Aikaa itelle

Kertomuksia, pohdintoja ja ajatuksia kokemuksista eri tajunnantiloissa.
peukaloliisa
Tuppisuu
Posts: 9
Joined: Mon 11 Dec 2017, 02:31

Aikaa itelle

Post by peukaloliisa »

Liisa täällä.

Koko viikonlopun ollu ihmisten seassa, nyt tarvii aikaa itelle ihan kunnolla.

Perjantaina otin mämmiä aika nätisti (mää en määriä niin mittaile/mieti, meen fiiliksen mukaan ja mielummin liian vähän ku liikaa. Oli onneks todella hyvää.) niin jakso kivasti jalka nousta drum'nbassin tahtiin.

Lauantaina piti olla suht aikasin liikeellä, niin otin pienet maistiaiset, silleen että pysty olemaan ihmisten ilmoilla (ja ystävien jotka ei käytä nautintoaineita muuta kuin alkoa) ja olla semmonen niinkö oikiasti oon.
Oli niin kiva päivä. Käveltiin puistossa mukavassa loppukesän tuulisessa säässä ja pääsin myös käymään paikoissa missä en oo ennen käyny. Mentiin kaverin tykö ja tehtiin pitsaa (tomaatti, paprika, herkkusieni, kesäkurpitsa. On muuten yks parhaista jämäruuista; tortillalättyihin tehdyt pitsat ja se vuusto laitetaan sinne täytteiden alle.) Pelattiin ilta korttia, juotiin muutamat, juteltiin, naurettiin. Pienessä hiprakassa kotimatkalla 2AM mietin alkasko nukkumaan vai viettäskö ihan vaan aikaa itteni kans. Jälkimmäinen tietysti voitti.

***
Vähän syvällisempiä ajatuksia;
Tiiän että mussa on ihan hirviästi potentiaalia kaikkeen mitä haluaisin tehä, mut miksi en saa itteäni käyttämään kaikkea sitä mitä mulla on? Oon todellinen haaveilija, tosin jos mun haavemaailma ois totta niin oisinkohan elossakaan, tuskin. Teen kaiken ensin mun mielessä, sitten saatan tehdä sen oikeasti, unohtaa tehdä tai niin sanotusti unohdan tahallaan koska en halua/jaksa/tms tehä sitä.

Tuntuu että odotan kokoajan jotakin. Sitä ihmettä että yhtäkkiä simsalabim kaikki ois selvää ja tietäisin mitä haluan elämässä tehä. Nyt on kyllä lähiaikoina mahollisesti muutoksia tapahtumassa, aika isoja vielä. Saas nähä miten tytön käy.

Aina vaan odotan millon se mun elämä oikein alkaa.

Kävin myös muutama viikko sitten ehtoollisella kun oli sukulaisen rippijuhlat. Aattelin että annan mahdollisuuden, jos kokisin valaistumisen ja tulisin vaan yhtäkkiä uskoon(heh) tai jotaki ihan mitä vaan. En usko Jumalaan, mutta välillä oon miettiny että oispa kiva jos uskois.

Mutta henkisesti oon viime vuosien aikana kasvanu tosi paljon. Se unohtuu liian usein ja moitin itteäni jos en välillä jaksa. Onneksi en oo herkästi stressaavaa tyyppiä. Välillä kyllä todella huoleton. Helpottaa se kyllä kummasti kun voi murheet unohtaa hetkeksi, ellei ne tuu sit kahta kauhiampana takasi mieleen..

Mutta kun mulla ei oo kiire minnekään. Kyllä mää perille löydän ja mennään vaikka sieltä missä sen matalan aidan tilalla on game of thronesin muuri,


!!! SPOILER !!!



sekin murtui lopulta.


***
Toisen ihmisen ihoa kaipais. Onneks on omat kädet ja vibra, vaikka eihän se ihan sama asia oo.

Muistin myös vihdoin vastata tindermatchin viestiin. Oon vaan niin laiska käyttämään koko tinderiä.

Kiitos jos jaksoit lukea. :love: :love:

Tässä muutamia kappaleita mitä kuuntelin:
Eleanoora Rosenholm - Tammen varjossa & Suljetun osaston astronautti (hänen koko tuotanto<3)
Rauli Badding Somerjoki - Paratiisi
Plutonium74 - Putoaako poikamme taivaalta?
Topi Sorsakoski ja Agents - Surujen kitara
J. Karjalainen - Mennyt Mies
Kingston Wall - Palékastro
Hedningarna - Täss'on nainen
Herningarna - Räven
DWNTWN - Heroine ( I wrote this song about my dad who died of a heroin overdose when I was 14. He was the bassist for Tom Petty and The Heartbreakers so I grew up on the road with him, and It was really sad to watch someone be overcome by addiction. I was kind of scared to write about something so personal, but I'm happy that we made this song, it's really special to me, and I thank you all for watching. )
Von Hertzen Brothers - Trouble
The Smiths - Some girls are bigger than others (not me tho, sorry humblebrag)
Regina- Haluan sinut
Tv-Resistori - Pidän sinusta, tyhmä
Kick Bong - Above the tree (full ep)
Lana Del Rey - Love

Ja tämmönen ihan random loppuhuomio; mun hiki haisee budille. Oon todennut saman myös selväpäisenä, enkä oo poltellu kuukausiin. En siis valita. Silloin valitan kun joskus haisee kissankuselle.
I wish I could be like a rainbow
Bringing a smile on your face
User avatar
Mushru
Moderator
Posts: 3003
Joined: Mon 05 Jan 2009, 20:31
Location: Stäshi

Re: Aikaa itelle

Post by Mushru »

Kuulosti mukavalle. Mätöt varsinkin. :P Ja hyvin tutun kuuloisia ajatuksia. Oon pyöritellyt samoja viime aikoina. Niin ja mainio soittolista. Laitoin heti pyörimään.

Jospa se elämä alkaisi meillekin. Kaikkea hyvää sinulle. (^-^)ノ °●✺
. . . (--) °
peukaloliisa
Tuppisuu
Posts: 9
Joined: Mon 11 Dec 2017, 02:31

Re: Aikaa itelle

Post by peukaloliisa »

Voi ompa kiva kuulla! Kiitos samoin sulle. :love:
I wish I could be like a rainbow
Bringing a smile on your face
User avatar
dpi
Lepakko
Posts: 226
Joined: Sat 10 Mar 2018, 23:54

Re: Aikaa itelle

Post by dpi »

peukaloliisa wrote: Sun 12 Aug 2018, 05:51 ***
Aina vaan odotan millon se mun elämä oikein alkaa.
Miettinyt tota reilu kolkyt-vuotta.. Se on välillä aika musertava kela, et mitähittoo oks mussa oikeesti joku lamppu niin sammunu, kun elämä kulkee niin hukassa.

Mut sit vaan alkanu keskittyyn elämässä ihan niihin kaikista pienimpiin asioihin. Haastan itteäni jopa löytämään elämästä aina vaan pienempiä syvyyksiä.

Anyway.. Todella tuttu on tunne. Ehkä pitäis perustaa joku hukattujen elämien yhteisö. Ehkä ei. Ehkei^^

Kiva lukee mitä muiden mielessä tuntuu, kun oma mieli on käynyt jo vähän tylsistyttävän yksinäiseks.

Mut ei tää nyt ollut mikään oodi elämän nihkeäpintaiselle kintaalle. Kun ihan vaan piti sanoa, että moi:)


Kaikkea hyvää o/
Keep It Unreal.
kuistilla
Tuppisuu
Posts: 10
Joined: Wed 26 Oct 2022, 20:58

Re: Aikaa itelle

Post by kuistilla »

peukaloliisa wrote: Sun 12 Aug 2018, 05:51 Liisa täällä.

Koko viikonlopun ollu ihmisten seassa, nyt tarvii aikaa itelle ihan kunnolla.

Perjantaina otin mämmiä aika nätisti (mää en määriä niin mittaile/mieti, meen fiiliksen mukaan ja mielummin liian vähän ku liikaa. Oli onneks todella hyvää.) niin jakso kivasti jalka nousta drum'nbassin tahtiin.

Lauantaina piti olla suht aikasin liikeellä, niin otin pienet maistiaiset, silleen että pysty olemaan ihmisten ilmoilla (ja ystävien jotka ei käytä nautintoaineita muuta kuin alkoa) ja olla semmonen niinkö oikiasti oon.
Oli niin kiva päivä. Käveltiin puistossa mukavassa loppukesän tuulisessa säässä ja pääsin myös käymään paikoissa missä en oo ennen käyny. Mentiin kaverin tykö ja tehtiin pitsaa (tomaatti, paprika, herkkusieni, kesäkurpitsa. On muuten yks parhaista jämäruuista; tortillalättyihin tehdyt pitsat ja se vuusto laitetaan sinne täytteiden alle.) Pelattiin ilta korttia, juotiin muutamat, juteltiin, naurettiin. Pienessä hiprakassa kotimatkalla 2AM mietin alkasko nukkumaan vai viettäskö ihan vaan aikaa itteni kans. Jälkimmäinen tietysti voitti.

***
Vähän syvällisempiä ajatuksia;
Tiiän että mussa on ihan hirviästi potentiaalia kaikkeen mitä haluaisin tehä, mut miksi en saa itteäni käyttämään kaikkea sitä mitä mulla on? Oon todellinen haaveilija, tosin jos mun haavemaailma ois totta niin oisinkohan elossakaan, tuskin. Teen kaiken ensin mun mielessä, sitten saatan tehdä sen oikeasti, unohtaa tehdä tai niin sanotusti unohdan tahallaan koska en halua/jaksa/tms tehä sitä.

Tuntuu että odotan kokoajan jotakin. Sitä ihmettä että yhtäkkiä simsalabim kaikki ois selvää ja tietäisin mitä haluan elämässä tehä. Nyt on kyllä lähiaikoina mahollisesti muutoksia tapahtumassa, aika isoja vielä. Saas nähä miten tytön käy.

Aina vaan odotan millon se mun elämä oikein alkaa.

Kävin myös muutama viikko sitten ehtoollisella kun oli sukulaisen rippijuhlat. Aattelin että annan mahdollisuuden, jos kokisin valaistumisen ja tulisin vaan yhtäkkiä uskoon(heh) tai jotaki ihan mitä vaan. En usko Jumalaan, mutta välillä oon miettiny että oispa kiva jos uskois.

Mutta henkisesti oon viime vuosien aikana kasvanu tosi paljon. Se unohtuu liian usein ja moitin itteäni jos en välillä jaksa. Onneksi en oo herkästi stressaavaa tyyppiä. Välillä kyllä todella huoleton. Helpottaa se kyllä kummasti kun voi murheet unohtaa hetkeksi, ellei ne tuu sit kahta kauhiampana takasi mieleen..

Mutta kun mulla ei oo kiire minnekään. Kyllä mää perille löydän ja mennään vaikka sieltä missä sen matalan aidan tilalla on game of thronesin muuri,


!!! SPOILER !!!



sekin murtui lopulta.


***
Toisen ihmisen ihoa kaipais. Onneks on omat kädet ja vibra, vaikka eihän se ihan sama asia oo.

Muistin myös vihdoin vastata tindermatchin viestiin. Oon vaan niin laiska käyttämään koko tinderiä.

Kiitos jos jaksoit lukea. :love: :love:

Tässä muutamia kappaleita mitä kuuntelin:
Eleanoora Rosenholm - Tammen varjossa & Suljetun osaston astronautti (hänen koko tuotanto<3)
Rauli Badding Somerjoki - Paratiisi
Plutonium74 - Putoaako poikamme taivaalta?
Topi Sorsakoski ja Agents - Surujen kitara
J. Karjalainen - Mennyt Mies
Kingston Wall - Palékastro
Hedningarna - Täss'on nainen
Herningarna - Räven
DWNTWN - Heroine ( I wrote this song about my dad who died of a heroin overdose when I was 14. He was the bassist for Tom Petty and The Heartbreakers so I grew up on the road with him, and It was really sad to watch someone be overcome by addiction. I was kind of scared to write about something so personal, but I'm happy that we made this song, it's really special to me, and I thank you all for watching. )
Von Hertzen Brothers - Trouble
The Smiths - Some girls are bigger than others (not me tho, sorry humblebrag)
Regina- Haluan sinut
Tv-Resistori - Pidän sinusta, tyhmä
Kick Bong - Above the tree (full ep)
Lana Del Rey - Love

Ja tämmönen ihan random loppuhuomio; mun hiki haisee budille. Oon todennut saman myös selväpäisenä, enkä oo poltellu kuukausiin. En siis valita. Silloin valitan kun joskus haisee kissankuselle.
Hello. Mukava kuullu että muutki kaipaa välillä aikaa itellee tai tosiasissa päinvastoin :)
Itse nuoruuden tykkäsin vietellä kavereiden kanssa hyvin tiivisti, toisinaan välillä kaverit muualla ja naisen kanssa turvassa,mutta mutta,
palasin aina samaa turvallisee rutiinii, eli olla frendien kanssa ilman lapsellisia naisia riesana. Tehtiin massii, chillaltiin ja tälleen.
Nykyään seuran haku on taitolaji, jos ei jaksa seuran haun yhteydessä tavata velkasia entisiä asiakkaita tai virka-valtaa yms, tykkään olla nykyään
poikkeuksetta melkein aina itekseen tai vain turvallisessa seurassa. Ei jaksa enää niitä ketä ei voi auttaa,ei jaksa niitä joita ei voi muuttaa,eikä
jaksa avaa + perustaa luukkua sitä mukaa ku joku entinen saa vihiä uudesta toimi paikasta...:D

Jooh, ei jaksa enää melkein kolmekymppisenä pakoilla sataa velkasta narkkia joilla kaikilla sama kysymys: "Millo ois sitä tykkii pirii taas myytävän?"
Vastaus on sama: "Ei enää ikinä, en haluu jäädä kiinni,pliis,ettikää jo uus luukku...mul on omaki elämä..."

Mennyt mies on hyvä. Osaan itekki soittaa, mutta sähköllä.

Ehkä vinkki sulle että et oo jääny mistään paitsi jatkossakaa ja omassa rauhassa on kiva olla, seuraa on kiva vasta hakeutua kun kykenee ja pystyy
erottamaa ok/väärän seuran. Itsekkin vakituista suhdetta kaipaisin, mutta harmi että treffit jäävät yleensä kertaluntoisiksi. ;)
Oma mielipide tähän on että paras olla iteksee, kyllä se oikea viellä uudestaan kohille osuu...