Valvottu vähintään vuorokausi, Kinettejä napsittu 900mg verran, savua kokoajan ihan vähän, pieni rento fiilis. Istun sohvalla, kuuntelen musiikkia jota kuullut isän soittavan autossa ensimmäisen kerran 3-4vuotiaana. Kun biisi alkoi, palasin hetkeksi takaisin auton takapenkille. Jumalauta. On muuten hyvä biisi ja jopa koskettava ihan vaan kyseisen muiston takia. Tän myötä kuuntelin lisää musiikkia ja rupesin miettimään lapsuuttani.
Tajusin. Traumat, on vähän kuin eri-ikäisiä sinuja jumissa kehossasi ja ne on vapautettava jotenkin tai ”tunnekiviä” repussani. (Hyvät kivet keventää, pahat ovat raskaita.
Mistä trauma syntyy?
En tiedä mutta mielestäni keksein vähän kuin matemaattisen ratkaisun/teorian/kaavaan joka itseäni on auttanut käsittelemään asioita jotka jäänyt kaivelemaan. Et tarvitse hyvää matikka päätä, kunhan ymmärrät että mitä enemmän painoa kannat sitä raskaampaa elämäsi on. Ja jokainen kivi jonka heität muiden pussiin, saattaa tulla takaisin. Mieti tarkkaan, kannattaako hetken mielijohteesta heittää toista pahallakivellä. Entä jos tämä henkilö tuleekin palauttamaan kiven sinulle tulevaisuudessa ja ymmärrätkin heittäneesi hyvin suuren kiven jota toinen on kantanut monia vuosia. Pystytkö antamaan anteeksi itsellesi? Mitä jos et, ja alatkin kantaa itse kyseistä kiveä.
Kuvittele itsesi lapsena, muistatko jonkun asian jossa esimerkiksi vanhempasi/vanhempi kohteli sinua tavalla, joka aiheutti sinussa pahaa oloa, vuosien varrella kyseinen taakka vaikuttaa sinuun negatiivisesti etkä saa tätä taakkaa laskettua maahan ja jatkettua matkaa ilman sitä.
Uskon että kannat kyseistä asiaa mukanasi koska, olet lapsi, tunnet pahaa oloa, et tiedä mistä se johtuu, vanhempasi eivät ole pyytäneet sinulta anteeksi ja kertoneet sinulle että sinun paha olosi johtuu heidän teoistaan. He ovat vastuussa olostasi.
Kasvat, paha olo alkaa vaikuttamaan, et tiedä mistä tämä tulee, ehkä olen itse syyllinen tähän pahaan oloon. Olen yksin vastuussa tästä olosta ja minun on vain pakko kantaa tätä mukanani, minä tämän olen aiheuttanut.
Ei lapsi ymmärrä tunteitaan tai edes mikä on oikein ja mikä väärin. Vanhemman tehtävä on näitä asioita parhaansa mukaan opettaa mutta tiedämme kyllä että varmaan 97% suomalaisista kantaa elämänsä alusta elämänsä loppuun kutsutaan vaikka nyt pahaolopussiksi.
Kaikille jaetaan tyhjät pussit elämän alusta, ja ihmiset elämäsi varrella alkavat laittamaan pussiisi erikokoisia pahaolokiviä.
Vanhempasi heittelevät kokoajan kiviä, hyviä ja pahoja.
Ja jos et ole vielä ymmärtänyt, kivillä tarkoitan tekoja.
Jonain päivänä äitisi heittää pussiisi hyvänolonkiven, tai näin hän oli ajtellut, mutta hän ei tiennyt että pussiin tippuikin pahanolonkivi. Sinä mietit että miksi sait pahanolonkiven. Jos kukaan ei reagoi tähän kiveen, se jää kasvamaan pussiisi.
Mutta, jos vanhempasi olisivat tajunneet että pussiisi tulikin pahanolon kivi, ja olisivat reagoineet asiaan, kysyneet sinulta että saitko pahanolon kiven, kertoneet että kivi päätyi pussiisi heidän toimesta ja että he ovat pahoillaan tästä kivestä. Tajuat, kivi ei ole minun, en edes ole hankkinut kyseistä kiveä, vanhempasi myönsivät sinulle tehneensä virheen ja sinä ojennat kiven takaisin vanhemmillesi. Sinun ei kuulu kantaa kiveä. Anna kivi sille joka sen sinulle laittoi, mutta anna se nätisti, selitä, keskustele, ymmärrä että joskus sinulle heitetään tahallaan pahanolonkiviä mutta vasta myöhemmin henkilö tajuaa että kivi olikin paljon painavempi kuin sen tarkoitus oli olla.
Jos sinä, tapaat tämän kiven heittäjän, kerrot hänelle ettet ole katkera etkä halua kostoa, haluat ainoastaan sen että hän myöntää että laittoi tämän kiven sinulle kysymättä lupaasi, ja tarjoat kiveä takaisin sovinnon merkiksi. Hän saa sinut ymmärtämään että pahaolo ei ole sinun vikasi, sinä annat hänelle hänen heittämänsä kiven ja hän saa tehdä sillä mitä haluaa, jos hän tahtoo, hän ottaa kiven omaan reppuunsa ikään kuin rankaisuksi ja kantaa mukanaan ikuisesti, tai hän ymmärtää sen
että hän heitti sinua pahanolonkivellä, koska hänellä oli itsellään liikaa näitä kyseisiä kiviä, antaa itselleen tämän anteeksi ja ymmärtää myös itse että hänen pahanolonkivet ovat muiden jakamia. Tässä tilanteessa mielestäni jos kivi palautetaan sinulle, sitä on turha kantaa mukanaan, heitä se helvettiin. Molemmat osapuolet ovat ymmärtäneet että heidän pahanolonkivensä ovat muiden antamia, ja mahdollisesti alkavat kaivaa pussejaan ja tutkimaan kaikkiakiviään, ja jopa palauttamaan kiviä takaisin jonka jälkeen heittäjä tämän kiven unohtaa historiaan. Kivi saattaa muistua mieleesi vähän väliä mutta kivi ei ole enää sinulla. Olet vapaa muistelemaan kiveä ja mahdollisesti oppia siitä jotain. Jos ei muuta niin tulevaisuudessa sinua kohti tulevat pahatkivet on helpomi välttää, ja jos pussiisi tämä ilmestyy, voit opetella kertomaan itsellesi ettei tämä kivi ole sinun, et edes tiedä mistä tämä tuli. Miksi kantaisin tätä. Jos tätä kaavaa toistetaan ja toisetataan, jonainpäivänä pussisi saattaa olla tyhjä, Tai täynnä hyvänolonkiviä (sovitaan et ne ei paina mitään)
Varmasti vastaan tulee myös tilanteita jossa tahdot palauttaa saamasi pahanolonkiven tämän antajalle mutta hän ei suostu myöntämään tehneensä virhettä, ehkä hänellä on niinpaljon pahanolonkiviä ettei hän edes tiedä hyvänolonkivistä ja viskoo omia kiviään kohti jokaista saadakseen reppuaan tyhjäksi, tämä ikävä kyllä ei tule auttamaan. Loppujen lopuksi kiviä lentää jatkuvasti joka suuntaan mutta, muut ihmiset ovat tajunneet kivien olevan mitättömiä, eivätkä he anna tälle henkilölle tilaisuutta saada kiviä pussiin. Pussi kiinni kaikki kiertävät kaukaa kyseisen viskojan ja loppujenlopuksi tämä hukkuu omaan kasaansa. Uskon silti että kyseisen viskojan reppu on täytetty lapsesta asti pelkillä pahanolon kivillä tai hän ei ole saanut ollenkaan kiviä, jolloin hän alkaa keräämään pienen pieniä huomiokiviä tai vaikka vitunoutokäytöskiviä ja heittelee näitä saadakseen ihmisiltä edes jonkun kiven. Nopeasti reppu täyttyy pahaolokivillä, mutta tämä henkilö ei tiedä paremmasta. Hän ei ole ikinä nähnyt tai saanut hyvänolonkiveä. Hän saattaa elää omasta mielestään onnellisena, koska hän kuvittelee että mitä enemmän kiviä hän kerää, sitä parempi ihminen tämä on. Hän ei vain tiedä keräävänsä vain pahojakiviä.
Ymmärrättekö miten elämää mullistava asia yksi pieni hyväolokivi voi olla. Kokeile. Jaa ihmisille hyvän olon kiviä, ja auta muita tutkimaan pussiaan.
On varmasti myös tilanteita jossa vaikka ystävälläsi on vanhemmaltaan saama pahakivi mutta vanhempi on vaikka kuollut tai omasta tahdostaan kieltäytyy edes uskomasta pahoihin kiviin ja väittää näiden olevan heikoille/tyhmille (perus vanhus vittu)
Tai ei myönnä heittäneensä pahoja kiviä.
Sinä voit kertoa ja auttaa ystävääsi.
Kysy häneltä, mistä kivi on tullut, miten kivi on vaikuttanut hänen elämäänsä ja onko kivi esimerkiksi estänyt ystävääsi toteuttamasta haaveitaan tai muuten hallinut elämää.
Kuuntele ystävää, ymmärrä, yritä ymmärtää häntä 110% ja vähän yli. Kuvittele itsesi kantamassa hänen kiviään, miltä se tuntuu, Ymmärrä että kyseinen kivi voi painaa omassa pussissasi paljon vähemmän kuin hänen pussissaan. Tunnustele kiven painoa. Kerro ystävällesi että ymmärrät/tiedät/tunnet kuinka painava kivi on. Kerro ystävällesi että hän on ollut vahva kantaessaan kiveä mutta nyt on aika jättää hyvästit.
Keskustelkaa. Tuntekaa. Yrittäkää ymmärtää kiveä, mistä se on tullut, sukupolvelta sukupolvelle.
Pyydä ystäväsi antamaan tämä kivi lopullisesti sinun hoidettavaksi, ja kerro ettei tämä kivi ole hänen kivensä vaikka hän on niin ehkä luullut. Kerro myös että kivi on laitettu hänen pussiinsa, eikä hän olisi sitä voinut estää. Kerro että vaikka kivi on saattanut tuntua täysin omalta, itse hankkimalta kiveltä, näin ei ole. Kerro että hän ei omista kiveä, eikä ole siitä vastuussa.
Kun ystäväsi on valmis, pyydä häntä antamaan kivi sinulle. Lupaa hänelle, että kivi on sinulla varmasti, etkä jaa kiveä kenellekkään. Voit pitää kiven jos se on sinulle kevyt, mutta jos kivi alkaa painaa, voit hävittää kiven. Kumpikaan teistä ei ole enää vastuussa kivestä ja kaverisi reppu keveni huomattavasti.
Ja palkkioksi saat varmasti hyvänolon kiven kaveriltasi. Ison sellaisen.
Pää pointti mulla on se että sä et omista kun pelkästään pussin. Sun tunteet ja ajatukset on ku kiviä ja saat itse valita mitä niistä otat pussiisi ja mitkä jätät. Sä et ole sun kivistä vastuussa tai velvollinen kantamaan niitå, heitä pois jos siltä tuntuu.
Muistakaa myös ihan oikeesti antaa muille edes jyvän kokosia hyviä kiviä. Sun kädessä se voi olla pieni mutta vastaanottajan pussiin sillä voi olla ihan saatanan iso vaikutus.
Älkääkä jakako pahojakiviä.
Älkääkä olko näitä jotka vähättelee kiviä, ei myönnä heitelleensä pahojakiviä, jakaa pelkästään pahojakiviä, tai muuten vaan vihaa kiviä tai ”ei omista sellaisia”. Paska puhetta
Rakastakaa, paljon. Ja jakakaa niitä vitun hyviä kiviä. Yks kivi päivässä ihan kenelle tahansa. Takaan että ne kivet tulee takasin sulle vahvempina ja lähes euforiakivinä. No en tiiä mut pistäkää hyvä kiertää ja luottakaa karmaan. Tai ei oo pakko. Tee mitä tykkäät vittu, sun elämäs, sun kives. (hah, kives)
Medikinet+Valvotutyöt+kannabis+0,2tatteja= vitun pitkä teksti vaulttiin eikä mitään hajua tajuaako kukaan mitä tarkotan.
-
Sekasisikiö
- Tuppisuu
- Posts: 5
- Joined: Tue 02 Jan 2024, 10:20
-
tRip
- Moderator
- Posts: 6170
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40
Re: Medikinet+Valvotutyöt+kannabis+0,2tatteja= vitun pitkä teksti vaulttiin eikä mitään hajua tajuaako kukaan mitä tarko
Kappaleenjako ois pop.
Vaikka jäi paljon ymmärtämättä.
Kyl mä ymmärrän.
Metyylifenidaatin kukoistava
(mikä se diili nyt sen kanssa oli?)
Sanoja voi suoltaa.
Mf päissään se ei ole ongelma eikä mikään.
Mut jengi pitäisi saada niitä sanoja myös puoltamaan.
Katsotaan mitä ymmärrän seuraavalla kerralla.. .
Vaikka jäi paljon ymmärtämättä.
Kyl mä ymmärrän.
Metyylifenidaatin kukoistava
(mikä se diili nyt sen kanssa oli?)
Sanoja voi suoltaa.
Mf päissään se ei ole ongelma eikä mikään.
Mut jengi pitäisi saada niitä sanoja myös puoltamaan.
Katsotaan mitä ymmärrän seuraavalla kerralla.. .
Keep it unreal.
Vaultti.net - coming soon..
Vaultti.net - coming soon..