Mimosamuikkunen wrote:Musta taantumassa oleilu on vähän liiankin helppoa välillä, vaikka se onkin aika perseestä ja vituttavaa.
Taantumasta pois pääseminen tuntuu yleensä aika vaikeelta, tai oon oppinut/huomannut että
se ei oikeastaan onnistu yrittämällä, vaan tapahtuu aina itsestään, jonkun sellaisten juttujen kautta,
joita ei olisi osannut edes ajatella/suunnitella/laittaa tapahtumaan. Yleensä vielä ihan yllättäen.
Ei varmaan puhuta läheskään samasta asiasta, mut nää nyt on vaan ajatuksia ihan mistä vaan. Tai jostain muualta.
Musta taantumassa oleilu on just siks niin vaikeeta, kun se on helppoudesta huolimatta aika perseestä ja vituttavaa.
Taantumasta pois pääseminen tuntuis olevan itsestä kiinni, mutta aina ei vain näe potentiaaliaan olla onnellinen. Joskus siihen tarvii katalyytin, mutta itsestä se tuntuis lähtevän.
Ja joo, se saattaa laueta yllättäen kyllä. Yleensä kai näin tekeekin. Koska se on niin vitun ravistava juttu.
Ja musta tuntuu, ettei varmaan puhuta läheskään eri asiasta.
Sit mä oon kelaillu et mitä enemmän alkaa miettimään jotain asiaa, sitä kauemmaks päätyy mistään vastauksesta.
Tai ehkä se vastaus on just sitä, et löytää monia eri näkökulmia asioihin, ja tiedostaa tietämättömyytensä
ja ymmärtää ymmärtämättömyytensä. Ja .. kadotin ajatukset.
Sitä mä oon kelaillut et mitä enemmän alkaa miettimään jotain asiaa, sitä selkeemmin tajuaa, ettei mitään yhtä valmista vastausta tunnu olevan.
Ja ehkä se on just sitä, tai sit ei. En tiiä, eihän tietämättömänä voi tietää. Mutta ymmärrys. Se niin.
Kelasin pitkäst' aikaa piipahtaa lukasemassa mitä vaulttiin kuuluu.
Vietin elämästäni kymmenen päivää Lapin taianomaisen lumisissa maisemissa..
Siellä pakkasessa.
Olen nyt kokenut jokaisen vuodenajan siellä. Lapin erämaassa.
Lapissa tuntuu vain olevan sitä jotain joka saa yhä uudelleen sinne palaamaan..
Siellä voin kokea jotain kosmisen päräyttävää. Ihankuin kosmos, avaruus olisi lähempänä, tähdet tuikkivat kirkkaampina ja kaikki tuntuu enemmän.. elämältä.
Pakkasta oli kylmimmillään -38c.. tämä oli hyvin olennaista tällä reissulla.
Karaistuin.
Koin ikävää.
Koin suuria ilon, onnen hetkiä.
Näin ensimmäistä kertaa elämässäni revontulet. Se tuntui päräyttävämmältä kokemukselta kuin mikään deeli.
Karjaisin, ulvoin..
Koin ankeuden kaikessa karuudessaan.
Koin syvää tyytyväisyyttä.
Koin yksinäisyyttä.
Koin kaikkeuden.
Rakkauden..
Ennenkaikkea kelailin elämääni.. Itseäni.
Niitä muutoksia joita elämässäni on viimeaikoina tapahtunut.
PÄRÄHTÄMISTÄ
Olen tullut tienristeykseen..
Vaellessa ajatus pääsee vapaana liitämään, mieli voi elää jossain ihan muualla, tai sen kanssa voi olla läsnä.
Pitkän reissun jälkeen on mahti fiilis, kun on saavuttanut jonkin päämäärän, ei vain määränpäätä.
Unohdin ajan merkityksen, sillä päivä ei ollut siellä kovin pitkä.
Oivalsin..
Tajusin..
tiesmitä.. mitälie..
En koe että elämäni yhtään siitä selkiytyi, enkä liioin löytänyt vieläkään suuntaa elämälleni. Hukassa on hyvä haahuilla.
Mutta näen nyt paljon selkeämmin päämäärän.. en tarkoita sitä mitä tahdon elämältäni, vaan sitä, että mikä saa elämäni tuntumaan.. hyvältä. Mikä saa minut onnelliseksi. Mistä tulen iloiseksi, mikä tekee haikeaksi, tajusin tuntevani enemmän kuin osasin vastaanottaa niitä tunteita.
Vaikka reissu, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, oli melko rankka, en koe sitä niin.
Kipu sattuu, kipuun turtuu, kipu tuntuu jopa hyvältä, kunnes mieli taas palaa siihen karuun tosiseikkaan, että jalat ovat paskana. Tunteiden voi antaa vain virrata, niitä pitää kohdata. Silti tiedän että pakenen.
Ehkä kaikki on vain hieman selkeämpää nyt. en tiedä hittoakaan mitä se selkeys sitten voisi tarkoittaa.
Se mikä sai minut oivaltamaan jotain, oli se yksinkertainen ajatus, että pitää vain uskaltautua muutokseen.
Se vaatii vain oikeanlaisen asenteen.
En ala nyt hehkuttamaan sitä kuinka olen ollut ilman päihteitä ja blaablaa.. mutta nyt ainakin tiedän sen että se maailma on jo niin käyty läpi, että miksen antaisi tilaa aidoille tunteille, rakkaudelle, sillä niin syvästi olen kiintynyt tähän elämään. Lähimmäisiini ja rakkaimpiini.
En osaa olla yksin. Silti olen aivan yksin.
Elämä tuntuu tänään hyvältä.. tietyllätapaa olen tuntenut niin jo pitkään.
Silti koen jatkuvasti sitä toista ääripäätä joka yrittää musertaa ja lannistaa minut.
Olen tunteineni osa tätä elämän energiaa.
Minulla on mahdollisuus.. Minä voin.. enää Minun ei tarvitse mitään.
Tunnen olevani vapaa, silti kahlittuna johonkin.
Olen vihdoin oppinut kanavoimaan energioita ympärilläni.
Ehkä siinä piilee suuri oivallus.. .
MINÄ RAKASTAN. Vain koska se on niin helvetin päräyttävä tunne päästää valloilleen.
tällä en tarkoita sitä tunnetta mitä vaikkapa MDMA antaa, että rakastan kaikkea, ja kaikki on vain täydellistä.
Ei.
Olen vasta löytämässä rakkauden ulottuvuuksia, sen merkitystä, sen musertavaa, mutta samalla niin autuasta voimaa.
Kuten sanoin, olen tullut tien risteykseen.. Monet polut ovat johdattaneet minut tähän hetkeen, näihin tuntemuksiin.
Olen vasta heräämässä syvästä horroksesta.
Tunnen samalla iloa, surua, haikeutta, lohtua, kaipausta, huonoa omaatuntoa.. tässä ohikiitävässä hetkessä, niissä lukuisissa muissakin hetkissä.
mutta ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen osaavani kanavoida tunteitani. Siksi tunnen kutkuavaa hyvää oloa, joka samaan aikaan painaa päätäni alas, ja tunnen itseni avuttomaksi ja voimattomaksi tässä elämän aallokossa. Tunnen syvää yksinäisyyttä, vaikka ympärilläni onkin ihmisiä jotka välittää.
Rakastan kissojani.. sillä kaikessa itsekeskeisyydessään ne näyttävät vilpittömästi rakkautensa, kuinka kiintyneitä ne ovatkaan minuun.
Se on samalla ahdistavaa, samalla se tunne keventää elämän raskasta taakkaa.
Voin olla onnellinen vain uskomalla että kaikki on hyvin.. ja että kaikki on just niinkun pitääkin. Muuta en voisi toivoa, sillä olen oppinut huomaamaan, että kun muutosta vähiten osaa odottaa, se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta, ukkospilvet tulevat vasta perässä.. lopuksi sataa kaunis lämpöä huokuva lumipeite maahan.
Pitää oppia elämään tätä tunnetta.. tässä hetkessä, sillä tämä hjetki on ainoa mitä minulla on.. kaikki on vain ohikiitävää flowta.
Oikeastaan en tiedä hittoakaan.. taidan olla päästäni täysin sekaisin.
Vaikka sen kuvittelin olevan täysin selkeä, olikin se vain illuusio.
Olen tajunnut elämää, mitä sillä on annettavaa, ja mihin se voi minut johdattaa.
Mutta en koskaan voi tietää mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu.
Siksi elämä tuntuu olevan niin antoisaa. Kun vain oppii tarttumaan kiinni hetkestä.. sillä seuraavaa samanlaista tuskin tulee..
tai jos tulee, ehkä silläkin on jokin tarkoitus.. ehkä kaikella on tarkoitus. Ehkä silläkin on tarkoitus, että minulla on vain tarve uskoa kaiken tarkoituksellisuuteen.
Hengitän sisään.. ja ulos.. Tunnen sen. Se tunne on mahtava. Elää tätä seikkailua.
Tuntea ihmisten läheisyys. tuntea kuinka minustakin ehkä välitetään. Ainakin haluan elää siinä käsityksessä.
Elämässä on hyvä olla tiettyjä tukipilareita. Jos sen rakentaa vain yhden pilarin varaan, voi sen romahtaminen olla kohtalokasta.
Ketä varten me oikeestaan täällä eletään..?
Olen päätynyt siihen, että itteeni varten tuskin ainakaan.
tai ehkä nimenomaan itseni.
en tiedä.
Ja jokakerta tuntuu paremmalta sanoa, etten tiedä, sillä joskus tunsin tajuavani kaiken, nyt tajuan tuntevani kaiken..
jotensakin noin sen joskus silloin muotoilin kun sen oivalsin.
Kaikkea hyvää.. Sitä ei o koskaan ainakaan liikaa :)
Ketä tai mitä varten. Vai ketään? Vai ihan kaikkee? Vai onks se sittenki yhdentekevää?
Rakastan sua syvästi, sun lempeää katsetta ja sitä miten saat mun maanisimmatkin purkaukset läsnäolollas syvimmiltään tyyniksi. Rakkaani, ystäväni, veljeni.
jOu... .
poistin mun avautumisen.. .
oommä aika nössö.
Mut oon kelaillu viime aikoina.. Itseasiassa ihan helvetisti.
MDPV, aka pevekki pisti pään flipperiin, flippasin huolella, olin kuolla.. se opetti mua arvostaan elämää, ja psyykettäni ihan uudella tapaa.
Tuntuu ku oisin uudesti syntyny.. mielentilat sahailee ihan saatanallista vuoristorataa.. Tunteet on niin sekasin, et välillä oon ihan tunnekylmä,. ku taas toisena hetkenä saatan tuntea ylitsepursuavaa, tietyllätapaa jopa ahdistavaa empatiaa.
Oon huomannu et mun hyväntahtosuutta ja diippii empatiakykyä on ihmiset joko käyttäny hyväks, tai ei o osannu arvostaa mua tällasena herkkänä, hauraana otuksena.
Siks mä pakenenkin., Tunteita. Koska tää maailma on nii vitun sairas, et mun mielelle se on ihan liikaa.
Mut oon just kelaillu noita tunteita joita purkautuu täysin hallitsemattomasti, kun taas toisinaan ne on ihan lukossa.
Jo se et mä TUNNEN, tuntuu hyvältä, vaikka kuin pahalta tuntuiskin.
Oon viimeaikoina tuntenu pelkoa, surua, vihaa, itsesääliä, itsevihaa, rakkautta, sympatiaa, aggressiota, empatiaa.. kaikkee
Koittanu tutustua niihin uudelleen, mut liian usein ne tuppaa meneen överiks. Kutsun tätä maanis-depressiivisyydeks.
Tajunnu kans et.. miten niin useet elää valheessa ja itsekusetuksessa.
Yksi esimerkki tästä on ihmiset jotka väittää olevansa suvaitsevaisia, rehellisiä, ja välittävänsä.. todellisuudessa tällanen ihminen voi olla pirun itsekäs tai itsekeskeinen, kertoa kuinka säälittäviä kaikki nistit on, ja kaikenlisäks kusettaa itteään, vaikka hehkuttaakin rehellisyyden ja avoimmuuden ilmapiiriä.
Ihminen on yks hiton ristiriita. Moni ei edes tiedosta sitä. Jotkut ihmiset vaan on vähän yksinkertaisia ja tyhmiä. Suotakoon se heille, en millääntapaa arvostele tai aseta itteeni heidän yläpuolelle. Mut se on ollu jännä tajuu. tiedostaa.
Tiedostaminen on myös taakka..
Eniten ehkä tällähetkellä ärsyttää ihmiset jotka on muka tietoisia, ja kaikkea rakastavia hippejä. Ku tuntuu et NE ei oikeesti tajuu sitä et ne ei ihan tajuu.. ja et kyl mä tajuun.. ja kyl mä nään sen kaiken valheellisuuden läpi.
Koen ettei mun intuitio valehtele, koska mä oon tosi herkkä ihminen tuntemaan energiat ympärilläni.
Elän siis maailmassa, jossa mä tunnen pienimmätki vivahteet ilmapiirissä, ympärilläni, kaikkialla. Tunnen mitä toinen tuntee.
Tunnen syvää rakkautta kaikkia kohtaan, vikka kuin ne ärsyttäisikin.
Kaikkihan me ollaan kesken.
Mä koen et sen lisäks oon vielä ihan hukassa.
Mä oon menettäny uskoni moniin ystäviin viimeaikoina..
Mulle on syntyny tunne et ei mua sit kuitenkaan arvosteta omana ittenäni, eikä mua huomioida.. tunne et mua ei aidosti arvosteta omana ittenäni, vaan pelkästään sitä mitä mä teen.. jos sitäkään. Ainakaan kukaan ei sano sitä ääneen.
Mut kyl mä vittu nään sen kuka musta aidosti välittää ja kuka haluu vaan käyttää itsekkäisiin tarkoitusperiin osan musta.
Mä en tiedä elääks sit niin moni pelkästään tätä elämää itsekkäästi.
Koska mä koen eläväni vilpittömästi, vaikka en kiellä omaa itsekkyyttäni.
Kuhan ihminen ois rehellinen ITELLEEN, ei sen tarvi sillon selitellä.
Aurinkoinen päivä mut omalta osalta ihan plhaah. Eilen sain porttikiellon yhtee paskabaariin, no mut en sinne ennää muuten haluiskaa mutku mu takki ja ehkä ajo- ja kelakortti. Ainaki hukas ne on. Istuminen sattuu. Ottais mirtatsapiinin ja menis nukkuun vittuako täsämkää. Huippaa päässä ja kauheita sellasia krapula kuumotuksia kehossa. Ja concerta laskut. Eilen oli viel kivaa. Mä sain, kaverin tuparit ja hyvä fiivis. Mut nyt mä haluun ganjaaaaaaa, mä haluun ganjaaa... Hoooooh.
hippitatti wrote:
Mulle on syntyny tunne et ei mua sit kuitenkaan arvosteta omana ittenäni, eikä mua huomioida.. tunne et mua ei aidosti arvosteta omana ittenäni, vaan pelkästään sitä mitä mä teen..
oiskohan niin et teot nyt aika helvetisti vaikutta siihen miten toiset sut näkee? teet paskaa, nähdään paskana, teet hyvää nähdään hyvänä. mikä tossa on outoa sun mielestä?
teot ei aina näytä aina koko todellisuutta..
Samoin kun sanat ei kerro välttämättä koko totuutta.
ei täs maailmas voi muutaku luottaa..
ainoo pysyvä asia on muutos..
vaikka se muutos itessään onkin jatkuvaa muutosta.
Jokaisella on oma tapa kattoo maailmaa.. uskon et moraali on yks mikä ihmisii yhdistää.
et sä voi ku vaan luottaa siihen hetkeen mis elät.. Se on ainoo mitä sul o.. muistot ja mielikuvitus värittää meijän todellisuutta sellaseks ku me halutaan se luoda.
Tarvoin tänään reiteen yltävässä lumihangessa ystäväni kanssa, vain jotta pääsisin päämäärääni, pienelle kukkulalle jossa voisin polttaa tupakan ja fiilistellä.
Katsoin taivaalle, se hymyili. Katsoin ystävääni, hänkin hymyili. Hymyilin itsekin.
En päässyt kukkulalle asti, mutta käperryttiin sitten kaatuneen puun luomaan onkaloon missä oli vähemmän lunta <3.
Päätin että keväällä - tai kesällä vasta - lähden pariksi päiväksi vaeltamaan lähimetsiin, katson josko löydän jotain mikä on löytämisen arvoista, tai sitten odotan syksyyn ja otan mukaan silokkeja joita syön jos löydän niiden arvoisen paikan. Hirveä vaellushalu, tajusin sen viikonloppuna taas miten päräyttävä asia luonto on,,,
kaikki on.
Tuli mieleen ajatus, et missä kaikki vanhemmat ihmiset on?
Ei ne ainakaan täällä taida olla. Mauseri käsittääkseni on vanhempaa luokkaa,
mut ei sitäkää oo näkyny..
Siis silleen 30+ ..
onko täällä yhtään vakkaria jotka on päälle 30v?
Vai onks nää huuumeet vaan (meidän?) nuorempien juttu?
King Ink wrote:
Vai onks nää huuumeet vaan (meidän?) nuorempien juttu?
Vanhempi väki vain liikkuu erilaisissa douppi piireissä...
Esim ootteko huomanneet, mutta tällä sivustolla liikkuu tosi vähän oppareita tai piriä kiskovaa porukkaa, täällä on paljon desing douppia kiskovia, dexmiä, bentsoja ja sillai...
En siis tiiä, oon vain fiilistellyt. Toisilla douppi foorumeilla on usein ihan eri porukkaa...
siqqe wrote:^ Ja voisiko olla että vanhempi väki ei niin paljoa käytä tietokoneita hyödykseen?
Joo ja ei... ei oikeastaan kyllä 30 tyypit jotka mä tunnen käyttää koneita aika paljon.
Tottatotta, kolmekymppiset vielä varmaan käyttää, mutta 40-50v. ihmiset tuntuvat konetta käyttävän lähinnä laskujen maksuun ym. eikä sen enempää surffaile ja dataile.
Tai jos vanhemmat ovat vaan vanhoja ja viisaita eivätkä tarvitse vinkkejä miten sitä kannapista piikitetään
King Ink wrote:
Vai onks nää huuumeet vaan (meidän?) nuorempien juttu?
Vanhempi väki vain liikkuu erilaisissa douppi piireissä...
Esim ootteko huomanneet, mutta tällä sivustolla liikkuu tosi vähän oppareita tai piriä kiskovaa porukkaa, täällä on paljon desing douppia kiskovia, dexmiä, bentsoja ja sillai...
En siis tiiä, oon vain fiilistellyt. Toisilla douppi foorumeilla on usein ihan eri porukkaa...
Jeh.. Ei ne pirinarkkarit kerkee tälläsiä sivustoja lueskella - vaikka emmä nyt väitä etteikö täälläkin olis ihmisiä kellä nopeeta menee paljon
Nimenomaa.. ME nuoremmat tiedetään näistä ns. desing-hommista paljon enemmän, mitä 30 vuotta huumeita käyttäny oldschooljäbä, koska me vaan ollaan enempi nördei ku ne.. näin yleistäen.
''Ihmiset ovat tismalleen kuin kukat: tarvitsemme aurinkoa ja hoivaa ja sen sellaista, mutta kasvamme paremmin kun päälle nakkaa pussin paskaa.''
Uke wrote:koska me vaan ollaan enempi nördei ku ne.. näin yleistäen.
Joo siis tuntuu vähän tältä.
Ootteko muuten huomanneet, kuinka moni meidän ikäsistä yleensä tietää paljon desing aineista? Suurin osa tuntee pirin, pilven subun, mutta ei tiiä mitään mistään muusta... _Täällä ainakin menee välillä näin,...
ei ne vaa jaksa tällasii teini-foorumeit, jois puhutaa jatkuvasti samoist designer-drugseista jne..
Ne on aikuistunu. Osa on, osa yhä sillä tiellä. Sekin antanu perspektiivii aivan tajuttomasti.
Hei,mähän oon yli kolmikymppinen!
En kyllä oo vakioporukkaa mut kuitenkin.
Ja toi aikuisuus on niin abstrakti ajatus.
Oottakaa vaan kun itse pääsette tähän ikään ja miettikää sitten sitä aikuisuutta.
Tää tie vie tuskan, valitusten loukkoon.
Tän kautta käyt iänikuiseen vaivaan.
Tää tie vie kadotuksen väen joukkoon.
Oikeudenmukaisuus sai minut aikaan,
Jumalan Voima, Viisauden summa
ja Alkurakkaus, joka synnit peittää.
Vain ikuiset on ennen mua luotu,
myös mun on ikuisesti kestää suotu.
Kun tästä käyt, saat kaiken toivon heittää.
King Ink wrote:Tuli mieleen ajatus, et missä kaikki vanhemmat ihmiset on?
Ei ne ainakaan täällä taida olla. Mauseri käsittääkseni on vanhempaa luokkaa,
mut ei sitäkää oo näkyny..
Siis silleen 30+ ..
onko täällä yhtään vakkaria jotka on päälle 30v?
Vai onks nää huuumeet vaan (meidän?) nuorempien juttu?
Mä en kai oo mikään vakkari vielä. Mut 29 tulee mittariin kuukauden päästä. Ikää tulee enempi sitä enempi menee päihteitä. Näin minulla.
Vähän maissilapset mallinen ajatus kyllä.
Se voi olla kyllä myös tuo 60-luvun slogani.
Älä luota yli kolmikymppisiin.
Varmasti tiedän että omat piirit on sisäänpäin lämpeneviä.
Ajatuksella:sinun ei pidä ottaman turhia riskejä.
No,mä olen vitun peter pan.
Tää tie vie tuskan, valitusten loukkoon.
Tän kautta käyt iänikuiseen vaivaan.
Tää tie vie kadotuksen väen joukkoon.
Oikeudenmukaisuus sai minut aikaan,
Jumalan Voima, Viisauden summa
ja Alkurakkaus, joka synnit peittää.
Vain ikuiset on ennen mua luotu,
myös mun on ikuisesti kestää suotu.
Kun tästä käyt, saat kaiken toivon heittää.
Tässä lähipäivinä on ollut ajatuksia laidasta laitaan ja huomannut et tarpeeks ku yrittää ni onnistuu. Tänään tuli hoideltua muutamat pienet mutta hyvin tärkeät viimeiset häiritsevät asiat pois alta ja tajuttua se että kaikki vanhat epämukavat ja kipeät ajatukset ja kaikki kerääntynyt paska joka olisi pitänyt funtsia läpi aikoja sitten mutta ei vain kyenny siihen oli virhe. Tajuttua tässä se oma tilanne ja selvitettyä kaikki. Pakko myöntää että tänään saavutettu henkinen voitto kaikesta siitä mitä ei ole uskaltanut kohdata oli yksi parhaista asioista ikinä. Ensimmäinen asia useisiin vuosiin että on on selvittänyt sotkunsa, eritoten oman mielensä ja itsensä kanssa, muiden ihmisten sekä tajuttua että pitää ymmärtää nöyrtyä ja kohdata käsittelemättömät asiat jotta niistä ei koituisi enää haittaa. Tämäkin prosessi vaati monia huonoja ideoita ja toteuksia kunnes oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja hampaat irvessä yrittää. Myös tärkeä tukipilari tässäkin ovat muut ihmiset. Hyvät ystävät auttavat ja ovat tukena ikuisesti vaikka mokia sattuisikin.
En voi muuta kertoa olotilasta mutta nyt on niin zen olo kaikesta. Harvoin on tämä mies päästänyt kyyneliä onnesta ja siitä että saavutti jotain sellaista joka aikoinaan tuntui mahdottomalta prosessilta. Kaiken läpikäyminen ja se että voi vihdoin on saavuttanut sen melkein mahdottoman olotilan, että voi olla enemmän kuin ylpeä itsestään.
Ei ole olemassa mitään sellaista josta ei pääse yli tarpeeksi suurella tahdonvoimalla, rehellisyydellä sekä sillä että aina löytyy joku joka on tukena <3
Tälläinen tajuaminen sitten kerrankin
Kolmas Nainen - Tästä asti aikaa kruunaamaan illan ja voisi olla aika lopetella tältä illalta..
"There he goes. One of God's own prototypes. A high-powered mutant of some kind never even considered for mass production. Too weird to live, and too rare to die."
-Raoul Duke
Oon niiiiin tyytyväinen mun elämään, koska oon tajunnu kuinka onnekas oon; mulla on hieno mies joka rakastaa mua enemmän kuin mitään ja palvoo maata mun jalkojen alla, haluu antaa mulle kaiken minkä pystyy ja enemmän. Meillä on samat arvot, tullaan toimeen loistavasti (tai no, ainakin suurimmaltaosin...) ja ollaan melkein kaiken ajasta samalla aaltopituudella. Ja kaikkein tärkeintä: rakastan sitä eniten.
Mun mielestä kun asiat on miten nyt on, niin voi sanoa että menee jo aika hyvin.
PLUS. Ma olen päättänyt tulla rikkaaks! Ihan vaan koska sitä en oo ikinä vielä kokeillu. Vois olla ihan jännää.
Oon kelannu synnyttää sille joskus lapsii. Iha vaa ku meidän geenit yhdessä saattais olla vitun supergeenit. Ihan vaan maailman parhaaks. Tääl ei koskaan ole liikaa kauniita isomunaisia superälykkäitä guruja, jotka osaa IHA MITÄ VAA (siis sellasia niistä tulis, niistä lapsista)
frapathea wrote:Oon kelannu synnyttää sille joskus lapsii. Iha vaa ku meidän geenit yhdessä saattais olla vitun supergeenit. Ihan vaan maailman parhaaks. Tääl ei koskaan ole liikaa kauniita isomunaisia superälykkäitä guruja, jotka osaa IHA MITÄ VAA (siis sellasia niistä tulis, niistä lapsista)
Oon ajatellu, no, suunnilleen samaa..! Mun lapsesta tulis upeista upein, tottakai mulla on velvollisuus tuoda sellanen parhauden huipentuma tähän maailmaan?
triphip wrote:
teot ei aina näytä aina koko todellisuutta..
Samoin kun sanat ei kerro välttämättä koko totuutta.
Uskoks..?;-
Tiekkö. Kyllä noissa sun sanoissa on myös pointtia, me ei aina löydetä vain tota tosiasiaa, kun ei me nähä sitä..
Hitto, en mä tiiä, ei mustakaan saa todellisuutta ja kokonais kuvaa ulos sellaisena kuin mä oon millään, mutta jonkun kuvan mä annan, ja joku sen vastaanottaa... Ja sille se on se kuva sille.
Teot, kertoo todellisuuden meistä toisillemme. Ei meille itselle.
Vitsit trippi oot upee heebo... Hitto kun ei oo saanut aikaa nähä sua vähään aikaan. Monesti miettii mitähän sulle kuuluu, ja sä tiiät, että meille soittaminen on aina turhan vaikeeta mutta joku päivä...
frapathea wrote:Oon kelannu synnyttää sille joskus lapsii. Iha vaa ku meidän geenit yhdessä saattais olla vitun supergeenit. Ihan vaan maailman parhaaks. Tääl ei koskaan ole liikaa kauniita isomunaisia superälykkäitä guruja, jotka osaa IHA MITÄ VAA (siis sellasia niistä tulis, niistä lapsista)
Oon ajatellu, no, suunnilleen samaa..! Mun lapsesta tulis upeista upein, tottakai mulla on velvollisuus tuoda sellanen parhauden huipentuma tähän maailmaan?
Lol wtf senkin kopiokissa!!
Aivot ja hermosto aiheuttavat ajatuksia, mutten jaksa kirjoittaa niitä tähän.
nistimieli autio, ajatuksen häivääkään en tahdo tuntea.
sitä suunnatonta elämäniloa ehdin jo iloita
ennenkuin sen taas tukahdutin.. tunteettomaan turtaan
kusettamalla niin hyvin itseäni, etten tiedä pitäisikö olla ylpeä itsekusettamisen lahjastani.
nistimieli vie.,.
tästä niin halusin pinnalle.
en ole pettynyt itseeni..
en syytä itseäni..
en koe epäonnistuneeni.
trip wrote:nistimieli autio, ajatuksen häivääkään en tahdo tuntea.
sitä suunnatonta elämäniloa ehdin jo iloita
ennenkuin sen taas tukahdutin.. tunteettomaan turtaan
kusettamalla niin hyvin itseäni, etten tiedä pitäisikö olla ylpeä itsekusettamisen lahjastani.
nistimieli vie.,.
tästä niin halusin pinnalle.
en ole pettynyt itseeni..
en syytä itseäni..
en koe epäonnistuneeni.
trip wrote:
en ole pettynyt itseeni..
en syytä itseäni..
en koe epäonnistuneeni.
Well i got a manic depression turching my soul.
I know what I want, but just dont know how to get it.
Näinhän tää välillä menee..
Mä yritin tossa olla oikeasti selvitellä päätä vuoden alussa, en koe todellakaan pettyneeni itseeni, pistin aika hyvin jarrua peliin ja moni asia meni hyvin. En syytä itseäni siitä, että näin kävi taas, että sama meno jatkuu, kuin ennen. En todellakaan koe epäonnistuneeni. Mä oikeasti muutin mun elämää, menin eteenpäin. Ehken tavoittanut sitä mihinkä pyrin, mutta se matkaan lähteminen toi mulle paljon. Aah oli vain ihanaa.
