Ekat essot<3

Kertomuksia, pohdintoja ja ajatuksia kokemuksista eri tajunnantiloissa.
User avatar
Gabriella
Psykonautti
Posts: 62
Joined: Sun 13 May 2012, 01:55
Location: Hyvinkää

Ekat essot<3

Post by Gabriella »

Sain tuossa viikko takaperin 2 White Speaker (200mg) nimisiä essoja.

Menin sitten kahen frendin kanssa pasilan aseman tunneliin. n. klo 13.45 Otettiin siellä sitte puolikkaat per nuppi eli n. 100mg. Odoteltiin sitte ja juteltiin ihan normaaleja asioita (kaikkien eka kerta oikeilla essoilla). Yhtäkkiä sitten kaveri rupes selittää että sillä on päässä hiilihappoa, joka on angry birdsin vihreetä ja sillä on siniset silmät ja korvat. Siinä vaiheessa repesin totaalisesti. Sitten alko toinenkin frendi hymyilemään jänästi ja itelläkin alko olo nousta.

Päätettiin sitten pistää musaa soimaan (ATB, Infected Mushroom, 1200 Micrograms jne.) ja musa kuullosti aivan mahtavalta. Päätettiin sitten lähteä kävelemään jonnekkin. Heti kun astuttin tunnelista ulos pasilan laitureille niin aurinko näytti aivan mahtavalta. Oli pakko ottaa aurinkolasit pois ja olo oli ku euroopan omistaja. Musa huutaa täysillä pitkin raiteita n. klo 14-15 viikko sitten lauantaina. Mentiin sitten pasilan haaga-helian rappusille istumaan ja ottamaan aurinkoa. Halusin vaan kokoajan puhua ja halata kaikkia. Oltiin sitten siinä ja poltettiin röökiä. Maistui aivan mahtavalta. Tarjosin kaverille sitten samalla kaverille niin samalla sitten hipasin kättä ja tuntui aivan mahtavalta. Halusin vaan pitää häntä kädestä kiinni, mutta hän oli varattu niin en viitsinyt.

Jatkettiin sitten matkaa messarin eteen ja siinä vaiheessa taisi olla huiput. Kellonajasta ei ollut mitääh hajua, koska en viitsinyt edes ajatella aikaa. Siinä sitten halailtiin ja polteltiin ja euforia oli mahtava. Toinen kaverini huomasi että yksi katutolppa oli puoliksi irti ja meni repimään sen kokonaan irti ja rupes tanssimaa infectedin tahtii...

n. klo 18.30 kaverit sitten huomasivat, että heidän pitää lähteä. Pupillit olivat valtavat. Lähdin sitten saattamaan heidät junalle ja lähdin itse ostamaan energiajuoman kaupasta. Kassaneiti vaikutti olevan paniikissa kun tulin jonoon ja halusi vaan päästä musta kokonaaan eroon nopeesti. Jäin sitten siihen juttelemaan ja lähdin vähän ajan päästä junalle. Junassa törmäsin n. 20 vuotiaaseen jätkään kenelle rupesin selittämään aivan kaikkea. Minulle selvisi että hänkin käyttää esooja silloin tällöin.Juttelin sitten hänen kanssa ja menin hänen mukaansa suutarilaan ja kun kuuntelin musiikkia hänen ystävänsä auton luona niin musiikki kuului ihanasti.

Vasta klo 22 rupesi tulemaan normaali olo ja pieni masennus, mutta kuitenkin iloinen olo.

Sama olo jatkui sitten seuraavinakin päivinä, mutta kokemus oli ihana ja viimeinen puolikas olisi tarkoitus ottaa tämän viikon torstaina :)

-Gabriella
-Gabriella
Life is a long trip. Be happy ;-)

Facebook
Allekirjoituksia
User avatar
LeFairylette
OD
Posts: 1734
Joined: Fri 13 Jan 2012, 10:39
Location: Turku

Re: Ekat essot<3

Post by LeFairylette »

Voi kun itselläkin ois hyviä kokemuksia essoista, pelkkää paskaa osunut käsiin.
"Sä oot likanen narkkari! Yhteiskunnan pohjasakkaa!!
User avatar
Feya
OD
Posts: 1239
Joined: Sun 26 Sep 2010, 14:52
Location: Turku

Re: Ekat essot<3

Post by Feya »

Gabriella wrote: Päätettiin sitten pistää musaa soimaan (ATB, Infected Mushroom, 1200 Micrograms jne.) ja musa kuullosti aivan mahtavalta.
Hehe. :D Me aina vitsaillaan Dexman kanssa siitä, miten ihmiset aina alottaa trippitarinansa sanomalla, että "musiikki alkaa kuulostaa hyvältä". Kyllähän musiikki siis todella saa aivan uuden merkityksen ja rytmi vaikuttaa koko kehoon, mutta se lause on vaan hassu.

Ihmisten ensimmäisiä MDMA-kokemuksia on aina ilo lukea, ne kun pursuaa onnellisuutta ja tietynlaista sinisilmäistä intoa.

Oon vaan yllättynyt, että kykenitte kävelemään noin paljon. Itselläni mämmi pistää aina isommilla annoksilla (kristallin kohdalla siinä 120mg paikkeilla) matalaksi, enkä voi oikein muuta kuin maata sängyn pohjalla, kietoutua toiseen alastomaan kehoon ja väristä euforiasta. Miten ihmiset kykenee tanssimaan tuntikausia nipsuissa menee yli mun ymmärryksen; ehkä niissä on piriä tai muuta. Jollain 70-80mg annoksilla ulkona hiippailu vielä onnistuu.
User avatar
King Ink
LD50
Posts: 3910
Joined: Fri 10 Jul 2009, 11:38

Re: Ekat essot<3

Post by King Ink »

Feya wrote:Itselläni mämmi pistää aina isommilla annoksilla (kristallin kohdalla siinä 120mg paikkeilla) matalaksi, enkä voi oikein muuta kuin maata sängyn pohjalla, kietoutua toiseen alastomaan kehoon ja väristä euforiasta. Miten ihmiset kykenee tanssimaan tuntikausia nipsuissa menee yli mun ymmärryksen; ehkä niissä on piriä tai muuta. Jollain 70-80mg annoksilla ulkona hiippailu vielä onnistuu.
Kai essot on yleensä enemmän bileisiin mänijöille tarkoitettuja koktaileja, kuin puhdasta MDMAn hehkua kaipaaville ihmisille? Tai kyl mie ainakin söisin bileisiin mennessä mieluummin piri+MDMA kombon, kuin puhdasta mämmii.

Mun naksukokemukset on olleet sellasia muuten kristalliin verrattavia kokemuksia, paitsi samaan aikaan kun MDMA päässä humisee, tekee mieli tanssia ja juoksennella ympäriinsä halailemassa ihmisiä. Samantyyppinen empaattinen olo, mut kauhee touhuuminen päällä. En tietenkään tiedä mitä oon oikeesti syönyt, mut varmaan jotain MDMA+piriä tai jotain muuta mämmistimukomboo.
rlsmooth
Apteekki
Posts: 309
Joined: Wed 01 Aug 2012, 18:07

Re: Ekat essot<3

Post by rlsmooth »

Joop ite pystyn aika paljon komppailemaan Kinkkisen näkemyksiä ^. Joskus jotain epämääräsempää jauhemaista madamea saanut, liekkö pöhinällä jatkettua tjsp, siint sai samanlaisen olon ku niiteistä. Mut muuten kans kunnon kivinen magneetti vetää mut sohvan pohjalle. Mut siihen ku yhdistetään piriä, ni king of the dancefloor on syntynyt :D
User avatar
Feya
OD
Posts: 1239
Joined: Sun 26 Sep 2010, 14:52
Location: Turku

Re: Ekat essot<3

Post by Feya »

Suurin osa essojen käyttäjistä tuntuu olettavan, että heidän essoissaan olisi vain sitä itseään, vaikka he tietäisivätkin aivan hyvin miten epätodennäköistä se on. Kai siksi ihmiset edelleen jaksavat kinastella mämmin vaikutustavoista; jotkut itkee rakkaudesta, toisia ei läheisyys jaksa innostaa; joku haluavat tanssia koko yön, toinen ei pääse ylös sängystä; jotkut ei kykene ottamaan 150mg enempää, toist vetelee puolta grammaa. On ihmiset tietenkin yksilöllisiä, mutta essoissa liikkuu ihan kaikkea mahdollista tavaraa ja tämä ns. "putsi" pulveri -tai kristallimuotokaan ei takaa mitään.

Vaikka onhan MDMA ihanaa, niin on se silti hassua miten sitä niin kovasti vaalitaan, vaikka muita kiehtovia empatogeenejä löytyy vaikka kuinka. 4-FA on omasta mielestäni jotain aivan uskomatonta; se on sekoitus pirimäistä suurenmoisuuden ja energian tunnetta, ja mämmiäkin kovempaa pakahduttavan onnellista rakkautta. Myös eräs tajuton metyloni + piri kombo muistuu mieleen. Itse tiedän lukemattomia aineita, jotka puhkuvat empatiaa; 2C-B, 6-APB, DXM, etyylifenidaatti, 4-MeOMIPT, LSD, 4-FA, kokaiini, MDAI, metyloni, aMT... kun joitain noista osaa kombottaa oikein, niin voi löytää sellaisia rakkauden ja empatian tiloja josta ei tiennytkään. Syyllistyn usein itsekin käyttämää sanaa "mämmimäinen" kuvaillessani muita empatogeenejä, mutta ei se mämmi Tutkarit eivät vaan koskaan ole yhtä hienoja, kun

Ei siis stimujen ja mämmin kombottamisessa ole mitään vikaa (kunhan on kohtuulliset annokset ettei sydän räjähdä). Esim. koksu ja mämmi soi mulla sanoinkuvaamattomat olot. Periaatteessa olisi hauska ottaa joku random esso, jossa ei ole mämmiä lainkaan vaan vaikkapa piriä ja metylonia tai MDAI:ta, koska sellaiset kombot ovat hauskoja ja mua jo vähän kyllästyttää tuo ainainen mämmi, mutta kuitenkin siinä olisi vaan kofeiinia tai piperatsiinia.