Kolmas trippi oli edessä ja jännitin trippiä erityisen paljon, koska edellinen kerta meni vähän huonommin. Se tapahtui viisi päivää ennen kolmatta trippiä. Myös selvinpäin tuntui vielä hieman hassulta edellisen tripin jäljiltä, mikä lisäsi kuumotuksia. Jännityksen vuoksi jätin annostuksen hieman pienemmäksi kuin 1 lappu. Noin 3/4 osaa lapusta. Lappujen tarkkaa vahvuutta en tiedä, mutta jokainen ketä on kyseisiä lappuja kokeillut, ovat sanoneet että ei ikinä ole suomessa näin vahvoja tullut vastaan. Itse luulisin kuitenkin että ne ovat noin 200ug vahvoja kuitenkin vain.
Kello oli 4 aamulla, ja olin jo valmiiksi unirytmistäni jäljessä yli 6 tuntia tänä perjantaina. Laitettiin kaverin kanssa laput suuhun kuitenkin. Tällä kertaa tuntui siltä, että jo parin minuutin päästä alkoi nousemaan, värit kirkastuivat, pieniä visuaaleja. Yleensä siinä kestää noin tunti ennenkun vaikutuksia huomaa, tämän takia pelästyin hieman, mutta rauhoittelin itseni koska tiesin ettei paluuta ole. Ei rauhoittavia eikä mitään, eli trippi oli koettava loppuun, kävi mitä kävi. Mieliala nousi kuitenkin nopeasti siinä nousuissa, olosta tuli euforinen, ja noin tunti lapun oton jälkeen ei pystynyt olemaan paikallaan. Olo oli niin energinen, että pakko liikkua. No, siinä pienessä kämpässä kun olimme, ja niin kova liikkumisen tarve, sanoin kaverille että: "hei, mennään metsään, oikeasti kokemaan tätä"
Siinä lähtiessä aloin looppaamaan vähän, vai miksi sitä voi kutsua. Elikkä ensin puen takin päälle ja olen menossa ulos. Sitten tajuan että tarvitsen röökiä, joten haen röökit, mutta huomaan että paperini ovat loppuneet. Sitten otan kuulokkeet ja menen taas ulos, mutta tajusin taas että tarvitsen röökiä... Haen jälleen röökit ja huomaan ettei ole papereita, ja matkaan ulos. Tämä tapahtui ties miten monta kertaa, kunnes kaveri sanoi mitä tapahtui
Pienen sähläilyn jälkeen ulkona oltiinkin, ulkona oli aika pimeää vielä. Katuvaloissa kuitenkin näki kävellä hyvin, noh.. sitten päädyimme sinne metsäpolun alulle, mihin olimme lähteneetkin suuntaamaan. Molemmilla oli kuulokkeet korvilla, ja halusimme vähän kokea "omaa aikaa", joten kaveri päätti lähteä eri suuntaan kävelemään. Harhoja alkoi näkymään joka puolella, varjot liikkuivat, paikka näytti todella pelottavalta, tajusin ettei ollut hyvä idea lähteä metsään yöllä pimeässä. Upposin täysin ajatuksiini.
Sitten havahduin ajatuksistani.... "hetkonen, kävelinkö juuri puoli tuntia? tunnin?" Käännyin ympäri, kaveriani ei näy missään, joten päättelin että olin harhaillut aika pitkälle metsään. Pelästyin aika paljon, sillä aika mitä kävelin tuntui oikeasti pitkältä kun sitä alkoi miettimään. Ajattelin, että en selviä metsästä pois ennenkuin trippi on loppunut, johon menee vielä kauan, sillä otimme laput vasta pari tuntia sitten. Oli kylmä ilma, ja metsässä oli pimeä vieläkin... Käännyin ympäri, ja kävelin takaisin päin muutaman askeleen... Helpotus, siellähän se kaveri olikin, vain noin kymmenen metrin päässä. Aikaa kului todellisuudessa vain kenties puoli minuuttia? Noh, kaveri sanoi että alkaa harhailemaan kyllä nyt niin paljon, että parempi mennä takaisin kotiin. Olin täysin samaa mieltä.
Lähdimme kotiin päin kävelemään. Siinä kotimatkalla piti pari juoksuspurttia ottaa ja liukua jäällä, ihan hienoa oli
No, tulimme takaisin kämpille, jossa näkö tuntui tasoittuvan. Näin kaiken normaalisti, ihan täysin normaalisti, mikä tuntui omituiselta. Minulla oli kuitenkin ihan ihmeellinen olo, ihankun mieli olisi tippunut syvälle jonnekkin. Näin asiat normaalisti, pystyin tekemään asiat normaalisti, käänsinkin siinä ihan taidokkaasti tupakan, ja kävin polttamassa. Tässä ajassa kerkesin suurennella taas asioita mielessäni, hahmotuskykyni moniin asioihin oli kadonnut. En ymmärtänyt miten pystyn käymään koulua, miten pitkä koulumatkani on, mikä on normaali olotila, jne... Sekoitin tripin ja normaalin olotilan, luulin että olin elänyt koko elämäni tripillä, enkä ymmärtänyt miten voi olla selvinpäin enään. Tiesin kyllä, että trippi loppuu ajallaan, mutta en vain hahmottanut yksinkertaisesti mitään järkevästi, mitä aloin miettimään, ja mieli tuntui tippuvan vaan syvemmälle kuiluun. Aloin pelkäämään tätä tunnetta. Tuntui siltä että sekoan, nyt vaan ei pää pysy kasassa, ja mieli tippuu vain syvemmälle ja syvemmälle kuiluun. Taistelin sekoamista vastaa, ja koitin skarpata. Koitin pitää pääni kasassa, hahmottaa asiat jne... se vaan ei onnistunut. Ei auttanut vaikka teki mitä, vaikka olisi miten päin, vaikka pistäisi silmät kiinni, tämä tunne seurasi perässä. Tässä vaiheessa luulin etten pääse tätä tunnetta pakoon millään, pitkän taistelun jälkeen luovutin. Menin sängylle makaamaan, ja ajattelin että nyt sitten seotaan, en voi asialle mitään. Päästin irti... Tässä vaiheessa maailma alkoi taas muuttua, ja aloin nähdä visuaaleja. Kaverini pää muuttui aina joksikin hirviömäiseksi kun sitä tuijotteli, mikä ei ollut pelottavaa lainkaan. Enemmänkin helpottavaa. Mieli sai muuta tekemistä kuin miettiä sekoamista. Siinä sitten hetken ajan kuluttua kaverini halusi mennä nukkumaan, en tajunnut miten hän pystyi nukkumaan, kun trippi oli vieläkin päällä. No, itse aloin miettimään asioita, ja musiikki kuulosti erittäin hyvältä, se tuntui menevän pään sisään, kuulin jokaisen instrumentin erillisinä tarinoina.
Aloin sitten kaverini nukkuessa miettimään mitä tapahtui aiemmin, kun luulin sekoavani. Tajusin tapahtuman täydellisesti, olin itse luonut ajatuksellani koko olotilan ja pelon, pitäs vaan hyväksyä mitä tapahtuu, eikä taistella kokemusta vastaan. Kaiken pahan takana olet sinä itse. Tuo lause jotenkin kolahti tuohon kohtaan. Eihän siinä muuta pelottavaa ole kuin pelko itse. Tajusin, kuinka pelko on ihmisen luoma tunne, ja siitä voi päästää irti. Tuolla tripillä mietin hirveästi asioita loppupäässä, ja tuntui että opin nauttimaan elämästä enemmän. Tajusin kuinka ympäristömme on juuri sellainen millaiseksi me sen päähämme luomme. Aiemmin olin hirveästi valittanut Suomen kylmistä ja kurjista ilmoista jne...miten ankea paikka Suomi on, ja kaikkea muuta sen tapaista. Kuitenkin tuntuu että löytää ne hyvätkin puolet paremmin nyt.
Jälkeenpäin ajatellen trippi oli erittäin opettava, enkä kadu sitä yhtään.
