Ajatuksia, ihan mistä vaan

[Jenkem]

Katkolta bäkkii... en oo viä sortunu ainaka ja tuntuu että tulee onnistuunki tosta subusta irrottautumine. Bentsoja menee kyl ny taas reippaammi mut pikkuhiljaa niitä alaspäi sit. Piriä kiskoin heti ku katkolta pääsin mut vois kyl lopettaa piikkienki kans pelleilyn. Tuntuu vaan mahdottomalta ajatukselta et alkais tyylii ilman huumeita elään. Joku roti pitää kuitenki olla, alotan koulun taas tän muutaman vuoden sekoilun jälkee. Jos kokiks ittensä kouluttas. Muutokset osaa olla kuumottavia.

[Dexma]

Tuntuu vaan mahdottomalta ajatukselta et alkais tyylii ilman huumeita elään.

Tää mustakin, varsinkin just se ajatus, että "nyt mä en vain enään kisko."

Parhaalta lähestymistavalta tuntuu se, että vain löytää kokoajan jotain muutapuuhaa kuin päihteily, on kyllä kivaa välillä jotain muutakin tehä, mutta hitto sitä kaipaa vitusti päihteitä välillä.

[naponen]

Tuntuu vaan mahdottomalta ajatukselta et alkais tyylii ilman huumeita elään.

Tää mustakin, varsinkin just se ajatus, että "nyt mä en vain enään kisko."

Parhaalta lähestymistavalta tuntuu se, että vain löytää kokoajan jotain muutapuuhaa kuin päihteily, on kyllä kivaa välillä jotain muutakin tehä, mutta hitto sitä kaipaa vitusti päihteitä välillä.

Joo, samoja fiiliksii. Nyt ku tulin takas "kotikulmille", "aloitan alusta" eli pistän elämän kuntoon. Menen jatkaa opiskeluja, oon duunis ja saan viettää aikaa niiden tärkeimpien kanssa. Ja vähemmän huumeita. (Onneks tääl Kainuus ei oo paljo kontaktei.. tai no, onneks ja onneks saatana..) Ja kuitenkin pitäs olla ilman.. kokonaan ehkä. Mut jos mä otan nätisti.. ni kai sitä nyt joskus?

...Samaa kaksoiselämää mutta toistepäin, ja nyt no rajoja etsitty ja järki päässä sekä elämänilo suuri, kyllähän mä siihen pystyn?

Kyllähän se välillä haikeeks vetää jättää jotain , vähän niinku "ajanjakso" taakseen. Kaikki ne muistot kuitenkin mielessä ja uudet ystävät ketä en unohda ja haluan pitää yhteyttä välimatkankin takia. (:

Mut täytyy todeta että mulla on nyt tosi hieno fiilis. <3
Mä oon niin ollu pohjalla, monessa asiassa ja kaikki on menny niin päin helvettiä (minun syystä ja toistenkin) ettei voi pahemmin mennä eikä mikään enää auta. Mut aina tulee sit lopulta, kun aika kuluu ja uskaltaa elää ja olla oma itsensä, tämä fiilis.. Että ei hitto, asiat järjestyy ja nythän ihan hymyilyttää.

Hyvä fiilis.

..Joo-o.. Nyt kohti Huidee, sit huomen tai jotain, ni stadiin viikonlopuksi asti. Perheen kera reissus, pitkästä aikaa <3

Huh oon savuis, kuumottaa olla koneel ja ku on pimeet ja kaikkee. Kuumottavaa.. Pelkääjän paikalla ku ei oikein voi ku kahtoo etiepäin ja pitää kii!

vastaantulijoiden kaistalla, on vittumaista luistella..

Mut joo. Nyt röökii ja sit leikkii ku mulla on nyt läpiskäs linuxi <3

[dazerc]

Tuli soitettua kaverille ambulanssi, överit... Ei ainakaan henki lähtenyt, muuta tietoo ei ole.

Pistää miettiin elämää ja sitä että koska se eka frendi lähtee, vai lähenkö ite ensin?

Eipä tarvinnu kauan odottaa Rauha hänen sielulleen....

[porter]

R..i..p

[Feya]

Tuli soitettua kaverille ambulanssi, överit... Ei ainakaan henki lähtenyt, muuta tietoo ei ole.

Pistää miettiin elämää ja sitä että koska se eka frendi lähtee, vai lähenkö ite ensin?

Eipä tarvinnu kauan odottaa Rauha hänen sielulleen....

Osanottoni.


Hassua, miten loistava fiilis mulla on ollut tän viime viikon aikana, jopa maaninen, kun en oo saanut nukuttua oikein yhtään. Mutta nyt kun vihdoin sain kunnon yöunet, heräsin ihan masentuneena. Tuntuu, kuin oisin havahtunut pitkästä unestä todellisuuteen.

Päällimmäisenä fiiliksenä on taas kerran yksinäisyys. Tahdon ihmisiä ympärilleni. Läheisyyttä, koskettelua, ilman sen kummempia selittelyjä. Toisen ihmisen lämpöä ja ihoa.

Pään sisällä rittäisi ihan vitusti kaikkea sanottavaa, mutta mun suu ei koskaan jaksa ryhtä siihen hommaan. Siitä on tullut jo jonkunlainen vitsi mun läheisteni keskuudessa - "emmä jaksa selittää", sanon aina. Mutta se on ihan totta. Puhuminen on kuin maratoonin juoksisi. Unohdan sanoja, änkytän, sekoilen. Ääneni on niin hiljainen, että joka toinen lause pitää toistaa. Helpompi vaan pitää suu kiinni. Ehkä sen takia ihmiset ei koskaan halua tutustua muhun, vaikutan niin vitun tylsältä persoonalta. ON MULLAKIN AJATUKSIA, OIKEESTI.

Ja se ainoa ihminen, joka jaksaa kuunnella sitäkin vähää, mitä mun suusta lähtee, on jossain hevonvitussa. Halipula on kova.

</itsesääli>

Tänään voisin koittaa tuota MDAI:ta. Vaikka oikeastaan tekee mieli kokea taas joku oikein räjäyttävä psykedeelipläjäys, sellanen joka laittaa mut polvilleni anomaan.

[zerk]

Heh, piti avautua vähän mut Feya tiivisti munki ajatuksia aika hyvin . Kiitos tästä.

[frapathea]

imbesil, nimesi veroinen? Täällä on ketju lyriikoille erikseen, tää ketju taitaapi olla enemmän ajatuksille, ihan mistä vaan, mut copypaste on copypastee..

Musta on aika epäkehteliasta että kun toiset näkee oikeesti vaivaa viesteihinsä ja jakaa ajatuksiaan, jopa henkilökohtaisia asioitaan, niin toiset tulee sitten perään vaan kopioimaan jonkun toisen materiaalia tai heittämään jotain kolmen sanan postauksia

[Ongelma]

Pajunköyttä

Koittaa syöttää pajunköyttä? Miks just pajunköyttä?

[frapathea]

Pajunköyttä

Koittaa syöttää pajunköyttä? Miks just pajunköyttä?

Aika huonosti nopeella vilkaisulla infoa löytyypi, mutta ilmeisesti pajusta tehtyä köyttä pidetään epäluotettavana köytenä, ja mitä paksumpi, sen huonompi. En kovin oo perehtyny tällassiin kansallistaitoihin ja -tuntemuksiin, mutta voisi olettaa pajun olevan sitten jotenkin paskaa matskua köyden punomiseen.

[Coin]

niin mitäs tänne. ajatusryöppyä puskee jostain looppikoneen pohjilta. hävinneitä päiviä, huonoja uutisia, lisää hävinneitä päiviä. alkoholia holia ja lisää holia. nauttikaamme hieman lääkettä siinä sivussa.

vituttaa. douppaustakaan ei jaksa ja silti joku syö sielua pala palalta, päivä päivältä enemmän.

otetaan tuosta hieman avitusta ja huuhdotaan holilla alas. Auttaako otettu lääke? Pystyykö hoitaa kaikki plänit?

oravanpyörä ahdistaa ennenku se o alkanutkaa. Arki alkaa vaikuttaa harmaalta. sävyt on hävitetty.. miltä sit tuntuu ku ei tunnu miltää? Päivät vaihtuu, mies vanhenee, kompassikin kusee.. Muutosta? oisko sitä tulossa. Valot näyttää punasta, liia usei sinistä. Ennemmi tai myöhemmi vihree jos jossain välähtäs, etapin pää saattas sillo jo näkyä, jos ei näy ni sit ollaa hukassa. Vaatiiko suunnan löytäminen sen että lähetää alusta? Kohtaamaa piruja ja toivomaa parasta. Pakko kai se o stoppia näyttää. Ennemmi tai myöhemmi joku sen kortin kummiskin käyttää... Onneks täs vaihees viel jotai älyää. mut mut ku tää elämä on välist nii pistävää.

joku puuttuu, jeesus? ääääääääääääääh. en tiiä. haluun seikkailemaan. indiana joneskin aarteita löytää ni jos miekin sit löytäsin vaik SEN pienen josta ei ole tietoa jonka tartteis täyttämään lokeroa. En vaa haluis sen löytyvän omasta aarrearkusta... Jospa se löytyy suuresta maailmasta?

Ennemmi tai myöhemmi palapelin valmiiks saada haluisin. Malleja liikaa, palat o hävinny, palasii saatavil mut hinta on mikä? Pakko vissii koittaa improvisoida ja yrittää korjata hajotettu kokonaiskuva. samalla jos löytäs hävinneet kartat. Jos ei löydy ni ei pitää uudestaa starttaa. Uutta yritystä kehiin ja matka jatkuu... Etappeja tiedos mut matkan teko näyttää aika heikolt. Löytysköhä puuttuvat kartat omast pääkopast. Jos sen hajottas ja uudestaa kokoais. Pelkona vaa et joutuu alust alottamaa. pitkä matka kuljettu. Mis on matkan pää? haluisin aikakoneen ni ei tartteis pelätä... korjaisin vaa virheet, lähtisin ehkä jopa alusta...

ehkä se täst. jonain päivän uudessa minässä. Päivä kerrallaa rakentaa uutta ja toivoo maailmalta positiivisuutta.

peace & flipitiflop. palaillaa taas joskus.

[C0H0]

Tuli soitettua kaverille ambulanssi, överit... Ei ainakaan henki lähtenyt, muuta tietoo ei ole.

Pistää miettiin elämää ja sitä että koska se eka frendi lähtee, vai lähenkö ite ensin?

Eipä tarvinnu kauan odottaa Rauha hänen sielulleen....

Osanottoni.


Hassua, miten loistava fiilis mulla on ollut tän viime viikon aikana, jopa maaninen, kun en oo saanut nukuttua oikein yhtään. Mutta nyt kun vihdoin sain kunnon yöunet, heräsin ihan masentuneena. Tuntuu, kuin oisin havahtunut pitkästä unestä todellisuuteen.

Päällimmäisenä fiiliksenä on taas kerran yksinäisyys. Tahdon ihmisiä ympärilleni. Läheisyyttä, koskettelua, ilman sen kummempia selittelyjä. Toisen ihmisen lämpöä ja ihoa.

Pään sisällä rittäisi ihan vitusti kaikkea sanottavaa, mutta mun suu ei koskaan jaksa ryhtä siihen hommaan. Siitä on tullut jo jonkunlainen vitsi mun läheisteni keskuudessa - "emmä jaksa selittää", sanon aina. Mutta se on ihan totta. Puhuminen on kuin maratoonin juoksisi. Unohdan sanoja, änkytän, sekoilen. Ääneni on niin hiljainen, että joka toinen lause pitää toistaa. Helpompi vaan pitää suu kiinni. Ehkä sen takia ihmiset ei koskaan halua tutustua muhun, vaikutan niin vitun tylsältä persoonalta. ON MULLAKIN AJATUKSIA, OIKEESTI.

Ja se ainoa ihminen, joka jaksaa kuunnella sitäkin vähää, mitä mun suusta lähtee, on jossain hevonvitussa. Halipula on kova.

</itsesääli>

Tämähän kuulostaa ihan minulta. Puhuminen tosiaan on raskasta, itse keskustelutilanteessa ei oikein tiedä tai osaa mitään sanoa, mutta sitten kun se tilanne on mennyt ohi niin tulee jotain ajatuksia päähän, et hei tän olisin voinut sanoa, mut vähän myöhäistä siinä vaihessa. Mikä juttu siinäkin on että unohtaa kokonaan käsitteitä ja sanoja, aina on kielen päällä, mutta ei sit kuitenkaan. Tai sit muuten vain sekoittaa eri käsitteet ja sanoo jotain muuta mitä oikeasti on tarkoittanut.

[Ongelma]

kyllä tää uninen ihmemaa o vaan ehkä vähä liian turvallinen paikka

[RcKokki]

Viime yönä en pystynyt erottamaan mikä oli unta ja mikä totta, molemmat tapahtuivat samassa huoneessa..
Vasta nyt alan olla selvillä kumpi oli tämä materiaalinen todellisuus, koska tiedän ettei minulla ollut eilen savuja eikä vauhtia..
En enää ole täysin varma onko unitodellisuus yhtä lailla oikeaa kun tämäkin jossa nyt olen.. minulle se ainakin on yhtä tärkeä koska pystyn nyt kontroilloimaan tekemiseni täysin unessa..tai ainakin pystyin..
Nyt on sateinen ilta, olo on todellisuudesta irtaantuva, vajoan ajatuksiini koko ajan. Tämä johtuu eilen illalla nauttimistani kärpässienistä.
Tajuan että elämän kuuluu olla jatkuvaa kaoottista muutosta, eikä sitä vastaan pidä taistella..

[tRip]

Eilen.. Viimeyönä. Ryypiskely-dokailu-illan sammujaisuuden koittaessa menin nukkumaan.
En siis sammunut, mutta simahdin.
Otin yhden tenoxin ja kävin levolle.
Koko yön koin olevani jollain hyvin hämmentävällä tapaa unessa, valveisena alati ottamaan deeceen että olisin oikeasti ollut tiedottomana unessa.
Aaltoillen tietoisuuteni heräsi vallitsevaan todellisuuteen, kuitenkin kokien selkeitä, tunnerikkaita unia..
turvassa valvetodellisuuden painostavalta ahdistukselta.
Ehkä juuri siksi valvetietoisuuteni alati hapuili tipauttavaa bentsoa.

Pidin kuitenkin lujasti kiinni unestani, jossa tunsin rauhaa ja turvaa. Kaunista unta.
Näin pitkästä aikaa vuosiin unta johon rakastuin. Yipäätään unta joka oli selkeä ja todellinen. Muistan sen.. myös ne tunteet joita siinä unessa koin.

Olin horroksessa, naukkailin mielikuvissani aina bentson, kun valvetietoisuuteni alkoi nousta pintaan.
Hyvin hämmentävää.. ja hyvin vaikea tuota kokemusta on selittää.
Mutta rauhoittavat kummasti toimivat unessani..
kehoni nukkui sikeään, mieleni unen ja valveen rajamailla.
Valvetodellisuus ahdisti.. halusin kokea kaunista untani, mutta mieleni alituiseen hapuili jotain rauhoittavaa, tipauttavaa.

Aamu jo sarasti, näin sen unessani.
Olisin mielelläni elänyt siellä ikuisesti.

Krapula-levottomuus kuitenkin lopulta pakotti auringon noustessa minut hereille karmivaan olotilaan, valveille.. ahdistuneena yritin pitää unestani kiinni, jossa vallitsi tyyneys ja rauha.

Hämmentävä kokemus oli siksikin, tai juurikin siksi, että nukuin kumminkin koko tuon yön.. mieleni vain aaltoillen heräili, vaikka koen kumminkin koko yön nukkuneeni.

Hämmentävää.
Mielikuvituksen teatteri

[zerk]

Helppoa. Vaikeeta.

Kesällä meni opiaattei ihan liikaa. Opateestä tuli joku salainen turva.

Päätös opiaattien päivittäiskäytön lopettamisesta syntyi itseasiassa alitajuisesti jo aikaa sitten. Pahimmat reflat tuli jo kärsittyä ja nyt viikonloppuna jossain dissoavaruudessa älysin miten hyvää mulle tekee olla ilman opateetä. Seuraava kuukaus tulee olemaan henkisesti vaikea mut nyt on jotenkin todella hyvä olo. Ihanku elämä olis alkanu alusta. Silleen. Taas.

Kiitos MXE. Kiitos 4-HO-MET.

Kiitos uusi ystävä. Joskus kerron miten paljon autoit, tietämättä varmaan edes sitä.

Mut silti en sano "ei koskaan". Sit joskus taas. Mut ei liikaa, ei liian usein. Toivotaan.

yeaaaaaaaaaaayeyeye

[tsundere]

trib kertoi unihorroksesta..

hmm joo, mullekin on tullut tuota! se on aika siistiä.. oon miettiny et olisko se mahdollista, et keho nukkuu ja osa aivoistakin, mut tajunta pysyy hereillä? niinku isä, poika ja pyhä henki, ihmisessä on monta toimivaa osaa..

se on khyl hienoa.. tajuaa ympärillään olevan huoneen, ja koska tahansa pystyis nousemaan ylös tai kääntämään kylkeä tjsp, pystyy liikkumaan. mut silti nukkuu.. aikakäsitys vääristyy, ja sitä pystyy makaamaan sängyssä pimeässä pumpulissa viikon tai puoli tuntia.. ja sit ku tulee aamu, niin ihan niinku olis hyvän yön nukkunut, vaik onki oikeesti "valvonu".

outoa, mikähän toi ilmiö on.

[Jenkem]

Oon tajunnu että ehkä oikeesti onkin olemasssa aitoa rakkautta. Oon hukannu puolet itestäni.

[Jenkem]

Oon tajunnu että ehkä oikeesti onkin olemasssa aitoa rakkautta. Oon hukannu puolet itestäni.

Jaaha oon ollu laskuhumalassa kirjottelemas

[SahkoinenVelho]

Lääkitä tai ehkä pitkittää tota ongelmaa. Opioidit , bentsot ja viina aika huolellisesti vaan peittää ongelmat mutta ei poista niitä. Korjaamiseen sijaan ne vaan estää näitä ongelmia korjautumasta, koska niitä ei pääse käsittelemään siltä pöhnältä ollenkaan.

[C0H0]

Muutama vuos sitten erään hyvin epämiellyttävän tripin jälkeen on ollu sellanen olo, että elämä on ihan ku piilokamera et kaikki on mukana siin vitsis paitsi minä. Nauraa mulle ja puhuu paskaa silleen nokkelasti.. sarkastisesti... Siin iskee sellanen fiilis et se on aina ollukki niin mut sen vast tajuu sillon tripillä. Tämmönen laskee itsetuntoo pahasti ja vaikuttaa todellisuuden tajuun. Sinänsä tosi itsekästä ajatella et maailma pyörii mun ympäril ja kaikki puhuu must jne. Kyl siin väkisinki aattelee et ei tää oo totta, koska eihän nää ihmiset olis mun ympärillä niin kauan ku on nyt ollutkin. Se siin onki et ehkä ne onki kaikki ihan sairait ja keksii kaikkee mun pään menoks tai sit kaikki on vaa mun mielikuvituksen tuotetta. Kestäny niin kauan tämmönen et en voi muutaku lääkitä mieltä bentsoilla, subulla ja alkoholilla... mikä onkaa sun ajattelutapa pidä mieles ettei ajattelu tapa.

Kuulostaa niin samalta kuin itsellä ollut, paitsi itellä laukas stimulantit tuon, nyt aina kun otan mitä tahansa stimua tai empatogeeniä, niin iskee lähes samantien tuo sama paska päälle, ja viime kerroil on tuohon tullut mukaan ääni- ja hajuhallunisaatiot. Psykedeeleistä ei ole koskaan tullut tuollaista, paitsi kannabiksesta mut sehän ei olekaan täysin deeli. Nykyään oikeestaan vain jarruja pystyn käyttämään. Mut oon huomannut et parhaiten tuollaseen kuvitteluun auttaa meditaatio, se kun tekee mielen kirkkaammaksi ja näkee asiat selkeämmin.

Harmittaa hieman kun ei voi piristeitä enää käyttää, sillä ennen tuota flippailua ne auttoi todella hyvin sosiaalisiin taitoihin, tuntu et pystyi keskustelemaan ekaa kertaa elämässä täysin skarpisti ja normaalisti. Muuten kun se keskustelu on mulla jatkuvaa sanojen unohtelua ja hakua, väärinymmärretyksi tulemista ja muutenkin ei oikeen osaa olla läsnä keskustelussa. Sit vasta jälkeenpäin alkaa tulla ne asiat mieleen mitä halus sanoa ja silleen.

[Jenkem]

"Minkä takia housujen polvissa reiät kuljet sun, silmäsi vastuulta suljet kun kuoreesi kätkeydyt ja mä huolestun. Minkä tähden kauas tyhjyyteen katsot vaan? Yhdessä ongelmat ratkastaan, ei yksillä silmillä voi koko maailmaa hahmottaa. Kuinka monta kertaa mun täytyy muistuttaa, ei ruusuu tai ruiskukkaa, ei tähtee, ristii tai kuuta. Ole aina sinä, en pyydä muuta."

[Neste]

Jotenkin täällä porukoiden nurkissa tuntuu tosi kahlitulta. Ei huvita tehä oikein mitään hyödyllistä/tärketää kun ei saa olla rauhassa/yksin. En vaan tiedä kestäiskö mun pää sitä että opiskelisin ja painaisin duunia samaan aikaan että pääsis omaan kämppään. Toisaalta sen myötä aika moni asia vois olla paremmin.

Eniten kyllä ahdistaa ajatus siitä että asuis täällä valmistumiseen asti. Hyh!

En mä tiedä!

[naponen]

Mun piti kirjoittaa ihan eri ajatuksia tänne...Sekalaisista tunteista, surusta ja muusta. Mut lueskelin ensin tämän sivun edellisiä viestejä ja siitä tuli ajatuksia... Jollain oudolla tavalla mun olo parani kun huomasi että en mä ole yksin. Kaikilla tuntuu olevan samanlaisia ongelmia. Jotenkin tuntuu että kelailee ite liikaa että on niin yksin tässä kaikessa. En ole onnellinen että muilla on kans ongelmia, mut saan onnea ajatuksesta että me voidaan olla toistemme tukena.

Must on hienoa ku jengi jakaa tunteita. Kukin omalla tyylillään, jotku lainaa laulun sanoja, jotkut kirjoittaa suoraa tekstiä ja jotkut runoilee piilo-ilmaisuin tunteitaan. Niin monta eri tyyliä, mut kuitenkin tuntuu että ymmärtää jokaisesta sen pointin.
Sama kohtaus, eri tarina.

Voimii kaikille, mä toivon että me pärjättäis.

[juss111]

neste tiedän miltä susta tuntuu. Itellä sama tilanne paitsi että punkkaan kavereilla millon missäki ja roudailen vaatteitani edestakas. Kissat sain onneks porukoille hoitoon. Mutta oma koti on aina oma koti. Turvapaikka mihin voi paeta kaikkea muuta jos haluaa olla rauhassa. Mä haluan oman kodin! Olis se vaan niin mukavaa taas mennä kotiin jossa kissat tulee ovelle vastaan ja kerjää rapsutuksia. En voi elää ilman mun kissoja. Ne on niin iso osa mua ja mun elämää. Huoh.

[fox]

elämä olis helvetin paljon helpompaa, jos pystyis polyamoriaan. mutta mustasukkaisuus estää. voiskohan tuohonkin jotenkin opetella, pääsemään irti mustasukkaisuudesta ja elää ja rakastaa vaan vapaana?

[fortuneteller]

elämä olis helvetin paljon helpompaa, jos pystyis polyamoriaan. mutta mustasukkaisuus estää. voiskohan tuohonkin jotenkin opetella, pääsemään irti mustasukkaisuudesta ja elää ja rakastaa vaan vapaana?

Jos olisi oikeat ihmiset niin sitten miksi ei? Oikeasti rakkautta, eikä kuten minulle kävi... Toinen mies ajoi ihan hulluksi koko tilanteen kannaltani ja kuoleman portitkin kävi mielenkiintoisiksi... Itseasiassa sellaisilla suhteilla on tosikin paljon annettavaa jos vain osaisi päästää irti turhasta omistamisen halusta. Ja edelleen painottaen sitä, että kaikki rakastaisi oikeasti toisiaan syvästi!

[frapathea]

elämä olis helvetin paljon helpompaa, jos pystyis polyamoriaan. mutta mustasukkaisuus estää. voiskohan tuohonkin jotenkin opetella, pääsemään irti mustasukkaisuudesta ja elää ja rakastaa vaan vapaana?

Ei mustasukkaisuudesta tarvii päästä irti polyamorian mahdollistumiseks, tunnen useita polymeininkejä harjoittavia, jotka tuntee mustasukkaisuutta, siit on vaan entist tärkeempi moises suhtees puhuu ja olla avoin ja käsitellä ja olla hienotunteinen toist kohtaan. Olin itsekin tuoss aikani polysuhteessa vaikka oon tosi mustasukkainen, mut sit ku täysin vapaast paneskelust tuntu tulevan liikaa epäselvyyttä, kaunaa ja sitä oli liian helppoo käyttää toisen manipuloimiseen, ni päädyttiin sellaseen välimuotoon, että muiden kans oleminen on mahdollist, mut genitaalikosketukseen vaaditaan toiselta suostumus (mut pussailla, hellii ja kähmii saa vapaasti). Plus että kumpiki koetaan varsinaist kunnon seksuaalist vetoo ainoastaan toisiimme, muiden kohdal onpi enemmän viehätyst siin uutuudes ja kokeilemises.

Eli ei aina tarvii mennä ees ainoastaan jompaan kumpaan ääripäähän, vaan siit väliltä voi sopia itselleen ja kumppanilleen/kumppaneilleen soveltuvia, yksilöllisesti räätälöityjä käytäntöjä, tapoja ja sääntöjä d:)

[fortuneteller]

Itse kelannut juurikin tuollaista tapahtumieni jälkeen... Hyvin kirjoitettu! =)

[fox]

vittu ero tuli. pää ei kestä tätä nyt ja mömmöjä tartteis. ataraxia antoivat, mut eihän se vie vittu ees tätä nuhaa pois