Asettelimme nämä pienet lapun palat kieliemme alle pinsetein noin kello 14:20 ja aloimme odotella vaikutuksia. Ensimmäiset vaikutukset ilmenivät noin kahden tunnin päästä lapun ottamisesta: Pientä väreilyä näkökentän laidoilla etc etc. Noin puolen tunnin päästä tästä ilmenivät ensimmäiset kunnon visuaalit. Tuijottelimme kavereiden kanssa kattoa, joka oli sinänsä hyvinkin mielenkiintoinen. Laudat liikkuivat jokaiseen suuntaan, oksanreiät muodostivat liikkuvia, ehkä hieman torakan näköisiä juttuja, jotka pyörivät ja liikkuivat hauskasti.
Tähän kyllästyttyämme päätimme ottaa annoksen seinää, jossa oli mielenkiintoinen kukkatapetti. Perussetti sielläkin. kukat liikkuivat ja pyörivät mudostaen erilaisia kuvioita. Kun biisi vaihtui erääksi Samban tyyliseksi,, 4 kukkaa muuttui tontuiksi, jotka alkoivat tanssia Sambaa, tämä oli ehkä hieman huvittavaa.
Noin kello 18:00 päätimme lähteä ulos. Kaikki oli hieman erilaista, emmekä oikein tienneet minne olemme menossa, mentiin vain. Päätimme kuitenkin kävellä jonnekin. Eksyimme tieltä metsään, jossa pientä häröilyä ja keskusteluja. Kuljimme erilaisia metsäreittejä ja polkuja, josta saavuimme maantielle, aivan keskeltä tietä. Juuri kun astuimme tielle, auto pysähtyi eteemme
Päätimme käydä Erään ystävän luona, jonne suunnistimmekin. Ilmapiiri tuntui jotenkin hyvin vieraalta, vaikka olin täällä viettänyt paljon aikaa. Jossain vaiheessa sinne tuli myös paljon ihmisiä, ja olo oli kutakuinkin vaivaantunut
Lähdimme tästä, ja pysähdyimme R-kioskille, jossa kohtasimme VARMAN mafioson. Ostimme savukkeita, ja suuntasimme vesitornille ihmettelemään. Vesi torni oli aivan saatanan hieno. Ulkona oli jo pimeää, ja tornin seinät olivat valaistut. Tiilet muodostivat järjettömän hienoja kuvioita, shakkilaudan ja kaikkea mahdollista. Näky oli hieno. Jatkoimme matkaa takaisin rautatiesiltaa pitkin. Jäimme tuijottelemaan virtaavaa jokea, jossa näkyi vaikka mitä. Tuijotin virrassa olevaa valokeilaa, keskittäen katseeni siihen, ja näin värikkäimmät visuaalit koko iltana. Pyörteet muodostivat ilotulituksen, kuin ilotulituksen MM-kisoista. Raketit räjähtelivät ympäri jokea yhdistyen, hajoten, muuttaen väriä, pyörien, kaikkea mahdollista. Sitten pyörre muodosti Marlboro manin kasvot, jonka alaleuka repeytyi HYVIN väkivaltaisesti irti, joten päätin olla katsomatta sitä. Jatkoimme matkaa kotiin, käyden kaverin kämpällä hakemassa hieman ilotulitteita.
Olimme nyt Kotini läheisessä metsässä ampuen ilotulitteita TÄYSIN pimeässä metsässä. Roomalaiset olivat hienoimpia ikinä. Huusimme ja hehkutimme niiden värejä, ja niiden jättämiä tracereja. HUIKEAA
Olimme jo hyvin lähellä kotiani, silti vieläkin tuossa metsässä, ja halusin mennä tielle. Toinen kavereista halusi majtkaa eteenpäin metsässä, joten päädyimme kompriomissiin. Otimme suoran vasemman, ja kävelimme suon läpi kohti tietä. siinä sitten suolta tullessamme kaverini huomasin jotain, joka ei voinut olla totta. Minigrip-pussi, jonka vieressä oli muovipussi. Hän sanoi että "eihän tuo voi olla totta" ja menimme katsomaan. Olihan se totta: Pieni muovipussi, suljettu sulkimella, jonka sisällä oli valkoista jauhetta. MITÄ VITTUA?!?! metsässä
Tästä innostuneena kävelimme takaisin kämpille tutkimaan pussin sisältöä. Totesimme sen sokeriksi. Noh, keitettiin siitä sitten kahvit.
Päätimme laittaa musiikkia soimaan, söimme jotain jonka jälkeen halusimme jotain lisää... Menimme pimeään huoneeseen, laitoimme äänet täysille ja syvennyimme kuuntelemaan john Cagen settiä Imaginary landscape nro. 1 http://www.youtube.com/watch?v=CVN_mxVntXk Olipas se friikkiä!! Tämän jälkeen oli tietenkin pakko kokeilla jotain vielä sairaampaa, joten päädyimme menemään vuorotellen pimeään vessaan, taskulampun kanssa katsomaan itseämme peilistä. Siellä tosiaan näkyi kaikkea sairasta. Itsensä muuttuminen ei tosiaan ole hauskaa. Valaisin itseäni vain rnnasta, että vain HYVIN pieni osa kasvojani oli valaistu. Silmäni muuttuivat täysin mustaksi, kasvoni vääristyivät vanhaksi ja kuolleeksi, jonka jälkeen sain uudet hampaat. Suuret, keltaiset, kuolleet, oksettavat. Tämä oli tarpeeksi ja poistuin vessasta pumppu hakaten, kokemusta rikkaampana. Ei hirveän hauskaa mutta kokemus sekin.
Loppuyö meni patjalla/sohvalla maaten, tuijotellen jo tylsäksi käyneitä visuaaleja, kuunnellen hallucinogenin ja shponglen tuotantoa. Tässä vaiheessa väsymys oli jo nin suurta, että visuaaleihin ei tarvinut enää keskittyä, vaan ne tulivat aina kun johonkin katsoi. Alkoi ottaa voimille. Kello oli jotain 02:xx. Otin puolikkaan pamin ja päätimme pelata pokeria. Se oli jotain aivan sairasta. Päätökset teki neljän mutkan kautta tiukasti analysoiden, Oli siistiä.
Kello oli noin 6, ja yritimme alkaa nukkua. Katselimme puita, jotka auringonnousu oli värjännyt tulipunaisiksi. Se oli hienoa, jonka jälkeen minä nukahdin. Noin 6h yöunien jälkeen pupillit olivat jo normaaleja, mutta katto, ja sambatonttutapetti elivät vieläkin. Olo hyvin väsynyt ja raskas.
YHTEENVETO: Happo tarjosi sen mitä olin odottanut. Luulen, että kun olimme kävelemässä ja jäimme hypistelemään pajunkissoja, ja kaverini sanoi että ne näytti hämähäkin hampailta, oli suuri vaikutus trippiin. Tämän jälkeen aloimme etsimään kaikenlaista sairasta, ja tuntui että tripin luonne muuttui täysin. Kokonaisvalatasesto todella mainio kokemus. Vaikutus oli todella pitkä verrattain pienellä annoksella, joka oli noin 80-100 microgrammaa. Joste, jotak ette ole kokeilleet kokeilette, ottakaa AINAKIN se vuorokausi vapaaksi kyseiselle substanssille, ja kunnioittakaa sitä. Ottaa hyvin helposti vaikutteita kaikesta ympärillä olevasta.
Kiitos.