Ajatuksia, ihan mistä vaan

[jumalatjalassa]

Mitä rakkaus on? Side kahden (tai miksi ei useammankin) ihmisen välillä. Hormoneja. Jotain, mitä mä en tule ikinä käsittämään.

"Mä rakastan sua". Se maailman kliseisin lause. Mitä se merkitsee? Mihin rakkaus menee sen päätyttyä? Miksi se päättyy? Vai päättyykö se ikinä? Onko rakkaus ikuista, niin kuin jotkut sanovat? Raamatussa sanotaan, että kaiken se kestää, mutta kestääkö?

Liikaa ajatuksia, liikaa r-sanaa, liikaa kenkää päähän maailmalta, liian pieni tuhkakuppi ja liian suuri väsymys, että jaksaisin mennä pihalle polttamaan loossit. Mutta en mä kuitenkaan saa nukuttua, koska se vitun rakkaus.

Mä haluan tehdä jotain. Jotain, mitä mä en normaalisti tee. Repäistä ihan huolella. MUTTA EI MUSTA OLE SIIHEN. Voi luoja, mä vaan angstaan pääni puhki, mutta en tee mitään asioille. Mutta jos mä tekisin, ne vaikeutuis ihan liikaa kokonaisuudessaan. Vai vaikeutuisko?

Miten vitussa viisi minuuttia voi pistää ihmisen pään näin pahasti pyörälle?

[Vieterivetonen]

Minkä takia naiset on toisinaan niin "hysteerisiä" jostain pikkuasiasta.. ?.

Jep, samaa minäkin ajatellut. "Hysteerisyyden" lisäksi naiset on aina vetämässä herneen nenään kaikesta, jotenkin tuntuu että miesten suhtautuminen asioihin on yleistettynä jotenkin rennompi kuin naisilla. En mä kyllä tiedä. Ehkä naiset ilmaisee usein tunteitaan selvemmin ja korostetummin. Esim. useissa parisuhteissa nainen on lopulta se nalkuttaja.

Itse olen parisuhteessa aika miesmäinen, vaikka nainen olenkin. Ulkonäöltäni en ole miesmäinen, ehkä vain jollakin ajatusmaailman tasolla. Ketuttaa vain usein se, kuinka otan pelkän kaverin roolin, vaikka muutakin voisin kuvitella tahtovani. Ja hetero olen, en voi kuvitella seurustelevani naisen kanssa.

[Ketsi]

Hei vaa kaikki, tulin vain ilmoittamaan , että on mukavaa lukea teidän postauksia.
Järkätäänkö täällä miittejä?
Anteeksi humalatila

[VXA]

Tehääks me kaikki väärin?

Jos miettii, et meil on lukemattomia ja taas lukemattomia tapoja edetä tästä hetkestä. Vaan yks on oikea, se paras. Kaikki loput on vääriä.

Niin valitaanko me IKINÄ, kertaakaan sitä parasta tapaa toimia? Jos sisällytetään "minun" määritelmään kaikki esimuodot, minun tapauksessani tuommoset 18 vuotta taaksepäin esiintyneet esimuotoni ja tästä taas eteenpäin jonkun yli puolensataa vuotta varmaankin öö no ne ei oo esimuotoja no ne on jotain otuksia jotka on syntyny musta kuitenki jossai vaihees. Dillan daa.

Jos haluaa lähteä siihen, ni voi kans lähtee funtsii sitä et mikä on muka parasta vai onko semmosta.

[frapathea]

Mikä ihmeen yks oikea ja paras? Se vaatis sitä, että olis joku fundamentaalinen universaali ihanne, johon pyrkiä. Mut havaintojeni mukaan todellisuus ei syrji mitään. Sille kelpaa kaikki. Yksilöt on ne, joille jotkut asiat on toisia parempia, ja koska meitä yksilöitä riittää pilvin pimein, ei mikään ratkaisu oo kaiken ja kaikkien kannalta optimaalinen.

[smokywestern]

Mikä ihmeen yks oikea ja paras? Se vaatis sitä, että olis joku fundamentaalinen universaali ihanne, johon pyrkiä. Mut havaintojeni mukaan todellisuus ei syrji mitään. Sille kelpaa kaikki. Yksilöt on ne, joille jotkut asiat on toisia parempia, ja koska meitä yksilöitä riittää pilvin pimein, ei mikään ratkaisu oo kaiken ja kaikkien kannalta optimaalinen.

Mut kaikiki liittyy kaikkeen kun tarkemmin tutkiii

[frapathea]

Mikä ihmeen yks oikea ja paras? Se vaatis sitä, että olis joku fundamentaalinen universaali ihanne, johon pyrkiä. Mut havaintojeni mukaan todellisuus ei syrji mitään. Sille kelpaa kaikki. Yksilöt on ne, joille jotkut asiat on toisia parempia, ja koska meitä yksilöitä riittää pilvin pimein, ei mikään ratkaisu oo kaiken ja kaikkien kannalta optimaalinen.

Mut kaikiki liittyy kaikkeen kun tarkemmin tutkiii

Näin voisi väittää. Miten tämä liittyy ylle kirjoittamaani?

[smokywestern]

Mikä ihmeen yks oikea ja paras? Se vaatis sitä, että olis joku fundamentaalinen universaali ihanne, johon pyrkiä. Mut havaintojeni mukaan todellisuus ei syrji mitään. Sille kelpaa kaikki. Yksilöt on ne, joille jotkut asiat on toisia parempia, ja koska meitä yksilöitä riittää pilvin pimein, ei mikään ratkaisu oo kaiken ja kaikkien kannalta optimaalinen.

Mut kaikiki liittyy kaikkeen kun tarkemmin tutkiii

Näin voisi väittää. Miten tämä liittyy ylle kirjoittamaani?

Koska kaikki liittyy kaikkeen eivaa en kerenny lukea oikee keskityksen kanssa mutta kaikki liittyy kaikkeen. seed of life -> tree of life -> flower of life -> seed of life..............

[frapathea]

Koska kaikki liittyy kaikkeen eivaa en kerenny lukea oikee keskityksen kanssa mutta kaikki liittyy kaikkeen. seed of life -> tree of life -> flower of life -> seed of life..............

Nyt vähän rajaa sen pajauttelun kanssa!

[smokywestern]

Koska kaikki liittyy kaikkeen eivaa en kerenny lukea oikee keskityksen kanssa mutta kaikki liittyy kaikkeen. seed of life -> tree of life -> flower of life -> seed of life..............

Nyt vähän rajaa sen pajauttelun kanssa!

Mut mieti täs vaihees vaik sitä et me ollaan kaikki atomeja ja atomit ei koskaan kuole, ne muuttaa muotoaan. tiiät varmaa seed of life vai flower of life "logon". Kirjota siihe keskelle joku asia ja sit sen ympärille alat kirjottaa jotai mikä liittyy siihe ja sitä rataa jatkat nii kaikki liittyy kaikkeen. Fuck the ganjabis. Meditaatio, tutkimus ja oivallus on apunani

[frapathea]

Mä en kyllä valitettavasti edelleenkään ymmärrä, miten koetat tuota väitettäs liittää näkemykseeni siitä, ettei todellisuudella ole muuta päämäärää kuin toteuttaa itsensä jossain muodossa, eli ts. olla olemassa.

[jumalatjalassa]

Niitä "oikeita ja parhaita" on lukemattomia erilaisia, riippuen siitä, mikä oma katsantokanta on. Tuo asia on vähän vaikea ilman mitään kontekstia. Maailma itsessään ei välitä oikeasta, hyvästä tai mistään vastaavasta, ne ovat ihmisen keksimiä käsitteitä, joten se on myös yksilön itsensä päätettävissä, mikä on oikein.

Yksilöllä on erilaisia tapoja päättää se oikea. Siihen päätökseen vaikuttaa kaikki. Päätettävä asia, omat arvot, yhteiskunnan normit... Asia x saattaa sotia useimpien ihmisten arvoja ja yhteiskunnan normeja vastaan. Entä jos se asia on välttämätöntä tavoitellessa tiettyä hyvän muotoa? Joku asia ei ehkä ole oikein yritettäessä saavuttaa tiettyä hyvän muotoa, mutta toista muotoa yritettäessä saavuttaa se voikin olla oikein. Se riippuu katsantokannasta, jotkut haluavat pyrkiä mieluummin toiseen hyvään kuin toiset. Eihän Stalinkaan ajatellut tappamisen (njoo, tapattamisen) olevan mitenkään erityisen hupaisaa touhua, uskoisin ainakin. Eli hän ei pitänyt sitä hedonisena hyvänä, mutta ehkä utilitaristisena tai välineellisenä hyvänä.

[jumalatjalassa]

Hienot kelat päällä, pakko kirjoittaa jotain. Jos tästä tulee mitään... Ei tahdo sormet liikkua.

On tää ihmisten elämänasenne ihmeellinen. Me ollaan järkyn negatiivisia. Valitetaan kaikesta. Eikä nähdä omaa nenäämme pidemmälle. Olin pienellä pajarilenkillä äsken ja niiden kaikkien sorakasojen, koiranpaskojen ja tupakantumppien seasta mä löysin sen oikean kauneuden, kun katsoin vähän laajemmin. Kirjaimellisesti. Yhtäkkiä mä vaan havahduin ja nostin katseeni normaalia tasoa ylemmäs. Mun edessäni avautui ihan mielettömän kaunis maailma.

Me ollaan saatu kaikki rikkaudet. Kaikki se hienous. Me ei kuitenkaan välitetä. Vittuunnutaan pienistä ja puretaan sitä ahdistusta tähän planeettaan. Rahanhimo, uskonsodat, viha... Me jätetään se kaikki paha tänne, kunnioittamatta maapalloamme.

Ja se, miten me suhtaudutaan muihin ihmisiin. Kaikki on meille vain välineitä. Ei kaikilla maailman eliöillä ole mahdollisuutta tunteisiin. Rakkauteen, onneen sekä katkeruuteen ja suruunkin. Se aiheuttaa tämän kaiken. Ne negatiiviset tunteet, joita me padomme sisäämme. Sitten ne pitävät valtaa, emmekä me näe sen kaiken pahan, jotana hyvä pidämme, läpi.


... ja sitten tuli himo syödä koko maailma, joten ajatus katkesi.

Anyways, nyt muuttui tämän tytön elämänasenne. Toi teksti kyllä näyttää hipimmältä kuin miltä se mun päässäni tuntui... Huhuh. Ihan älyttömän hyvä fiilis kyllä.

[juss111]

Hieno teksti hienolta ihmiseltä. Hyvää viikonloppua

[Skilla]

Pakko oli postata ja tulla antamaan propsit jumalillejaloissa. Samat kelat on viimeaikoina ollu mielessä.



tästä hyvää luettavaa aiheeseen:

"There's a spirit of entrepreneurship* – people seem bewildered if you admit a lack of ambition. Nigerians want to go places and believe – rightly or wrongly – that they can. That drive and ambition fuels their optimism; they're working towards happiness, so they're happy."

* yritteliäisyys

http://www.guardian.co.uk/global/2011/j ... imism-poll

[jumalatjalassa]

Kiittelen. (: Ootte työ ihania, vähän höpsöjä vaan. Mä vaan latelin itsestäänselvyyksiä tuhannen pilvesä. Kuka tahansa voi avata silmänsä ja tajuta samat asiat. Miulle ne vaan oli liikaa kerralla prosessoitavaksi, joten halusin kirjoitella niitä vähän ylös ja päätin sitten heittää tänne.

On muuten edelleen yhtä upea fiilis. Rakastakaa, eläkää ja antakaa muidenkin elää. Jos nyt menee huonosti, se ei tarkoita, että huomennakin menisi. Maailma ei ole karu paikka, ihmiset ovat. Se kaikki on meidän omien päidemme sisällä. Look on the bright side etc.

[frapathea]

Mä vaan latelin itsestäänselvyyksiä tuhannen pilvesä. Kuka tahansa voi avata silmänsä ja tajuta samat asiat.

On eri asia kertoa itselleen käsitteellisellä tasolla jotain kuin kokea ymmärtävänsä sen syvällä, elävällä tasolla. Siks itsestäänselvyyksiä on tärkee ladella aina vähän välii.

[LeFairylette]

Tässä tullut mietittyä miten sais omaa ajatteluaan muutettua positiivisemmaksi...
Jostain syystä nään omassa elämässäni aina vaan kaikki huonot asiat, ja ne hyvät asiat ei vaan jotenkin nouse esille saati ees samalle tasolle kun negatiiviset asiat.
Nytkin kun miettii niin kyllä mun elämässä on sartunut hyvääkin, mutta silti vaan surettaa jatkuvasti...
Onko se vaan niin että olen perusnegatiivinen persoona?

Välillä tuntuu että negatiivisuus hallitsee mun elämää niin rankasti, et tekis mieli oikeesti vaan luovuttaa ja päättää elämä. Mut joku mua silti täällä pitää.
Olen "menettänyt" lähes kaikki ystäväni ja tuntuu ettei ole enää sellasia ystäviä joiden kanssa jakaa asioita. Pidän monet asiat vaan sisälläni ja haudon ja vatvon niitä oman pääni sisällä, jolloin kaikista ikävistä asioista kasva suurempia kuin ne oikeasti ehkä ovatkaan.

Negatiiviset aamukelat...
Sori...

[jumalatjalassa]

Negatiivisuus on noidankehä. Ensin sua vituttaa. Sitten sä vittuunnut kaikesta mahdollisesta. Vituttaa lisää. Sitten sä taas vittuunnut pikkujutuista. Se pitää tavalla tahi toisella saada katkaistua. Se kaikki on vain sun päässäsi. Ajattelen pahan olon tavallaan monsterina meidän kaikkien sisässä. Sitä ei saisi ruokkia eikä paijailla. Joillain se monsteri saa ravintonsa syömättömyydestä, joillain tietyistä ihmisistä, joillain päihteistä (Ei, en meinaa tällä kaikkia douppaavia tai muuten päihteileviä ihmisiä. Vain niitä, jotka yrittävät hukuttaa tunteensa siihen), joillain omista vääristyneistä ajattelumalleista... Sun pitää tietää sun oman monsterisi ruokavalio ja aliravita se kituvaksi.

[frapathea]

Se kaikki on vain sun päässäsi.

No ei kyllä ole kaikki ihan päästä kiinni ainakaan sillä tavalla, että vois vain tokaista itelleen kaiken olevan hyvin. Ensinnäkin, joskus asiat on oikeesti päin vittua, ja toiseks, se pitää ymmärtää syvemmällä tasolla kuin sanallisesti, että kaikki on hyvin.

Kuka tahansa syvissä itsetuhon luolissa vieraillut tietänee, miten kaikki silloin viittaa suoraan siihen, että pitäis kuolla. Vituttaa, pitäis varmaan kuolla. En jaksa tehdä ruokaa, pitäis varmaan kuolla. Heräsin, pitäis varmaan kuolla. Tänään on ihan hyvä päivä, pitäis varmaan kuolla. Tää biisi radiossa sanoo, että pitäis kuolla. Mulla on tyytyväinen olo; pitäis varmaan kuolla. Ei siinä paljoo auta polttaa paukkuja ja ihastella koirankakkaa, kun sekin tarkoittais että koirankakka on kaunista joten pitäis varmaan kuolla. Ja loogisesti ajatellenkin ajautuu aina siihen tulokseen, et olis järkevintä kuolla. Ja sit itkee onnesta jossain helvetin niemennokassa ja haluaa kuolla koska universumi ei koskaan lakkaa ja mun keho tulee hajoamaan vaan uudenlaisiin osiin ja kiertämään ikuisesti. Ei helvetin helvetti. Kyllä sellasesta pääseminen on yleensä vaatinu hieman enemmän kuin jonkin yksinkertaisen sanallisen toteamuksen. Tai siis mainly sen, että keksii jonkun älyttömän syyn jaksaa, jonkun jota ei voi viedä pois, jonkun joka pysyy vaikka kaikki muu hajois. Siks kai monet tulee uskoon synkimpinä aikoina. Tai tuottaa taidetta. Tai ryhtyy filosofeiks.

Ajattelen pahan olon tavallaan monsterina meidän kaikkien sisässä. Sitä ei saisi ruokkia eikä paijailla. Joillain se monsteri saa ravintonsa syömättömyydestä, joillain tietyistä ihmisistä, joillain päihteistä (Ei, en meinaa tällä kaikkia douppaavia tai muuten päihteileviä ihmisiä. Vain niitä, jotka yrittävät hukuttaa tunteensa siihen), joillain omista vääristyneistä ajattelumalleista... Sun pitää tietää sun oman monsterisi ruokavalio ja aliravita se kituvaksi.

Tää on hyvä pointti. Oon tavannut ajatella, että oikeastaan kaikki lannistavat kelat ja paskat ajattelumallit on ikään kuin yks Choronzonin muoto. Tai se piru, joka istuu Aku Ankan olkapäällä. Sellanen helvetin neurologinen palautesilmukka, loinen joka pitää itteään hengissä kertomalla isäntäolennolleen tarinoita siitä miten se ei oo tarpeeks arvokas hakemaan apua tai mikään ei kuitenkaan auta tai ei nyt viittis vaivata ketään tällä tyhmällä paskalla tai hävettää tai tai tai...

[zerk]

Kuka tahansa syvissä itsetuhon luolissa vieraillut tietänee, miten kaikki silloin viittaa suoraan siihen, että pitäis kuolla. Vituttaa, pitäis varmaan kuolla. En jaksa tehdä ruokaa, pitäis varmaan kuolla. Heräsin, pitäis varmaan kuolla. Tänään on ihan hyvä päivä, pitäis varmaan kuolla. Tää biisi radiossa sanoo, että pitäis kuolla. Mulla on tyytyväinen olo; pitäis varmaan kuolla. Ei siinä paljoo auta polttaa paukkuja ja ihastella koirankakkaa, kun sekin tarkoittais että koirankakka on kaunista joten pitäis varmaan kuolla. Ja loogisesti ajatellenkin ajautuu aina siihen tulokseen, et olis järkevintä kuolla. Ja sit itkee onnesta jossain helvetin niemennokassa ja haluaa kuolla koska universumi ei koskaan lakkaa ja mun keho tulee hajoamaan vaan uudenlaisiin osiin ja kiertämään ikuisesti. Ei helvetin helvetti. Kyllä sellasesta pääseminen on yleensä vaatinu hieman enemmän kuin jonkin yksinkertaisen sanallisen toteamuksen. Tai siis mainly sen, että keksii jonkun älyttömän syyn jaksaa, jonkun jota ei voi viedä pois, jonkun joka pysyy vaikka kaikki muu hajois. Siks kai monet tulee uskoon synkimpinä aikoina. Tai tuottaa taidetta. Tai ryhtyy filosofeiks.

Olipa hyvin sanottu.

[psykemuikkunen]

Miettiny paljon viimeaikoina kuinka jotkut näkee mut luuserina ja jotenkin alempiarvosena kun ittensä. Onhan se totta että 2 eri tutkintoa jäi kesken, oon työtön ja on mielenterveydessä välillä aika raskaita jaksoja. Ulkopuolisen mielestä myös siinä on vikaa kun en seurustele, enkä sen kummemmin haluakkaan. En ymmärrä. Omasta mielestäni mulla on kaikki ihan jees, eikä multa puutu kun ruoka pöydästä.
Kaikki on saman arvosia, jotkut vaan laskee (huomaamattaan) omaa arvoonsa tuomitsemalla muita tuntematta ja tietämättä.

Onneks ei aamulla tarvii stressata että herääkö ajoissa vai ei. Nää unettomat yöt on paskaa selvänä, koska ajattelen negatiivisia ajatuksia liikaa. Hyvätkin ajatukset menee alamäkeen kun vahingossa miettii jtn "mutta entäs jos..." Oikeestaan nyt ei vituta niin kovasti kun kirjottelee ja lueskelee ja hyvä näin.

[MethAciD]

Paljon ajatuksia, muttei oikeen mitään sanottavaa...

"Voi kun mä toivoisin että sä pääset "normaaliin" elämään kiinni, menisit töihin ja lopetat ton jatkuvan bilettämisen"
Mikä on normaalia? Se mitä muut musta haluaa, vai se mitä mä haluan?.........mut mitä MÄ haluan?

-Yhteisön painostuksesta meen töihin ja rupeen perustaa perhettä, hakkaan päätä seinään ja elän niillä vähillä rahoilla mitä ulosoton ja pakollisten laskujen jälkeen jää. Tapan itteni stressiin joskus 60-70 vuotiaana ja viimenen ajatus ennenkun potkasen tyhjää : "miksen sillon valinnut toisin".

-Bailaan niin paljon ku kerkiin nussin, ryyppään ja vedän kamaa, kuvittelen eläväni kuin rock tähti, kuolen nuorena hörhönä joka muistetaan vaan jätkänä jolla meni liian lujaa.

-Päätän tehdä mitä hyvänsä kunhan en joudu normaaliin päiväduuniin, 50 vuotiaana tajuun et juna meni jo , istun pahasti alkoholisoituneena lähi-pubissa kertoen kuinka musta ois voinu tulla mitä vaan, asun asunnottomien yömajassa jossa tukehdun omaan oksennukseen tai palellun hankeen.

- Leikin hetken päihteillä rankasti, sotken pääni ja hurahdan uskoon, kierrän katuja jakamassa "Jeesus Tulee" lappuja ja käyn kouluissa puhumassa kuinka jumala pelastaa.

- Saavutan kovan työn ja hyvän tuurin ansiosta jotain suurta, on paljon rahaa ja mainetta mutta ikinä ei voi tietää kuka on oikea ystävä ja kuka siipeilijä, pitää edustaa ja paineet on kovat, oman luonteen tuntien lääkitsen itseäni viinalla ja huumeilla, ehkä jopa masennun pahasti ja vedän ääritapauksessa itteni jojoon.

- Pyrin mukaan "isojen poikien" leikkeihin, ennemmin tai myöhemmin vankila kierre tai sitten menee leikit vituiks ja katoon ku remun veli.

Valinnan vaikeus.........

Onhan niitä varmasti muitakin vaihtoehtoja.....jos vaan vois nähdä tulevaisuuteen, mutta uskaltaisinko katsoa?

[rlsmooth]

Joo, sulla näköjään vähän samat vaihtoehtojen pohdiskelut ku mulla. Valintojen maailma.

[frapathea]

Valinnan vaikeus.........

Onhan niitä varmasti muitakin vaihtoehtoja.....jos vaan vois nähdä tulevaisuuteen, mutta uskaltaisinko katsoa?

- Istun alas ja pohdin vakavasti, mistä haluan löytää itseni vuosikausien kuluttua. Sitten omistaudun tekemään elämästäni sellaista, mikä tekee mut onnelliseksi pidemmällä aikavälillä, silloinkin kun se tarkoittaa, etten voi turvautua vaivattomimpaan, nopeimpaan tai hetkellisesti mukavimpaan vaihtoehtoon. Lopulta oon viiskymppinen ja katsoessani taakseni voin hyvillä mielin todeta tehneeni parhaani.

[SlipDiippi]

Aito pahuus mikä tapahtuu maailmassa.
Sattuu sisimpään.
Sota, ihmisten pommittaminen, tappaminen ylipäätänsä.

Ainoa tapa miten pärjään päivästä toiseen hyvällä mielellä on näiden päivittäisten asioiden poissulkeminen mielestä.
Sitten aina välillä ihmiset vaikuttaisi takertuvan johonkin tosi tiettyyn tapaukseen, mistä uutisoidaan.
En tiedä pitäisikö silloin surra juuri näiden ihmisten puolesta, ja purkaa sitä surua.
Hämmennyn vain, ihmisiä kuolee turhaan päivittäin, jos kerran en aio sisäistää kaikkea niin miksi olla juuri tiettyjen kohdalla surullinen?

En kehtaa kertoa sitä kenellekkään, kai se on parempi surra tiettyjä kun ei ketään.

[rebirth]

Minua on viimeaikoina ärsyttäny ihan vitusti se että musta tuntunut et puolet puheestani on liittyy aina itseeni "minä minä minä...". Vaivaa että olenko minä oikeasti sittenkin ihan helvetin itsekeskeinen ihminen, vaikka olen aina kuvitellut olevani hyvin kaukana sellaisesta ihmistyypistä. Ainahan ihmiset ovat joissain määrin itsekkäitä väittivätpä he sitten mitä hyvänsä toiset vain ovat viellä itsekkäämpiä, mut mua vaivaakin että olenko keskivertoa itsekkäämpi. Enkö vain osaa puhua juurikaan muusta kuin itsestäni, itseäni kiinnostavista asioista tai jotenkin edes itseeni liittyvistä asiosta vai kuvittelenko vain taas kaiken omassa pienessä päässäni.

Jos kuitenkin olen normaalia itsekkäämpi ihminen niin voiko siitä oikeati pois oppia, sillä en tahtoisi olla itsekäs ihminen. Jos voi niin kuinka se käytännössä sitten onnistuisi. Toisaalta onko se itsekkyys edes niin huono asia, minähän siitä hyödyn vai hyödynkö sittenkään. Otanhan sentäs parhaani mukaan muut ihmiset huomioon ehkä jopa keskimääräistä enemmän kuin muut joten en ehkä ole täysin itsekeskeinen mulkku, mutta taas toisten tunteita onnistun puheilla toisinaan luokkaamaan keskivertoa paremmin sitä edes itse huomaamatta.

Nuorempana en ainakaan ollut itsekäs ja siitä sainkin kärsiä. Sillä useat ihmiset käyttivät ystävällisyyttäni(osasin kyllä olla useesti myös hyvin ei ystävällinen ) ja kiltteyttäni hyväksi. Toisaalta siis on parempi että olen nykyään itsekkäämpi kusipää sillä nyt en ainakaan joudu niin helpolla hyväksikäytetyksi, mutta vastaavasti kaveripiirinikin on selkeästi suppeampi nykyään ja vietän paljon enemmän aikaa yksistäni kuin mitä ennen. Oikeastaan parempihan se on yksistään on kuin sellaisten "kavereiden" kanssa, vai kusetanko nyt vain itseäni etten tuntisi oloani yksinäiseksi. Tuolloin kyllä olin yksinäisempi kuin nykyään vaikka kavereita olikin joka puolella.

edit.
Ps. ja juuri tämän kirjotettuani kävin taas kuskailemassa ihmisiä ihan hyvää hyvyyttäni. Siinä pimeessä ajellessa tajusin että ei en ole itsekäs ihminen, mutta puhun vain paljon itsestäni sillä puhun muutenkin ylipäätänsä paljon oli aihe lähes mikä hyvänsä. Mistä muustakaan olisi helpompi keksiä puhetta kuin asiasta mistä tiedän eniten eli elämästäni ja siihen liittyvistä asioista

[jumalatjalassa]

Mut viskattiin just maailman oudoimpaan tilanteeseen. Sen seurauksena viimeisen kahdentoista tunnin aikana mun elämänasenteeni koki aika vitun ison heilahduksen.

Mä tajusin, kuinka helvetin lyhyt ihmiselämä on. Liian lyhyt. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Joskus liian aikaisin. Sitä ei kuitenkaan ole mitään vitun järkeä miettiä. Eläkää. Rakastakaa. Pitäkää helvetti vie läheisistänne kiinni. Te ette tiedä, mitä kaikkea elämä voi tuoda tullessaan. Ne asiat ei aina ole kauniita. Me ei kuitenkaan voida niille mitään. Sen takia pitää ottaa kaikki irti jokaisesta minuutista, mitä me tällä pallolla vietetään.

Mä en tosiaankaan osaa jäsennellä ajatuksiani järkevästi. Mä olen aivan vitun hukassa elämäni kanssa. Yhden asian mä kuitenkin tiedän. Rakkaus on kaikista voimista suurin. Käyttäkää sitä. Sillä voi tehdä ihmeitä.

[frapathea]

Mut viskattiin just maailman oudoimpaan tilanteeseen. Sen seurauksena viimeisen kahdentoista tunnin aikana mun elämänasenteeni koki aika vitun ison heilahduksen.

Pystytkö kertomaan lisää tuosta tilanteesta?

[jumalatjalassa]

Mut viskattiin just maailman oudoimpaan tilanteeseen. Sen seurauksena viimeisen kahdentoista tunnin aikana mun elämänasenteeni koki aika vitun ison heilahduksen.

Pystytkö kertomaan lisää tuosta tilanteesta?

En viitsi täällä hirveän tarkasti selittää julkisesti. Enkä mä varmaan osaisikaan, ihan liian monimutkaista. Tiivistettynä... Sain kuulla, että vuosien takainen exäni poistuu täältä muutamien vuosien sisään. Puhuttiin ensimmäistä kertaa pariin vuoteen, koko ajan mulla on ollut jotain tunteita häntä kohtaan, vaikka tässä välillä olen seurustellutkin ja seurustelen nytkin. Päädyttiin samoihin illanistujaisiin ja juttu meni siihen, että istuttiin kaksin parvekkeella monta tuntia, itkettiin aivan helvetisti ja sain kuulla, että mä olen ainoa ihminen tällä planeetalla, joka voi tietyllä tapaa toteuttaa hänen viimeisen unelmansa. Ja sen mä totta vitussa haluan tehdä.

... Se vaan ei ole niin helppoa. Ensinnäkin, se pointti, että mä seurustelen. Toisekseen, se tulee määrittämään mun elämääni suunnilleen loppuiäkseni. En kuitenkaan taida jaksaa välittää. Voin rehellisesti myöntää, että kaikkien näiden vuosien aikana mä olen kaivannut tuota ihmistä elämääni aivan helvetisti liikaa. Olen huomaamattani yrittänyt etsiä jotain ihmistä korvaamaan hänet. Joka ikinen päivä mä olen muistellut sitä aikaa.

Tätä on vähän hankala selittää kertomatta yksityiskohtia. Nyt tämä teksti vaikuttaa lähinnä armottomalta teinirakkaudelta ja siltä, että tuo tieto naksautti mun päässäni jotain.