Harvinaisen tuttuja keloja tässä topicissa, pystyn samaistumaan. Ihmisten seurassa oleminen herättää monesti ahdistusta ja saan helposti överit ihmisistä, jolloin vetäydyn omiin oloihin ja kuvitelmiin turvaan. Pystyn kyllä psyykkaamaan itseni toimimaan todella hyvinkin sosiaalisissa tilanteissa. Se toimii, mutta tuntuis toimivan melkein yhtä väliaikasesti kuin päihteet tai sitten pitäis olla koko ajan psyykkaamassa itseään. Mieluummin löytäisin kyllä syyn siihen mikä siellä on taustalla
Hyväksynnän tarve? Ja että muilta pitäis saada se hyväksyntä. Miksi muiden pitäisi hyväksyä minut, jotta voisin tuntea olevani tarpeeksi hyvä? Koska lapsena on opetettu, että en ole koskaan riittävän hyvä, ellen muuta jotain itsessäni. Ja tämä "jokin" tulee usein yllätyksenä jonkun itseäni "paremman" ihmisen suusta, joten on koko ajan oltava varuillaan, että mihin kuvitelmaan seuraavaksi on mukauduttava. Kulttuurisidonnaista ohjelmointia vanhempien ja koulun kunniallisesti aloittamana. Tai siis jatkamana. Kiitoksia vaan kun tällainen kaava seuraa joka paikkaan. No, enpähän ole ainakaan yksin

ja taas yksi syy meditointiin ja muihin itsensä uudelleenohjelmointiharjoituksiin.
Muutamien vuosien aktiivinen pajautus vaikutti aluksi toimivan tähänkin vaivaan (niinkuin kaikkeen muuhunkin), mutta lopulta herkisti niin paljon, että sosiaaliset tilanteet ovat hyvinkin intensiivisen tuntuisia nykyään. Kannabis ei ole todellakaan ainoa päihde, joka tähän on mulla vaikuttanut. Muutamat traumaattiset psykedeeli + kannabis -yhdistelyt toivat tämän pelon vielä paremmin näkyvälle. Ja sitten nuo sosiaalisuutta edesauttavat päihteet, kuten vaikkapa alkoholi, bentsot tai amfetamiini jotka auttavat hetkellisesti, pitemmällä aikavälillä tuntuvat haittaavan juuri sitä mihin ne ensin auttoivat. Pitänee syventyä tutkimaan aivojen välittäjäaineiden tasapainoon saattamista muilla keinoilla kuin päihteillä.
Epärealistisia kuumottavia ajatuksia herää usein varsinkin juuri puolituttujen seurassa. Kuumottavia ajatuksia. Siksi poikkeuksen tekee tähän nonsenseen yllättäen tulevat sosiaaliset tilanteet, joita en ole ehtinyt ajatella/kuumotella etukäteen, kuin myös sellaiset tilanteet joissa keskityn intensiivisesti aistien kautta tulevaan informaatioon. Jotenkin sitä vielä tulee kuitenkin lipsuttua tästä ja nyt:stä ja joskus saatan vaikuttaa muuttuvan yhtäkkiä joksikin zombiksi. Sailing away.
Kai se ylenmääräinen itseensä keskittyminen on kanssa suuri sosiaalisten tilanteiden pelon aiheuttaja. On hieno huomata välillä, kun suhteellisen tyynenä pystyy olemaan ihmisten seurassa ja tarkkailemaan, kuinka muiden ajatukset eivät pyörikään mun ympärillä.
Oon lukenu tommosesta mielenkiintoisia kokemuksia sosiaalisen kuumottamisen vähentämisen apuvälineenä:
http://www.erowid.org/smarts/phenibut/
Tämäkin on tietenkin yksi niistä väliaikaisista "ratkaisuista". Meditaatio, itsetutkiskelu ja ennen kaikkea siedätyshoito (ihmisten seuraan jatkuvasti hakeutuminen) ovat parempia, pitkän tähtäimen ratkaisuja.
Pää jotenkin jumissa, tuli aika paksua selitystä, mutta samapa tuo.
...and all turned into nonsense...