns "Afrikka ilmiö" on Intian jälkeen iso globaalin talouden ympäripyöräyttäjä. Tähän ottaen huomioon ilmastonmuutoksen ja muutenkin koko mantereen nykyiset olotilat tehdä kansalaislle ruokaa, suojaa, tarjota töitä, koulutusta ja kaikkea mitä perus pohjoismaalainen hyvinvointivaltion asukas pitää itsestään selvyytenä, niin ei tarvitse paljon ihmetellä, että sieltä tulee ihmisiä paremmille alueille keinolla millä hyvänsä, KOSKA HEIDÄN KOTONA EI OLE ELINOLOT HYVÄT TAIKKA EDES MAHDOLLISET. Näissä maissa on vieläkin hyvin epävakaa poliittinen tilanne, jos sul on lapsi niin se ei saa ruokaa tai lääkkeitä, puhumattakaan siitä, että perheen vanhemmilla on hiv ja ei ehdi 50 v asti edes jotta pystyis tarjoon hyvän lähtöalustan omille lapsille.
Meidän pitää tänään ja huomennakin miettiä, että olemmeko niin epäinhimillisiä, että jätämme muut ihmiset pulaan? Mites sit, kun tilanne on toistteppäin, me Eurooppalaiset kärsimme talousvaikeuksistamme ja Afrikkalaiset tekee halpatyövoimallaan yhtä paljon duunia kuin me ja meillä täällä kylmässä ei ole yhtäkkiä varaa enään lämmittää kämppiämme? Miten silloin pitäisi toimia? Jos meitä ei päästetä turvaan me tulemme pakolla. Loppupeleissä. Ihmiset tulee tänne eurooppaan pakosti. Elinolot jossain muualla PAKOTTAVAT IHMISEN SELVIYTYYN. Tällä hetkellä välimerelle suunnittellaan, että sotilasaluksilla aiotaan tuhota laivoja joilla epäillään ihmisten tulevan laittomasti Eurooppaan ja yritetään saada kiinni ihmisiä jotka ovat järjestelemässä tälläistä toimintaa.
Tottakai muslimit ja kristinuskoiset ovat keskenään hankala tilanne. Ainoastaan koulutus ja yhteiskunnallinen hyvinvointi saa meidät joku päivä unohtamaan uskonnot. Uskonnolla perusteltua terrorismia tulee olemaan varmasti pitkään, mutta tämä on pieni osa ihmisiä vain jotka haluaa oikeasti SOTAA, TAPPAMISTA... Maahanmuuttajat ovat kuin me, he haluuvat leivänpäälle voita ja lapsilleen turvallisen tulevaisuuden. Kulttuurien yhteen törmäys on välttämätön askel parempaa tulevaisuutta etsiessämme ja varmasti sitä joskus Euroopassakin pari pommia paukkuu jossain tornissa, mutta jos me annetaan muille ihmisille elämä jossa on jotain hävittävää niin ehkä he tekevät saman päätöksen kuin itse pasifistina olen tehnyt, etten aseeseen tartu minkään valtion enkä idelogian puolesta.
Maahanmuutto on varmasti ongelma. Vaikka oltais siinä hyviä niin selvästi vielä on meillä parannettavaa. En usko, että täällä kukaan on rasisti, että pitäisi oikeasti mitään porukkaa alempirotuisena tai muuta. Ei sellaisia ihmisiä toivottovasti ole enään maassa jossa tarjotaan 9 vuotta koulutusta jokaiselle. En vain usko, että kukaan on niiiiin vitun tyhmä, ne ihmiset vaan uhoo, kun luulee olevansa sitten kauheen fiksuja, kun on erimieltä järkevien massojen kanssa. Toisaalta. Nämä eduskuntavaalit osoitti, että aika moni ihminen pitää Suomen isoimpana ongelmana maahanmuuttoa ja Kreikan lainoja. Tuskin seuraavan 4 vuoden aikana persut pysty ottamaan noista kahdesta asiasta tarvittavia säästöjä, että Suomessa voidaan pitää näin hyvät oltavat.
Itsehän oon tietyllä tasolla aika paska jätkä ja nyt sanon julmasti. Oon sitä mieltä, että muslimit pitäis pistää uudelleenkouluttautumis leireille jossa työ heidät vapauttaa niinkuin Auschwitzissäkin "piti" tapahtua. Näissä leireissä pitäis opettaa unohtaan epätodelliset jumalat ja oppia tekeen yhteiskunnalle töitä jotka vie meitä ihmiskuntana eteenpäinl Siellä annettais koulutusta joka perustuu järkeen ja tieteeseen. Tämän leiriohelmjan pakottaisin kyllä kristinuskoisille ja esim PERSUJEN kannattajille + ufo ja liskohörhöille, ehdottomaasti myös itselleni. Meidän pitää joskus tehdä töitä yhteisen hyvän vuoksi niin Suomelle, Eu:lle ja koko maailmalle.
Maahanmuutto on ongelma. Se tulee järisyttään meidän pientä Eurooppaa, että Suomea. Suomi on yksi maailman parhaista valtioista, meidän pitää näyttää, että olemme oikein tekevä kansa ja päästämme ihmisiä TURVAAN ja annamme heille avaimet elämään. Toivottovasti myös opimme joskus miten tämän tekisi parhaimmiten. Mä tunnustan olevani maahanmuuttokriittinen. Mun mielestä meidän maahanmuuttopolitiikassa on isoja ongelmia. Ensimmäinen on se, että me tarvitaan lisää maahanmuuttajia jotta vanhat maalaistalojen mummot eivät pelästy "neekeriä" joka kerta nähdessään, kun niitä olisi joka paikassa niin oppisimme tulemaan yhdessä toimeen. Toisaalta sinällään, meidän pitää tehä hommat maltilla, ettei tehdä muiden maiden virheitä, mutta silti ajattelen, että meillä on varaa ottaa maahanmuuttajia lisää. Maksavathan he meille, mutta kun ne nauttii meidän peruskoulustamme ja terveyden hoidosta. Heistä voi tulla innovatiivisia osaajia jotka perustaa yhtiöitä jotka tuo Suomelle rahaa. Sinulle ja minulle. He saattavat myös koulutuksensa jälkeen lähteä kehittään takaisin omaa maataan, mutta tässäkin me voitamme. Me saadaan yhteistyökumppaneita globaaleilla markkinoilla ja mikä tärkeintä me teemme sen mikä on OIKEIN ja voimme katsoa peiliin ilman häpeää. Tulevaisuudessa suuret sukupolvet lähtee työmarkkinoilta. 20 vuoden aikana syntyy paljon uusia työpaikkoja perusaloilta niinkuin vaikka palvelualalta. Ne maahanmuuttajat jotka menee tänä vuonna kouluun ovat 20 vuoden jälkeen valmiita ottaan eläkeläisten paikat. Monesti myös ihmiset joilla on ollut kurjat oltavat ovat paljon enemmän halukkaita nousemaan ja taistelemaan omasta hyvinvoinnistaan, niinkuin korealaiset vaikka yhdysvaltojen yliopistoissa.
Äitini aina muistutti, että opiskele kunnolla ja tee töitäsi ahkerasti, ettei tule somali tai vinosilmä aasiasta joka opettelee olemaan mua parempi ja nappaa mun työpaikat. Tämä kilpailuhan vain kehittää meitä ihmiskuntana.
Me tarvitaan maahanmuuttajia. Me tarvitaan niitä persoonia ja heidän osaamistaan. Me tarvitaan heitä näyttään mikä on pielessä meissä ja me opimme ja kehitymme heidän avulla. Maapallolla ihmiset tulee liikkumaan ja muuttamaan huonojen elinympäristöjen takia. Suomi on tuhansien järvien maa, meillä on janoiselle saharan pojalle vettä. Kolumbialaiselle tytölle joka kotimaassan joutui myymään itseään, kun ei pystynyt eikä osannut tehdä mitään muuta meiltä löytyy hänelle pulpetti koulussa ja sen jälkeen hän voi itse tehä muutoksen elämäänsä. Tottakai rajansa kaikelle. Jos meillä ei ole yrityksiä jotka myy tuotteitaan ulkopuolelle meillä ei ole rahaa opettaa kolumbian tyttöä taikka jos meillä on yhtäkkiä miljoona saharan poikaa nauttimassa järvistämme niin meillä loppuu meidän antimme. Silti tällä hetkellä emme ole hädässä nyt meidän pitää tehä se mikä on oikein.
Kysehän on rahasta tämän kysymyksen kohdalla, mutta myös siitä mikä on oikein.
Sit siteerataan John Lennonia
"Imagine there's no countries
It isn't hard to do
No greed or hunger
And no religion too
Imagine all the people
Living life in peace"
Siis mullehan on ihan vitun sama tää maahanmuutto, kuhan vain tulee paljon afrikkalaisia naisia Suomeen niin mä pääsen paremmalla todennäköisyydellä pylsimään kaunista tummaihoista naista.