Ajatuksia, ihan mistä vaan

[naponen]

vittu. FBI on nyt sit "todistanu" jengille et avaruusaluksii ja otuksii on oikeesti nähty.
Ja silti uutisotsikoissa on joku mitä joku puolue on joskus jossain sanonu. wtf?

[King Ink]

Koitin tonkii tota Ufojuttuu mut päädyin vaan foorumeille,
joiden lukeminen tuntuu X-Filesien kymmenennen, vielä tekemättömän tuotantokauden katsomiselta.

Ei mitään järkevää tietoo tunnu olevan asiasta, ainakaan mun ulottuvil.
Mut, jos oikeesti myöntävät nyt maapallon ulkopuolisen älyn olemassaolon, nii vitun siistii, jossei muuta.

Nyt voiski sitten alkaa salaliittoteo(terro)risoimaan että miks ne kertois meille moista.

[Voima]

Vitti pyörii omituisii ajatuslooppei päässä..Tai oikeestaa enemmänki tulee mietittyy asioita sellai hitaasti,tasasesti ja pitkää. Alotettuu välil alustki. Voi kyll johtuu väsymyksestäki hitaanlaisuus..

Mut siis..

Kelatkaa nyt ajatuksii itessää. Ei ajatuksia voi oikeestaa ettiä,tai siis jotai tiettyy ajatusta. Ne tulee vaa. Tottakai kaikki siussa ja siun ympäril voi vaikuttaa enemmä tai vähemmä siun ajatusten paljoutee,diippiyteen ja aihepiiriiki. Riippuu onks sellane haaveilija vai jäbä joka vaa lähinnä kelaa konkreettisii asioita mitä on ympärillä tai jotai muuta. Ja kaikki tulee kuiteki loppupeleis siun mieleeki siun ympärilt. Myös ne abstraktitki jutut,kaikki ei kyll välttämättä suoraa,tai ne saattaa siis muuttaa hiukan muotoaa jos liittää niihi vaik värei tai mielikuvii.

Tuntuu joteki itsestäänselvyyksilt asiat. Mut eihä mikää loppupeleis oo itsestäänselvää,voitha sie olla käsittäny jonku asian vääri tai kuvitellu sen tai jotai vastaavaa.

Hankala sisäistää vaa mitää uutta,ku tajunnu vast ett asiat pitää oikeesti kyseenalastaa. Ainaki siis miun mielest.
Niiku se intialainen jäbä sano ett jokaisee ihmisee pitäs suhtautuu jollai tasol joka päivä ku uutee. Ku se on kokenu asioita viimenäkemän jälkee,ja mehän muodostetaa mielemme kokemuksista ja niiden tulkitsemisesta = uuet ajatukset muuttaa meitä.. Välil vähä ja välil enemmä.

Edittii. Kirjotusvirhe.

[Voima]

Päiväni murmelina. Vittu nyt töitä tai jotain, makaan samoilla lakanoilla, samat kuteet päällä, samoissa refloissa, sama kone sylissä ja samat biisit huutaa ku viikko sitten. Ympärillä asiat muuttuu ja meitsi junnaa paikoillaan, tai no ei ne frenditkään oo hirveesti edistyny ainakaan sinne "parempaan" suuntaan. Jos ois rahaa subbariin tarpeeks tai osais lopettaa ni vois jopa lähtee kotoo pihalle ja kattoo miltä kevätaurinko näyttää. Pitää toivoo et kevät tuo uusia kujeita tullessaan, viime kevät toi. Mut sit ku alan miettiin ni viime talvenkin makasin ja kesällä sekoilin helvetisti vaikka töissäkin olin. Samaa kaavaa. Muutama vuos sitte lähettii pois oravanpyörästä sekoilemalla ja oltii nii vitun vapaita. Nyt ollaan sit ihan toisenlaisessa oravanpyörässä. Pääseekö siitä ikinä pois vai onko koko elämä oravanpyörä, ihan sama mitä sitten teet? Murmeleita ja oravia, mistä näitä nimityksiä tulee?

Miun mielest niist oravanpyörist,niist loopeist ei pääse pois. Mut pitää vaa ettii hyvä looppi. Ei piä jäädä niitte orjaks.

[Dexma]

Pääseekö siitä ikinä pois vai onko koko elämä oravanpyörä, ihan sama mitä sitten teet?

En mä tiiä.

Ite oon miettinyt joo, että jos keksis jotain uutta. 5 vuotta vedellyt ööö kaikenlaista... aina sitä samaa, oho mun pää on taas "sekaisin", sitten nyt on ollut taas kiva olla selvinpäin, pitää vain keksiä kokoajan sairaspoissaolo selityksiä ym ettei töihin tartte mennä.. köhöhöö..

Mietin, että jos seuraavaksi mä toteuttaisin unelmia... ois kyllä korkee aika sillai, kun 21 ikää (oon muuten hiton nuori vielä) mut jos ei nyt ala elään sellaista elämää kun NYT haluaa niin koskas sit?

Joo ei mua taida kiinnostaa perhe, asuntoauto ym ym... Täl hetkellä... Musta ois vain kiva jäädä himaan opiskeleen asioita tehä jotain mikä ois musta kiinnostavaa... Soittaa kitaraa, tai jotain muuta opiskelua, lääkkeet, psykedeelit, kemia, lääkkeen vaikutukset psyykkeeseen ym. Noista jotain..

Kitaraa viimeaikoina reenannut kolmetuntia päivässä, tuntuu vitun hyvältä. Reflattaa täälläkkin. Pari lyryy tossa niillä pitäis jaksaa jos jaksaa.

Kattoo nyt.

Huhuuh. Aika rajua tajuta, että oikeasti päässyt siihen tilaan ETTÄ MÄ TARTTEN JOTAIN, että mun olo on fyysisesti siedettävä.

huhhuh. En tiiä.

No mut vittu. Vois käydä vähän nukkumassa ja sitten taas soittohommiin... Ehkä siitä tulee joskus sit jotain mikä on paljon mieluisampaa.

[Jenkem]

Pääseekö siitä ikinä pois vai onko koko elämä oravanpyörä, ihan sama mitä sitten teet?

En mä tiiä.

Ite oon miettinyt joo, että jos keksis jotain uutta. 5 vuotta vedellyt ööö kaikenlaista... aina sitä samaa, oho mun pää on taas "sekaisin", sitten nyt on ollut taas kiva olla selvinpäin, pitää vain keksiä kokoajan sairaspoissaolo selityksiä ym ettei töihin tartte mennä.. köhöhöö..

Mietin, että jos seuraavaksi mä toteuttaisin unelmia... ois kyllä korkee aika sillai, kun 21 ikää (oon muuten hiton nuori vielä) mut jos ei nyt ala elään sellaista elämää kun NYT haluaa niin koskas sit?

Joo ei mua taida kiinnostaa perhe, asuntoauto ym ym... Täl hetkellä... Musta ois vain kiva jäädä himaan opiskeleen asioita tehä jotain mikä ois musta kiinnostavaa... Soittaa kitaraa, tai jotain muuta opiskelua, lääkkeet, psykedeelit, kemia, lääkkeen vaikutukset psyykkeeseen ym. Noista jotain..

Kitaraa viimeaikoina reenannut kolmetuntia päivässä, tuntuu vitun hyvältä. Reflattaa täälläkkin. Pari lyryy tossa niillä pitäis jaksaa jos jaksaa.

Kattoo nyt.

Huhuuh. Aika rajua tajuta, että oikeasti päässyt siihen tilaan ETTÄ MÄ TARTTEN JOTAIN, että mun olo on fyysisesti siedettävä.

huhhuh. En tiiä.

No mut vittu. Vois käydä vähän nukkumassa ja sitten taas soittohommiin... Ehkä siitä tulee joskus sit jotain mikä on paljon mieluisampaa.

Tulee kyl kans soitettua kitaraa, se on ainakin yks asioista joka vähä vapauttaa.

[just1fix]

Musiikin teko on itelle yks parhaista tavoista paeta arkee ja paskoja ajatuksia. Aina kun alan tekeen jotain biisiä ja keskittyy siihen 110% niin unohtaa kaikki huolet sun muut, seo parasta

[Dexma]

Aina kun alan tekeen jotain biisiä ja keskittyy siihen 110% niin unohtaa kaikki huolet sun muut, seo parasta

Musta on tärkeetä tehä jotain mihinkä oikeasti kokee inspiraatiota ja intoa. Motivaatiota jonka voi täyttää.

Päihteily oli mulle oikeasti tosi mielenkiintoista ja aiheuttaa täyttymystä elämällä, voisin tutkia deelejä varmaan ihan kiinnostuksen puolelta enemmänkin. Sitten on niitä päiviä, kun yhtäkkiä kaikki huumeet on mun käsillä, mikään ei tunnut enään jännältä... Kaikki tuntuu tosi "koetulta" mitä näiden päihteiden kanssa on tehnyt. Mut sitten miettii, että ois kiva tehä jotain muutakin, ois kiva tehä jotain jännää musaa ylittää ittensä musiikin saralla, lähteä ulkomaille, kiivetä mount everestille (hei ton mä haluun ihan oikeasti jossain syvällä sisimässä tehä) jne. Nekin vois täyttää sitä jotain...

Joskus päihteet antoi mulle sen, että huolet lähti ja kaikki tuntui olevan just niinkuin piti, joskus sen on tehnyt joku nainen (näitä oikeastaan monia ollut) joskus pizza joka tulee kebabilta kotiin. Mut sitten joskus tuntuu, että haluis toteuttaa niin JOTAIN MUUTA, ja varsinkin ois kyl kiva näyttää itelleen osaavansa jotain mitä ei ois uskonut ikinä osaavansa ja oikeasti, ois jännää nähdä vaivaa jonkun asian eteen taas(en oo pitkään aikaan tätä tehnyt). Asioiden oppiminen ja käytännössä toteuttaminen, on kuin vähän ensimmäinen happo lappu josta lukee vain psychoactive vaultista MILLAISTA SE VOISI OLLA, ja sitten saa SEN ja yhtäkkiä KOKEE sen. Mut sitten... Muuutakin juttuja.

Elämä on vitun laaja kokemus, sen kokemuksen haluiaisin täyttää kaikilla jännillä jutuilla, tämä tekee mulle pahaa oloa, sitä kutsun haasteeksi mitä elämä heittää. Elämän sattuma mikä mulle on tullut maholliseksi pakottaa mut monesti kysymään: oonko mä tyytyväinen siihen kokemukseen mitä mä tästä oon saanut? Yleensä, se kokemuksien jano ja elämänjano, aiheuttaa hillitöntä ahdistusta, mutta se ajaa mua eteenpäin, uusiin juttuihin. Se on IHAANAAAAA.

Mä haluun mennä sinne missä mä en ole käynyt, koska mä en tiedä mitä siellä on. Silti oon kuin pelokas vankikarkuri, jokapäivä varuillaan, jos joku saa mut kiinni ja lukitsee, en voi riskeerata kaikkee, mutta jossain kohtaa tajuan, että se riski on sen arvoinen mahollisesti.

[sEnsIsAmuRAi]

Tänne threadiin taas jotain häröilen läpi yön svimbailtuani (:

Tuli tossa matrix(eka osa)-leffa katottua ja aloin miettimää et mitä siin tarinassa kerrottiin.
Et mitä jos oikeesti eletäänki täällä vaan jossai maailmassa, missä me kaikki ollaan jotai "mahdollinen agentti" hyypiöitä, tehdään niinku meidän käsketään tehdä jne. Et jos tuolla jossain soiski joku puhelin ja siihenku vastais ni pääsis pois tästä kuplasta ja näkis sen "oikean maailman"

Toinen pohdinta samasta leffasta kuin edellinenkin pohdintani;
Mitä tunto(aisti) oikeesti on? Nosiis periaatteessahan se on sähköä. Kun virallisestihan se on sähkömagneettisia shokkeja, mitkä sykkivät aivoille eteenpäin esim. sormenpäistä kun nyt tässä näpyttelen. Mut me vaan ei käsitetä sitä niin. Meille esim. esineen koskettaminen on sitä, et tunnustellaan et millasta materiaalia se on, onko se kovaa vai pehmeää, kylmää vai kuumaa jne. Mut piruvie alkaa ihmisen anatomiakin kiinnostamaa pikkuhiljaa näin svimbaillessa katotun leffan jälkee ni onsekyl niin jännä juddu et huhhuh (:

Kertokaahan kommenttia nuista mun pohdinnoista, pohtikaa ite samoja asioita ja antakaa sen teidän piilossa olevan helvetin luovan ihmisen astua valloilleen ja antakaa tekstin virrata, saadaan tännekkin jotain keskustelua aikaseksi.

SS

[Bateman]

Et mitä jos oikeesti eletäänki täällä vaan jossai maailmassa, missä me kaikki ollaan jotai "mahdollinen agentti" hyypiöitä, tehdään niinku meidän käsketään tehdä jne. Et jos tuolla jossain soiski joku puhelin ja siihenku vastais ni pääsis pois tästä kuplasta ja näkis sen "oikean maailman"

No tuota, mitä sitten vaikka elettäisiinkin, ja mistä me tiedettäisiin se? Entä, jos sitä puhelinta ei olisikaan, tai mitään muutakaan, minkä avulla simulaatiosta voisi vapautua ilman, että tietoisuus tuhoutuu? Olisiko silloin sillä mitään merkitystä, että eläisimme hypoteettisesti simulaatiossa jossa ehkä voi sattua sitä sun tätä, mutta ei välttämättä? Eikö se olisi meille todellinen maailma, koska se olisi joka tapauksessa ainoa maailma, josta tietäisimme tai edes voisimme tietää mitenkään? Paljon kysymyksiä, vähemmän vastauksia...

Joka tapauksessa, kuten simulaatioargumentti jotakuinkin menee: Jos me voimme joskus simuloida samankaltaisen maailman, missä me elämme niin, että se on erottamaton omasta todellisuudestamme, on erittäin todennäköistä, että elämme itsekin simulaatiossa, joka on myös simulaatio, ja niin edelleen. Onko tällä millään mitään käytännön merkitystä, on eri asia - mutta onhan sitä kiva pohtia.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Nick_Bostr ... argumentti

[Joumän]

Tuli joskus kuukausi sitten kirjoteltua tälläsiä mietteitä ylös, ja pohdin näitä asioita yleensä aika paljon nykyään.



Mikä on elämän tarkoitus? Miksi juuri minä olen täällä kokemassa mitä tällähetkellä olen?

Aloin muutama päivä sitten miettimään ihmistä, ja sen syvällisintä olemusta, kunnes tulin siihen tulokseen että meidän täytyy olla jonkinlainen syöpä, bakeeri ja solu. Meihin on jo ennen syntymäämme ohjelmoitu paikkamme ja tehtävämme, johon pyrkisimme kunnes kuolema meidät korjaisi. Se tehtävä näyttäisi olevan onnellisuus, eli ärsykkeet jokapäiväisessä elämässä jotka tuottavat meidän aivoihimme mielihyvää, ja näin saavat meidät toistamaan ja aktiivisesti etsimään tekemiämme asioita, kuten syöminen, seksi, päihtyminen, tietyt ajatusmallit, sosiaalisuus, läheisyys, rakkaus, itsensä toteuttaminen jne.

Elossa pysyminen ja lisääntyminen näyttäisi olevan siis niitä suurimpia tavoitteita mitä tulee yksittäisen ihmisen elämään. Olemme kuin suuri hermosto, tai solukko joka levittää itseään kaikkialle. Moderni teknologia ja lääketiede pitää meidät elossa pidempään kuin koskaan aikaisemmin, ja jatkamassa sukuamme. Ihminen levittäytyy kaikkialle, tuhoten ja kuluttaen samalla luontoa sen ympäriltä. Mutta miten sitten muut ”solut”, kuten eläimet tai kasvit pystyvät toimimaan harmoniassa luonnon kanssa, tuhoamatta maapalloamme? Liittyykö se jotenkin tietoisuuteemme? Ja siihen että meillä on kädet ja jalat, ja pystymme liikkumaan suorassa? Joillakin eläimillä on myös lähes kaltaisemme tietoisuus, mutta ei keinoja toteuttaa siten itseään kuten me ihmiset. Tämä tuntuisi olevan yksinkertainen selitys.

Vaikka tarkoituksemme nähtävästi onkin levitä eläinkunnan kuningaslajina tämän maapallon pinnalle niin tiheään kuin mahdollista, onko meillä silti syvempää tarkoitusta? Itse en usko kuolemanjälkeiseen elämään, tai muutenkan mihinkään ihmisen keksimään uskontoon tai jumalaan. Tiede on minun ”uskontoni”, joten mikä on sitten se tietoisuutemme tarkoitus? Onko se vain kehittynyt olosuhteiden myönteisen vaikutuksen kautta sellaiseksi kuin se on nyt; ylivoimaiseksi suhteutettuna muhin eläinlajeihin? Ja olemmeko vain oman tietoisuutemme vankeja? Kirottuja ihmisiä, joilla ei ole muuta tarkoitusta kuin lopulta tuhota tämä maapallo ja jättää jälkeensä vain savuavia raunioita.

Mielihyvän tavoittelu saattaa asettua joidenkin ihmisten elämän tarkoitukseksi. Huume- ja seksiriippuvaiset edustavat tätä tyyppiä. Ylin hyvä on nautinto, kemikaalit aivoissamme jotka vapautuvat kun olemme tietyissä tilanteissa tai tiettyjen aineiden vaikutuksen alaisina joissakin vaiheessa elämääme. Tämä aivojen stimulaatio tuntuu sammuttavan tarpeen edellämainituille kysymyksille. Syntyykö illuusio siitä että elämä on hyvää ja kaikki tarpeet ovat jo tyydytetty? Saattaa syntyä myöskin syvä tyytyväisyys ja syvä harmonia koko maailman kanssa. Mutta huono puoli tässä on, että se ei kestä koko loppuelämää. Ihmiselle syntyy toleranssi tälläisiin tuntemuksiin. Ei kestä kauaakaan, kunnes olemme taas tyytymättömiä. Eikai elämä voi olla vain yhtä oravanpyörää ja ympyrässä kiertämistä, uusia kokemuksia sillointällöin hakien? Onnellisuus ei ole onnellisuutta, ellei se käsitä koko hereilläolon aikaa. Vaikkakin koen onnellisuuteen kuuluvan myös pettymyksiä, mutta sikäli onnellisuuden kuuluvan siihen siten, että onnellisuus on se asenne jolla pettymykset koetaan. Itse luen ainakin sanat onnellisuus, mielihyvä, euforia ja tyytyväisyys tavallaan samaan kategoriaan, joista ainoastaan onnellisuus esittää jonkinlaista pidemmän aikavälin mielihyväreaktioita. Vai onko kuitenkin onnellisuus ja ilo eri asioita ja kokemuksia? Onnellisuus ennemmin sijainti kuin mielentila.

Kun tajusin että minä en ole egoni, ajatukseni, mieleni tai aivotoimintani, avautui hyvin paljon eteeni erilaisia uusia näkökantoja. Näin itseni loppujen lopuksi harmoniassa kaiken kanssa, tietynlaisena universaalina rakkautena jota koko universumi pitää kasassa, ja rakkaus pitää koko universumia kasassa. Miksi sitten koemme niin paljon pahaa ja elämän kannalta haitallista? Onko se tarkoitettu opetukseksi? Nor good or bad, but a lesson to learn, kuten eräs mies kuvaili kuolemanrajakokemustaan, jossa ”jumala” kertoi hänelle elämän olevan tätä. Tämä kaikki kuitenkin tuntuu lähinnä paradoksilta.

Koen että omassa elämässä ei ole onnellisuutta, vain pieniä ajanjaksoja joissa tunnen olevani kontrollissa, tai tasa-painossa. Harmoniasta en voi puhua. En tunne olevani nykyään mitenkään erityisemmin masentunut, vaikka vielä pari vuotta sitten olin diagnosoitu F32.3, mikä nykyään tuntuu aika rankalta tapahtumalta miettiä, ja omasta mielestäni diagnoosi annettiin aivan liian yläkantiin silloisen kuntoon nähden. Aika on kuin sumun peitossa, enkä muista kovinkaan silloisia mielentiloja. Muistikatkoksia myös tuolta n. 7kk jaksolta jolloin olin sairas. Mitähä vittua sillonkin on pyöriny mielessä Tulee mieleen just se kohta kun Jani selittää reindeerspottingissa tätä samaa efektiä Subun kanssa. Suoraan kuin omasta suusta


Ja minä itse, miksi näitä mietin

se merkki varhaisen on vanhuuden

Elämä vitsi, kuolema nauru? Pitäskö vaan vetää sitä Ayahuascaa?

[Jenkem]

Kelaillu subun käyttämistä viimeaikoina paljon. Menee päivä päivältä vaikeemmaks, sen tiiän että omin avuin en välttämättä pääse enään irti, katkoa kelaillu tosi paljon mut usein tulee se fiilis että ei nyt oo hyvä hetki, ihan niinku ois jotain parempaakin tekemistä. Työttömänäkin valitettavasti vaikka oon kyl monesta paikkaa kyselly. Ens kuussa uhkaa sakkovankeutta 500 euron eestä, ei huvittais olla sakkovanki mutta oon miettinyt että jos vaan menisin istuun ne ja siinä samalla vierottaisin itteeni subbarista.

Se on kyllä pirullinen aine, oon käyttäny 1,5-2 vuotta. Välillä tosi vähän, sitten taas pidempiä aikoja ja nyt 2010 puolessa välissä alko vetään enemmän ja useemmin. Tiiän että on monia jotka on paljon pahemmassakin kunnossa, ja korvaushoitoon en halua mennä koska on ihmisiä jotka tarvitsee sitä enemmän ku mä. Onko joku muu joka kauan käyttäny huomannut että subu jotenkin syö tai turruttaa tunteita? Jonkin aikaa sitten kun tavallaan erosin naisen kanssa jonka kanssa oli juttua melkein vuoden ja luulin että tuun oleen ihan paskana asiasta mutta vähän ajan päästä tajusin että en oikeastaan tunne mitään. Se tuntu jotenkin kuumottavalta. Katumusta tunnen pahoista asioista jota tehnyt mutta muut tunnetilat tuntuu jotenkin hiipuneilta.
En tiiä oikeen että miks tän tänne kirjotin mutta jotenkin selventää ajatuksia kun kirjottaa ne. Hyvää vointia kaikille!

[hahaviv]

sen tiiän että omin avuin en välttämättä pääse enään irti, katkoa kelaillu tosi paljon mut usein tulee se fiilis että ei nyt oo hyvä hetki, ihan niinku ois jotain parempaakin tekemistä [....] Tiiän että on monia jotka on paljon pahemmassakin kunnossa, ja korvaushoitoon en halua mennä koska on ihmisiä jotka tarvitsee sitä enemmän ku mä.

Kyllä sä itsekin tiedät missä mennään mä luulisin. Ja turha potea huonoa omatuntoa vaan sen takia, että sulla on mahdollisuus tehdä jotain mitä kaikilla ei ole.
Se, että joku on pahemmassa kunnossa kuin sinä ei tee omaa kuntoasi yhtään sen paremmaksi. Kannattaa kelailla asiaa huolella, mutta jos tilanne sitä vaatii niin en
usko että kukaan pistäisi vastaankaan hoitoon menemisen kanssa.

Tämä nyt ei aina pidä paikkansa, mutta imo terve ihminen on onnellinen ihminen. Ja sun tekstistä ei kyllä saa mitään hirveen positiivisiä viboja.

Onko joku muu joka kauan käyttäny huomannut että subu jotenkin syö tai turruttaa tunteita? Jonkin aikaa sitten kun tavallaan erosin naisen kanssa jonka kanssa oli juttua melkein vuoden ja luulin että tuun oleen ihan paskana asiasta mutta vähän ajan päästä tajusin että en oikeastaan tunne mitään. Se tuntu jotenkin kuumottavalta. Katumusta tunnen pahoista asioista jota tehnyt mutta muut tunnetilat tuntuu jotenkin hiipuneilta

Tiiän mistä sä puhut. En varmasti ole meistä ainoa, mutta vastaanpahan nyt jotain kuiteskin. Ja tohon kysymykseen ei voi tulla yksiselitteistä vastausta, mutta
tässä mun aatteita asiasta.

Kyllä se yleensä kaikilla menee siihen, jos käyttö on päivittäistä että ei enää taivaalla porottava aurinko välttämättä pistä suunpieliä kiipeämään ylöspäin.
Tai koiran kuolema ei itketäkkään yhtään, vaikka se olikin ollut paras kaveri vuosien ajan. Sitä ihmettelee, että miten mä en nyt itkenytkään, mutta samalla
ehkä uskottelee itselleen että no kai mä nyt vaan oon tällänen.

Tunteettomuushan voi olla just suojautumiskeino vaikeissa elämäntilanteissa. Kun ei tunne mitään, ei tunne myöskään surua ja pystyy porhaltaa eteenpäin ilman suurempia kuoppia matkassa. Kuitenkin jos tila jatkuu pidempään, ei varmaan oo kyse mistään ohimenevästä koulustressistä. Kuvittelin äsken olevani lääkäri ja mieleeni pamahti vaan sana masennus. No, kuitenkin se, miten siihen tunteettomaan tilaan on päätynyt on monien juttujen summa. Se miten siitä pääsee pois myös. Ammattiapuahan on aina saatavilla, mutta koitan itse vältellä turhia diagnooseja..

Mulla on kans ollu paljon kaikkea mietittävää omasta takaa. Ihmettelin tosissaan yks päivä tässä, kun juteltiin menneestä talvesta kaverin kanssa ja siitä, miten en ollut pitänyt ihmissuhteistani kunnolla huolta. Harmittelin sille sitä, kuinka en ollut nähnyt yhtä kaveria kolmeen viikkoon. Kaverini katto mua vähän aikaan ja sano, että tässä on menny jo kohta neljä kuukautta siitä kun viimeks näin sitä kunnolla. Enkä edes järkyttynyt kuulemastani, enemmänkin vaan tuli sellanen ylipäätänsä paska olo. Ei oikeen mikään olo. Kuumottavaa.. Selvinpäin oleminen ei tunnu miltään, joten on pakko vetää lisää kamaa ja siinähän sitten mennään. Muisti reistailee ja pää on turta. 0,2 mdma pommi tuo ne tunteet takasin, miks siis lopettaa douppaaminen?

Tää on kuitenkin auttanu mulla, tosin prosessi on ollut pitkä. Täytyy vaan istua alas ajan kanssa ja kysyä itseltä, että miltä nyt tuntuu. Oli tunne mikä tahansa, kannattaa se ottaa sellaisenaan vastaan ja vaan antaa sen tuntua. Olkoon se sitten ärtymystä, huolta jostakin, surullisuutta tai vaikka katkeruutta, antaa sen silti tulla. Itse ainakin huomasin loppupeleissä että se tunteettomuus oli ikään kuin seurausta noista kaikista ja vähän muistakin, mutta en vain ollut käsitellyt niitä tunteita ollenkaan.
Kun tarpeeksi kauan istuu alkaa vähintäänkin vituttamaan...Tunteeseen ei kuitenkaan pidä jäädä vellomaan, ehkä vaan tiedostaa, että jotain siellä muhii.

Sitten vähitellen uskalsin kertoa asioistani yhdelle kaverilleni joka onnekseni on hyvä kuuntelija. Jotain tapahtui, ja oloni alkoi keventyä huomattavasti.
Asioiden ääneen sanominen ja kuulluksi tuleminen on tosi tärkeetä. Jos sulla vaan suinkin on ketään kaveria, keneltä liikenis aikaa sen verran että istuis sua vastapäätä korvat höröllä toisinaan ois tosi hyvä. Asioista tulee totta kun ne sanoo ääneen vai miten se meni. Kun olin itse pohtinut jonkun asian loppuun ja kerroin siitä kaverille,
se tavallaan oli se kirsikka siihen iin päälle. Minä itse pohdin, kaveri ei tuominnut ja ymmärsi, sitä kautta luottamus itseeni kasvoi jollain tasolla. Ja kun käsitellyt jutut lipuivat poispäin, annoin samalla tilaa uusille ajatuksille ja tunteille. Tunsin enemmän positiivisia tunteita, enkä ollut niin turta. Tunsin tarvitsevani asioita, joita lähdinkin
sitten toteuttamaan rohkeasti.

Saattaa toki olla, että näillä neuvoilla saatat itsesi vielä paskempaan tilaan, mutta en tiiä. Itsellä on auttanut tooosi paljon ja toivon tosissaan, että säkin saisit asiat kuntoon.
Tsemppiä niin maan perkeleesti!

[hahaviv]

Hahaha pakko näin jälkeenpäin tulla kommentoimaan tohon äskeseen viestiini:
Mitä vittua? Okei, on tossa jotain tolkkua sentään mut huhu.

[Jenkem]

Hahaha pakko näin jälkeenpäin tulla kommentoimaan tohon äskeseen viestiini:
Mitä vittua? Okei, on tossa jotain tolkkua sentään mut huhu.

Kyllähän siinä tolkkua oli pisti mut vähä sanattomaks

[hahaviv]

Kyllähän siinä tolkkua oli pisti mut vähä sanattomaks

toivottavasti hyvällä tavalla sanattomaks heeeheh.

[zerk]

Kevät tulee vauhdilla, linnut laulaa ja puut alkaa vihertää. Mutta en osaa nauttia siitä. Ahdistaa ihan saatanasti.

Oon kelaillu et tekikö 3v bentsohelvetti + ssri/snri jotain pysyvää damagea... Muutenki tuntuu siltä et vaikka pystyn taas tuntemaan ton lääkehelvetin jälkeen, niin tuntuu siltä et tunteet ois jotenki latistunu. Pystynkö rakastumaan?

Tarvis löytää joku friendly neighbourhood dealer että pääsis psykedelisoitumaan. Tuntuu, että tarvis avata joitain lukittuja ovia pääni sisällä.

Miksiköhän kirjotin edes tänne...

[King Ink]

Kyl uskon et se palautuu, aikaa vain vie.

[zerk]

Tulipa tänään kiva ylläri taas. Selvisi, että polvien kivut ja rusahdukset johtuu ruston vaurioista. Ei voi korjata eikä parane ja se vielä etenee jatkuvasti. Magneetti vielä diagnoosin vahvistukseksi ja sit kipupolille.

Kiitos elämä.

[psycoma]

Taivas on jättimäinen kaleidoskooppi, jonka yläosa on todella todella tumma, jopa kirkkaana aurinkoisena päivänä.

Mitä enemmän on syönyt sieniä, sitä vähemmän kiinnostaa vaikka pään alla rutisee jäniksenpapanat kun kiemurtelee hyvään asentoon nurmikolla.

Mitä ikinä päälleni puenkaan, jos en niitä itse ole tehnyt niin ei ni miusta mitään kerro, voin verhoutuu mihi vaa mitä ihmiset pitää miun näköisenä, mut minuu ne ei silti ole.

Allergiaoireet on poissa vähän pidempää ku sienien vaikutus on läsnä, mut TÄYSIN oireetonta aikaa siis trippi ja afterglowt yms, pidän <3

[muhennos]

Tulipa tänään kiva ylläri taas. Selvisi, että polvien kivut ja rusahdukset johtuu ruston vaurioista. Ei voi korjata eikä parane ja se vielä etenee jatkuvasti. Magneetti vielä diagnoosin vahvistukseksi ja sit kipupolille.

Kiitos elämä.

itsellä tuo oli lonkassa, jossa taas ei ollut rustoa enää ollenkaan (syynä nivelreuman aiheuttama kuluma) ja tämä taas johti lonkan leikkaukseen ja tekonivelen laittamiseen 19v iässä

elämä on välillä hmm, hiukan hämmentävää etten sanoisi.....

[tRip]

psycoma..
Ajatuksia herättävä teksti. sillai tavallaa.. ku rupesin kelaa..

Ruvennu tsiigailee taivaalle ja kevättä..
kumpiki kirkkaana edessä kaukana.
Harmonisena kokonaisuutena.

Ja minkälaisten jylhien voimien armoilla me ollaan tääl.. ilmankos kaikki ollaa nii sekasin.
Tuolt puskee taivaantulii ja maa pyörii, kuu hämmentää, elämä kukoistaa, muuttaa jatkuvasti muotoaan.

Tää meijän käsittämä (en kyl tiedä pystyyks sitä ihmismieli tätäkään) maailmankaikkeutta käsittään.
Mut samaa alkuräjähdystä tää kaikki..

Sillai.. ku kelaa..
ja mulla ku on tapana kelaa.. liikaaki. toisinaan.

[CaptainZ]

Kevät tulee vauhdilla, linnut laulaa ja puut alkaa vihertää. Mutta en osaa nauttia siitä. Ahdistaa ihan saatanasti.

Oon kelaillu et tekikö 3v bentsohelvetti + ssri/snri jotain pysyvää damagea... Muutenki tuntuu siltä et vaikka pystyn taas tuntemaan ton lääkehelvetin jälkeen, niin tuntuu siltä et tunteet ois jotenki latistunu. Pystynkö rakastumaan?

Tarvis löytää joku friendly neighbourhood dealer että pääsis psykedelisoitumaan. Tuntuu, että tarvis avata joitain lukittuja ovia pääni sisällä.

Miksiköhän kirjotin edes tänne...

Internet on ihmemaa, sanoi nimimerkki 4-H. Moilanen.

Eri juttu sitten että kannattaako niin kamalan ahdistuneena lähteä kyntämään mielensä synkimmissä vesissä. Harvemmin mitkään päihteet mitään ihmeparantumisia tuottavat. Käsittääkseni ne voivat näyttää suuntaa, mutta oikein pahassa jamassa ja ilman ohjausta kun lähtee tutkailemaan, niin voi löytyä pelkkiä pimeitä umpikujia.

Käytkö psykiatrilla? Onko sulla frendejä joiden kanssa puhua? Harrastuksia, taiteenmuotoja tms joista saat inspiraatiota? Mun kokemuksen ja tietämyksen mukaan mieli on sellainen laiva, joka kääntyy hitaasti. Jos liian äkkinäisiä liikkeitä yrittää, niin kohta ollaan merihädässä.

Juttelin yhen lääkäritutun kanssa tuosta SSRI:stä. Hänen tietääkseen se ei jätä jälkeensä pysyviä vaurioita niin kuin jotain synapsimuutoksia. Kun lääkkeistä luopuu, niin aivot kyllä ajan mittaa alkavat tuottaa ja käsitellä välittäjäaineitaan niin kuin kuuluukin. Mutta pystyykö tuntemaan ja rakastumaan jne, sehän voi liittyä niin moneen muuhunkin asiaan kuin lääkkeiden vaikutukseen tai niistä luopumisen vaikutuksiin.

Kauanko siitä on kun tuo sun lääkehelvetti päättyi? Saanko kysyä millaiset asiat johtivat lääkekierteeseesi? Ovatko ne jutut muuttuneet tuon kolmen vuoden aikana, tai oletko jotenkin käsitellyt niitä?

[psycoma]

En ymmärrä miten jotku voi olla niin kiinnostuneita jääkiekosta / euroviisuista tai mistään vastaavasta, jossa ei itse ole kuitenkaan osallisena millään tavalla.

Miksi ihmiset juhlii, kun ne olis koko elämänsä treenannu ja vihdoin saavuttaneet voiton, vaikka todellisuudessa ne on vaan istunu vetämässä bisseä ja muistellu ku -95 vasta voitettiin kultaa.

Eilen työporukalla istuttii baaris kattoo lätkää, missasin jokasen maalin, koska selasin puhelimel jotain ja chattailin kavereille, työkaverit lähinnä ihmetteli miks en huuda joka maalin kohdalla ja miten voin olla niin urpo etten noussu seisomaa ku kaikki laulo kimpassa maammelaulua.

Tuntuu oikeest hiljallee kääntyvä asiat siihe suuntaa, et ei oikeest jaksa puhuu ihmisille jotka ei o vetäny deelei tai jotain muuta mikä avartaa niiden katsantokantaa ja maailmankuvaa, on se sit muut päihteet tai oman pään tutkinta selvinpäin.

Jotenkin kaikki on vaan todella pinnallista ja pinnallisia, ketään ei kiinnosta mikää muu ku tuijottaa telkkarii ja ottaa alkoholia, tanssia hirvees humalas ja raahata kämpille joku pano, josta aamulla tahtoo eroon ja nolona saa miettiä mitä on taas hölmöilly.

Töikaverit ei pidä siitä kun kerron et toivon et kaikki ihmiset kuolis, oon kuulemma sairas/masentava/idiootti, kun edes rohkenen toivoa et kaikki kuolis.

Ja onko mei järkee koittaa ees suojella luontoa, eiköhä luonto meistä pääse eroo jos tahtoo, tai siis, me kuollaa täältä joskus, ja niin häviää myös tää pallo, meidän avustuksella tai ilman.

Niin ja aiheeseen ihanasti liittyvä linkki mikä sai itseni hymyilemään, kun sen ensi kertaa luin.

Kiitos kun jaksoit lukea, ja ihanaa päivää sinulle (:

ps. vaikka toivon et kaikki kuolis, niin silti on iso kasa ihmisiä joita rakastan enemmän kuin ikinä voin kertoa, ja tääl on sellasii joille en o ikin mitää sanonu, mut silti tunnen enemmän yhteenkuuluvuutta tei kanssa ku monien tuttujeni, ootte hyviä miulle, kiitos siitäkin.

[Voima]

En ymmärrä miten jotku voi olla niin kiinnostuneita jääkiekosta / euroviisuista tai mistään vastaavasta, jossa ei itse ole kuitenkaan osallisena millään tavalla.

Miksi ihmiset juhlii, kun ne olis koko elämänsä treenannu ja vihdoin saavuttaneet voiton, vaikka todellisuudessa ne on vaan istunu vetämässä bisseä ja muistellu ku -95 vasta voitettiin kultaa.

Eilen työporukalla istuttii baaris kattoo lätkää, missasin jokasen maalin, koska selasin puhelimel jotain ja chattailin kavereille, työkaverit lähinnä ihmetteli miks en huuda joka maalin kohdalla ja miten voin olla niin urpo etten noussu seisomaa ku kaikki laulo kimpassa maammelaulua.

Oha se hassuu ku ihmiset suhtautuu nii vakavasti johoki lätkää Enne ite vihasin sitä mut nyt suhtaudun siihe urheiluna,jonka lopputuloksel ei oo miulle sinäsä mitää väliä. Enkä kyllä hirveesti jaksa sitä muutekaa katella.

Mut suurin osa suomalaisist on kasvatettu fanittaa lätkää

[SahkoinenVelho]

Itse kiskon deelejä, ja uskallan sanoa olevani "avartunut" jne. mutta katsoin eilen silti baarissa tuota finaalipeliä fiilis katossa. En minä näe näiden kahden asian välillä mitään ristiriitaa. Onhan se nyt loppujenlopuksi aika yks hailee vaikka Suomi olisi hävinnyt, mutta kyllä tuo voitto tuntuu aivan perkeleen hienolta. Tuntuu että monet nää niin "avartuneet" ja valaistuneet deelipäät sun muut "pinnallista" ja "junttia" vastustavat ottaa esim. ton jääkiekon nimenomaan kaikkein vakavimmin.

Mun mielestä monien deelejä kiskovan kannattas muistaa jokapäiväisessä elämässä, että "biggest ego trip of all is to get rid of the ego". Kaikista kauimpana siitä jostain valaistumisesta ja tajunnan laajentumisesta on just ne jotka kuvittelee, että tää ego on joku valheellinen juttu ja siitä pitäis luopua kokonaan(ei kyl ees liittyny tohon lätkään kunhan tuli mieleen).

Mut siis joo, ymmärrän kyllä täysin noi teidän ajatukset ja oon enemmän ehkä kuitenkin samaa mieltä, kunhan jotain ajatuksia kirjottelin ylös

Mulla on ollu viime happotripeillä muuten tosi vahvasti sellanen fiilis, että kaikki tulee loppujenlopuks menemään hyvin eikä me ihmiset vaan voida vaikuttaa hirveästi loppujenlopuksi. Luonto ja maailmankaikkeus kuitenkin korjaa tilanteen lopulta, vaikka mitä ois välillä. Lopulta asiat kuitenkin pyrkii vaan tasapainoa päin omalla painollaan "keskimääräisesti", vaikka vaihtelua ja monimuotoisuutta ja "kaaosta" olis miten paljon. Me ollaan vaan tässä ihmettelemässä ja kokemassa näitä loputtomia looppeja, koska tämä meidän kokemus nimenomaan ON tämä maailmankaikkeus. Meidän ei pitäisi yrittää edes vaikuttaa asioihin turhan paljon. Maailmankaikkeus on loputon, onhan käsittääkseni jopa länsimainen tiedekin todistanut ennen alkuräjähdystä olleen aikaisempi maailmankaikkeus...?

[psycoma]

Joo siis se lätkä ja mielen avartamine oli kai eriasioita molemmat.

Tuli vaa samaan postiin ne.

Ja ne "juntit" nyt vaan oli siel seurana.

Tiiä nyt sit taas mistää mitää. väsyttää?

Näin tänää kaverii joka tarjos ekat happotripit, oli kiva jutella pitkästä aikaa, ja ehkä kuukauden päästä tulee kylää useammaks päiväks, kaverit, ystävät <3

Niin ja näin bussis tosinätin tytön, kurkistelin, hymyilin, meinasin tehdä sille sormilla sydämen, mut en sit uskaltanu

[ferox]

En ymmärrä miten jotku voi olla niin kiinnostuneita jääkiekosta / euroviisuista tai mistään vastaavasta, jossa ei itse ole kuitenkaan osallisena millään tavalla.

Menee myös minulta yli hilseen. En ymmärrä edes syntymäpäivien viettoa, saatika sitten täysin villiintynyttä riemuntunnetta jonkin merkityksettömän tapahtuman johdosta, jota juhlitaan aivan kuin jokainen olisi juuri voittanut kultapystin omaan mitalihyllyynsä. Mistähän johtuu, että ihminen voi kokea niin suurta henkilökohtaista, vilpittömän autenttista iloa ja voitontunnetta vaikka ei ole oikeasti tehnyt mitään eikä tällä ole mitään asiaa kenenkään palkinnonjakotilaisuuteen.

Eivätkö ihmiset saavuta itse omassa elämässään edes mitään niin merkittävää, että pitää lainata jonkun muun ylpeydenaiheita jotta saisi jotain iloittavaa?

Eilen työporukalla istuttii baaris kattoo lätkää, missasin jokasen maalin, koska selasin puhelimel jotain ja chattailin kavereille, työkaverit lähinnä ihmetteli miks en huuda joka maalin kohdalla ja miten voin olla niin urpo etten noussu seisomaa ku kaikki laulo kimpassa maammelaulua.

Tuntuu oikeest hiljallee kääntyvä asiat siihe suuntaa, et ei oikeest jaksa puhuu ihmisille jotka ei o vetäny deelei tai jotain muuta mikä avartaa niiden katsantokantaa ja maailmankuvaa, on se sit muut päihteet tai oman pään tutkinta selvinpäin.

Tämä on varmaankin sitten kommentti jonka voi bongata vain Vaultilta... Kuvitteletko tosiaan, että ajatustesi kehittyminen ja tietoisuuden tasosi ei ole kaiken sen kertymää, mitä olet koko tähänastisen elämäsi aikana ollut, oppinut ja havainnoinut? Etteikö ajatusmaailmasi ole vuosia kestäneen kehityksen tulosta vaan jotain, mikä on juolahtanut mieleesi siksi, että olet kiskonut deelejä?

Miksi lähdit baariin seuraamaan lätkää ellei sinuakaan kiinnosta baarit eikä lätkä?

Lisäys: Ai niin, sitä piti sanoa että päivän lätkäuutistulva on myös täynnä minulle ainutlaatuisen käsityksenylittävää asiaa.


Suomalaiset juhlijat valloittivat Haaparannan. Ruotsin poliisi olisi halunnut sulkea rajan.


Leijonien kone saapui Suomeen Hornet-hävittäjien saattelemana



”Vaalea nainen esittelee Suomi-rintaliivejään avoauton kattoluukusta. Vähän matkan päässä paidaton tatuoitu karpaasi on pysäyttänyt liikenteen. Hän seisoo suojatiellä esitellen lihaksiaan. Avoauto, joka on liikkeellä vaatimattomasti ovet auki, odottelee kiltisti esityksen päättymistä. Mannerheimintiellä uuden ylioppilastalon kohdalla siilitukkainen nuorimies esittelee sukukalleuksiaan, leijonapaitaansa ja Suomen lippua.”

”Havis Amandan patsaalla jaksoivat enää sitkeimmät. Jan Forssell, Johannes Gylling ja David Karlsson pulahtivat kalsareissaan Mantan altaaseen, kukin vuorollaan. Kolmikon jo poistuessa altaasta tuntemattomaksi jäänyt mies vielä riisuutui taustalla alastomaksi Mantaa kunnioittaakseen.”

”Tavastia-klubin edustalla nähtiin hieman ennen aamuneljää ex tempore -keikka. Anonyymi rockbändi oli pystyttänyt soittokamat kadunvarteen, ja bändin ympärille kerääntyi kymmenpäinen joukko ihmisiä tanssimaan.”

”Åbo akademin maskuliinisuuden tutkija Anders Ahlbäck arvioi, että jääkiekon kultajuhlissa sunnuntai-iltana nähty alaston miesten kekkaloihinti liittyy haluun osoittaa omaa miehisyyttään muille. Ahlbäck sanoo MTV3:n uutisille, että ekstaattisessa tilassa miesten on sallitumpaa rikkoa länsimaiset käyttäytymisnormit.”

ÄÄLIÖT!

[tRip]

Mä oon todennu sellasen pyhän yksinkertasuuden, että kaikki menee just niinku pitääki..
Ku eipä ne asiat oikeen muutenkaan vois mennä.
Ja se on just jees.
Sopii mun maailmankuvaan, ku hädintuskin jaksan huomist kelaa..
Silti unelmii ja haaveit kelannu lähtee toteuttaa.
On niitä sellasiakin joita ei edes ehkä halua toteuttaa, pitää yllä elämän kitkaa.
Mutkaton ei ole tie joka vie.. ja todennu sen hyväks antaaki vaan viedä.

Siks tuntuu et kaikki menee just niinku pitääki..
Ainakin uskon niin.
Ku sitä jossainvaihees alkaaki kelaan.. ni huomaaki oppivansa jotai.. elämäst.

"Siit mitä eilisest opittii tai jätettii oppimatta / Se mitä haluttii maanisesti toiki depressio.."

[Voima]

Mä oon todennu sellasen pyhän yksinkertasuuden, että kaikki menee just niinku pitääki..
Ku eipä ne asiat oikeen muutenkaan vois mennä.
Ja se on just jees.
Sopii mun maailmankuvaan, ku hädintuskin jaksan huomist kelaa..
Silti unelmii ja haaveit kelannu lähtee toteuttaa.
On niitä sellasiakin joita ei edes ehkä halua toteuttaa, pitää yllä elämän kitkaa.
Mutkaton ei ole tie joka vie.. ja todennu sen hyväks antaaki vaan viedä.

Siks tuntuu et kaikki menee just niinku pitääki..
Ainakin uskon niin.
Ku sitä jossainvaihees alkaaki kelaan.. ni huomaaki oppivansa jotai.. elämäst.

"Siit mitä eilisest opittii tai jätettii oppimatta / Se mitä haluttii maanisesti toiki depressio.."

Mie huomasin joku päivä ett ku hymyilee elämälle ni se hymyilee takas.
Miun mielest se on vaa keloista kii.. Tai siitä miten kelaa niitä keloja.

Ei aurinko aina voi paistaa. Mut sadeki on hieno juttu.