Kärsimys A & Ω

[Huiko]

Tuntui tuolla toisessa topikissa puhuttavan tämä, joten tässäpä siitä topikin aloitus: Mitä on Kärsimys? Miten se käsitetään ja miten siihen on suhtauduttu? Voiko se opettaa, vai voiko siitä oppia? Jalostaako se, vai hajottaako se? Palveleeko se mitään/ketään, vai voidaanko sekin laskea yhdeksi LOPUTTOMISTA? Minulla ei ole vastauksia, mutta tarkastellaan hieman muiden vastauksia...

Uskonnoilla on aina ollut suuri osa ihmisen havannoinnin ja tuntemisen ymmärtämisessä, eikä taida nykyisellään kuin olla luonnonuskonnot, joissa ei ole sijaa kärsimyksen tarpeellisuudelle?
Saa korjata jos olen väärässä.

Kristinusko myös on kärsimyksen jalostavanvoiman suuri äänenkannattaja. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi tuo Jesse... Kristuksen kärsimyskertomus (eli passio) alkaa Jessen tulolla Jerusalemiin ja päättyy hänen ristiinnaulitsemiseensa. Kertomushan on nykyisen Raamatun kaikissa evankeliumeissa. Raamatussa on myös reilusti muita tarinoita kärsimyksestä, mutta tuo lienee tunnetuin?

Passio (filosofia)
Passio (< lat. patior, ”kärsiä”, ”sallia”) on filosofian käsite, joka tarkoittaa subjektin voimakasta tunnetilaa, johon voi sisältyä esimerkiksi innostusta ja intohimoa, ja joka vaatii usein toimintaa.

Stoalaisuus
Stoalaisuudessa passioilla (m.kreik. pathos, mon. pathē) tarkoitettiin tunneperäisen kärsimyksen eri muotoja. Passioita katsottiin olevan päätasolla neljä: halu, nautinto, pelko ja kärsimys.

Passiot voidaan jakaa nelikenttään, jossa kaksi passioista liittyy johonkin, jonka ihminen arvostelee hyväksi (nautinto, halu), ja kaksi johonkin, jonka ihminen arvostelee pahaksi (kärsimys, pelko); ja toisaalta kaksi liittyy nykyhetkeen (nautinto, kärsimys) ja toisaalta kaksi tulevaisuuteen kohdistuvaan odotukseen (halu, pelko).

Aristotelismi ja skolastiikka
Latinankielisessä filosofiassa 1600-luvulle asti latinan sana passio tarkoitti vaikutuksen kohdetta tai tulosta. Aristoteleen kategorioihin kuului kahdenlaisia toimintaan liittyviä ominaisuuksia, joita olivat aktit ja passiot. Tällöin akti liittyi toimiluvan subjektiin ja passio sen kohteeseen (objektiin).

Myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa sanalle kehittyi erityismerkitys, jossa passioksi kutsuttiin erityisesti mielen tapahtumaa, joka oli jonkin ulkoisen aiheuttama (esimerkiksi havainto). Yhtenä tällaisten ulkoisten vaikutusten tuloksena syntyneiden mielen tapahtumien ryhmänä tunteet eli emootiot saivat erityisen merkityksen. Niinpä sanaa passio käytetään toisinaan yksinomaan tunteista.

Buddhalaisuuden neljä jaloa totuutta

Jalo totuus kärsimyksestä
Jalo totuus kärsimyksen syystä
Jalo totuus kärsimyksen lakkaamisesta
Jalo totuus kärsimyksen lakkaamiseen johtavasta tiestä

Tämä muotoilu on täsmälleen sama kuin se, jota Buddhan kulttuurissa käyttivät lääkärit tehdessään diagnoosia ja määrätessään hoitoa sairauteen: määritetään sairaus, sen syyt ja sitten määrätään hoito. Täten Buddha pitää kärsimystä "sairautena", jonka paranemiseen voimme luottaa.

Buddhalaisuutta on usein pidetty pessimistisenä kärsimyksen keskeisen aseman vuoksi. Mutta koska Buddha esitti parannuskeinon, buddhalaiset eivät pidä uskontoaan pessimistisena tai optimistisena vaan realistisena.

Näitä neljää totuutta ei ole tarkoitettu sokeasti uskottavaksi, vaan ne täytyy todentaa itse oman kokemuksen kautta.

Jalo totuus kärsimyksestä
Elämässä on kärsimystä (esitetään myös hieman virheellisessä muodossa "elämä on kärsimystä"). Buddha käytti tässä yhteydessä sanaa dukkha. Vaikka sen suomennoksena käytetäänkin usein sanaa kärsimys, on dukkhan merkitys paljon laajempi kuin pelkkä fyysinen tai henkinen kipu: se tarkoittaa kaikenlaista ikävää, turhauttavaa, epätäydellistä, epätyydyttävää tai pysymätöntä. Buddhalaisuuden mukaan elämä ei ole pelkkää kärsimystä, mutta kaikki miellyttäväkin on väliaikaista ja siten dukkhaa. Elämä on aina jollakin tapaa epätyydyttävää. Ensimmäinen jalo totuus opettaa että kärsimys on väistämätön osa elämää ja kaikki joutuvat kokemaan sitä.

Dukkhaa on kolmenlaista. Ilmeisin dukkhan muoto on fyysinen ja henkinen kärsimys. Kaikki ihmiset kohtaavat sairautta, vanhuutta ja kuolemaa. Toinen dukkhan muoto on muutoksen kärsimys. Kaikki hyväkin loppuu aikanaan ja joudumme luopumaan kaikesta meille rakkaasta: ystävistä, vanhemmista, tavaroista jne. Kolmas dukkhan muoto on kaikkein epäselvin: se tarkoittaa yleistä epätyydyttävyyttä maailman luonteesta johtuen.

Jalo totuus kärsimyksen syystä
Kärsimyksen aiheuttaa (itsekäs) halu ja takertuminen (taṇhā eli jano). Ihminen janoaa itselleen tavaraa, rahaa, ystäviä, elinikää jne. Koska asiat ovat perusluonteeltaan pysymättömiä, hän ei kuitenkaan voi saada lopullista tyydytystä. Siksi siis kaikki asiat ovat lopulta dukkhaa.
Buddhalaisuus puhuu kolmenlaisesta janoamisesta: on aistinautintojen jano, olemisen jano ja olemattomuuden jano. Aistinautintojen jano viittaa aistillisten nautintojen, kuten maukkaan ruuan janoamiseen. Olemisen jano viittaa kaipuuseen elää ikuisesti tai olla jotakin muuta, kuin tällä hetkellä on. Olemattomuuden jano viittaa taas janoon päästä eroon jostakin, tai jopa kuolemankaipuuseen.

Halu ei aina ole siis ongelma, mutta siitä tulee ongelma nimenomaan kun se muuttuu janoksi, tarrautumiseksi. Takertuminen tarkoittaa pakkomielteistä, neuroottista halua, joskus jopa riippuvuutta. Buddhalaisuuden mukaan kipu ja kärsimys ovat eri asioita. Kärsimys syntyy kun ihminen kohdatessaan kipua takertuu ajatukseen että kipua ei pitäisi olla. Ihminen haluaa pitää kiinni hinnalla millä hyvänsä miellyttävistä asioista (esimerkiksi ystävistään, hyvistä tuntemuksista ja nautinnoista) ja hankkiutua epämiellyttävistä eroon (esimerkiksi kielteisistä tunteista, kivusta tai ikävistä ihmisistä).
Jos on nälkä, ei ole väärin haluta syödä, mutta makunautintoon ei tule tarrautua. Tarrautumaton antaa asioiden tulla, olla ja mennä sellaisina kuin ne ovat. On ymmärrettävä, milloin pitää kiinni ja milloin päästää irti – buddhalaisuus ei opeta välinpitämättömyyttä.

Jalo totuus kärsimyksen lakkaamisesta
Kärsimys lakkaa, kun takertuminen, viha ja tietämättömyys (kolme myrkkyä) poistetaan. Buddhalaisuuden mukaan alkusyy kärsimykselle on tietämättömyys esim. neljästä jalosta totuudesta ja itsen todellisesta luonteesta.

Jalo totuus kärsimyksen lakkaamiseen johtavasta tiestä
Kärsimyksen loppuun johtaa jalo kahdeksanosainen polku. Sen kautta ihminen voi valaistua ja saavuttaa nirvanan eli vapautua jälleensyntymän kierrosta.

Kärsimys ei tietenkään liity aina hengenasioihin, vaan fyysinen kipu ja tuska koetaan & ymmärretään myös kärsimyksenä. Tästä syystä keskustelu Eutanasiasta käy länsimaissa kiivaana. Siinä taitaa taistella keskenään empatia ja sympatia Mutta eutanasia olisi kuitenkin kärsimyksestä keskusteltaessa vain sen loppu? Jokainen fyysistä kärsimystä kokenut voi käsittää sen mitä kaikkea se tekee päälle.

Tässä lienee pääosin se miten suurinosa ihmisistä pallolla kärsimyksen käsittää?

Itselleni ei tule mieleen muuta kuin se että jos kärsimys kerran on väistämätön osa elämää, niin miksi ei ottaisi vastaan ja eläisi se sydämessään? Onhan kärsiminen kuitenkin samaan aikaan niin kokonaisvaltaista, monimuotoista, ja monumentaalista... Ja melkein kaiken kanssa voi sen kera kulkea & kokea.

[Personaes]

Oon itse miettinyt samoja asioita. En osaa vastata kaikkiin sun kysymyksiin, mutta siitä oon varma, että kärsimys voi opettaa ja tehdä meistä vahvemman. Sanonta "All sunshine makes a desert" sopis tähän.
Ehkä jumala on luonut universumin jossa on kärsimystä, vähänkuin kepiksi, jolla tökkiä meitä oikeaan suuntaan. Ehkä kärsiminen on pakollista jonkun paremman lopputuloksen vastapainoksi? Mitä onni ja rauha olis, jos ei olis koskaan kokenut kärsimystä, miten niitä osaisi arvostaa?

Oon vähän vetäytynyt mun, ehkä noh, "hivenen" pessimistisestä maailmankuvasta ja uskon että ei kaikki ole pelkkää kärsimystä ja helvettiä. Halun uskoa, että on olemassa myös polku joka johtaa rauhaan, onneen ja rakkauteen. Ehkä kärsiminen on jumalan keino opastaa meitä oikeaan suuntaan.

Niin tai näin, kärsiminen on kuitenkin todellista ja sille on pakosti joku syy. Tätä tässä voidaankin sit pohtia.

[soulmate]

Hmm... Mitä kärsimys tieteen valossa on? Mitä aivoissa tapahtuu kun kärsii? Mikä on kärsimyksen tehtävä tieteellisestä näkökulmasta? Puhtaasti tieteellinen tapa katsoa asioita on kyllä mielestäni yleensä vähän tylsähköä, mutta kuulisin mielelläni jos jollain on tietoa asiasta.

Oma kokemusnäkemys kyllä viittaa tonne vähän buddhistiselle sektorille, kun kärsimyksestä puhutaan. Joidenkin korvaan se kyllä kuulostaa varmasti ideologiselta(tyyliin seuraa tätä polkua niin valaistut ja pääset kärsimyksestä),, mutta buddhalaiseen filosofiaan vähänkään enemmän perehtyneenä jutun juonen tajuaa.

Tuli huomattua, että kärsimyksestä on hankala kirjoittaa. Jos koittais paremmalla ajalla uudestaan, nyt ei tullut mitään.

Mut toi tieteellinen näkökulma, kertokaas joku?

[frapathea]

Hmm... Mitä kärsimys tieteen valossa on? Mitä aivoissa tapahtuu kun kärsii? Mikä on kärsimyksen tehtävä tieteellisestä näkökulmasta? Puhtaasti tieteellinen tapa katsoa asioita on kyllä mielestäni yleensä vähän tylsähköä, mutta kuulisin mielelläni jos jollain on tietoa asiasta.

Mä en oo kärsimystieteellinen tutkija, mut väittäisin perstuntumalta, että puhtaan tieteellisesti ei voida tarkastella mitään "kärsimystä" – tiede vaatii eksakteja määritelmiä ja kärsimys on yksinkertaisesti liian subjektiivinen ja löyhästi määritelty ilmiö. Esimerkiks kipu, ahdistus tai masennus on tietenkin sit eri juttu.

E: Tai siis voidaan ehkä, mut se on vähän sellasta sitten. Sellasta ei-kovin-konklusiivista. En usko et kukaan on kykeneväinen kertomaan mitä "aivoissa tapahtuu kun kärsimme". Mitä nopeesti selasin niin tieteellistä tutkimusta kärsimyksestä näyttäis olevan pääasiassa kroonisiin sairauksiin ja kiputiloihin liittyen.

Mun henkilökohtainen näkemys mukailee varmaan aika pitkälti jotain (theravada?-)buddhalaista näkemystä, että kärsimys syntyy siitä, kun kokija koettaa takertua miellyttäviin kokemuksiin ja vältellä epämiellyttäviä, ja kärsimyksen luonteeseen syventyminen on yks osa elämän hela hoitoo. Toisaalta näen, että kärsimys voi olla myös hälyyttävä merkki siitä, että elää jotenkin vituilleen, vähän niin kuin kipu on hälyyttävä merkki siitä, että käsi on hellalla.

[Darw]

Joku voi kärsiä siitä ettei ruokaa ole lainkaan saatavilla. Joku voi kärsiä siitä että ruokaa on saatavilla mutta syöjällä ei ole tahtoa syödä sitä. Joku voi kärsiä siitä että ruokaa on liian helposti saatavilla ja syöjällä ei ole tahdonvoimaa olla syömättä. Joku voi kärsiä siitä ettei toisilla ole syötävää ja toisilla sitä on liikaakin, ja puolet menee kuitenkin vielä kaatopaikalle.

Näitäkin kaikkia voidaan kärsiä psyykkisesti ja fyysisesti, monessa erilaisessa tilanteessa.

Elämä on aina jollakin tapaa epätyydyttävää.

Ihminen kärsii jos kaikki on liian huonosti. Ihminen kärsii jos kaikki on liian hyvin. Kärsitään sitä sittenkin vaikka kaikki olisi melko hyvin, mutta toiset kehtaavat kärsiä vielä enemmän ja toiset vielä vähemmän.

Hitto että kärsimisestä tulee mieleen kaksi sikaa kärsät vastakkain.

[soulmate]

Suosittelen kuuntelemaan yle areenasta Jari Sarasvuon "Elämä on niin rankka laji, että sen pelaajat vammautuvat". Siinä tuodaan esiin kärsimys, jota kuitenkin tarkastellaan paljon laajemmassa perspektiivissä. Alussa vähän tylsähköä, mutta loppuakohden mielenkiintoisuus kasvaa. Pidän Sarasvuon tavasta tuoda asiat maanläheisesti sanoiksi ja käyttäen apunaan myös tutkimustietoa. Tai kyllähän tossakin kuunnelmassa esiin tuodut asiat on varmasti moni kelannut, mutta silti hyvä välillä pysähtyä miettimään asioita ajan, ajatuksen ja jopa muistiinpanovälineiden kera.

En tiedä oliko ihan oikea topic, mutten parempaakaan löytänyt.

[tRip]

Oon kuullut sanottavan, että kärsimys on itseaiheutettua.. (Kysymysmerkki..).

Pitkään pidin tätä kohtuuttomana väittämänä. (Paskanvitut kärsimys, painii omassa sarjassaan.. )

Miksi sit ihminen on itelleen pahin vihulainen.?
Mikä saa itsen itselleen aiheuttamaan kärsimystä..?

Tai niin, buddhalaisethan senkin osannut selittää.

Mä en tiedä muutakun, et ihminen on käsittämättömän luuppaava otus.

..ja mä kuulun kaulan kirveellä halkoviin. Pää edellä, kuuppa tutkalla.. Aina kartalla.
Kait se sit vaan on niin tajuttoman kivaa nistii itteensä.. Valaistumista odotellessa..
Tai koska elämä armahtaa ja päästää pahasta.

Mut kyl mä ymmärrän..

Joko se jalostaa tai sit se tappaa.

Voi voi.

Asenne on ainut ase kärsimystä vastaan. Ja myötätunto. Sitä se tottavie jalostaa.

Mielenrauha.

Onhan mulla aseita, höhö. Kiusallanikaan suostu nitistymään.

Valoa kohti, munkin sielun sopukat hogas mistä on kyse.

Ja niin kauan kun mä täällä olen päätä seinään viskomassa, niin vaalin hyvää vaan.

Mut se ei kaaliin mahdu. Kärsimys on polku joka lopulta antaa sen niinkutsutun tunnon elää - ajaa eteenpäin.
Joku sano et rakkaus. Mut sen niin tuhnu ilmaus, et rakasta edes itteni.

Jarrut pohjassa kiroon sitä kun toimin ristiriidassa itseäni vastaan, muiden hyväksi, itseni parhaaksi.

Nyt joku joka keksi kompleksisuuden, painukot suohon.!

Hitto että kärsimisestä tulee mieleen kaksi sikaa kärsät vastakkain.

Mulla tulee mieleen joku hirnuva mutaläjä, joka kiusallaankin viettelee siihen lätäkköön aina uudestaan ja uudestaan hyppäämään, et varmasti kaikki sopukat mudassa ja paskassa.

Ja se hirnuu vaan..

[Personaes]

Onko kärsimys sitä, että seuraa halujaan, vaikka niistä olis lopulta vaan surua ja kärsimystä.

Tyyliin lähet ryyppäämään ja pitään hauskaa ----> oot krapulassa, --->isket naisen=tulee ero ja suru---->Teet duunia että saat rahaa=menetät rahas ja terveytesi ---->douppaat kamaa=saat laskut...
Onko himo/halu pahasta? Joku ajattelija sanoi tuosta pahasta näin

“No evil dooms us hopelessly, except the evil we love, and desire to continue in, and make no effort to escape from."

Onko doupin veto kuitenkin lopulta pahasta? Antaudutaan sille pahalle himolle ja palkaksi saadaan kärsimystä?
En tiedä siitä kasvattaako kärsimys, vai alentaako. "What doesn't kill you, simply makes you stranger" jne.

Vittumainen oravanpyörä kyllä jos ajattelee että kärsit ja vedät sit douppia tms. ettet kärsis niin paljoa, joka lopulta johtaa vaan lisään kärsimykseen.

[Personaes]

Oma kärsimys nyt kun sitä olen tarkemmin analysoinut, juontaa juurensa hämmennyksestä, jonka vallassa oon ollut koko ikäni.

Elokuvassa Unbreakable, tuota kuvaa hyvin Samuel L Jacksonin hahmo, joka sanoo jotenkin näin

"You know what the scariest thing is? To not know your place in this world. To not know why you're here... That's... That's just an awful feeling."

Tuo on niin totta...

Niin pitkään kun muistan, niin oon pohtinut tuota kysymystä. Muistan kun olin joku 5v ja oltiin äidin kanssa lähdössä pihaan leikkimään ja mulle laitettiin kurapukua päälle. Sanoin vaan äidille
"No voi hitto, välillä musta tuntuu että onko tässä elämässä mitään järkeä"

Hämmennystä ja pelkoa oon täynnä. Tuota tunnetta yritän parhaani mukaan paeta douppaamalla tai keksimällä jotain tekemistä jolla saa ajatukset pois tästä kaikesta.
Suurinosa ihmisistä koittaa paeta tuota samaa tunnetta, vaikka eivät sitä tiedostaisikaan, materia, uskonnot, kultit, huumeet, alkoholi...

Tästä samasta syystä uskon että UFO-ilmiö on niin suuri tabu. Ihmiskunta ei tiedä paikkaansa tässä maailmassa, sitä minkä takia me täällä ollaan ja kun katsoo miten me kohdellaan eläinmaailmaa resurssina, orjina joita voidaan hyväksikäyttää mitä julmimmalla tavalla. Ton takia ihmisillä on tiedostamaton pelko siitä, että mitä jos me ollaan näille vierailijoille jollain tasolla samaa kuin mitä lehmät ja hampurilaiset on meille. Ei suostuta katsomaan tätä rationaalisesti vaan naureskellaan asialle jotta ne omat pelot ei tule esiin.

Meni vähän offariksi, mutta oli pakko mainita tuo ufo seikka tähän, koska se osittain liittyy kaikkeen.

Kärsimys on siis omasta näkökulmasta halu tarttua johonkin mikä poistaa tuon hämmennyksen ja pelon tunteen(materia, uskonto, huumeet, seksi,whatever), mutta joka ei kuitenkaan ole kokonaan tyydyttävä vaan nälkä kasvaa syödessä ja tuo selvittämätön pelon ja hämmennyksen lähde kasvaa kun sitä koitetaan paeta ja tästä seuraa kärsimyksen oravanpyörä.

Mistä lääke tähän hämmennykseen? Ehkä vähän kyynisesti täytyy todeta, että ainut lääke taitaa olla se, että hylkää toivon. Tiedostaa sen että mitään lääkettä ei ole olemassa. Tiedostaa että me kaikki kuollaan eikä sille ole tehtävissä mitään. Moni pelkää kuoleman olevan kaikista pahoista pahin, siitä en tiedä, mutta sen tiedän että aika tekee ihmeitä. Ehkä ikuisuuden pyörteissä me sopeudutaan ja lopulta pahasta tulee meille paradoksaalisesti uusi hyvä...

[tRip]

Mistä lääke tähän hämmennykseen? Ehkä vähän kyynisesti täytyy todeta, että ainut lääke taitaa olla se, että hylkää toivon.

Älä toivoo hylkää, lähe luontoon. :9

Tosin, mikäpä minä olen sanomaan toiselle mikä on hyvä, toiselle parempi, toiselle paskempi.

Mut ihan tutkitusti.. Ihmisen vieraantuminen luonnosta on suurin tragedia koko ihmiskunnassa. Näin mä itse asian koen.

Oon omassa elämässäni kärsinyt jo tarpeeksi. Eikä siinäkään vielä tarpeeksi, luultavasti se on tän elämisen haaste.

Stadin mä tiedän olevan hidas itsemurha.. Mitähelvettiii tääl neljänseinän sisällä muka vois tapahtuu? Ei tää o elämää lojuu päivästä toiseen, turhautumista pakoillen, päihteillä itseään mukiloiden. Mut itse oon elämäntapani valinnut. - En tosin koe et oisin tietoisesti valinnut olevani nisti, narkki, addikti, mikälie.. Nistiks mä itteeni haukun, enkä pahalla, kun sympatialla, ja yrityksellä ymmärtää, et se nyt vaan on osa mua ja mun sopeumaa tähän paskaan maailmaan.

Mä oon pikkuhiljaa alkanut lämmetä taas ajatukselle, et uskoisin taas ihmiseen.

Juice Leskisen sanoin: "ja kaikki paitsi elämä on turhaa // aina oikein uskoa ei jaksa ihmiseen, kun ihmiskunta tekee itsemurhaa"

Must se on kaikessa yksinkertaisuudessa niinkin yksinkertaista. Mä kärsin siitä et muut ihmiset kärsii. Moni tyytyy omaan masentuneisuuteensa. Sit ne on tympääntyneitä elämään, eikä jaksa muuttaa asioi.. Ymmärrän hyvin sen. Jaksamispulma on varmasti hyvin monella jokapäiväinen kamppailu.

Mut usko hyvään. Mä alan ymmärtää sitä et tulee uskoon. Jossainvaiheessa ainoo mielenrauha on enää syvä luottamus siihen et kaikki hyvin käy. Koska elämä on aika ainutlaatunen mahdollisuus. EI sitä hukkaan kannata heivaa. Vaikka sit eläis ikänsä nistinä, kuhan kuuntelee ja uskoo itteä.

Emmä tiiä..

Paljon tajusin kun lojuin viikkokausia,
tein kuolemaa, kirosin paskaa elämää&vannoin kostoa bentso-&ties mis reflois himas, tahdoin vaan kuolla pois, sinnitellä hengis-.
-Tahdoin olla jotain. Tahdoin olla hyödyks.-
..mut ei vaan ollut voimia jaksaa nousta päivään fukin hilpeään.
En löytänyt mitään tarkotusta elämälleni.. Kadotin haluni elää.

Eikä kukaan mua kaivannut moneenmoneen viikkoon.. Lopulta sekin oli tosi vapauttavaa tajuta: : Läheiset ei ookaan enää musta huolissan, hitto miten upee tunne. Miten vapauttavaa, kun musta ei olla enää huolissaan.

**

Mut se päivä ku yhtäkkiä huomas.. et hitto, toivo! toivo oli taas läsnä elämässä. Mä aloin taas uskoa, et ehkä tälläkin kokemuksella oli pyhä tarkoitus. Se muutti mua. Kaikkea mussa.

Aloin antaa arvoa aivan pienimmillekin ilon vivahteille. Tahdoin vaan alkaa jakaa.. et jaksaa. Tahdoin vaan jakaa sitä mitä mul on annettavaa- Ei mitään materiaa, se johtaa vaan harhaan . Materia saa vaan haluamaan. Mut henkinen voima saa tahtomaan.. Jakaaa-.. Antaa. Koska kun jotain itsestään antaa, saa samaa myös takasin. Universaali lainalaisuus.

Löysin ainakin jonkun paikkani maailmassa.

Sanoo semiöinen taiteilija.

Jos kerta kaikki on lopulta vaan energiaa, joka muuttaa vaan muotoaan. Ni.. hitto.. Sillonhan.. Mun jokaisella ajatuksella, tunteella ja teolla on jotain merkitystä, koska se on energiaa. Se vaan et ketä sit uskaltaa noille viboille herkistyä.. Se tekee haavoittuvaks, mut samalla myös äärimmäisen rikkaaks. Elämän.

Ja mitä ufoihin tulee.. Mun on vaikee olla mieltä. Käsitteenäkin se on vähintään kyseenalainen. Joku mystinen lentävä objekti.
Mä oon aivan vakuuttunu et ihmiskunta on yks luomakunnan typerimmistä otuksista, samalla kumminkin meissä on jotain jumalaista.. Meillä on tietoisuus tajuta tätä maailmankaikkeutta ja sen rakenteita, lainalaisuuksia ja mystisyyksiä. Ihminen on ratkaisematon paradoksi siinä, et meillä on viisaus olla onnellisia. Mut joteki sit ollaan niin saatanan kyvyttömiä, ja valjastetaan kaikki voima ja energia tuhoamiseen.
Toki sit on hipit ja sellaset. Siks todellakin, hipitrautaa.

Mä en usko yliluonnolliseen. Uskon luonnolliseen.
Ja onhan se nyt ihan luonnollista et ihminen ei voi olla tässä maailmankaikkeudessa ainut energia jolla on tietoisuus.
Meissä se on vaan aineellistunu tähän ruumiiseen, kehoon. Ehkä viisaimpia otuksia ovat ne, tai he, ketä elää vaan tuolla energialeveleillä, rakkaudellisessa voimassa. Se on mikä pitää maailmankaikkeutta kasassa. Et ollaan yhdessä, ja tehdään yhteistyötä. Niinkun atomit ja planeetat. Kaikki pyörii keskinäisiä ratoja, ja kaikella kumppaninsa.

Täällä suomessa me vaan jumiudutaan helposti neljän seinän luuppeihin, ja ihmetellään miks elämä on paskaa ja ankeaa.

Koska herranJUMALA.. Luonnosta me ollaan lähtösin - ja betonibunkkereihin ja yksinäisyyteen kasvettu. Kasvikin tarvii valoa ja ravinteita maasta. Meillä se on lattia ja ehkä pari mattoa. Ruutu jota me möllötetään ja ollaan muka vitun sosiaalisia. Todellisuudessa surullisen yksinäisiä.

Ja sit ollaan onnettomia ja kirotaan ku paska on kireetä tai löysää.

EI meitä vaan yksinkertasesti o luotu elämään näin.

Alkanu kans nakertuun usko siihen, et oltais muka vapaita, tai ois joku oma tahto. Miks me eletään paskassa, ku voitas elää luonnossa, ja onnellisena ainakin olemassaolosta.

Kumminkin ihminen on niin sosiaalinen eläin, et meillä yksinään ei vaan o voimaa muuttaa asioita. Sen pitää tapahtua yhteisön mittakaavassa.

Mitä se muka auttais et muuttasin lappiin ja erakoitusin? Ongelma on siinä et miten mä saan luotua sinne elinpiirin, et oisin kuin kotona. En mä ole erakko.. Ehkä sosiaalinen erakko joo.

"Onni on todellista vain jaettuna" -joku (leffasta In To The Wild - yks suosikki leffoja)

**--**

Juice Leskinen - & Mikko Alatalo - Viidestoista yö (Klassikoiden ilta)

Juice Leskinen - Luonas kai olla saan - Saimaa-ilmiö

**--**

"You know what the scariest thing is? To not know your place in this world. To not know why you're here... That's... That's just an awful feeling."

Tuo on niin totta...

¤¤¤

Emmä itseeni varten täällä elä.. Vaikka minä-keskeisyydessä haahuilenkin päämäärättömänä.

Siihen paan kaiken toivoni..

Et joku kekkaa mitä must voi ammentaa. .mä oon mitä vaan, kuhan itsetuhoon ei tarvis vaipuu.

Jaa, et mitä mulla on annettavaa.. .

jaa-a.

Kakkaa.

Sköndäst tullu läjä, jota pitää vaan tarpeeks tonkii. .Niinhän ne sitti-sontiaisetkin pyörittää palleroi.