Tiedetään, että käyttäjäkunta on varsin polarisoitunutta ja yhteiskunnalta kysyttäessä sanan hUUme muodostamat assosiaatiot saavat kukkahattutädiltä pasmat sekaisin. Ne assosiaatiot kuitenkin muodostuvat epäonnistuneen päihdepolitiikan ansiosta, sillä käyttökulttuuria ei ole esimerkiksi ohjattu Keski-Eurooppalaiseen malliin, jossa sivistys ja kulttuuri kulkevat rinnakkain ennaltaehkäisten ongelmakäyttäjäksi joutumista.
Usein myös unohdetaan, että keskitien kulkijoita ja viihdekäyttäjiä on kvantitatiivisesti enemmän, eikä yhteiskuntaa kiinnosta neutraali suhtautuminen laittomiin päihteisiin. Tänä päivänä varsinkin nuorten mielipide kannabiksesta sekä joistain muista laittomista päihteistä on vapaamielinen, joka merkitsee sitä että suhtautumiseen on tulossa muutos, kun tämä ikäpolvi saa vallan päättää asioista.
Mielestäni ennaltaehkäisevän päihdetyön helmiä olisi täysin uudistettu ja realisoitu valistusohjelma, jossa fyysisten ja psyykkisten haittojen lisäksi keskityttäisiin utilitaristiseen käyttöön, eli esimerkiksi pajauttelu piknikillä opiskelijaporukan kanssa yhteisen onnellisuuden puolesta on okei, mutta Burger Kingin tai kaupungin kirjaston vessassa rännääminen väärin. Sivistys ja tieto ovat tärkeimpiä asioita, jotka ohjaavat vastuulliseen päihteiden käyttöön ja tätä odotan tulevaisuudelta. Kun vastuullinen käyttökulttuuri nousee dominoivaksi osaksi yhteiskuntaa ongelmakäytön ohella tulevaisuudessa, on lakisääteiseen asemaan myös tulossa muutos.