Ajatuksia, ihan mistä vaan

[Touchet]

7 Stupid Thinking Errors You Probably Make

[Overdosering]

Kun selvänä miettii psykedeelien visuaalista antia, tulee mieleen että ne on jotkin aika pelottavia.
Kun taas tripeillä voi olla yllättävänkin viihtyisää nähdä kaikkea ja vaikka jutella jonkin kanssa.
Itse ei välttämättä tiedosta olevansa vaikutuksen alaisena, mutta varmaan alitajunta tai
vastaava hoitaa sen puolen.
Sellaista ajatusta pyöritellyt että deelit jotenkin "rauhoittasi" kohtaamaan kaikenlaista.

[Psycho]

Joskus stressatessani ajatusta siitä onko tämän hetkisessä elämäntilanteessani kaikki hyvin vai pitäisikö olla huolissaan jostain, syntyy tunnemyrsky joka voimistuu etsiessäni syytä ajatuksen synnylle . Soppaan sekoittuu pienetkin asiat, mitkä eivät normaalisti huolestuttaisi. Kuitenkin kaikki päättyy siihen kun havahdun tunteen syntyneen harhaluulosta, jonka jokin tilanne toi esiin. Sitten voikin huokaista ja tokaista, että kaikki on taas ihan hyvin! Ja toivottavasti näin se onkin

[Touchet]

Liian varma, liian varma.

[tRip]

Sellaista ajatusta pyöritellyt että deelit jotenkin "rauhoittasi" kohtaamaan kaikenlaista.

Psykedeeleillä voi onnistua saamaan mielen harmonian, kun sen kaiken hämmennyksen keskeltä lopulta löytää oman itsensä.
Sen jälkeen huomaakin uskaltavansa kohdata elämää.

Ei elämää pidä ottaa liian vakavasti..
Pitää luoda oma tasapainoinen todellisuutensa. Tuntea itsensä. Olla oma itsensä.

[immuzu]

Kuhan kelailin:

Ajatukset patoutuu ja jää rullaamaan tyjää.. Kyllä on huomattavissa selkeää ajatusten käsittelyä, mutta se ei joha mihinkään. Oon liian stressaantunu ja vittuunutnu. Vaikka aina sanonki, että en osaa stressata, mutta tätä se kai on.. tai ei. koska tavallaan nautin tilanteesta. Nautin siitä, että saa oivaltaa ja keksiä ratkaisuja ja ajatella. Tykkään ajatella. Harvemmin tulee edes nukuttua yöllä, kun sitä vaan kelailee kaikkea hassua ja vähemmän hassua. Aamulla ei tosin muista mitä on tullu kelailtua. Joku juttu mietitytti ja sitte keksi, että miten se menee, mutta se taas pyyhkiytyy pois mielestä seuraavien ajatusten tieltä.

Taidan tarvita jonkunlaisen hermo loman...

pitää löytää ittensä kaiken kaaoksen keskeltä. Oon liian tukossa. Henkisesti tukossa. En jaksa ajatella kaikkea niin syvältä, mutta ei sille mitään voi. Vitun huumeet.

Menee vähän jo yli tää kelailu. En saa unta yöllä ja sit en mee kouluun ku väsyttää, eikä kyllä muutenkaan kiinnosta istua koulun penkissä.

Tahtoisin vaan olla kotona omassa rauhassa ja sukeltaa syvemmälle pään sisään. Jonnekki missä ei tarvii olla mitään. Voi olla vaan ittensä kanssa ja kelailla juttuja. Kuunnella musaa ja olla.

En toisaalta voi sano että oisin millään tavalla masentunu, vaikka se ehkä vaikuttaaki siltä ulospäin, koska tavallaan nautin tilanteesta. En toisaalta kuitenkaan, koska tätä meno eristäydyn ihmisistä liikaa. Jään jumiin oman pään sisään.

Täytyy myöntää, että oon enemmän ahdistunu ku stressaantunu. Näin se on pakko olla. Ahdistaa tää loputon kelailu ja syventyminen. Uppoutuminen omiin haaveisiin. Toisaalta rakastan sitä yli kaiken, mutta olis hyvä jos joskus vois antaa vaan olla. No sitä varten on keksitty bentsot, mutta en ihan muuten vaan tykkää syödä mitään lääkkeitä. Tykkään selvittää pään sisäset ongelmat pään sisällä.. Niin sen kuuluukin mennä. On selvitty aika isoistaki masennuksista ja ahdistuksista. Miksei nytkin..

En toisaalta oo pätkääkään masentunu.. Tai ehkä jollain tasolla, mutta ihan tervettä se on välillä saada kontrasteja elämään. Ei kaikki oo aina kivaa.. Sitten taas osaa nauttia pienistä hyvistä hetkistä.

Lähinnä se ahdistaa, kun en jaksa ihmisiä. Oon liian eristäytyny. Lähes kaikki ihmiset elää jotenkin niin pinnallisessa maailmassa. En ite pysty siihen. En voi vaan elää samalla tavalla pinnallisesti, kun moni muu.. Se on tavallaa sääli, koska se tekee musta aika epä sosiaalisen. Toisaalta oon helvetin tyytyväinen siihen, että oon löytäny itestäni sen puolen. Tai sis päässyt tavallaan irti siitä egosta, jonks ympärille usea ihminen rakentaa ajatus mallinsa ja ajatusmaailmansa.

En koe itteäni masentuneeks, koskatää on jollain tavalla nautinnollista ja saan tosi paljon irti tästä. ehkä se, että en koe tätä mitenkään ikävänä asiana erottaa tän just masennuksesta... oon vaan mä.

Vois ruveta kirjottamaan jotain muumipapan muistelmia et pää vähän selkeytyis. Tai tavallaan mähän teen sitä kokoajan.

Mulla ei oikeestaan ees oo taipumusta masentua. En osaa stressata tai masentua kovin pahasti, koska kelaan asiat aina niin loppuun ja selkeiks, että se ei jätä varaa masentua. Toisaalta ois varmaan ihan tervettä joskus olla masentunu. Tai oonhan mä joskus, mut en pahasti. Ehkä just silloin ku kelailen niitä asioita läpi, jotka masentaa.

Jaksan aina vaan nauraa kaikelle vaikka kaiken järjen mukaan pitäis itkee. Oon liian positiivinen ihminen. Tai voiko olla liian positiivinen. Ei kai. Kai mä oon aika ahdistunu pohjimmilani, ainaki nyt, ja se taas johtaa helposti masennukseen kai.. mut se on ihan tervettä vissiin?.. en oo mikään kone. ei kukaan oo.

On tää aika vaikeeta loppupeleis kirjottaa ylös miltä oikeesti tuntuu. Sanat on liian rajottuneita. Ajatuksia on vaikeeta tuoda sanoilla käsiteltävään muotoon. Pitäis varmaan kehittää joku vekotin, joka lukee ajatukset ja kirjottaa ne selkeesti ylös. Toisaalta kai tää toimii paremmin. Kuhan rupee kirjottaa ni asiat tulee sanotuks nii et ne täytää oikeen tarkotuksensa. Ne kai selkeyttää paremmin näin asioita. Ei tavii koittaa kokoajan käsitellä ajatuksiaan. kuhan kirjottaa.

Mut joskus kyl rupee kelaa asioita jotenki niin syvältä, et niitä on jo vaikee ees ite käsittää. Saati sit kirjottaa. Mut kyl sekin onnistuu ku vaan antaa itelleen aikaa.

Asa sano aika hyvin jossain biisissä:"turha pukee sanoiks valaistumisensa". Tavallaan ymmärrän ton sillee, et.. ti niinku just noin, ku tos selitin. On vaikeeta kirjottaa tai puhua asioita, mitä on kelaillu liian pitkälle ja lopuks oivaltanu ja hämmästyny. Ne on siinä vaiheessa niin primitiivisessä muodossa, että sanat on jo aika kaukana siitä. Ne on ehkä tunteita siinä vaiheessa. Ajatus patoutuu ja sit sitä rupee miettimään. Sit ku siit ei saa selkoo ni sitä ahdistuu. Sit ehkä rupee vähän tajuu missä mennää ja ahdistuu lisää. Sit sitä saattaa jopa oivaltaa sen ajatuksen ihan niinku se on ja sitä joko ilostuu tai masentuu. Se ajatus muuttuu tunteeks. Tai sis tosi yksinkertaistetusti kai jotenki noin. Mut onhan se sit mahdollista viel käsitellä. Se tunne. Ehkä sit se on helpompi puhua tai kirjottaa...

Mut sit taas on eri asia, et kenelle sen pystyy vuodattaa. Aika harva ihminen loppujen lopuks ymmärtä. Ne elää niin pinnallista elämää. Ei osaa pureutua asioihin yhtään syvemmältä. Ne ei osaa irtautua siitä egostaan, jonka ympärille ja jonka varaan ne on luonu ajatuksensa. Onneks paperi ja kynä ymmärtää aina.. Se ei tosin anna vastauksia. Tai ainakaan suoria sellasia. Se antaa sellasia vastauksia, jotka pitää löytää. Ne pitää tajuu. Ei kaikki oo aina valmiina. Joskus se on jopa parempiki, et ne vastaukset ei tuu jonkun toisen suusta vaan ne täytyy ite keksii kaiken sen kelailun päälle. Sit voi sanoo et asia loppuun käsitelty. Vittu.

Oonks mä nyt sit jossain psykoosissa vai? En vitus. Ei se oo tätä. Mä sentään viel kykenen ratkomaan ajatuksiani ja oon ihan järjissäni. Deelit on vaan tehny juttuja mun ajatusmaailmalle. Ne ajatusmallit ja kuviot on jääny päälle. Niist on vaikee irrottautua, koska ne on niin kiehtovia. Mitä syvemmälle menee sitä vaikeempi on päästä pois.

Joskus päädyin siihen tulokseen, että tää loputon spykedelian avaruus on ku joku alamäki. Se ei lopu ikinä. Mitä alemmas sitä kierii ni sitä raskaampi sitä on nousta ylös. Kai sitä on johonki matkalle jääty. Tarvii varaa matkaan tarpeeks jarruja, et pystyy vähä hidastaa menoo siin mäes. Jarruja.. Niinku tapoja käsitellä sitä infoa. Sitä kaikkea tietoisuutta ja tiedostamista. Asioiden yhteyksiä. Pitää välil hidastaa menoa, ettei pää hajoo. Jos ne jarrut eli tavat käsitellä sitä kaikkea loppuuki kesken matkan ni sit mentii.. Tavaraa tulee päähän enemmän ku sitä ehtii käsitellä. Siit seuraa joku tukos. Aivot ylikuormittuu eikä jää ku yks vaihtoehto. reset.. Täytyy boottaa aivot. Kai se on sit se viimenen piste. Psykoosi. Ku ei enää pysty käsittelemään kaikkee.. Ajatukset vaa hengaa päässä eikä niistä saa mitään otetta. Mistään ei saa mitään otetta. Sit sitä kai sekoo, mut onneks se ei oo aina pysyvää.. Kyl s kone joskus käynnistyy uudelleen, kuhan siinä vaiheessa tajuu rauhottua ittensä kanssa viimeistään.

En kyllä kadu mitään mitä on tullu tehtyä, vaikka jotkut jutut vähän saattaaki jäädä kaivelemaan. En mä ois mä, jos en ois kokenu tätä kaikkee mitä oon kokenu. Kai mun persoona on muokkautunu tällaseks vaan niiden juttujen ansiosta mitä oon kokenu. Vaikka joskus sitä kelaskin, että jee vedetään vitusti kaikkee ja ollaan sekasin.. Hassua ajatella et oon joskus ollu sellanen. Sellanen mitä mä en siedä enään. En pysty enään ymmärtämään sitä. Kuinka voi olla niin pinnallinen. ajattelematon.

Onhan se toki joskus hauskaa ihan vaa kuosata, mut et ku kerran on kokenu se kliseiden kliseen, eli tajunnan laajenemisen.aika huieeta! Sit ku on vihdoin löytäny itteensä ees vähän. Sit ku on saanu asioihin uusia näkökulmia. Sitähän pystyy ajattelemaan ja tarkastelemaan asioita ihan eri kantilta. Ei sitä enää ymmärrä sellasta et jee pää sekasin meininkiä. Kyl sitä tarttee jotain sisältöä.

Hyvän tripin ja kuosin välil on aika huomattava ero. Tai tottahan ne voi olla niinku samaan aikaan, mut ei hyvä trippi edellytä kauheeta kuosii eikä kauhee kuosi tarkota hyvää trippi. kai.

Sitä osaa jotenki nykyään käsitellä ja tarkastella asioita paljon syvemmin ja laajemmin. Ku näkee asiat monesta suunnasta ni siihen kuvaan sopii kaikki.

En kyl mee väittää, et deeleissä on pelkkää hyvää. Se ajatus malli jää aika helposti päälle. Vaikee irrottautuu. Siin hajoo pää. Sitä joko löytää ittensä kaiken sen hämmästyksen keskeltä tai sitte vaan eksyy enemmän. Toisaalta ehkä kaikki on aina vähän hukassa, mut kuitenki päätyy siihen harmoniaan ja valaistukseen jotain tietä. Toiset uskon kautta, toiset tieteen ja toiset humeilla. Toiset ihan vaan mietiskelemällä. Kaikilla on tapansa.. Tai ei kaikilla. Ja sitä mä just en ymmärrä. Sitä pinnallista egoistista tapaa elää.. En käsitä.

Täytyy varmaan muuttaa johonki Intiaan pakoon tätä ihmeen läsimaista menoa. Muutan johonki temppeliin ja rupeen hinduks.

Hinduilla on kyllä aika paljon samaa niiden ajatus maailmassa ku mulla. Ei hullumpi ajatus

Ne on jotenki niin fiksuja.. Nehän sanoo, että kaikki hartaudella suoritetut jutut päätyy samaan lopputulokseen. Nirvana, valaistuminen. Sitähän se on. Ja jotain, et on olemassa se yks jumaluus. Se on kaikki. Se on kaikkien käsitteiden ulkopuolella, koska se on ihan kaikki. Se on kaikessa ja aina läsnä. Siks ne ei kai voi palvoa sitä, vaan ne palvoo vaan sen eri ilmentymiä, avatareja tj. Sen eri osia tai jotain.

Aika fiksua porukkaa täytyy myöntää.. Ite joskus päätyny aika lailla samanlaisiin lopputuloksiin, vaikka en ihan niin radikaalisti, mutta kuitenkin..

...

Kai se on vaan myönnettävä, että kyllä ne psyket vieraannuttaa yhteiskunnasta. Ei oikeen enää löydy ketään, joka pysyis perässä ajatuksissa ja haluu vaan olla yksin. Kaikki tuntuu jotenki niin turhamaisilta. Olis varmaan kivaa palata siihen pisteeseen, missä pysty vaan hengaa kavereiden kanssa ja puhuu paskaa, mut ei vaan enää nappaa.. Tai tietty joskus, mut yleisesti ottaen ei. Mun kissat on mun parhaita kavereita.. Ne aina tajuu. Ne on liian fiksuja.

Mitähän siitäki seuraa, ku pitäis jaksaa vielä seurustella. Vaikeeta on. Mutta kyllä mä sitä oiseeti haluun. Oon vaan niin saamaton ja laiska ja vaikee ihminen... Tuntuu liian vaivalloiselta. Mut kyl kaikki palkitaan aikanaan! Mun elämän tarkotus on elää ja sen mä aion tehäkkin

Tai sit ku oon kuollu ni voin kertoo oikeesti et mikä sen tarkotus nyt sit oli, mut tällä hetkellä se on elää. Ei sellaseen kysymykseen oo oikeeta vastausta.
Jotkut ei ajattele niin. Joidenki mielestä on pelottavaa antautua vaan elämälle. Ne tarvii jonkun tuen. Jotkut saa sen tuen uskonnoista. Ne on kai joillekki tapa selittää vaan asioita mitä ei muuten pysty käsittämään. Uskonnot on sellasia juttuja joihin voi tukeutua ku tarvii tukea. Ku vaikka pelkää kuolemaa. Tai tykkää itestänsä ja elämästä liikaa kuolakseen, ni rupee uskomaan johonki jälleen syntymiseen tai sielun vaellukseen tj.

Eihän se tietenkään oo mitenkään tyhmää ajatella niin. Päivastoin. Aika hienoa, että pystyy antautumaan jonkun toisen käsiin täysin ja luottaa siihen. On myös totta, että itteänsä ja elämää pitää rakastaa, just niin paljon, että ei huvittais kuolla vielä tänään. Sen avulla jaksaa elää ja sen takia voi oppia rakastamaan muitaki samalla tavalla. Ja arvostamaan muutaki elämää samalla tavalla. Niin sen pitääki mennä.


----------------------------------------------------------------

Kuhan joskus kirjottelin juttuja ylös itelleni. Et pää vähän selkeytyis, mut nyt sit päätin laittaa tänne, ku kelasin et se ois jotenki viel selkeyttävämpää, jos joku vaikka sanois sanasen tosta.

[immuzu]

sori typot. en jaksa korjata..

[immuzu]

Oiskohan huasca seuraava vaihe. Henkinen puhdistus ja uudelleen synty. egottomuus. :?

[Touchet]

Oiskohan huasca seuraava vaihe. Henkinen puhdistus ja uudelleen synty. egottomuus. :?

Luostari vuorella.

[D.E.S]

Oiskohan huasca seuraava vaihe. Henkinen puhdistus ja uudelleen synty. egottomuus. :?

Tai sit vähän taukoilua psykedeeleistä ja muista jutuista, ja otat sen hermoloman. Chillaat. Tuut hetkeks pois sielt päästäs :O

[tRip]

Parahin immuzu..

Ihminen vain tarvitsee joskus hengähdystaukoja elämässään.. Mietiskelyä ja asioiden kyseenalaistamista.
Se on otettava vain yhtenä syklinä elämässä. Mennä tunteidensa mukana, eikä patouttaa niitä ahdistukseksi. Mennä sen jatkuvan virran mukana. tehdä asioita jotka tuntuvat itsestä tärkeiltä ja hyvältä.

Tuossa tilanteessa psykedeelit voivat toimia ajatusten selkeyttäjänä tai lopullisena hämmentäjänä.
Ne ovat vain työkaluja tunteiden ja ajatusten käsittelyyn. Ei tarvitse lähteä loputtomasti niitä portteja kolkuttelemaan, vaan tyytyä sen hetkiseen mielentilaan ja käsitellä sitä. analysoida.
Se vain vaatii mielenhallintaa.

Mutta kun on kerran matkalle lähdetty, paluuta ei enää ole.
Ei voi enää ummistaa silmiään siltä kaikelta. Harmonialta, kauneudelta, pahuudelta.. psykedelialta.
Se on astumista 'hulluuteen' ja se on vain hyväksyttävä. Hyväksyttävä itsensä ja ajatusmaailmansa muutokset. Muuten ahdistuu.
Hullu ei ole hullu niin kauan kun hyväksyy itsensä.
On vain tiedettävä, että 'jarruja' on riittävästi..

Ayahuascakin lopulta on vain sinä itse.. Itse sen tiedät milloin olet valmis kohtaamaan itsesi.

Suosittelen ensin syventymään mietteisiin harmalan voimin..
Uni, jossa kaikki on mahdollista, ajatukset selkeämpiä, olo tyytyväisempi ja ennenkaikkea siitä herää virkeänä ja tasapainoisena.

[Lymykonna]

Tuossa tilanteessa psykedeelit voivat toimia ajatusten selkeyttäjänä tai lopullisena hämmentäjänä.
...
Mutta kun on kerran matkalle lähdetty, paluuta ei enää ole.

Ja toisaalta psykedeeleissä on sekin puoli, että matkan jälkeen voi olla helvetin hieno olo, mutta sitten kun olotila tasoittuu niin se voi alkaa masentaa. Ja jos tuntee, että illuusiot on murrettu niin siihen uuteen näkymään voi olla hankala suhtautua.

Vaarallisia nuo huumeet ovat.

[immuzu]

Mutta kyllä iha tämä asioiden ylös kirjoittaminen ja sitten niistä keskusteleminen auttaa. Heti tuntuu jotenkin selkeämmältä.
Ei sitä ehkä aina tarvitse mitään kovin kummallisia keinoja päästäkseen ylös ahdistuksesta. Kai sitä vaan voi puhumalla selkeyttää ajatukset. Näin ainakin mulla on käynyt melkeen aina.

Tosin ei se ikinä pahaa tee, että rauhottii hetkeksi itsekseen mitiskelemään juttuja.

[tRip]

Tuossa tilanteessa psykedeelit voivat toimia ajatusten selkeyttäjänä tai lopullisena hämmentäjänä.
...
Mutta kun on kerran matkalle lähdetty, paluuta ei enää ole.

Ja toisaalta psykedeeleissä on sekin puoli, että matkan jälkeen voi olla helvetin hieno olo, mutta sitten kun olotila tasoittuu niin se voi alkaa masentaa. Ja jos tuntee, että illuusiot on murrettu niin siihen uuteen näkymään voi olla hankala suhtautua.

Vaarallisia nuo huumeet ovat.

Sekin riippuu mistä se hyvä olo tripin jälkeen tulee..
Jos se tulee siitä että vihdoin on saanut selkiytettyä ajatuksia päässä, tyytyväisyys jää pidemmäksi aikaa. Jos on oivaltanut jotain, joka ilman psykedeeliä olisi vienyt tuhottomasti aikaa.

Usein onnistuneen tripin jälkeen jää hyvä olo, mutta uskon sen enemmän liittyvän vain välittäjäaineisiin ja tyytyväisyyteen uudesta kokemuksesta. Jälkeenpäin voi taas olla jopa ahdistavaa se ajatusmaailman muutos, minkä trippi sai aikaan.

Sen olen huomannut.. että asioista puhuminen, kirjoittaminen, piirtäminen selkiyttää kummasti ajatuksia. Kunhan vaan ei jää pyörittelemään niitä ajatuksia vain mielessään.

[mastermind]

Mukava huomata että muutkin viihtyy oman päänsä sisällä
Eilinen sieniretki antoi paljon lisää ajateltavaa ja selkeytti monta asiaa.
Ensi kerralla voisin kirjoittaa talteen mietteitäni.
Eilen en siihen pystynyt kun kaikenlaiset visuaalit vei huomion.

Se on kyllä tosi että ajatusten ylös kirjaaminen, auttaa selkiyttämään niitä huomattavasti.
Niitä on sitten mielenkiintoista katsoa myöhemmin ja pohtia mitä mieltä on niistä.

Toisaalta eilen tuli huomattua ihan kunnolla että sanat eivät riitä.
Ihmiset antavat sanoille niin erilaisia merkityksiä että väärin ymmärrys on todennäköistä.
Esim. sana koira. Jollakin saattaa tulla mieleen saksanpaimenkoira kun taas jollain toisella kultainen noutaja.
Kieli on rajoittunut. Mutta niin on ihminenkin.

Ei saa vaatia itseltään liikoja. Kukaan ei ole täydellinen.

Ajatukset. Niitä tulee ja menee. Niihin ei tarvitse samaistua. Et ole ajatuksesi.

Se että pystyy tarkkailemaan itseään ja ajatuksiaan ulkopuolelta, auttaa huomattavasti.
Pistä silmät kiinni ja zoomaa itsesi ulos maapallolta. Melko pieniltä ja kaukaisilta tuntuu murheet.

Meditaatiosta saattaa olla apua jos haluaa oppia ymmärtämään ajatuksen kulkua.
Oppii tyynnyttämään ajatuksensa. Keskittymään olennaiseen.

Itsetietoisuus. Avain onneen?

[Touchet]

Meinasin sanoa jotain.

[tRip]

Ajatukset. Niitä tulee ja menee. Niihin ei tarvitse samaistua. Et ole ajatuksesi.

Mielestäni olet mitä ajattelet.. Ajattelu on osa persoonaa.
Niitä ei pidä yrittää hallita, vaan pikemminkin ohjailla.. kohdistaa, suunnata. Antaa ajatuksen virrata vapaasti.

Olen todennut, että turha enää kirjoitella trippistooreja.
Vain ajatukset merkitsevät. Kokemus on täsyin henkilökohtainen.
Sitä aina pyrkii saamaan ajatuksiaan ylös, mutta sen koko kirjo on mahdoton saada mihinkään konkreettiseen muottoon.
On vain tyydyttävä 'kirjanmerkkeihin'.. Ajatus, joka ketjureaktion tavoin lähtee purkautumaan, kun se saa kipinän.

Turha selittää toiselle jotain, jonka kokemusmaailmasta koko kokemus puuttuu.
On hienoa, kun pystyy jakamaan kokemustaan sellaisen ihmisen kanssa, joka todella ymmärtää sinua. sanoja ei tarvita.
Mutta myös eleet kertovat paljon.. ja koko olemus. Ilmeet. Kaikella on merkitystä.

Trippejä on kahdenlaisia..
Toiset selkeyttää ajatuksia. Toiset vie vain yhä syvemmälle hämmennykseen.

Mielenhallinta.. mielenrauha.. mielen tasapaino.
Siihen pyrin.

[Ahab]

Trippejä on kahdenlaisia..
Toiset selkeyttää ajatuksia. Toiset vie vain yhä syvemmälle hämmennykseen.

Väittäisin että noiden lisäksi on myös yhdentekeviä. Ehkä noi ärseet ollu välillä sellasia. Että kivaa oli mutta that's it.

[Touchet]

• "Voiko tuota sinistä taivasta, minkä me kaikki näemme;
  Tuota mysteeristä sinistä taivasta, jonka kaikki tämän festivaalin loiston kantajat näkevät identtisellä tavalla,
  - voiko sitä koskaan kuvailla kielen keinoin?"
  
  

[Touchet]

Depersonalisaatio - itsetuntemuksen pelottava taival
http://www.netlife.fi/~msiivola/omia/de ... aatio.html

Minästä vieraantumisen tunne on yksi depersonalisaation tunnusmerkeistä. Se on minäksi luulemastamme sosiaalisesta naamiosta vieraantumisen tunne, kun aidompi, tähän asti tuntemattomana pysynyt varsinainen minämme pyrkii esiin sen alta. Tunne on usein pelottava, kun yhteisömme sosiaalisia rooleja toteuttavan pintaminämme identiteetti alkaa rakoilla.

Automaattina, kuolleena, mekaanisena ja robottina olemisen tunteet valaisevat meille kaikille tuttua tavanomaista ihmisten välistä kanssakäyntiä, joka vain harvoin syvenee pintapuolisesta pikkutietojen tarjoilemisesta aidommaksi ja vähemmän automaattilausahduksia sisältäväksi yhteydeksi. "Tylsän kuolettavaa, mekaanista juttua", niin olemme varmaan jokainen joskus luonnehtineet kohtaamistilanteitamme, joiden mekaanisuuden laajuuden depersonalisaation herkistämä mieli kokee musertavan ahdistavina.

Ulkopuolisena tarkkailijana olon tunne voidaan jakaa kahteen äärimuotoon: sellaiseen jossa oma itse kyllä tuntuu vieraalta mutta tuntee silti vielä pysyvänsä tuon tuntemattoman nahoissa, tai sitten ruumiistairtautumisen tunteeseen, joka on kuvattu läpi vuosisatojen ja kulttuureiden hyvin samankaltaisena oman itsensä yläpuolelle joutumisen tilana, jossa kokija katselee itseään ikäänkuin ulkopuolelta (Kaplan & Sadock: Synopsis of Psychiatry: "tietoinen minä on heidän ulkopuolellaan, usein muutama jalkaa yläpuolella, josta he voivat itse asiassa observoida itseään ikäänkuin he olisivat täysin erilliset persoonat"). Tämän kokemuksen pohdinnassa ei emokulttuurinsa todellisuuskriteereitä noudattava psykiatria voi luonnollisestikaan astua uskonnonfilosofioiden tontille, vaikka tuo ilmiö on väestössä suhteellisen yleinen, frekvenssitutkimusten pohjalta varovaisen arvion mukaan noin joka kymmenennellä on siitä jonkinasteinen kokemus.

DSM-IV:n luonnehdinta "sensation of being an outside observer on one's own mental processes" voitaisiin nähdä metakognition sukulaiseksi; kyvyksi havainnoida omaa havainnointiaan. Metakognition kyky on terapioiden onnistumisen kannalta vielä merkittävämpi kuin reflektiokyky. Psykiatrian klassikko-oppikirja Kaplan & Sadock kiinnittää juuri tähän mm. meditaatiotiloille ominaiseen korostuneeseen oivalluskykyyn huomiota vaikka pysytteleekin traditionaalisilla linjoilla realiteettitajun määrittelyn suhteen: 'Useimmat [depersonalisaatio]potilaat ovat tietoisia realiteettitajun häiriöistään, jota [tietoisuutta] pidetään yhtenä silmiinpistävimmistä oireen tunnusmerkeistä. Psykodynaamisesti näyttää itseään observoivaan egoon, oivalluksen kykyä kantavaan mentaaliseen funktioon, sijoitetun psyykkisen energian määrä nousseen'.

Todellisuudentunteen heikentyminen on tästä toisesta näkökulmastamme katsoen päinvastoin illusorisen todellisuudentunteen eli yhteisön tarjoaman todellisuuskäsityksen heikkenemistä. Lajillemme ominainen voimakas kiintymyssuhde, joka on niin yksilökehityksellisesti kuin evolutionäärisestikin eloonjäämistä turvaava voima,[10] pakottaa yksilöt vaarallisen yksinjäämisen ja kollektiiviin kuulumisen turvantarpeen väliseen kompromissinhakuun oman yksilöllisyytensä menetyksen uhallakin. Kulttuuri on näillä yksilökompromisseilla laimennettu lopputulos.

Kontrollin menetyksen pelko, yksi diagnostisista kriteereistä sekin, kertoo kontrollimekanismiemme riittämättömyydestä depersonalisaatiokokemuksen paljastaessa tajuntamme tuntemattomammaksi kuin olemme voineet kuvitella. Tuntemattomaan sisältyvä uhan mahdollisuus on aina laukaissut sekä yksilönsisäisiä että kollektiivisia epäluulon siivittämiä kontrollimekanismeja - jotka kuristavuudestaan huolimatta ovat evoluution varrella toisaalta parantaneet yhteisön biologisen henkiinjäämisen mahdollisuuksia.

Tunne unessa olemisesta syntyy, kun havaitsemme valvetodellisuutemme olevan jotain muuta kuin miltä se on aiemmin vaikuttanut. Sen aiheuttama tuska ilmentää vastahakoisuuttamme hyväksyä todellisuudeksi muuta kuin tuota valveunitilaa, jota yksilö nukkuu yhdessä muiden kanssa kulttuurinsa kollektiivisessa unessa.

Varsinaisessa unessa näkemämme on toisaalta aidointa itseämme; havainnointia lapsen valehtelemaan pystymättömän viattomuuden tilassa, joka näkee päivätajunnan väistöliikkeiden lävitse keisarin uusien vaatteiden todellisen luonteen. Unen olemus viittaa suoraan depersonalisaation luovuuspotentiaaliin, onhan uni luovan depersonalisoitunutta minän ja ulkomaailman rajojen liuetessa ja egon representaation ollessa levittäytyneenä observoivaan ja osallistuvaan osaan niin subjektina kuin objektinakin, lisäksi usein ajankin rajat ylittävänä tavalla, jonka taiteellisen mahtava tarkkuus unennäkijän elämän kuvaajana paljastuu hänen päivätajunnalleen useimmiten vasta muiden avustuksella suoritetun työlään tarkasteluprosessin kautta.

[CharlieBigPpotato]

SUOMI - PSYKOOSI-LÄÄKITYKSEN DDR
http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=22451

[MetsänNeito]

Depersonalisaatio - itsetuntemuksen pelottava taival
--tekstiä--

Mun ukolle tuli tuo. Kaikki tuntui vieraalta, kuin olisi unessa, jne.
Luin tuon jutun ja muutakin aiheesta, koitin selittää, luetuttaa tuotakin.
Pillereitä vaan turpaan joka aamu, nyt on riippuvainen niistä (tämähän on osa systeemiä
jolla pitää ihmiset "kurissa" sekä tietämättömyyttä ja sokeasti uskomista).

hmm. ajatuksia. tässä pieni erittäin spontaani tajunnanvirta.

..in some point of you'r life, you wake up to this marvelous desire, to open you'r mouth,
just to make them see that that you are here too, just to make them remember. But 'cos you're so You,
you make it so tenderly and sweet, that it makes yoy think, Did they hear me now, did the words come out?
And you smile to yourself. It's so small, nothing like a life, or goodwillness. Oh what are they!
You see so much, that you're mouth won't take orders from selfish thoughts. And that's your wiseness.
And that's your key to happiness..

[Awttu]

ajatteleminen rentouttaa. ajattelu on niin vapaata ja rauhallista. mietin monesti mitä tapahtusi jos teen jonkin asian erilailla. mitä siitä tapahtuisi ja mikä olisi lopputulos

[D.E.S]

VITTU!!!! Ootteko ikinä kelannu miten SIISTIÄ olis olla avaruudessa, jossain sukkulassa.painottomassa tilassa leijailla ja syödä huumeta .

O: avaruusalus

[sxoxyvg]

Nyt ei kestä pää. Eikä ruumis. Pitää siis lähteä karkuun. Yksi egokuolema kiitos.

[tRip]

Suorastaan ahdistavaa, että vaikka tuntuu että alkaa mielenterveys vakavamminkin järkkymään, ei tahdo mennä lääkäriin saamaan hullun leimaa ja neuroleptirespaa kouraan.

Olisi vain huojentavaa jos uskaltaisi luottaa nykyiseen mielenterveyden huoltoon ja että kaikki järjestyisi.

Halutaan tukahduttaa se vähäinenkin ihmisyyden tuli, joka muutenkin enää kytee vain hiilloksella..
Eikö se kerro jotain tästä yhteiskunnasta?
Neuroleptit, ratkaisu kaikkeen!

Vittu mielummin hullu nisti.

[Touchet]

Pitää koittaa tehdä jotakin.

[tRip]

Niin kauan kun on ajatustensa ja todellisuutensa kanssa sujut, pystyy iloitsemaan.

Kun todellisuus muuttuu epätodellisuudeksi, eikä oikein tiedä olenko itse koko todellisuus, vai onko ympärilläni toinenkin todellisuus.
Kaikki on vierasta, kuin olisi astunut uudelle maalle. Se on ahdistavaa kun se ei ole enää hallittua, se on kaaosta.
Tunne.. vahva tunne, että kaikkeen on tutustuttava uudelleen. Mikään ei tunnu enäää entiseltä. On luotava uusi illuusio.

Kun tajuaa liikaa.. tiedostaa likaa, ymmärtää likaa.. On liian pään sisällä, mikään muu ei ole todellista kuin ajatukset.

Ehkä tämä aloittaa uuden aallon elämässä, täällä piti käydä. Olenko nyt valaitunut..
Ymmärrän nyt hulluuden perimmäisen pohjattomuuden ja mielipuolisuuden. Liian todellisen todellisuuden.
Mikä minä olen.
Missä olen..
Miksi, miten..

Jokainen pieni kivikin merkitsee.. Kaikella on merkitystä, jolloin ne menettävät merkityksensä. Merkityksiä on liikaa.
Ei voi olla kiinnittämässtä huomiota niihin jokaisen pikku kiveen. Jokaiseen ruohon korteen ja havupuun lehteen.
On liian tietoinen kaikesta. Muttei siitä missä todellisuus on. Se on yritettävä löytää uudellen.

Tämän on alettava alusta.

Kehittää mielenhallinta, jota kautta mielenrauha.
Ei siihen paljoa tarvita. Vain tahtoa olla hyvä ihminen.
Olla juuri sellainen kun on. Oma itsensä.

Kaiken sen kerrostuman alta taatusti löytyy se mikä minä oikeasti olen, ei se miksi olen muokannut itseni.

On vain kohdattava se ahdistus mitä tämä muutos aiheuttaa.

Jos sitä vaikka tulevaisuudessa pääsisi meditoimalla niin pitkälle kun vain haluaa..

[Touchet]

Daiju oli käymässä mestari Bason luona Kiinassa.
Tapansa mukaan nää zen-jäbät lähti kalastelemaan ilman onkea.
Baso sitten kysyi siinä Daijulta, että "Mitäs jäbä etsii?"
"No valaistumista," vastasi Daiju.
"Hei kamoon, sulla on sun oma aarrekammio, miksi sä sitä täältä ulkopuolelta etsit?"
Daiju vähän hämääntyi ja heitti vastakysymyksen: "Öö. Missä mun aarrekammio on?"
Baso vastasi suoraan: "Mitä sä kyselet, se on sun aarrekammio."
Daiju valaistui, näki kaiken maailman buddhat ja heitti kunnon lastit kosmisesta kyrvästään sillä sekunnilla!
Jälkeenpäinkin se kehotti kavereitaan: "Avatkaa omat aarrekammionne ja hypistelkää rikkauksianne."

[Jeshu]

Trippejä on kahdenlaisia..
Toiset selkeyttää ajatuksia. Toiset vie vain yhä syvemmälle hämmennykseen.

Väittäisin että noiden lisäksi on myös yhdentekeviä. Ehkä noi ärseet ollu välillä sellasia. Että kivaa oli mutta that's it.

2c-b-fly:ssa oli ärsyttävä looppaamispuolensa, ja uskon että se johtui myös osaltaan sen hetkisestä mielentilastani. Ei selkiyttänyt, ei juuri hämmentänytkään lisää, eikä se looppaus kivaakaan ollut, mutta ei se oikeastaan pelottanutkaan. Pyöritti vain sitä samaa skeidaa päässään, ehkäpä turhauttava sopisi kuvailemaan.

Toisaalta en voi sanoa, että se ihan noin yksinkertaistakaan oli. Oli looppauksen lisäksi toki myös tajunnanvirtaa mukana. Eikai juuri mikään rc täysin hengetönkään ole.