Koulu ei motivoi lainkaa, varsinkaan ku siellä ei varsinaisesti käy itteään varten. Tuntuu et tuo pitäis käydä, mut ei oo mitään muuta motivaatiota ku se et vanhemmat olettaa musta tulevan jonain päivänä ylioppilas. Ei paljoo motivoi. Väsyttää vaan koko opiskelu ja tekis mieli vaan maata sängyssä. En taho paatua tähän uudestaan, mut kai se on pakko vaan. Koht on jouluki, ~3 viikkoa nii on loma. No, varmaan ainoa asia mikä tällä hetkellä motivoi..
Mut kaikista eniten vituttaa se miten opettajat jaksaa valittaa kuinka lukiossa opiskelu on valinnaista eikä lukiossa oo pakko käydä. Joo ei olekaan, voinhan mä himaanki jäädä polttamaan pilveä päivät pitkät, jos sun mielestä se on parempi vaihtoehto sit...
Seuraava teksti sisältää paljon pikkukersamaista angstausta joten anteeksi jo näin etukäteen
Yhtäkkiä iski taas kauhee masennus ja ahistus päälle vaikka mulla ei järjen mukaan tällä hetkellä pitäis olla juurikaan mitään syytä miksi masentua tai ahdistua. Elämäni rullaa kohtuu hyvällä mallilla. Oon ollut jo yli kuukauden täysin selvinpäin, olen parantanut entisestään elintapojani ja psyykkeni on mielestäni vahvempi kuin koskaan aikaisemmin. Silti vaan kaikki tuntuu kaatuvan niskaan ja voimat elämässä eteen päin porskuttamiseen tuntuu hupenevan askel askeleelta.
Ahdistun vain entistä voimakkaammin kun mietin yhä uudelleen samoja vanhoja ajatuksiani. Päällimmäisenä ajatuksena mielessä pyörii "Mikä vittu mua vaivaa?". Mun pitäisi oikeasti olla iloinen ja energinen, mutta oon vaan kokoajan masentunu ja väsyny. Tahtoisin vain itkeä pahan oloni pois, mutta ei edes yhtä kyyneltäkään vieri poskellani vaikka kaikkeni yrittäisin.
Tarkemmin mietittynä joo onhan mulla loppujen lopuksi aika runsaasti syitä olla masentunut ja ahdistunut, mutta miks niiden asioiden ylipäätänsä pitää edes masentaa? En tahtoisi olla enää masentunut, haluan olla "normaali" niin kuin kaikki muutkin. Tahtoisin nauttia elämästä täysillä niin kaikesta siinä olevasta hyvästä kuin pahasta, mutta en vain millään meinaa kyetä nauttimaan elämäni iloisista asiosta pientä hetkeä pidempää vaan palaan aina elämäni negatiivisiin puoliin. Miksi en osaa nauttia elämästäni sellaisena kuin se on? Miksi kokoajan koitan parantaa itsenäni kaikin puolin että minä itse ja muut hyväksyisivät minut paremmin? Varsinkin kun en yleensä kaipaa kenenkään hyväksyntää kun taas toisinaan en muuta kaipaisikaan. Miksi juuri minun päälleni pitää aina ilmestyä niitä synkkiä pilviä kuin samaan aikaan niin moni kylmäsydämminen kiittämättön paskiainen paistattelee auringonpaisteessa päivästä toiseen.
Kyllähän minä sen jo pienestä pitäen tiesin ettei elämässä nallekarkit mene aina tasan, mutta en minä osannut sitä odottaa ettei osa saa niitä ollenkaan kun taas toisille niitä kärrätään rekkakuormallisia toisensa perään.
Aah ja tämän kuin sai kirjoitettua niin nyt on jo paaaljon parempi fiilis Kyllä se vaan oloa helpottaa kun saa jonnekki purettua ajatuksiaan vaikka nyt vain edes tänne. Tää selvinpäin olo on vaan taas niin vittumaista kamppailua, kun olisi niin paljon helpompaa paeta pahaa oloaan päihteiden taakse piiloon kuin kohdata oma itsensä. Eiköhän tämä taas palkitse sitten itsensä henkisellä kasvulla ja kaikella muulla positiivisella. Ei vaan millään meinais jaksaa kärvistellä hammasta purren kroonisten kipujen, unettomuuden, ahdistuksen ja jne kanssa liian heikoilla lääkityksillä. Onneksi kärsimys opettaa paljon elämästä ja kasvattaa luonnetta. Todennäköisesti kaiken tämän jälkeen olen entistä eheämpi ihminen ja lähempänä sisäistä rauhaa. Ilolla siis kohti uusia koetuksia
Last edited by rebirth on Mon 03 Dec 2012, 15:13, edited 1 time in total.
Ajanpuute voi johtua siitä, että joku asia vie aikaa henkilöltä pois. Usein tämä asia, joka vie aikaa, on vältettävissä, mutta valinta on kaiken järjen mukaan jo tehty siinä vaiheessa, kun voidaan puhua ajanpuutteesta. Joskus tämän asian voi aloittaa myöhemminkin vaikkapa keskeyttämällä jokin muu aikaavievä asia siirtäen aikaa vapaa-ajan lohkoon.
Kun matkalle kerran on lähdetty, ei paluuta takaisin enää ole.
joo, kopissa yli vuorokausi vitun paskana. kaverilt kurkku auki ja ilman kämppää ja luurii ja rahaa vieraas kaupungis, toisel kaveril hyvät joulut putkaa. viihtyyki pari vuotta vähintää sit valtion hoteissa. 3 yötä valomista takana, 100mg pameja pakko ottaa ja päälle pari bisseä ja illalla pakko nukkua. että näin vitun positiivista tänää. ja vittu jos en huomen saa rivoja uusittua oon kusesa ku pyhätki tulee. ja kipeeks vielä tässä tuli. jos vähän sais safkaa alas ku jääny syöminen taas niin vitun vähii.
noh, kuhan saa nukuttua. se on tärkeintä. jos huomenna ois vähän parempi fiilis.
Elämässä on ilmeisesti paskan ja hyvän määrä vakio.
On tapahduttava vitusti kaikkea paskaa ja ryvettävä tuskassa ja kurjuudessa, jotta voi joskus tapahtua jotain todella hyvää.
"Sä oot likanen narkkari! Yhteiskunnan pohjasakkaa!!
TaGGu wrote:Elämässä on ilmeisesti paskan ja hyvän määrä vakio.
On tapahduttava vitusti kaikkea paskaa ja ryvettävä tuskassa ja kurjuudessa, jotta voi joskus tapahtua jotain todella hyvää.
tai sitten rypea jatkuvasti siina paskassa nousematta sielta ikina kun kuosaamalla vaan pudotaan ja pudotaan entista syvemmalle.
Voi voi. Mun tekee mieli läimästä kahden edellisen kirjoittajia sillai ällön kaikenrakastavasti, että voi vitun syöpäiset martyyrisyöpäläiset, get a grip. Mut kaipa se itsensä uhriuttaminen joillekin sopii, joten jokaiselle omansa ja jätänpä läpsimättä, vaikka se tietääkin aina maailman kokoisia sydänsuruja.
Oon menettäny tässä parin viikon aikana kaikki rakkaat elämästäni oman typeryyden takia. Oon tajunnu että nyt on kääntyny uus sivu. Mä oon ihan yksin.
En oo pettyny tai surullinen, ainoo asia mikä mietityttää on se että oonko osannu antaa noille ihmisille mitää elämästäni, oonko mä koskaan ollut niille mitään? Onks niillä musta hyvii muistoja, muistaaks ne mut kuolinvuoteellaan?
Mun pitää tehä päätöksii, mihi suuntaudun, ketä otan elämääni, miten ees elän.
Oonks mä paha, vai oonks mä vaan kisu?
[12:51] AlbertFish sä oot vaan nuori know-it-all tyttönen
[12:51] AlbertFish vaikka kissa luuleeki saaneensa tiikerin raidat ni kaukana oot
Kuule kisu, ihan samanlaista tilannetta ollu ilmassa. Mulla liitty tähän kyllä muutto. Onko se vaan niin että ihmisen unohtaa heti ku se ei ole liki. Poissa silmistä, poissa mielestä?
"Sä oot likanen narkkari! Yhteiskunnan pohjasakkaa!!
Mä en oo muuttanu, eikä oo kukaa muukaa. Onnistuin vaan bentsokännis laukoo typeryyksii rakkaimmalleni ja se sit häipy mun elämästä. Ja yks huomiohuorulikusipää keksi kaikkee hauskaa ja käänsi yhden alakulttuurisuuntauksen kokonaan mua vastaan.
[12:51] AlbertFish sä oot vaan nuori know-it-all tyttönen
[12:51] AlbertFish vaikka kissa luuleeki saaneensa tiikerin raidat ni kaukana oot
Aloitan nyt tekemään samantyyppistä viestiä tähän samaan topikkiin kolmatta vai neljättä vai viidettä kertaa lyhyen ajan sisällä, ehkä tästä nyt tulee jotain ryytymyspäissäni. Yritetään vaikka suupielet meinaa mennä tällee: .
Eli: Mä oon viime aikoina omaksunu semmosen asenteen että mä vältän häpeämästä tai funtsimasta mun tekemisten ja sanomisten antamaa mahdollista kielteistä vaikutelmaa ihmisiin (sillee turhalla, hyödyttömällä tavalla). Koska nämä mun tekemisethän ovat tosiaan mun persoonani heijastumia. Ja jos joku saa kielteisen vaikutelman musta mun persoonani heijastumasta niin... sehän on vain juurikin mun persoonani heijastuma enkä mä sit kai "ansaitse" parempaa. Eri asia jos joku ymmärtää jonkin väärin mutta...en mä tiedä, en mä oo niistäkään juuri välittänyt välittää viime aikoina. Trööt.
EI VITTU SEHÄN MENI HYVIN!
Jos metsään haluat mennä nyt,
niin takuulla pajautat.
Kolme likaista hippiä hiisas näin, piippu kiersi ringissä eteenpäin. Ja koska hatsia oli paljon niin, kutsuivat he messiin yhden pajapään.
VanXskua wrote:
Eli: Mä oon viime aikoina omaksunu semmosen asenteen että mä vältän häpeämästä tai funtsimasta mun tekemisten ja sanomisten antamaa mahdollista kielteistä vaikutelmaa ihmisiin (sillee turhalla, hyödyttömällä tavalla).
VanXskua wrote:Aloitan nyt tekemään samantyyppistä viestiä tähän samaan topikkiin kolmatta vai neljättä vai viidettä kertaa lyhyen ajan sisällä, ehkä tästä nyt tulee jotain ryytymyspäissäni. Yritetään vaikka suupielet meinaa mennä tällee: .
Eli: Mä oon viime aikoina omaksunu semmosen asenteen että mä vältän häpeämästä tai funtsimasta mun tekemisten ja sanomisten antamaa mahdollista kielteistä vaikutelmaa ihmisiin (sillee turhalla, hyödyttömällä tavalla). Koska nämä mun tekemisethän ovat tosiaan mun persoonani heijastumia. Ja jos joku saa kielteisen vaikutelman musta mun persoonani heijastumasta niin... sehän on vain juurikin mun persoonani heijastuma enkä mä sit kai "ansaitse" parempaa. Eri asia jos joku ymmärtää jonkin väärin mutta...en mä tiedä, en mä oo niistäkään juuri välittänyt välittää viime aikoina. Trööt.
EI VITTU SEHÄN MENI HYVIN!
Joo mäki tällee paukuis sain hyvin kiinni tosta sun ajatuksesta...oon ihan samaa mieltä. Kyl oikeesti ihmisen pitää pystyy oleen täysin omia itsejään stressaamatta muiden reaktiosta.
Joulupäivän viettoa paikallisessa räkälässä ja myöhemmin karsinassa. [:] Puoli ampullia [: ] Kaksikymmentäviisi-i-nBomen nimellä kulkevaa lientä. Ulkonäöltään setti näytti kyyneleiltä tai vihkivedeltä.
Tuntui pahalta klyyvaris ja nousut oli aika tutinaa mutinaa. Liikaa, liikaa. Toi mieleen Kaksi-c-e:n viinakrapulalta tuntuvine nousuineen, horisonttia vääristävine harhoineen. Visuaalit deeleissä ovat melko harvinaisia meikällä.
Istuimme kaverini kanssa siis nurkkapöydässä puhumassa misantroopista non-senseä toistemme päälle ja luimuilimme tuoppiemme kanssa. Kun paikalle tuli muitakin tuttuja, eikä vain tunnistettavan rumia naamoja, päätin ottaa melko kauan säilötyt ja vaalitut mämmini. Kolmesataa milligrammaa raudanmakuisen oluen joukkoon sekoitettuna. Tässä vaiheessa luonteessani alkoi tapahtua hetkittäinen muutos. Suustani pursusi ulostetta siinä määrin että eräs turhautununeen oloinen baarityyppi yritti lyödä mua nyrkillään. Onneksi kyseessä oli tyylipuhdas mouhijärveläinen leiskautus, tilanteesta selvisi nostamalla kädet naaman eteen. Olo oli todellakin nousuhumalaisen nousujumalainen nyt sen ollessa lähinnä karrelle poltetun rapea. Toisaalta sosiaalisesta överöinnistä jää kyä oranssi jälkihehku. Taisin rakastuakkin hetkeks eilen, mutta en kemikaaliin tällä kertaa.
Kaikki viestissä mainitut aineet on paskaa, tavalla tai toisella.
Kopiokissa wrote:Oon menettäny tässä parin viikon aikana kaikki rakkaat elämästäni oman typeryyden takia. Oon tajunnu että nyt on kääntyny uus sivu. Mä oon ihan yksin.
En oo pettyny tai surullinen, ainoo asia mikä mietityttää on se että oonko osannu antaa noille ihmisille mitää elämästäni, oonko mä koskaan ollut niille mitään? Onks niillä musta hyvii muistoja, muistaaks ne mut kuolinvuoteellaan?
Mun pitää tehä päätöksii, mihi suuntaudun, ketä otan elämääni, miten ees elän.
Oonks mä paha, vai oonks mä vaan kisu?
Kyl ne muistot etupäässä hyviä on, mutta ei sua vaan jaksanu enää.
Methylenedioxypyrovalerone. Not for human consumption.
Juuan kokista ja nussitaan.
Mikä helvetti mua vaivaa? Mä tajusin äsken, että mä en ole ikinä ollut... ei. En mä voi sanoa "normaali", koska "normaalia" ei kai ole olemassakaan. Mutta kunnossa. Enkä mä ole kai elänyt päivääkään siinä maailmassa, missä muut elää. Mun mutsi narkkasi itsensä elävältä. Mun isäni raiskasi mut, kun mä olin pieni ja hän on täysi rapajuoppo. Olen ollut useita kertoja huostaanotettuna. Olen joutunut koko ikäni kuuntelemaan aivan helvetin sairaita asioita isältäni. Joka ikinen yö mä jouduin teininä kuuntelemaan, kuinka mun isäni haluaa tappaa itsensä tai jonkun muun. Kuinka hän hakkaisi jonkun paskaksi, katkaisisi jokaisen luun ja iskisi kuulan kalloon. Olen kuullut kymmeniä kertoja ties miltä isäni kavereilta, spurguilta, kuinka he haluaisivat panna mua.
Mä olen ollut koulukiusattuna 8½ vuotta. Syrjimistä, haukkumista, paskanpuhumista, väkivaltaakin. En tullut nuorempana toimeen ikäisteni kanssa. Olin kai jotenkin kypsempi, koska olin joutunut pitämään itsestäni huolta pienestä pitäen. Ja kai mulla taitaa joku aspergerinkin tapainen olla, ainakin kovasti epäilen moista. En hallinnut sosiaalisia tilanteita. Joskus se meni niin pahaksi, että en suostunut poistumaan huoneestani muualle kuin vessaan ja keittiöön kuukauteen.
Ala- ja yläasteen vaihteessa helvetin moni ihminen satutti mua. Yritin hakea hyväksyntää ties kuinka typerillä tempuilla. Se kostautui, ties kuinka moni jätkä pääsi satuttamaan mua. Ja mä kostin sen. Entinen poikaystäväni tappoi itsensä mun takiani. Enkä mä edes katunut. Nykyään kadun, aivan helvetin paljon. Mä en vaan vittu voi ymmärtää, MIKÄ VITTU MUA VAIVASI? Miksi helvetissä mä tein sen? Miksi? Mitä helvetin mielihyvää mä sain siitä?
Yläasteelta alkaen viina alkoi virrata. Oho, iskällä on kaapissa jotain lääkkeitä, joissa on kolmio. Nimi Googleen. Bentsoja. Ai, niitä voi käyttää alkoholin kanssa! Siitä seurasi vuosien rellestyskausi. Joka ikinen viikonloppu muisti pois. Usein viikollakin. Jossain välissä mä pidin pieniä taukoja. Sitten tuli pajari. Se taisi pelastaa mun henkeni. Siirryin hiisaamaan ja alko jäi paljon pienemmälle osalle. Nykyään sitä ei kulu enää ollenkaan, kannabista sitten toisinaan vähän turhankin usein. Mutta parempi näin.
Tajusin tänään, kuinka helvetin raunioina mä oikeasti olen. Mä en osaa luottaa keneenkään. Mä en osaa hoitaa velvollisuuksiani. Mä en osaa pitää itseäni kunnossa. Mä en osaa pitää ihmissuhteitani kunnossa. Mä en osaa olla normaali. Voiko tästä saatanan solmusta päästä ikinä pois? Haluan vaan unohtaa kaiken. Ihan kaiken. Pitäisi kai päättää, mitä mä haluan elämältäni. Mitä mä menen opiskelemaan. En mä tiedä, enkä mä halua päättää. Mulla on unelmia, ihan helvetisti. En mä kuitenkaan usko niiden toteutumiseen. En usko, että saisin itseäni enää ylös tämän kaiken paskan keskeltä niin hyvin, että saisin opiskelut hoidettua kunnialla. Tai edes jotenkin. Tai edes päästyä johonkin sellaiseen kouluun, johon haluaisin.
Ei musta ole elämään. Tuntuu niin saatanan turhalta. En mä kuitenkaan halua kuollakaan. En mä ole luovuttajatyyppiä.
Okei, musta vähän tuntuu, että tätä ei pitäisi julkaista. Mutta ei mulla ole ketään, jolle mä voisin uskoutua irlissä tästä kaikesta ja mä haluan purkaa päätäni edes jonnekin. Haluan, että edes yksi ihminen lukee mun ajatuksiani. Ihan sama, vaikka mä en saisi yhtäkään kommenttia keneltäkään. En mä edes välttämättä halua. Kunhan vaan saan tämän kaiken paskan purettua edes hetkeksi.
Kiitos, jos luit. Tai kiitos, vaikka et lukenut. En mä tiedä.
Jumalatjalassa, rankkaa luettavaa, pakko sanoa jotain vaikka epäilen osaanko mitään hyödyllistä sanoa. Ainakin luin tekstisi.
Toi tilanne kuulostaa kaiken koruttomuuden keskeltä kuitenkin siltä että haluut muuttaa asioita. Se tulee varmasti vaatimaan hitosti aikaa ja tulee olemaan hiton rankkaa, enkä mä oikeesti osaa sanoa edes mistä lähteä liikkeelle. Jos sulla on mitään mahdollisuutta päästä juttelee esim. psykologille ehdottaisin ehkä sitä ekana. Voi tuntuu pahalta ja turhalta mutta ite ainakin kokenut tarpeelliseksi, vaikka se sinne meneminen oli aika iso kynnys ylittää. Siis ihan vaan puhuminen voi auttaa niin helvetisti enemmän kuin sitä etukäteen vois kuvitella.
Vaikkei omat elämänkokemukset oo läheskään yhtä rankkoja ollut, ei sitten millään mittarilla mitattuna, niin elämä on välillä tuntunut tosi merkityksettömältä ja turhalta. Jotenkin sitä vaan sit kuitenkin jaksaa aina eteenpäin, ei kai sitä oo mitään syytä luovuttaakaan. Toivottavasti sullakin on kuitenkin myös niitä siistejä kokemuksia elämästä jotka auttaa jaksamaan. Ainakin sulla on selkeesti asennetta. Ehtii sitä kuolla myöhemminkin.
Hyvä että kirjotit ja uskalsit julkasta, vaatii rohkeutta. Kun lähdet selvittämään solmujasi ja menneitä juttuja, muista antaa itsellesi armoa, mitään mennyttä et kuitenkaan voi muuttaa. Kannattaa etsiä tai miettiä tunteeko jo valmiiksi jonkun ihmisen johon vois luottaa ja jolle purkaa fiiliksiään. Jos tuntuu että on vaikee luottaa ihmisiin, kannattaa ainakin yrittää, se on todellakin sen arvoista. Itsellä on myös kokemusta tosta ettei osaa luottaa kehenkään ja kun sen kerran on uskaltanut luottaa, on lähtenyt aikamoinen lumipalloefekti vyörymään ja tajunnut että itseasiassa suurimpaan osaan ihmisistä voi luottaa. Luota myös itseesi ja siihen omaan tutkaasi ihmisten suhteen vaikka se voi olla vaikeeta sun rankkojen kokemusten vuoksi.
Kantsii nyt ainakin ekana ettiä joku ihminen jolle puhua, oli se sit joku läheinen tai joku ammatti-ihminen, koulujuttuja ym ehtii sit miettiä myöhemminkin kyllä, nekin toki kannattaa ottaa mukaan jossain vaiheessa. Pieniä askelia. Kaiken selvittelyn keskellä on hyvä olla myös tekemistä. Toivottavasti tästä nyt on jotain apua edes. Voimia ja jaksamisia paljon täältä suunnasta!
TaGGu wrote:Onko väärin että hoksaa että pahan jälkeen seuraa hyvää? O_o
Tiiäks ku leffoissa lopussa hyvä voittaa aina
Onneksi se ei irl aina mene noin. Paha voittaa useinkin hyvän in real life. Moni hautakivikin sen todistaapi. Tästä syntyikin kela, kummalla puolella sitä seisoo? Omasta mielestä varmasti hyvän, mutta on silti molemmilla olkapäillä ne pikkuperkeleiset/enkeliset jotka huutelevat korviin komentoja ja sitä loikkii rajan molemmilla puolilla. Vituttais jos elämä olis yhtä käsikirjoitettua elokuvaa ja tietäisi että hyvä voittaa aina :devil:
TaGGu wrote:Onko väärin että hoksaa että pahan jälkeen seuraa hyvää? O_o
Tiiäks ku leffoissa lopussa hyvä voittaa aina
Onneksi se ei irl aina mene noin. Paha voittaa useinkin hyvän in real life. Moni hautakivikin sen todistaapi. Tästä syntyikin kela, kummalla puolella sitä seisoo? Omasta mielestä varmasti hyvän, mutta on silti molemmilla olkapäillä ne pikkuperkeleiset/enkeliset jotka huutelevat korviin komentoja ja sitä loikkii rajan molemmilla puolilla. Vituttais jos elämä olis yhtä käsikirjoitettua elokuvaa ja tietäisi että hyvä voittaa aina :devil:
Paha saattaa voittaa joskus taistelun, mutta ei koskaan koko sotaa. Y'all see...
miks otit kun piti antaa ei ollut selkärankaa/
sisäl vatikaanis kenkää antaa jeesus ku näkee paavis/
Oma näkemys on että on kaksi perus "fiilistä" joista sitten muut tuntemukset ovat ns. alalajeja. Nämä tunteet ovat pelko ja rakkaus. Hän joka pelkoa viljelee omaan ja muitten sydämmiin on paha
miks otit kun piti antaa ei ollut selkärankaa/
sisäl vatikaanis kenkää antaa jeesus ku näkee paavis/
smokywestern wrote:Oma näkemys on että on kaksi perus "fiilistä" joista sitten muut tuntemukset ovat ns. alalajeja. Nämä tunteet ovat pelko ja rakkaus. Hän joka pelkoa viljelee omaan ja muitten sydämmiin on paha
Ai sä oot kattonu sen leffan mis oli se jännä pupu joo.
doof wrote:
Paha on pahaa ja paha on paha. Kumpi on parempi väri, vihree vai sinine?
Skilla wrote:Mikä on frapathean käsitys pahasta ja pahuudesta?
Mä oon moraalirelativisti. En myöskään jaksa pyyhkiä leivänmuruja pöydältä, sillä todellisuus kuolee kuitenkin syntyäkseen jälleen omasta vitustaan, jotta voisi jälleen kuolla.
Kyllä se vaan oloa helpottaa kun saa jonnekki purettua ajatuksiaan vaikka nyt vain edes tänne. Tää selvinpäin olo on vaan taas niin vittumaista kamppailua, kun olisi niin paljon helpompaa paeta pahaa oloaan päihteiden taakse piiloon kuin kohdata oma itsensä. Eiköhän tämä taas palkitse sitten itsensä henkisellä kasvulla ja kaikella muulla positiivisella. Ei vaan millään meinais jaksaa kärvistellä hammasta purren kroonisten kipujen, unettomuuden, ahdistuksen ja jne kanssa liian heikoilla lääkityksillä. Onneksi kärsimys opettaa paljon elämästä ja kasvattaa luonnetta. Todennäköisesti kaiken tämän jälkeen olen entistä eheämpi ihminen ja lähempänä sisäistä rauhaa. Ilolla siis kohti uusia koetuksia 
.
