Lauantai-ilta. Istutaan kaverin kanssa tämän kämpillä ja mietitään suunnitelmia illaksi. Ehdotan robolimuja. Ilosaarirokista on säästynyt kolme noin 170 mg:n annosta robolimua. Päätetään roboilla. Otetaan molemmat aluksi 170 mg. Noin 20 minuutin kuluttua huomaan hieman vaikutusta. Noin 30-45 min päästä otetaan puoliksi viimeinen annos, eli 85mg molemmille. Sanon kaverille leikillään, että toivottavasti meni buustien jakaminen tasan, ettei käynyt niin, että toinen sai melkein 170 mg ja toinen ei mitään.
Istun koneella ja selaan jotain netistä. Puhutaan jotain niitä näitä. Yllättäen huomaan, että olo on muuttunut. Ei tunnu enää hyvälle olla siinä tietokoneen ääressä. Sanon kaverille jotain tyyliin: "Nyt on sellanen olo, että pitää alkaa kuunnella Beherittiä."
Menen sohvalle makaamaan ja laitan Beheritin H418ov21.C -levyn soimaan kuulokkeista. Joskus alkuvuodesta, kun kuuntelin kyseisen levyn pilvessä, niin aukesi erittäin mielenkiintoisia ja hämmentäviä ajatuksia päähän kuin tyhjästä. Tai siis tulee niitä nyt paukuissa muutenkin, mutta levyä kuunnellessa oli ihan omaa luokkaansa. Suosittelen kuuntelemaan.
Laitetaan soundtrack mukaan. Niiden muutaman biisin kohdalta, joista muistan tarkemmin millaisia ajatuksia päässä liikkui biisin aikana, olen yrittänyt linkittää oikeiden kappaleiden alkuun.
http://www.youtube.com/watch?v=DOpCNVPmBVI
The Gate of Inanna
http://www.youtube.com/watch?v=HDiAbRkvwfw
Tribal Death
Musiikin kuunteleminen silmät kiinni tuotti euforisen olon. Jotain pientä visuaalimössöä liikkui jatkuvasti pimeydessä. Tuntui, että pimeys näyttää taas syvemmälle kuin normaalisti. Sanoin kaverille jotain visuaaleista. Kaveri totesi, että taisi selvitä kummalle tuli isommat buustit.
Välillä visuaalit tulivat selkeämmin esiin, kun niihin keskittyi oikein kunnolla. Tosin silloin ei kyennyt keskittymään musiikkiin niin hyvin. Päätin keskittyä enemmän musiikin kuuntelemiseen.Tuntui kuin olisin ollut jollain tapaa osa musiikkia tai soitinta. Kaikki oli taas synkronoitu musiikin mukaan. Aina kun musiikin tempo muuttui, aloin hengittämään itsestään uudessa tahdissa musiikin mukaan. Mitä kummaa? Tuntui, että musiikki ei varsinaisesti soi mistään soittimesta korvien kautta vaan suoraan aivoista pääni sisältä. Olin symbioosissa musiikin ja soittimen kanssa. Tuntui siltä kuin aivoni olisi kytketty soittimeen. Tuli mieleen se piikki joka Matrix-elokuvissa työnnetään päähän, kun kytkeydytään Matrixiin. Tältä se varmaan tuntuu. Soittimeen kytkettynä aivot lukivat musiikin suoraan levyn pinnasta ja tuottivat pään sisälle musiikki kokemuksen.
http://www.youtube.com/watch?v=Nm9teQakicM
Emotional Ecstacy
Biisissä kuuluu tuulen ja aaltojen ääniä, tai jotain sellaista. Huoneessa puhaltaa tuuletin. Tulee tunne siitä, että olisin jossain muualla. Ehkä rannalla. Euforinen ja rauhallinen olo. Mieli on tyyni. On lämmin ja hyvä olla. Muistan taas miksi pidän Dexmistä niin paljon. Musiikissa tulee vaihtelevia äänimaisemia. Olo muuttuu aina hieman musiikin mukaan, mutta koko ajan on hyvä olla.
http://www.youtube.com/watch?v=HTDsxdXGMzM
Fish
Biisi vaihtuu. Jotain rummuttavaa ääntä. En meinaa saada hengitystäni sopimaan uuteen tahtiin... Samaan aikaan ärsyttävää että huvittavaa. Tulee tunne kuin takaraivoni venyisi jonnekkin kauas avaruuteen tai minne lie. Joku kävelee portaita alas pääni sisällä kauhealla kiireellä. Biisi loppuu. Se joku astuu jostain ovesta ulos tai sisälle jonnekkin päässäni.
http://www.youtube.com/watch?v=QFe44x0eXuw
21st Century
http://www.youtube.com/watch?v=MLmlqvQWoAc
Paradise (part II)
Jossain vaiheessa tulee mieleen yllättäen, että onkohan kaverilla kaikki okei. Avaan silmät. Kaikki näyttää oudolle. Alkaa hymyilyttämään. Kaveri makaa lattialla säkkituolissa. Stereoista soi jotain Tool:ia. En nyt tarkalleen muista, miten keskustelu meni, mutta jotain tällaista:
Minä: "Kaikki okei?"
Kaveri: "Täää-äh?"
Minä: "Niin ei mittään, mutta onko kaikki okei?"
Kaveri: "Ei tässä muuta, mutta mietin vaan, että vituttaa kun ei pääse syvemälle..."
Minä: "Haha... Mutta kaikki on muuten okei?"
Kaveri: "On okei. Very nice."
Minä: "Very nice. Yes Sir." Näytin peukkua kaverille vaikkei se sitä todennäköisesti nähnytkään.
Jutellaan jotain ilmeisesti visuaaleista vähän aikaa.
Minä: "En oo itekkään niin syvällä, kun voisin olla, mut ihan jees on. Ootko ees käyny syvällä?"
Kaveri: "Täh?"
Minä: "Niin että ootko ees käyny syvällä missään vaiheessa?"
Kaveri: "No mie nään silmät kiinni tuossa miun vieressä alkuräjähdyksen..." (Niin kummallehan ne isommat buustit sattu..?
)Minä: "Mitääh?"
Kaveri: "Niin alkuräjähdyksen. Että kai mie jossain oon."
Minä: "Hyvä."
Kaveri: "Tai iteasiassa sehän on ihminen se alkuräjähdys. Tai se tulee ihmisestä se alkuräjähdys tai lähtee liikkeelle..."
Sitten kaveri selitti jonkun tajunnanräjäyttävän teorian ihmisen ja alkuräjähdyksen yhteydestä. Harmi vaan ettei kumpikaan sitä muistanut enää myöhemmin.
http://www.youtube.com/watch?v=T_elCuxA1YU
Mystik Force
http://www.youtube.com/watch?v=tfwhaW2hPp0
Spirit of the God of Fire
Tämä biisi sai aikaan melko painostavan tunnelman. Ei kuitenkaan ollut millään tavalla ahdistavaa, sillä olin "sinut" painostavan tunteen kanssa. Pystyin tavallaan mielikuvin näkemään täydellisesti, kuinka biisissä on menossa jokin manausrituaali. Mielikuva ei kuitenkaan yltänyt missään vaiheessa visuaaleiksi. Miten sen sitten kykenee näkemään? En osaa selittää, mutta jotenkin silleen... Höh.
http://www.youtube.com/watch?v=9LG_j6X8PFk
E-scape
Levyn viimeisestä biisistä jäi vapautunut tunnelma. Ei siitä nyt oikein mitään muuta osaa sanoa. Tuntui jotenkin, että levyn aikana olisi kulkenut jonkin matkan alusta loppuun. Tai olisi tavallaan saavuttanut päätepisteen. Ylittänyt maaliviivan. Minitripit.
Avaan silmät ja nousen istumaan. Tärähtänyt olo. Näkökenttä on sumea. Huvittunut olo. Kaveri rötköttää edelleen jotenkin mahallaan säkkituolissa. Stereoista soi Tool:in musiikkia. Otan pöydältä bongin johon oli ladattu pesä valmiiksi. Alan polttamaan kukkasavuja bongista. En muista sanoinko kaverille jotain, vai havahtuiko se ääniin tai savun hajuun. Kaverikin nousee istumaan. Jutellaan jotain.
Mietitään, että on se kummallista, kun perjantaipullonsa korkanneet perussällit on sitä mieltä, että me ollaan niitä "narkkeja". Maailman vaarallisimpia rikollisia, jotka hetkenä minä hyvänsä hyökkäävät sen lainkuuliaisen kansalaisen kimppuun grillijonossa, tai puukottavat jossain syrjäkujalla viiden euron takia, että saataisiin vähän lisää huumeita. Hahaha...
Mitä me oikeasti tehtiin? Maattiin koomassa sohvalla ja lattialla säkkituolissa. Käytiin välillä vessassa kusella. Oltiin niin omissa maailmoissamme, ettei edes kiinnitetty huomiota siihen, että toinen yleensä liikkuu mihinkään. Että ei varmaan olla lähdössä hakkaamaan tai puukottamaan ketään.
Naureskellaan asialle.Yritän tyhjentää tuhkia pois bongin pesästä, mutta motoriikka on hukassa. Saatan kaataa vahingossa vettä ulos bongista. En ole varma. En näe tarpeeksi tarkasti. Annan bongin kaverille. Antaa sen hoitaa homma. Kaveri polttaa myös savut. Puhutaan vielä hetken aikaa jotain. Sitten kaveri toteaa, että savut taisivat vaan piristää oloa. Itsellä on samanlainen tunne. Mietitään, jos lähdettäisiin ulos pyöräilemään. Ulkona on pimeää. Hyvä meno. Eipä kuumota kummajaisia, kun voi liikkua varjoissa.
Sähellän jotain pyörän vaijerilukon kanssa. Vitun robomotoriikka. Lähdetään ajamaan Niinivaaran vanhalle vesitornille. Pyöräily tuntuu mukavalta. Poltetaan tupakkaa eikä pidetä kiirettä. Puhutaan jotain avaruusteorioita. Pyöräily tuntuu kevyelle eikä hengästytä ollenkaan, vaikka välillä ajetaankin melko reipaalla vauhdilla. Urheilujuomadextrometorfaanit...
Päästään vesitornille. Roboillaan sinne katon tasanteelle. Poltetaan tupakat ja puhutaan jotain niitä näitä, katsellaan taivasta ja kaupunkia, ja puhutaan lisää jotain ufoteoriota. On muuten hyvä pimeänäkö. Pupillitkin on varmaan sitä luokkaa. Portaita alas kävellessä tuntuu kuin kävelisi portaita ylöspäin niin, että on 90-asteen kulmassa selkä maata kohti... Mitä? En yhtään tiedä miksi, mutta siltä se vaan tuntui.
Jatketaan matkaa keskustaa kohti. Mennään joen rannalle johonkin ihmeelliseen stadioniin polttamaan jointti. Suvantosillan valot hohtaa hienosti. Jatketaan matkaa. Mennään hissillä Suvantosillan päälle... Laiskat...
Tutkailen itseäni hissin seinässä olevasta peilistä. Pupillit on kohtuullisen suuret ja silmät punottaa hieman, mutta ei oo niin justiinsa. Alan tuijottelemaan katossa olevaa valvontakametaa. Vitun valvonta.Hissi saapuu ylös. King Ink, totta, Suvantosilta on siisti paikka Dexmitripillä. Tosin on kyllä ihan selvinpäinkin, ainakin omasta mielestäni. Lähdetään polkemaan keskustaan. Keskustassa ei ole mitään erikoista. Joensuun keskusta... No eipä yllätä. Häröillään jotain vähän aikaa ja lähdetään takaisin. Mennään Vehkalahden uuden asutusalueen läpi... Tai uusi ja uusi... Kait se siellä jo useamman vuoden on ollu... En muista...
Puhutaan jotain alueesta:
"American Dream -aluetta. Täydellisiä ihmisiä, täydellisissä taloissaan. Täydelliset puutarhat takapihoilla ja täydelliset autot parkkipaikoilla. Täydellisesti nukkumassa täydellisiä yöuniaan, kun kaksi maailman vaarallisinta kummajaista kulkee alueen läpi..."
"Ketkähän ei kuulu joukkoon? Höhöhö..."
Naureskellaan. Hauskaa...
"Kato taas meni citykani!! Vittu niitä on paljon! Höhöhö... Ne käy paskomassa täydellisten kansalaisten pihoille... Hahaha... Rebel-kani..."
Kaveri selittää kohtuullisen kovaan ääneen jotain huimausaineisiin liittyen. Vieressä olevan talon terassilta kuuluu jotain naurua ilmeisesti kaverin jutulle.
Kaveri toteaa jotain tyyliin: "Oho..." ja näyttää naamalla sellaista ilmettä, että olisi voinut ilmeisesti sanoa asiansa vähän hiljaisemminkin. Samalla risteyksestä kääntyy sivulta joku koiran ulkoiluttaja meitä kohti. Meinaan revetä nauramaan. Saan kuitenkin pidettyä itseni kasassa ja vilkaisen ensin koiraa (hauska koira) ja sitten alan tuijottamaan vastaan tulijaa suoraan silmiin.Kun ollaan päästy vähän ohi, kaveri sanoo jotain: "Älä kato suoraan silmiin, jos et haluu jäädä kiinni..." (Oisko jostain Laineen Kasperin biisistä?)
Minä: "No mie katoin ainakin."
Kaveri: "Niin miekkiin..."
Molemmat alkaa nauramaan.
Loppumatkasta ei tainnut enää mitään kummallisuuksia tapahtua. Loppuilta kaverin kämpillä pajautellessa ja jotain näennäisen syvällisiä pohtiessa.
Seuraavana päivänä tapahtui tosin outoja. Istuin kaverin luona tietokoneella nettiä selaamassa. Kaveri makaa säkkituolilla lattialla. Ulkona sataa vettä ja ukostaa hieman. Kysyn, että pitäisikö sammuttaa tietokone, jos salama iskee? Kaveri sanoo, ettei tarvitse.
Ehkä minuutti myöhemmin:
Kaveri: "Mie en uskalla maata tässä säkkituolissa pistorasian vieressä. Mie nään sivusilmällä, miten tuolla pistorasian sisällä pallosalama vaanii minuu..."
Kaveri nousee istumaan ja alkaa käärimään röökiä. Samantien johonkin pihan viereen iskee salama. Kämpästä katkeaa sähköt ja tietokone, televisio ja stereot hajoaa... Paskahalvaus!
Kaveri: "Mitä vittua tapahtu!? Miehän just sanoin siitä salamasta mikä vaani minuu tuolla!!!"
Minä: "Joo. Käärihän miullekkiin rööki..."
Onneksi oli vielä edellisen illan jäljiltä kaverilla Third Eye auki...
Muuten ois saattanut pallosalama saada kaverin...Myöhemmin samana iltana ajoin polkupyörällä kaverin luota kotiin. Kyllä oli mukavaa ajella afterglow-tunnelmissa. Ei kiirettä. Ei huolia. Rauhassa kuunnella musiikkia ja katsella maisemia. Hyvä meno.
11.8.2012 Kummajaisten pyöräretki osa 2. 450mg.
Lauantai ilta. Suunnitelmana ottaa taas Dexmiä. Sama kaveri mukana kuin viimeksikin. Ottanut ensimmäisellä kerralla 450 mg huonolla set & settingillä ja sen jälkeen kerran n. 170 mg ja Kummajaisten pyöräretki osa 1:llä 170 + 85 mg. Molempien tarkoituksena ottaa 450 mg. Molemmilla hyvä set & setting.
Erotellaan Dexmit. Päätetään ottaa kahdessa osassa. Mietitään miten annokset olisi paras jakaa. Kaveri ehdottaa, että otetaan molemmat ensin 300 mg ja sitten myöhemmin 150 mg lisäksi. Suunnitelma toteutukseen. Mittaan ensin itselleni 300 mg:n annoksen. Hörppään Dexmit naamaan ja pirtelöä perään. Ei ees paha. Annan kaverille tämän annoksen. Kaveri toteaa: "Eihän tää maistunut enää yhtään niin pahalle kun aiemmin. Alkaa tottumaan. Höhö..."
Mennään olohuoneeseen ja jutellaan jotain. Kaveri raahaa itselleen patjan, tyynyn ja peiton olohuoneeseen. Jutellaan jotain musiikista yms. Mietitään, että kuunnellaan Beheritin H418ov21.C ja Electric Doom Synthesis jossain vaiheessa. Laitan soittimeen valmiiksi H418ov21.C -levyn. Myöhemmin operaatio voisi olla vaikeampi.
Ensimmäiset vaikutukset alkavat ilmenemään. Menen makaamaan sohvalle ja alan kuuntelemaan Doors:ia. Välillä mahassa tuntuu vähän oudolle, mutta ei missään vaiheessa niin pahalle, että tarvitsisi edes harkita oksentamista. Otan välillä vähän lisää pirtelöä. Vaihtelen välillä musiikkia.
Noin 45 minuutin kuluttua ensimmäisen annoksen ottamisesta alkaa tuntumaan, että voisi ottaa loput 150 mg. Huimaa ja kävely on hieman robottimaista. Päätä kuumottaa jotenkin. Hyvä olo kuitenkin. Teen vähän lisää pirtelöä. Otan loput Dexmeistäni. Vähän pirtelöä päälle. Annan kaverille tämän osuuden. Menen takaisin makoilemaan. Kaveri kysyy jotain, että missä vaiheessa poltetaan savut. Sanon, että odottelen varmaan vielä jotain puolisen tuntia.
Kaveri päättää polttaa savut melkein heti. Itse ryhdyn kuuntelemaan jotain musiikkia. Varmaan jotain Goa trancea. Ei voi muistaa enää. Silmät kiinni tulee jotain visuaalihässäköitä. Ei kuitenkaan kovin voimakkaita. Melko nopeasti toisen annoksen jälkeen tuntuu, että buustiannos alkaa toimimaan. Miten se nousee näin paljon nopeammin kuin ensimmäinen annos? Jännää...
Pyydän kaveria lataamaan bongiin pesällisen minulle. Oma motoriikka on liian robottia... Vaihdan musiikkia johonkin industrialin suuntaan. Toimii hyvin. Dexmit. Ja industrial. Ja industrial Dexmien kanssa. Tai olo ja mielentila tuntuvat muuttuvan samantien. Tulee voimakkaampia visuaalihässäköitä.
Noin puolen tunnin kuluttua toisesta annoksesta otan bongin ja alan polttamaan. Otan hitit ja suljen silmät. Visuaalit voimistuvat samantien. Poltan lisää. Alan olla melko robottina. Kaveri makaa lattialla patjallaan peittoon kääriytyneenä. Se on ottanut päänsä alle säkkituolin ja vetänyt peiton pään yli. Poltan pesän loppuun. Tällä kertaa en yritäkkään tyhjentää pesää.
Roboilen CD-soittimelle. Hyvä olo. Ei minkäänlaista pahoinvointia. Kaveri kuuntelee taas omaa musiikkiaan. Sähellän CD-soittimen ääressä ja mietin, että pitäisikö kaverilta kysyä haluaako se kuunnella Beheritiä, vai annanko sen kuunnella mitä ikinä onkaan kuuntelemassa. Vaikeaa tehdä ratkaisua. Motoriikka on hukassa... Kuka on Moto-Riikka?
Kaveri havahtuu. Kysyn, että kuunnellaanko Beheritiä. Kuunnellaan. Jutellaan jotain vähän aikaa, ilmeisesti siitä miten molemmilla kolisee Dexmit, sillä hetkellä. Laitan H418ov21.C:n soimaan ja roboilen takaisin sohvalle. Kaveri ryhtyy kääntämään sätkää. Tarjoaa minullekkin. En polta vielä. Jätän sätkän pöydän reunalle odottamaan. Laitan hatun silmille ja piiloudun peiton alle.
Musiikki alkaa viemään hitaasti muihin maailmoihin. Tuntuu, etten kykene vajoamaan täysin omiin maailmoihini. Olen tavallaan jumissa oikean maailman ja Dextroversen välissä. Kokeilen välillä pitää silmiä auki ja välillä kiinni. Silmät kiinni pääsee vähän syvemmälle maailmoihin. Tuntuu kuitenkin, että kaiuttimien kautta musiikkia kuunnellessa ei pääse yhtä syvälle kuin nappikuulokkeista kuunnellen.
En masennu, vaikken pääse yhtä syvälle, kuin oletin ennen trippiä. Ei saa pakottaa. Pitää vaan antaa mennä. Alan kikkailemaan jotain muuta. Avaan silmät ja katselen peittoa jonka olen vetänyt pääni yli. Se näyttää tekevän jotain liikkeitä. Välillä laitan silmät uudelleen kiinni.
Jossain vaiheessa avaan silmät ja katselen ympärilleni. Kaveri makaa patjalla selällään peiton alla ja on vetänyt säkkituolin naamansa päälle... Mitä vittua? Hahaha... Eipä näytä kovin oudolle. Onneksi on jättänyt sentään nenän ja suun esille, että saa henkeä. Myöhemmin kertoi, että oli tarve päästä jonnekkin pimeämpään paikkaan, niin laittoi säkkituolin silmien eteen.
Jatkan ympärilleni katselemista. Jään tuijottamaan ikkunoita. Ikkunoiden edessä on verhot. Pihalle ei näy... Haha... Vaan eivätpä näe pihalta meitäkään... Höhöhö... Huoneessa palaa kyllä valo, mutta on melko hämärää. Ikkunat saattavat vääntyillä hieman. En tiedä. Kuvitelmaa.
Huoneessa leijuu tupakan savua. Sisätiloissa tupakan savu... Se on jostain tuttu haju. Lapsuudesta asti tuttu haju. Mummolassa ukki polttaa sisällä. Päähän tulee outo luuppi, että olen mummolassa... Mitä vittua? Jos olenkin lapsuudessa mummolassa. En voi olla. Minkä helvetin takia olisin mennyt lapsena roboissa mummolaan? Tää on kaverin kämppä eikä mummola. Kaverikin makaa tuossa säkkituolin alla piilossa... Tai onhan se siinä, mutta on kyllä ihan muissa maailmoissa. Jospa olen joutunut johonkin aika-avaruus-luuppiin ja olenkin mummolassa... Mitä vittua? Tuntuu, että olisin viettänyt tässä tilassa todella pitkän ajan... En osaa arvioida ollenkaan paljonko aikaa on kulunut. Hämmentävää...
Roboilen vessaan miettimään. Joo. En ole mummolassa. Olen kaverin kämpillä ja ollaan juotu robolimua. Katson peilistä itseäni... Höhö... Kovin hörhön näköinen tapaus... Roboilen ulos vessasta. Päätä kuumottaa ihan hillittömästi. Tuntuu, että aivot sulaa. Tulee heti mieleen, että aivot on se kananmuna siinä pannulla paistumassa... Höhöhöh... Hölmöä. Sitten tulee mieleen, kun Bill Hicks kertoo:
http://www.youtube.com/watch?v=qwBABYMq9PQ
"Here is Keiths brain on drugs..."
Hahahaha...
Turha kuumotella.
Takaisin sohvalle. En edelleenkään vajoa minnekkään erityisen syvälle, mutta välillä tulee lyhyitä vierailuita jonnekkin muihin maailmoihin. Jossain vaiheessa levy loppuu. Nousen pois peiton alta. On taas tärähtänyt olo. Näkökenttä ei ole terävä. Kaverikin havahtuu. Jutellaan jotain. Naureskellaan. Kaveri käärii tupakan ja tarjoaa minulle.
Minä: "En ota. Miulla on jo."
Kaveri: "Ai niin siulla on vielä se siellä."
Jutellaan jotain ja poltetaan tupakat. Hyvä olo.
Keskustelu menee johonkin avaruustrippailu juttuihin...
Minä: "Tiijätkö? Tähän vois samaan huoneeseen nyt heittää melkein kenet tahansa ulkopuolisen, eikä se ymmärtäs mitään tuosta äskösestä keskustelusta... Höhöhöhö... Ja silti myö ymmärrettiin täydellisesti toisiamme... Haha... Mitähän se miettis?"
Kaveri: "Haha... Niinpä... Se vois kokee ittensä kyllä aika vaivaantuneeksi... Höhöhö..."
Minä: "Hahaha... Mut se on se symbioosi."
Menen vaihtamaan levyä. Motoriikka, robotiikka... Ei ole aina näin vaikeaa... Voisi olla kyllä vaikeampaakin. On joskus ollutkin. Electric Doom Synthesis soimaan. Toimitus suoritettu, suoritus toimitettu... Hehe... Takaisin sohvalle peiton alle piiloon. Yritän sanoa kaverille, että ei kuumotu, kun toinen biisi alkaa. Mumisen liian epäselvästi. Ei onnistu.
Kaveri: "Täh? En saanu selvää."
Minä: "Että elä kuumotu, kun seuraava biisi alkaa. Siinä on jottain outoa kolinaa yms. yms."
Kaveri: "Täh? En saanu vieläkään selvää."
Minä: "Että elä kuumotu, kun toinen biisi... Ai jaa... Ei mittään. Se alko jo... Et kai kuumottunu?"
Kaveri: "En kuumottunu."
Minä: "Hyvä diili. See you on the other side."
Näytän peukkua kaverille, vaikkei se sitä varmaan taaskaan nähnyt. Tuntui vaan tärkeälle näyttää peukkua. Vähän silleen, että toivottaa hyvää matkaa.
Kestää taas jonkin aikaa vajota syvemmälle. Kikkailen peitolla ja pidän sitä pään päällä ja katselen sen liikkeitä. Silmät kiinni. Vajoan syvemmälle. Yllättäen huomaan olevani jossain hiekka-autiomaassa, joka on täynnä hiekasta tehtyjä igluja. Mitäs, mitäs? Aivan kuin toiselta planeetalta. Liitelen hiekka-iglujen välissä. Myöhemmin arvelin, että iglut ovat tulleet päähäni iglu-graffiteista, joita on ympäri Joensuuta. Mietin aiemmin viikolla graffitteja yleisellä tasolla ja niiden merkitystä. Terveisiä iglunmaalaajalle, jos satut lukemaan. Kuka ikinä oletkin...
Avaan silmät ja alan selittämään kaverille. Kaveri kömpii esiin jostain oman peittonsa ja säkkituolin alta. Onpa hörhön näköinen. Oikeastaan kaikki näyttää tällä hetkellä aika hörhölle.
Minä: "Kävin äsken jossain planeetalla tai jossain... Siellä oli sellanen autiomaa... Niin kun Sahara tai jotain... Kaikki oli hiekkaa... Siellä oli tosi paljon sellasia hiekasta tehtyjä igluja... Lentelin siellä iglujen välissä... Oot sie missään käyny?"
Kaveri: "No mie upposin tästä lattian läpi äsken tai jostain... Sit tipahdin jonnekkin viemäriin tai sellaseen... Sit vaan tuli sellaset TOSI isot kädet jostain miun yläpuolelta... Niin kun ihmiskädet... Tai robottikädet... Sieltä viemärin katon läpi... Sit ne nosti miut takasin tänne..."
Minä: "Hyvä."
Kaveri: "Very good."
Jutellaan vähän aikaa jotain. Sanon jotain kaverille ja näytän taas peukkua, vaikkei se luultavasti huomannutkaan. Piiloudun peiton alle. Syvemmälle vajoamisessa kestää taas hetki. Näen kuinka sumun seassa seisoo hauskan näköinen avaruusolento. Jostain kauempaa pimeydestä avaruusolennon luo lentää toinen avaruusolento jenkkiautolla. Mitä tapahtuu? Autoa ajava avaruusolento ojentaa toiselle ilmeisesti paperipussin ja kurvaa matkoihinsa. Mitä? Hahaha... Päättelen, että avaruusolento toi kaverilleen ruokaa tai huumeita. Hyvä avaruusolennot.
Hetken kuluttua levy loppuu. Selitän kaverille avaruusolennoista. Mietitään taas, että mitä helvettiä? Molemmat ymmärtää täysin mitä toinen selittää, mutta jos huoneessa olisi joku ulkopuolinen... Sillä voisi olla aika ahdistuneet tunnelmat.
Edellisenä iltana kuunneltiin tuhannen pilvessä Julma-Henrin ja Laineen Kasperin Outonauha ja oltiin varmoja, että sitä ei sitten Dexmeissä kuunnella. Menee liian flipauttavaksi. Nyt tulee mieleen, että voisi ollakkin ihan hyvä idea kuunnella se läpi. Pakko päästä syvemmälle psykoosiin.
Minä: "Mitä oot mieltä? Pitäskö sittenkin kuunnella Outonauha vai meneekö överiksi?"
Kaveri: "No ei oo kun kuunnella."
Minä: "Niinkö?"
Kaveri: "No ihan mille tuntuu."
Minä: "No laita pyörimään. Katotaan mitä tapahtuu. Mie meen takasin peiton alle piiloon."
Piiloudun peiton alle. Alan kuuntelemaan Outonauhaa. Edellisenä iltana se oli ihan vitun outo... Tai siis ei nyt sinällään outo. Kyllä sen tajusi ja ymmärsi ilman mitään ongelmia. Mutta huhhuh... Olipa ehkä kohtuullisen skitsottavaa. Ei sellaista, etteikö sitä omassa päässään olisi osannut käsitellä, mutta olen joskus kuullut "helpompiakin teoksia..."
"Vuorossa tasavallan motivaatiouutiset: Älkää peljätkö. Maailmanloppu on tulossa. Ei kannata tehhä mittään, sillä lopulta paha saa palkkansa. Risti kätesi ja toivo kovasti ja jatka kuten ennenkin. Jos siis haluat, mutta muista Laki on Laki, laki on laki. Vaaleissa voit äänestää ja kysyä asiaa virastoista, joissa koulutetut ihmiset kyllä tietävät tällaiset asiat. MEEGATURBOOO!" "Emmie aatellu aatella. Otakko sieki kahvia?"
http://www.youtube.com/watch?v=23oeFt9Y ... ure=relmfu
Turva.
http://www.youtube.com/watch?v=rCQidVlMoHQ
Megaturbo.
(http://www.youtube.com/watch?v=acLW1vFO-2Q Niinpä...)
Nyt kaikki käy järkeen. Tai tavallaan kuulostaa ihan normaalille, eikä ahdista millään tavalla. Tai kyllähän tämä on aina ollut tiedossa... Näinhän se on. Meille ei anneta mediassa oikeaa informaatiota, vaan sellaista mikä sopii "Megaturbolle" parhaiten. Ahdistavaa. Tai ei edes ole ahdistavaa. Olen tiedostanut asian. Voin ajatella vapaasti. Minulla on mahdollisuus muutokseen. Minulla on mahdollisuus auttaa myös muita ymmärtämään asioiden tila. Toisaalta sitten ne tuomitsee minut psykoottiseksi... Ehkä tämä on psykoosi. Haha... Eikä ole. Outonauhan kuunteleminen on oikeastaan aika hauskaa ja vapauttavaa.
Alan kikkailemaan jotain peitolla. Vittu. Olen jumissa. Robotiikka on pielessä. En meinaa päästä pois peiton alta. Huvittavaa. Pientä kikkailua ja pääsen pois peiton alta. Kaveri istuu nojatuolissa. Mitäh? Justhan se makoili siinä patjalla... Pitää tarkistaa tilanne. Kyllä se on siirtynyt istumaan tuoliin.
Kaveri käärii sätkää.
Kaveri: "Palaako?"
Minä: "Voin polttaakin."
Kaveri heittää sätkällä.
Minä: "Kitoos. Mitä sie siinä istut? Hämmenti, kun luulin, että oot tuolla lattialla ja sit ootkiin siinä tuijottelemassa jotain seiniä..."
Kaveri: "Piti vaihtaa paikkaa. Pittää kokeilla kaikkee erilaista. Tuntuu ettei muuten saa kaikkee irti."
Minä: "Niin niin... Tää käsien heiluttelu on aika erikoista..."
Pyörittelen käsiäni jotenkin ilmassa.
Kaveri: "Tää robottikävelykin on aika jännää."
Kaveri lähtee tekemään jonkun roboilukierroksen ympäri kämppäänsä sätkä suussaan. Meno näyttää melko kömpelölle. Voin vaan kuvitella, miten räjähtäneen näköinen olen itse... Kädet vinksottaa ihan mihin sattuu... Pitäisi karistella sätkää tuhkakuppiin. Istumaan nouseminen on vaikeaa. Hahahaha... Alan nauramaan.
Minä: "Tässä ois taas sitä dokumenttiainesta... Maailman vaarallisimmat narkomaanit... Hahaha..."
Kaveri: "Höhö... Niinpä... Hehehe..."
Jutellaan vähän aikaa Outonauhasta ja todetaan se nerokkaaksi teokseksi.
Minä: "Ei tää ollukkaan yhtään ahistava tää Outonauha. Tai täähän käy ihan järkeen. Tai siis vielä enemmän kun eilen. Miulle tuli vähän mieleen Pink Floydin The Wall."
Kaveri menee takaisin piiloon peittonsa alle. Itse poltan tupakan loppuun ja ihmettelen jotain. Näkökenttä häröilee vieläkin. Menen peiton alle ja jatkan Outonauhan kuuntelua. On kyllä mielenkiintoinen levy. Jänniä äänimaailmoja... Levy loppuu ja alkaa itsestään alusta.
Minä: "Alkoko tää levy alusta vai ollaanko myö jouduttu johonkin aika-avaruus-luuppiin? Hehehe..."
Kaveri: "Alko alusta."
Minä: "Okei. Pitäskö miettii jossain vaiheessa sitä pyöräilemään lähtemistä?"
Kaveri: "Joo. Vois."
Jutellaan jotain enemmän ja vähemmän järkevää. Jostain syystä taas tuntuu, ettei suurin osa ihmisistä kykenisi ymmärtämään alkuunkaan mitä me selitetään toisillemme. Silti me ymmärrettiin... Höhöhö... Nauretaan asialle. Aletaan lähtemään ulos. Ei ole helppoa kun maailma meinaa näkyä kahtena. Välillä pitää zoomailla yhdellä silmällä, että näkee kunnolla eteensä. Ei ole niin justiinsa. Kauheaa sähellystä. En meinaa saada taas polkupyörän vaijerilukkoa auki. Nyt on vielä vaikeampaa kuin viimeksi.
Päästään liikkeelle. Pyörällä ajaminen tuntuu hassulle. Röökit tulille. Hyväonniset kummajaiset. Ensimmäinen vastaan tuleva auto on poliisiauto... Sanon kaverille huumorimielessä: "Act cool." Ei kuumotuksia, mutta oma käytös ei ole lähelläkään selväpäistä. Poliisiauto ajaa ohi. Hyvin meni. Pyöräily on oikeastaan aika hyvä keino peittää robottimainen motoriikka, kun ei tarvitse kävellä. Ovelat kummajaiset. Jutellaan avaruusteorioita, tai jotain teorioita, tai jotain tripistä tms.
Tullaan Niinivaaran vanhalle vesitornille. Alkaa olla muodostunut vakiopysäkiksi. Yritän laittaa pyörää lukkoon. Erittäin vaikeaa. Eikä yhtään helpota, että katse osuu johonkin pensaaseen. Pimeässä näyttää, että pensaan oksat tekevät jotain ihmeellisiä liikkeitä. Visuaalimenot. Jumitan pensasta ja mainitsen asiasta kaverille. Lopulta saan pyörän lukkoon. Lähdetään roboilemaan vesitornin päälle.
Vesitornin päällä aukeaa siisti maisema. Täältä näkee pitkälle. Hölmistellään jotain pilviä taivaalta. Mietitään, mitä kuvioita pilvet muodostavat. Kaupungin valot näyttävät taas hienoille. Hohtaa silleen erilaisella tavalla. Poltetaan tupakat rauhassa ja lähdetään roboilemaan rappusia alas. Rappusissa meno tuntuu taas oudolle. Ihan kuin kävelisi taas jonnekkin ylöspäin sellaisessa 90-asteen kulmassa, että selkä on maata kohti. Joutuu keskittymään, ettei kaadu turvalleen.
Mennään taas joen rannalle sinne stadionille, tai mikä ikinä onkaan. Poltellaan röökit ja mietitään jotain hämmentävää. Valot hohtaa pimeässä jännästi. Näkökenttä alkaa muuttumaan pikkuhiljaa normaaliksi. Tai ei asiat näytä vielä normaalille, mutta näkee sentään eteensä kunnolla ilman, että tarvitsee pitää toista silmää kiinni. Lähdetään jatkamaan matkaa.
Mennään hissillä sillan päälle. Kurkistelen itseäni hissin seinällä olevasta peilistä. Pupillit on lautasina. Höhö... Käytös ei ole taas sieltä normaaleimmasta päästä. Alan tuijottamaan valvontakameraa. Hissi on perillä. Lähdetään polkemaan keskustaan pyörillä. On muuten pitkä silta... Ihan huikea paikka... Oikeasti ehkä yksi hienoimpia paikkoja Joensuussa. Siisti maisema. Tai siisti ja siisti, mutta on siinä jotain...
Päätetään mennä ostamaan Siihtalan ABC:ltä ruokaa. Mennään Joenrantaa pitkin. Jotain ihmisiä tulee vastaan. Yksi kääntyy meidän perään ja alkaa huutamaan kaverin nimeä. Tulee kyselemään kaverilta kuulumisia. "Eipä tässä kummempia. Ollaan tänään vähän robotrippailtu." Lyhyen keskustelun jälkeen jatketaan matkaa huoltoasemalle. Huoltoasemalla on taas kauhea sähellys pyörän lukon kanssa.
Mennään sisälle. Sähelletään jotain siinä kassan edustalla ja mietitään jotain ruokavaihtoehtoja... Tuntuu, että toimitaan vähän keskivertokansalaista hitaammin. Päästetään jotkut meidän taakse tulleet ohi, kun kestää siinä ruuan valitsemisessa. Ei se ole niin helppoa aina. Kaveri tilaa ensin ja lähtee johonkin pöytään istumaan. Tilaan mega-aterian... Tuntuu, että sähellän ihan vitusti.
Myyjä: "Syöttekö täällä vai otatteko mukaan."
Minä: "Otan mukaan."
Tuntuu, että silmät häröilee ihan miten sattuu. Höhö... Maksan aterian ja lähden roboilemaan kaverin luokse pöytään.
Myyjä: "Hei! Kai sie otat tän numerokyltin?"
Minä: "No ai niin joo..."
Teen jonkun ihmeellisen robottipyörähdyksen takaisin tiskille, nappaan numerokyltin ja roboilen kaverin luokse...
Minä: "Menipä vittu hyvin taas tuo ruuan tilaaminen..."
Kaveri: "No? Mitenkä niin?"
Minä: "Sähelsin ihan vitusti... Höhöhö... Katse harhaili ihan miten sattuu ja jotain heiluin siinä. Sit unohin tän numerokyltin vielä. Huuti se myyjä perään, että otanko mie sitä ollenkaan mukaan..."
Kaveri: "Hahaha... No mut ei oo vaarallista."
Minä: "Ei ookkaan. Voin vaan kuvitella millasta sillä yhellä kaverilla oli, kun ajeltiin ympäri kaupunkia ja sen piti päästä tänne vessaan 600 mg Dexmeissä."
Saadaan ruuat ja lähdetään jatkamaan matkaa. Mennään rautatiesiltaa pitkin joen yli UPM:n vaneritehtaan lähistölle, pitämään robopicnic:iä industrial-vaikutteisessa maisemassa. Jännää tuijottaa tehdasta pimeällä, syödessä hamburilaisateriaa Dexmipäissään, kuunnella tehtaan kolinaa ja puhua mitä mieleen tulee. Mikäs siinä. Voihan sitä lauantai-illan näinkin viettää. Oikeastaan tosi hyvä tapa viettää lauantai-ilta. Kun vaan useammat ihmiset tajuaisi kokeilla tällaista. Jos uskaltaisivat päästää irti ennakkoluuloistaan.
Yllätyn miten hyvälle hamburilaisateria maistuu. Tai en oikeastaan tiedä maistuuko se hyvälle, mutta syöminen ei tuota mitään ongelmia. En oikeastaan ole oppinut syömään kiinteää ruokaa huimausaineissa. Pirtelön juomisesta tykkään. Pilvessäkin syöminen on minusta jotenkin epämiellyttävää. Olen vissiin jollain tapaa epänormaali. (No millanen sitten on normaali?)
Jatketaan matkaa. Kaverilta puhkeaa pyörästä takarengas. Huono-onniset kummajaiset. Yllättäen ei vituta oikeastaan ollenkaan, että joutuu taluttamaan pyöriä. Antidepressiivinen Dexmi. Very good. Talutetaan pyöriä loppumatka kaverin kämpälle. Poltetaan tupakkaa kävellessä. Onneksi ei ole mikään kiire.
Lopulta päästään perille. Yllättävän selvä olo. Tai ei ole kyllä lähelläkään selvää, mutta huomattavasti selvempi pää kuin ulos lähtiessä. Jutellaan jotain olosta. Kummallakaan ei ole valittamista. "On muuten mukava herätä huomenna, kun ei oo yhtään paha olo. Että ei oo darraa tai mitään. Siinä aamukahvit keittelee afterglow-oloissa, niin hyvin lähtee päivä käyntiin."
Neuroosi. Kun tullaan ulkoa sisälle, niin pitää pestä kädet. Tuijottelen silmiäni peilistä. Hillittömät lamput! Laahustan olohuoneeseen.
Minä: "Hei! Ota miusta kuva! On melko hörhöt silmät... Oota disguise päälle."
Kaveri: "Joo. Vittu nuo siun lamput. Höhöhö..."
Minä: "Näytä kuvat. Tuliko hyviä? Höhöhö! Kato noita silmiä! Vittu... Robolimut on tehnyt miusta robotin... Terminaattorisilmä! Nyt jos naamasta leikkais ihon irti, niin varmaan paljastus metallia sieltä alta..."
Kukka on lopussa. Karstaspugling-aika. http://www.youtube.com/watch?v=8_gwCKd5U_U
Biisi soimaan. "Early early sunday morning..."
Kaveri karstaa bongin: "Nyt on muuten sellaset karstat, että ihme jos ei toimi. Täällä on hirveitä läpyskän palasia seassa..." Kaveri polttaa ensin. Sitten lataa minulle bongin pesän. Alan polttamaan. Maku ei tietenkään ole hyvä, mutta on kyllä joskus maistunut läpyskä pahemmalle kuin nämä karstat. Tai oikeastaan kauhean kuivaa poltettavaa lähinnä.
Kaveri: "Kyllähän nuo tuntuu toimivan. Tai en oikeestaan tiijä mikä tässä toimii. Robot vai karstat. Ihan sama. Toimii meinaan aika hyvin. Höhöhö..."
Hassu hekotus.
Jatkan polttamista ja tajuan, että ei ole koskaan tuntunut näin helpolle, polttaa näin hirveitä karstoja. Huomaa kyllä, että keuhkoihin menee jotain, mikä ei voi olla kovinkaan terveellistä, mutta ei tunnu yhtään pahalle.
Minä: "Tiijätkö? Täähän toimii tää yskänlääke! Ei yskitä ollenkaan ja on muuten ihan hirveet karstat... Höhöhö..."
Kaveri: "Totta... Hyvä kun sanoit... Nyt pitää nauttia... Ottaa kaikki irti tästä tilanteesta. Mie käärin röökin, poltatko?"
Minä: "En mie kiitos. Rankasee sitten huomenna muuten. Mutta on muuten hyvä kombo... Voi raivottaa ihan höpelönä, eikä tunnu keuhkoissa miltään."
Kaveri: "Liian hyvä kombo..."
Minä: "Niin on. Vaarallisen hyvä... Tässä on sellanen syöksykierre riski... Sellanen vaarallien sykli. Että kun kykenee raivottamaan niin tolkuttomasti. Sit se rankasee seuraavana päivänä niin, että joutuu käymään uudet Dexmit, ettei yski keuhkojaan pihalle... Sit taas innostuu... Siitä se lähtee... Tässä on vakava koukuttautumisen riski... Tiijätkö? On muuten vaihteeks taas sellasta tää ajatuksen juoksu, että taitaa toimii... Oon kyllä aika hyvissä paukuissa, mut on tässä jottain muutakin... Robot... Höhöhö..."
Kaveri: "Liian hyvää ollakseen totta."
Paha läppä... Tai oikeastaan aika hyvä. "Liian hyvää ollakseen totta." Kyseisestä heitosta käytiin äärimmäisen pitkä ja moni ulotteinen keskustelu. Harmillisesti ei kykene muistamaan läheskään koko keskustelua.
...
Minä: "Siis liian hyvää ollakseen totta? No tavallaan onhan se, jos tarvii muunnella aivokemiaa, että voi saavuttaa tällasen tilan... Kyllähän muuten buustii Dexmit noita savuja... Tai buustii kyllä savutkin takasin noita Dexmejä. Tiijä tässä sitten kummat potkii tällä hetkellä enemmän."
Kaveri: "Niin. Ootas pittää miettiä..."
Minä: "Niin tai sitten siis voihan tää olla liian hyvää ollakseen totta. Tai jos ajatellaan silleen, että se totuus huumeista on se, mitä Jukka Riipinen kerto. Miulla on kuitenkin kaikki sormet tallella ja niin on siullakin ja matot on lattialla. Eikä oo murtuneita poskipäitä... High fly... Niin sillonhan tää on liian hyvää ollakseen totta."
Kaveri: "Totta..."
(http://www.youtube.com/watch?v=RuaAZL_3EIY)
...
Juteltiin vielä jotain hämmentäviä, kertailtiin matkan tapahtumia, kuunneltiin musiikkia, ja selattiin nettiä. 4.20 aamuyöstä poltettiin loput karstat ja tipahdettiin.
Kaikin puolin hyvä matka, vaikka en itse missään vaiheessa niin syvälle päässytkään kuin olisin toivonut. Jos olisi kuunnellut musiikkia nappikuulokkeilla niin olisi varmasti päässyt syvemmälle. Toisaalta vaihteeksi oli kyllä hauskaa DXM-hörhöillä sosiaalisestikin. Jos olisi ollut napit korvissa, niin ei olisi kuitenkaan tullut juteltua, vaan molemmat oltaisiin eristäydytty omiin oloihimme.
Hyvä diili myös siltä kannalta, että kaveri pääsi ilmeisesti ihan riittävän matkoille hyvällä Set&Setting:illä. Sai erilaisen kokemuksen kuin ensimmäisellä kerralla kokeillessaan Dexmiä.
Itse sain varmaan eniten irti siitä, että oli vaihtelua siihen, että olisi vain lentänyt silmät kiinni jossain avaruuksissa. Pystyi häröilemään välillä muutakin. Kunnon afterglow jäi taas päälle noin viikoksi perinteiseen tapaan. Niin ja opin piirtämään niitä hauskoja avaruusolentoja, joita tuli vastaan siellä avaruuksissa. Plussaa miellyttävän rauhallisista nousuista ja siitä ettei tarvinnut oksentaa.
