Tästä kokemuksesta on aikaa nyt noin viikko, joten aika hyvässä muistissa tää on, muistan aika elävästi koko tän kokemuksen, joka oli kieltämättä ei siis tosiaankaan vahvin tai syvin mutta tavallaan positiivisin mun tähänastisista tripeistä. Mun mielestä tän voi tripiksi laskee vaikka vaikuttavina aineina olikin "vain" dxm ja vahva kukka. Suurin osa on ollu matkoista aijemmin tosi huonoja (vaikkakin opettavia ja ei siinä mielessä niin huonoja), mut tää on jotenki jääny nyt pyörii hyvänä kokemuksena mieleen ja tästä lähtee nyt tarina ulos. En tiiä miks. Uloskirjoituksen tarve?
Pyrin kirjottaan tän just sellasena kun sen koin mahdollisimman totuuden mukaisesti ja koitan eläytyä tuohon tilaan nyt savuissa ja antaa vaan sormien sen enempää ajattelematta kirjoittaa. Täst lähtee:
Kävelen yksin koleassa syysillassa, ainoa valo tulee keltaisena hohkavista katulampuista. Olen tulossa juuri kaverin luota. Olin polttanut siellä älystä kukkaa kahdestaan kaverini kanssa ja huomannut vasta kotimatkalla kuinka hyvin se todella toimi. Olin matkalla jäänyt haltijoissani tuijottamaan näyte-ikkunoita ja mainoksia, joista tuntui löytyvän monenmoisia piiloviestejä. Samalla huomasin, kuinka kehossani muodostuu erilaisia väreitä joka askelella, jotka läpäisevät koko kehoni. Kun kävelin eteenpäin, kaikki liikkui tavallaan nykimällä. Mikään ei tapahtunut normaalisti, vaan aivan kaikki liikkui jotenkin viiveellä tai nykimällä. Olin syvällä mieleni sisällä ja olin yhtä hymyä. Sanoin kuvaamaton rentous ja onnellisuus valtasi koko mieleni. Tämä oli se tunne, se harvinainen tunne joka iski tällä kertaa pitkästä aikaa,kuin eka bongihitit aikoinaan. En ollut tuntenut tuota pilven tuomaa ihmeellistä erilaista sumeaa rentoa oloa pitkään aikaan. Minulla oli parempi ja onnellisempi olla, kuin koskaan. Tuntui että viimeaikoina,toleranssin noustessa, oli heti polttamisen jälkeen saanut vain muiston siitä, miltä pilvi-maailman todella mystisen outo olo tuntui alussa. Nyt vahvan kukan pärähtäminen yllätti positiivisesti. Kolahti ja pahasti. Olin kuin leijuisin jossain pehmeässä keveydessä ja päähäni puski mitä oudoimpia ja vääristyneempiä ajatuksia mitkä vain naurattivat. Saatoin naureskellakin yksinäni omille jutuilleni. Olin valheellisessa onnellisuuden tuneessa, mikä olikin sillä hetkellä parasta mitä tiesin. Parasta mitä voi tuntea. Ainakin siltä juuri sillä hetkellä tuntui, vaikka oikeastihan kävelin yksinäni pimeässä ja kylmässä syysillassa tietämättä edes minne olin menossa, silti helvetin tyytyväisenä.
Hymyilin itsekseni, kuten perus dänkeissä aina hymyilee ja kävelin hitaasti eteenpäin. En ollut huolissani mistään. Sitä tunnetta, on mahdoton kuvata sellaiselle, joka ei ole koskaan poltanut kannabista. Huomaamattani olin jo sankaripuiston puolivälissä menossa.
Äkkiä aika lähes seisahtuu, kaikki tapahtuu kuin hidastetussa elokuvassa. Kaikki oli ”ihan slow motion”. Pimeydestä juoksee hahmo kohti minua. Käännyn poispäin ja otan nopeasti jalat alleni. Hidastus loppuu siihen paikkaan ja kaikki alkaakin tapahtua normaalinopeutta nopeammin. Liian nopeasti. Mystinen pimeydestä tullut hahmo perässäni juoksen kohti turvallista vakiospottia. Juuri sitä tiettyä puiston laidassa olevaa penkkiä kohti. Nyt muistankin, sinnehän minun piti mennäkin. Sinnehän minä automaattisesti olin menossakin. Minunhan piti hakea vain savut keskustasta ja jätkien kanssa tavata puistossa. Olin kuitenkin sen verta pajoissa ja ajatuksiini uppoutunut, että en todellakaan muistanut vasta, kun penkin nähdessäni, että sinnehän tässä menossa oltiinkiin. Huomaan tutut kaverit jo odottelevankin siellä.
Hiisattiin vielä lisää ja dexmiä oli säästetty myös minulle ja siitä nyt ei paljoa huvittanut kieltäytyä, lisää efektejä tälle illalle. Ties kuin syvälle tässä mennään kun kukkakin näin kovasti potkii. Siinä puistossa venailtiin kyytiä et lähetää takas Kajaania kohti ja nautittii loputkin pajat ja dexmit mitä oli jäljellä. Tästä en kyllä kauheasti enempää muista. Käsittääkseni joku puoli tuntia siinä venlailtiin ja keskustelut oli jotain ihan vitun siistin diippiä mistä puhuttiin. Jotain siitä miten ihmismieli luo jokaiselle eri huumeelle mitä se ottaa ja minkä olon kokee tavallaan eri muistin ja sit se vaihtelee niiden välillä aina vaihtaessaan kuosia ja jatkaa aina "edellistä tarinaa" eteenpäin siirtyessään kuosista toiseen. Jännää settii tuli, harmi etten tästä enempää muista.
Diippailut jäi vähän kesken kun auto tuli kulmille ja hypittiin kyytiin.
Lähtö sieltä meni jossain aika syvissä keloissa omiin ajatuksiin uponneena. Alko potkia sit ihan kunnolla kun ei yhtää tajua mitä touhuaa ja on ihan sfääreissä omassa maailmassa todellisuudesta juuri hajuakaan. Sen tiedostan että istun autossa. Auto liikkuu oikeasti jotain 100km/h. Tuntuu kuin olisin avaruusaluksessa. Istun takapenkillä ja katson ikkunasta ulos. Viimeiseksi jääneen Lahden reissun haikeus on valtava, kun katson ulos. Tiesin jo, että paluuta ei enää ole, koska olin jo valinnut uuden elämänsuunnan, seurustelun, parisuhteeseen sitoutumisen, huumeiden jättämisen ja velkojen maksamisen. Tavoitteet elämälle olivat aivan toiset pahojen trippien ja kymmenien tuhansien velkojen jälkeen. Matkat olivat kertoneet minulle kuinka toimia, mitä on tehty väärin ja olin trippien avulla päässyt opiaateistakin eroon.
Kaupungin eri yritysten mainosvalot vilisevät silmissä, vaikka ollaan jo vitostiellä menossa Kajaania kohti eikä mainosvaloja ole näkynyt pitkään aikaan. Olen niin syvässä pilvessä, etten osaa yhtään hahmottaa mikä päivä on, paljonko kello on, saatika minne ollaan menossa. Tämän pajari-olon lisäksi alkaa potkia lopulta jo pitkän odottelun jälkeen selvästi myös DXM mitä tuli lähtiessä aika urakalla juotua. Pajan ja dexmin kombo on aika mukava koska paja buustaa dexmin psykedeelisiä efektejä ja dexmi pajan efektejä. Kumpaakin väitetään miedoksi, mutta meikän mielestä kumpikaan ei oo millään tavalla mietoja, ainakaan mun psyykelle mikä tunnetusti heikko on. Siistejä jopa ihan rehellisiä matkoja tällä kombolla saa.
Kontrolli lähti jo puoli tuntia sitten. Syvennyn miettimään miltä kombo tuntuu, mutta huomaan samalla ajattelevani kuutta muutakin eri asiaa ja vieäpä yhtä aikaa, jopa ymmärtäen jokaisen erikseen eri tasolla ja samanaikasesti. Siistiä, tajunta laajenee. Sen täytyy laajeta. Auton moottorista kuuluva hurina ja tienpinnasta kuuluva kohina alkaa kuulostaa musiikilta. Kuulen sen todella rytmikkäänä, samalla tuijotan ikkunasta näkyviä mainosvaloja. Mainosvalot välkkyvät musiikin tahdissa. Unohdun katselemaan ohi vilkkuvia valoja, jotka osoittautuvat pelkiksi valopylväiksi. Tajuan, että musiikkia ei oikeasti kuulu kuin radiosta ja sekin mitä sieltä kuuluu, on aivan jotain muuta mitä luulin kuulevani. Huomaan koko ajan havahtuvani jostakin itse luomastani maailmasta hetkellisesti oikeaan maailmaan, mikä kuitenkin on aivan yhtä typerän järjetöntä kuin kuvitelmani. Pompin kahden maailman välillä, toisinaan olen avaruusaluksessa ja ohitse vilisee tähtiä ja galaxeja jossain linnunradan laidalla. Toisinaan istun autossa ja katselen ohi ajavia autoja ja valotolppia. Galaximaailmaan on kivempi upota, joten uppoan takaisin sinne. Sinne kantautuu musiikki, siellä voi olla huolettomampi. En taaskaan voi todistaa itselleni kumpi on totta ja kumpi ei, tällä kertaa olo on niin välinpitämätön, että nautin vain olostani kun voin luoda itseni kokemaan jotain, mitä en normaalisti koe. Siistiä että tämä maailmojen välillä vaihteleminen ei kriippaa. Jokin opitusta poikkeava ei kriippaa, ei sitten yhtään. Kaikki on vaan siistiä ja täydellistä.
Ei kriippaa sittenkin.... Lakkaakohan tän vaikutus sittenkään? Epäilyttää. Kyllä se tästä. Mutta entä jos mä jäänkin tähän tilaan missä en osaa maadottua hetkeen? ENTÄ JOS MÄ TIPUNKIN OMAN MIELENI SISÄLLE JA JÄÄN SINNE? Mitä jos käy niinku hapois viimeks ja alan luuppaamaan huomaamatta ja nää randomit täs autossa luulee mua ihan vitun sekopääksi. Ei ei ei, ei näin. Nyt ihan rauhassa. Ei niin käy. Ei sitä pidä ajatella. Ei pidä luoda itselleen paniikkia alkavaksi. Nyt hallintaa vähän. Nautitaanhan nyt. Ei saa alkaa kriippailee. Mieli vaan itselleen paljastaa itseään.
Itse itselleni? Minä minulle? No mutta kuka vittu mä oon? Kuka minä olen? KUKA MINÄ OLEN? Mitä siis minä tässä itse itseni kanssa keskustelen ja itse itseäni rauhoittelen ja siis mitää? Miten mä nyt oon niinku viimesest 20 vuotta (eli ikuisuuden) keskutellut itseni kanssa luoden itselleni tunnetiloja korkeammasta tietoisuudesta?
Hapoissa koettu Ykseys muistuu mieleen. Saan tästä fläsärin ja uppoudun siihen. Tunnen koko kehoni läpi kulkevan mukavia lämpöaaltoja, ne kuuluvat kaikkeen, Kaikkeen. Kaikkeuteen kuulun ja samalla Kaikki kuuluu minuun. Olen yksilönä osa tätä kaikkea kauneutta ja kaikki tämä on minua osa ja symbioosi on niin vitun täydellinen että melkein herkistää. Lämpöaaltojen täytyy tulla äänistä, jotka muodostavat täydellisen harmoonisen resonanssin. Resonanssi muodostaa mielettömän kauniin valon ja valon sisällä jossain säikeessä on minun mieli. Mieli oli aikaisemmin pelokas, mutta nyt taas tämän totuuden muistaessaan rauhallinen. Mieli näkee symboolin joka vain sykkii ja harmoniassa kaiken kanssa on. On. Muuta sanaa ei olekaan olemassa kuin "olla olemassa". Kaikki vain ON. Muuta ei tarvitse sanoa. Autossa olevat ihmiset vain heittelevät kapuloita keskenään ja puhuvat jostain aivan turhasta. Aivan turhasta pinnallisesta silmät sokeana tajuamatta kuinka kaunista kaikki on.. Ei tarvitsisi sanoa mitään muuta kuin "on". Kaikki viittaa olemiseen ja sitä samaa totuutta joka lauseessa toistetaan, mutta miksi? Miksi te luuppatte ja jankutatte silmät kiinni samaa asiaa mutta eri tavalla? Kaikki vain "ON"! Sanokaa se ja olkaa sen jälkeen hiljaa. Hymyilen muiden tyhmyydelle ja nautin olostani. Samalla haluaisin jakaa tämän viisauden muillekin mutta en sitä tee. En puutu taas muiden elämään.
Turhauttaa taas muiden ajattelemattomuus. Mietin kuinka pysähtyneitä ajattelultaan monet ovat. Toisaalta mietin kuinka itsekin olen ollut. Toisaalta välillä olen selvinpäin juuri samanlainen. Kumma juttu. Voiko totuutta silti unohtaa? Johtuuko fläsärit just siitä et se totuus on niin suuri että se on vaan pakko heittää sun eteen vaikka oisit tilassa missä et voi sitä käsittää koska oot kerran kokenu sen ja huomaamatta sitä kelaat? Tätä todellisuutta luomaan kuvatut sanat ei pelkissä serotoniin/dopamiineissä riitä kuvaamaan miten kaunista on tuo SUURI TOTUUS ja harmonia kaiken tämän keskellä. Kaikki on niin kaunista. Näkee jokaisen molekyylin ja ne kaikki ovat tasapainossa ja minä niiden kanssa. Toi perus hapon yks on kaikki ja kaikki on yhtä-juttu nyt aina iskee joka matkalla onneks jossain vaiheessa muistoista ja sen kun kokee, niin siinä jää kriippailut. Se onkin yksi harvoista asioista missä ei ole mitään pelottavaa. Ajatukset palautuvat ykseydestä ja sen kauneudesta nykyhetkeen. Tämän tiedon jäädessä kyllä olemaan tajuntaan, mutta vähän taemmalle.
Samalla huomaan että olen koko ajan jumittanut ikkunasta ulos ja edessä on tulossa vastaan kyltti jossa lukee: "KAJAANI 40KM". Siis mitääh? Vasta oli niinku 500km matkaa ja tässä ku meikä on ajatellu pari lyhyttä kelaa nii ollaa jo täällä? Tää on just taas tää "koodi ajalle" - juttu. Kun se on niin siistiä rikkoo koodi ajalle. Jujukin laulaa "420 on koodi ajalle, usko pois tää on pelkkä oodi pajalle". Niin juuri näin sä voit huijata aikaa, rikkoo sen. Totaalisesti rikkoo sen omalla ajatusenergialla. Katson kelloa. 4:20. Se on tosiaan. KOODI VITUN AJALLE! Lievästi kuumottavaa mutta siistiä. Tämä alkaa olla taas se tuttu ”pilviolo”. Ajatuslento on aivan jotain kummallista ja vääristynyttä normaaliin verrattuna, muttei enää niin diippiä diippailua kun hetki sitten.
Hauskinta tässä olossa onkin se, ettei voi edes yrittämällä muista miltä tuntuu ”normaali-olo”. Pystyn ajattelemaan ainakin kuutta eri asiaa yhtä aikaa edelleen ja huomaan alitajunnan puskevan mitä oudoimpia ajatuskuvia pintaan jostakin syvältä lapsuudesta tai jostakin. Nämä kuvat eivät kuitenkaan sekoitu näkemäni kanssa ja osaan erottaa ne ajatuksisksi. Osaan nyt jo kuitenkin myös erottaa mikä on oikeasti totta ja mikä ei, vaikkakin hetkellisesti vaivunkin jonnekkin pilvimaailman äärettömyyksiin. Huomaan tässä ja muistankin, että kyllä sen aijemmin koetun pahan matkan aiheuttaja oli varmasti aivan joku muu kuin THC. Tätä ei olisi pitänyt ajatella, sillä nyt iski kuumotus. Tuo paha trippi tuli mieleeni ja pilvessä kaikkien niin negatiivisten kuin positiivistenkin tunteiden lataus on normaalia suurempi moninkerroin, koen tuon muiston nyt todella ahdistavana.
Se mukava pilvi ja dxm nousut kestikin sitten ehkä tunnin ja nyt ahdistaa. Voihan vittu, ajattelen. Ja samalla ajattelen vanhaa trippiä,nykyhetkeä,keskustelen itseni kanssa ajatuksissa ja samaan aikaan vielä naureskelen vieressäni istuvan kaverin kanssa jollekin aivan typerälle asialle. Sitten havahdun taas.
”Mistä helvetistä me ollaan puhuttu koko matka?” kysyn hämmentyneenä kun huomaan että olen puhunut koko ajan jostakin, mutta hoksaan sen vasta nyt tajuamatta yhtään mitä ollaan höpisty.
”Vittu jätkä, miks sä aina oot noin vitun pihalla?” vastaa kaveri.
”No en tiiä, vittu että kolisee taas” saan sanottua ja vaikenen.
Jäätää. Jumittaa. Lagittaa. Lyö tyhjää. Slow motion. Kaikki tajuu tän tunteen jotka on poltellu joskus. Tuntuu kuin aikaa olisi mennyt maksimissaan viisi minuuttia kun lähdettiin Lahdesta ja nyt ollaan jo ”TERVETULOA KAJAANIIN” mainostaulun kohdalla. No mitä vittua? Näin se taas yksi automatka vierähti pajareissa ja dexmeissä ihan hetkessä ja mitä lie tuli ajateltua koko matka. Katson puhelinta. Tyttöystäväni kysyy minua juomaan, luultavasti jotain mielessään. Suhteessa oli menossa vähän etäisempi jakso. Kuumotti vieläkin niin paljon ja olo oli mitä hirvein ja silmät kuin särki-kalalla, että päädyin vastaamaan lyhyesti: ”sori mutta nyt on pakko mennä nukkumaan kaverin luo suoraan, tuun huomenna kotiin?
”. Tyttöystäväni vastasi vain että ”okei, niinkai sitten 
”. Hieman jäi huono omatunto tuosta ja mietin, että olisi tämän ajan voinut käyttää paremminkin. Auto kaartoikin Mäntypuronkadun pihaan, kävelin ylös kämpille, ja menin suoraan nukkumaan.
Mietin vielä nukkumaan mennessäni, että tämähän oli itse asiassa matka, jonka sisässä oli matka ja senkin sisässä matka jonka sisässä matka ja senkin sisässä matka jonka sisässä matkaan matkalla matkassa mielen sisällä.................. jne jne... ja vielä iski tuosta visuaalitkin päälle mihin sitten nukahdin.
Yllätyin todella miten tällä meidoksi luulemallani combolla sai näinkin vahvat kokemukset. Huh.. Merkki siitä ettei psyyke oo nyt ihan vahvimmillaan jos kukkakin jo kolahtaa näin + DXM? Kumpi lie potki enemmän, mutta enemmän kolisi mitä olisin koskaan uskonut moisilla päihteillä saavani. Taisin aliarvioida kukan ja dexmin mahdin sekä yliarvioida oman psyykeen. Opetti ainakin sen.
Se tunne kun omat ajatukset ja oma hölmöys vetää sua turpaan
Tämmöstä settiä tällä kertaa.
Toivottavasti oli ihan järkevää settiä. Siinä mielessä kun se järkevää voi olla näissä mielentiloissa ja oloissa mitkä päällä on...
Pakko oli vaan saada ulos tämäkin. Näitä stooreja sit riittää lisääkin!
Palautetta otan vastaan olipa se mitä tahansa!
-lp
