sitten mdma:ta lasketa. Eipä takana ollutkaan kuin vasta seitsemän kertaa sieniä, mutta hyvin
lyhyen aikavälin sisään ja aloittelijalle mielestäni suurehkoilla annoksilla. Tuona aikana
henkinen etsintä oli kova ja vaikutti siltä, että vastauksia sain kuin sainkin niihin
suurimpiin kysymyksiini, sitä, tyydyttivätkö ne minut en osaa sanoa.
Vielä puolivuotta takaperin koin niin derealisaatiota, vainoharhoja kuin kaikenmaailman
päänsisällä pyöriskeleviä absurdeja teorioita maailmankaikkeudesta ja olemisen ja elämän
luonteesta. Olin jo mielestäni intensiivimmillä tripeilläni päässyt niin syvälle kuin vain voi
ja tiesin, että lopulta vastaus tulisi olemaan aina sama. Pelkäsin tosissani koskeakkaan enää
mihinkään vahvempaan ja leikittelin ajatuksella, että ehkä en enää koskaan kokeile mitään
mielestäni tuohon kastiin luokiteltavia substansseja. Noh... Pitkän palautumisen ja henkisen
vahvistumisen myötä koin jälleen olevani valmis, valmis vaikka vielä vähän aikaa sitten oli
vaikea edes katsoa ekstaasipäisen kaverini silmiä tuntematta flippaavani. Ja vielä millä
aineella, ayahuasca. Kovaa kehitystä, ajattelin.
Tilasin siis netin kautta harmalat n. kuukausi takaperin kun kaverini tilasi mimosa hostilista.
Kyseessä siis on ayahuasca-analogi eikä varsinainen ayahuasca. Valmistauduin tulevaan trippiin
antaumuksella jo pitkän aikaa ja pohdin vahvemmin kuin ikinä ennen, mitä oikeastaan tältä
aineelta haen. Aikomukseni ei ollut saada enään minkäänlaista ultimaattista vastausta elämään,
vaan ylipäätään ratkoa ongelmia joiden kanssa mieleni on paininut viime aikoina ja joista olen
ollut välillä niin perkeleen hajalla. Päällimmäisenä intentionani ayahuascan suhteen tulisi
olemaan kuinka olla, elää, rakastaa ja saada selvyyttä eksponentiaalisesti paisuineisiin
ajatusvääristymiin. Jonkunlaisen solmujen avautumisen tiesin olevan ennemmin tai myöhemmin
edessä koska tuntui, että en enää voisi elää jatkuvaan tahtiin näin, en enää kestäisi. Ehkä se
hetki olisi vihdoinkin käsillä.
Vaikka olin valmistautunut useamman viikon tietäen, että matka koittaisi ihan päivien, ehkä
viikon tai kahden sisällä, tuli se lopulta yllätyksellisesti. Tila jossa suorittaa rituaali oli
nyt käytettävissä kun kaverini muutti omilleen. Päivä ennen matkaa toinen kaverini jonka kanssa
olimme sopineet trippaavamme tuli tulokseen, että huomenna juodaan teet ja lähdetään
taikamaailmaan. Itselleni se tuli vähän liian nopeasti, mutta ajattelin, että en tätä
valmiimmaksi voi enää tulla, antaa siis mennä vaan.
Heräsin aikaisin aamulla vähän väsyneenä, mutta odottaen tulevaa. Lähdin tavaroineni kaverille
ja paikanpäällä kävi ilmi, että toinen kaverini ei koe sittenkään olevansa valmis. Noh, itsehän
olin varmempi kuin varma ja jo vajaa vuorokauden dieetillä joten en ollut aikeissa muuttaa
suunnitelmaa.
Pienen rauhoittumisen ja keskustelunkäynnin jälkeen aloin punnita aineksia ja valmistautua teen
keittämiseen. Kävin läpi kahden kaverini ja veljeni kanssa asioita kuinka heidän tulisi
mieluiten olla ja mahdollisesti oloani helpottaa jos siihen on tarvetta. Korostin tilan
fengshuita järjestelemällä tavaroita pois tieltä ja asettaen itselleni mahdollisia paikkoja
olemista varten. Keitin harmalat ensiksi jonka jälkeen oli mimosan vuoro, aikaa tähän meni
taukoinensa hieman vajaat kolme tuntia. Kun tunsin olevani valmis lausuin mielessäni viimeiset
intentiot ja toivoin kaiken menevän hyvin. Harmala maistui jännältä, mutta ei lainkaan pahalta,
se meni alas kurkusta nopeasti. Kymmenen minuutin odottelun jälkeen aloin kumoamaan mimosaa.
Sen maku yllätti minut entisestään... niin paljon kuullut sen pahasta mausta, mutta ei tämä
kovin kummoista lopulta ollutkaan. Kitkerähköä hiekkaa, nam!
Juomat kumottuani pulssi hakkasi jäätäviä lukemia koska olihan aikaa viime kerrasta
taikamaailmaan niin kauan. En tiennyt mitä odottaa ja jännitys tiivistyi joka hetki. En
kuitenkaan kokenut tehneeni minkäänlaista virhettä. Veljeni ja kaverini poistui kaupoille
aikalailla samalla hetkellä kun olin juomani juonut, yksi kaverini jäi vahtimaan. Juttelin
hänen kanssaan syvällisiä ja kuuntelin hänen pitämää puhetta siitä kuinka voin olla miten
huvittaa nyt tulevan tripin, hän on siinä pitämässä huolta. Kerroinkin, että kattokaa mun
perään koko ajan, pitäkää mut tässä todellisuudessa. Ensimmäiset vaikutukset alkoivat n. 15
minuutin kuluttua mimosan juomisesta. Jännitti ihan vitusti. Pilvet ja taivas ulkona parvekkeen
takana alkoivat elämään omaa elämäänsä, vaikutti todella tutulta. Niin sienimäinen fiilis,
täähän tuntuu ihan identtisesti sieniltä, kerroin havainnostani kaverille. Silmäni räpsähtivät
niin auki kuin vain voi ja ja keho rentoutui niin paljon kuin oli mahdollista tuossa
jännityksessä. Aloin fyysisesti jo voimaan hieman pahoin. Kaikki aistini voimistuivat ja alkoi
jo hieman pelottamaan, mitäköhän tuleman pitää. Yhtäkkiä kaikki muuttui ja tajuntani alkoi
levitä kaikkeudeksi, tiesin miltä se tuntuu, mutta viime kerrasta oli pitkä aika. En halua
tätä, voi vittu, mä en halua! Sanat alkoivat hajoilla yrittäessäni puhua kaverille ja sanoin,
että nyt mennään ja kovaa, että jos tätä jatkuu useamman tunnin mä en kestä mitenkään, pidä mut
kiinni todellisuudessä, mä rukoilin.
Istahdin lattialle ja katsahdin isoon punaiseen tyynyyn, huudahdin "Mitä vittua?!" kun koko
lattia alkoi hengittää ja tyynyn pinnan valtasivat tutut geometriset mandalat. Tuntui, että
koko maailmankaikkeus tiivistyi sykäyksissä muhun enemmän tai vähemmän, mutta ei liikaa jotta
pystyin tiedostamaan vielä hyvin missä mennään. Hetkeksi näin kaverini pääni sisälle, olimme
yhtä, mutta tämä ei tuntunut flipauttavalta, ei niinkuin ensimmäisinä kertoina vastaavaa
koettaessa. Koitin saadaa selvää hänen selityksistään ja itse selittää kuinka kaikki olisi
hyvin jos vain saisin tän olon pois musta, kaikki sanat ja ajatukset kuitenkin hävisivät ja oli
vaikeaa puhua. Yhtäkkiä kehoni alkoi nyökkyä, niskani ja pääni tekivät liikettä jota kukaan ei
kontrolloinut. Jos chakrajärjestelmä olisi totta ja se aktivoituisi tältä voisin sen kuvitella
tuntuvan.
Kyselin jo tiuhaan tässä vaiheessa kaveriltani, että kauanko aikaa on mennyt ja tuleeko se
oksennus ollenkaan kun sitten yhtäkkiä juoksin vessaan ja heittäydyin kiinni pönttöön. Purga
tuli syvemmältä kuin koskaan ennen ja tuntui hyvältä. En voinut keskittyä itse oksennukseen
kauheasti koska oli jo työlästä yrittää pitää pää kasassa. Kaikki vain voimistui koko ajan,
jopa negatiiviset tunteet, mutta samalla se vaikutti jollain tapaa hyvin hengelliseltä.
Kaverini tuli vessan ovelle ihmettelemään ja kysymään vointiani. Kerroin olevani hyvin syvällä
ja kysyin häneltä, että loppuuko tää ikinä? Oli vaikea uskoa, että näin on vaikka tiesin sen
olevan välttämättömyys. Tunsin kuinka mahtavaa on vain olla selvinpäin kaikista psykedeeleistä
ja elää elämää täysillä, tiesin sen olevan täysin mahdollista ja jos joskus kadotan
luottamuksen, aina voin palata näkemään toden. Silmäni olivat vetiset joten niiden läpi oli
vaikeaa nähdä, kuitenkin oli vaikea olla havaitsematta vessanreunuksilla kimaltelevaa kultaista
verkkoa ja sen kauneutta, koko pönttö tuntui olevan rakennettu kullasta ja pitävään itsessään
jotain pyhää. Kävin läpi todella paljon ajatuksia ja selvitin ongelmia. Tiesin jo kaiken. Vielä
viimeisimpiä kertoja oksentaessani pönttöön ilmestyi sinne pääkallo joka tuntui imevän minut
itseensä, tuntui kuolemalta, tuntui vähän kaikelta. Oks se tällästä kuolla vai onko se vielä
intensiivisempää, vielä nopeampaa? Se voi olla todella jännittävää, mutta en mä sitä pelkää..
näin kelasin. Oon jo käynyt kuolemanpelon läpi joten turha sitä nyt on puida, ei tää mua
hirveesti hetkauta.
Tässä vaiheessa purgautuminen alkoi olla ohi ja veljeni saapui takaisin kämpille vielä toisen
frendini jäädessä ostoksille. Kyseli mikä olo ja päällepäin näki hyvin selvästi, että oon jo
ulapalla. Aloin selvitä ja tuntui kuin saisin täysin kiinni taas todellisuudesta. Ihan
loistavaa, mä koen taas erillisyyttä! Euforia alkoi nousta hitaasti, mutta varmasti samalla kun
raahauduin hyvin väsyneenä ja riutuneena olohuoneen keskelle. Visuaalit olivat lakanneet.
Katsahdin maassa makaessani käteeni ja se näytti hyvin rumalta ja paksulta. Mut mitä vittua?
Mulla ei ole ollut itsetunto ongelmia pitkään aikaan vaikka elämä on näyttänyt takapuoltaan
monella muulla tapaa, miksi koen asioita joista olen päässyt yli? Tässä vaiheessa jo koko käden
tai ulkoisen olemukseni näkeminen rumana oli absurdi ajatus. Ajatuksia tulvi päähäni. Erilaisia
ongelmia ja järjettömiin mittasuhteisiin paisuneita ajatusketjuja purkautui ja selkeni. Näin
vastauksen kaikkiin ongelmiin ja se tuntui hyvältä. Mun ei tarvitsekkaan päivä päivältä kärsiä
keloista jotka tuntuu niin pirullisilta, että välillä tuntuu, että helpompaa vois olla ottaa
itseltään nirri pois kun kestää sitä narratiivista kakofoniaa. Mä tiesin, että vaikka en pääse
elämää karkuun niin mä kestän ikuisuuden ja kaiken, mä todellakin kestän sen kun voin vain olla
tässä ja nyt. Voin jopa nauttia TÄSTÄ todella paljon joka paikassa kuin vain annan itselleni
siihen luvan.
Tuli uusi purga, tai enemmänkin oksennusrefleksi jonka jälkeen istahdin vessan ulkopuolelle
seinää vasten. Mä tajusin olevani nyt onnellisempi kuin olen pitkään aikaan ollut, mä tiedän
kaiken ja niin tietää muutkin. Me voidaan tehdä tästä paikasta niin hyvä kuin me sallitaan.
Vittu, että mä olen onnellinen voidessani saada elää niin kuin mä haluan. Itkin ja nauroin
vuoronperään, tätä kesti varmaan viisi tai kymmenen minuuttia. Olin innoissani, onnellinen,
täynnä euforiaa ja halusin jakaa rakkautta kaikkiin. Puhuin veljeni ja kaverini kanssa elämän
pienistä ja suurista oivalluksista kun toinen kaupoille pidemmäksi aikaa jäänyt kaverini
saapui. Hän kyseli oloista ja oivalluksista ja jaoin sen hetkistä viisauttani. Kaikki tuntui
tasapainoiselta, hyvin, hyvin tasapainoiselta. Mut valtasi jumalallinen feminiinisyys, aaahhh,
on ihanaa olla nainen, mies, miesnainen, androgyyni, ihan sama, mä oon! Ihastelin kasvojani
peilistä niiden näyttäessä partaa lukuunottamatta todella naisellisilta, märät silmät ja
kostuneet ripset, voi kuinka kaunis mä oon ja kuinka kauniita muut ihmiset on. Niin viattomia
sisimmässään, ja niin lapsia, antaa sen kukkia!
Tässä vaiheessa matka alkoi olla jo ohi ja eikä sitä ollut loppujenlopult kestänytkään kuin
tunnin verran. Mä ihmettelin, että oliko se tässä ja ehkä jopa hieman petyin. Tunsin kuitenkin
saaneeni kaiken mitä lähdinkin hakemaan ja se riitti mulle. Kun akuutti heikotus ja paha olo
olivat kaikonneet koin itseni todella energiseksi ja hyvinvoivaksi. Innostuin pienistä asioista
ja nautin jälkioloista vielä koko loppuillan ja pari seuraavaa päivää matkan jälkeen. Kaikki on paljon
paremmin kuin ennen
Ikä:20
Syrian rue: 4g
Mimosa hostilis: 8g