2011 heinäkuussa oli eka kerta LSD:n kanssa. Sain festareilla puolikkaan lapun ja olin jo aiemmin illasta juonut olutta, syönyt MDMA:ta ja poltellut pajaria, että ei ehkä paras yhdistelmä, mutta olin haaveillut hapoista sen verran monta vuotta, että tilaisuuteen oli tartuttava, olosuhteista viis. Olin heti aivan superinnoissani, katsoin kellosta aikaa ja aloin odottaa vaikutusten alkamista. Lähdin tarkoituksella pois ystävien luota, kävelemään metsän reunaan, makoilemaan niitylle ja vaan odottelemaan, mutta mitään ei tapahtunut kahteen tuntiin. Lopulta olin niin turhautunut, että menin teltalle aikeenani nukkua kun suututti ja kellokin oli jo sen verran paljon, aamuyötä. No siinä kun makoilin teltassa, niin sittenhän se tietysti alkoi. Telttakangas alkoi väreillä, varjot muuttivat hyvin moniulotteiseksi. Pian kaikki pinnat liikkuivat erittäin eriskummallisesti. Olin tosiaan lukenut hapoista vuosia; muitten kokemuksia, kirjoja ja kaikkea mitä nyt netistä löytyy ja luulin tietäväni millaista se tulisi olemaan, mutta mikään ei valmistanut siihen millaista se oikeasti oli. Olin hämmentynyt siitä, että en pystynyt sulkemaan sitä tilaa pois. Ajattelin että sulkemalla silmät kaikki lakkaa kieppumasta, mutta mitä vielä! Silloinhan se liike vasta alkoi, mutta vaan triljoonissa, upeissa väreissä. Väsytti hirveästi, mutta en tietenkään pystynyt nukahtamaan. Katselin niitä sanoinkuvamattoman kauniita kuvioita, joita aivoni minulle tuottivat ja tunsin, että maailmankaikkeus koostuu niistä ja itsekin olen osa sitä kauneutta. Avatessani silmät näin teltan fyysisen olemuksen matemaattisina kaavoina (tämä on edelleen aika hämmentävää koska en tajua matikasta yhtään mitään). Jossain vaiheessa teltan ulkopuolelle tuli ystäviäni, kuulin heidän iloisen jutustelunsa ja olisin halunnut mennä moikkaamaan, mutta en pystynyt koska olin aineeton. En siis käsittänyt miten olisin voinut nousta ylös ja ryömiä ulos teltasta, koska olin "vain" tietoisuus ilman kehoa.
Välillä alkoi pelottaa, että entä jos jään siihen tilaan, mutta sitten muistin lukemani jutut ja sain psyykattua itseni pois pelosta. Tiesin, että vaikutus lakkaa muutaman tunnin kuluttua, niin kuin se sitten tekikin. Yhtäkkiä kieputus lakkasi, aivan kuin olsiin ollut myrskyävällä merellä ja iso aalto lopulta paiskasi minut rantaan. Siinä sitten makasin henkeä haukkoen, iloisena kokemuksesta, iloisena siitä että olin hengissä ja vihdoinkin tiesin mistä hapoissa on kyse.
Toissapäivänä oli uusi kokeilu. Ystävän kanssa otimme yhdessä päiväsaikaan, hänen luonaan ja täysin selvinpäin. Söimme siis molemmat 3/4 lappua. Hänen vimeisestä kerrastaan oli lähemmäs 10 vuotta. Nyt vaikutus alkoi nopeammin, puolen tunnin päästä. Tunsin eriytyväni maailmasta, pian en tuntenut kehoni rajoja, vaan olin yhtä ympäröivän energian kanssa. Eli sama kuin viime kerralla, mutta nyt selkeämmin. Olin todella onnellinen, koko tripin ajan minulla oli todella hyvä olo. Hymyilytti ja hoin ystävälleni "tää on niin mun huume"
Kaikki liikkui, katselimme yhdessä lattian ja maton kuvioiden tanssia. Sulkiessani silmät, näin taas samoja henkeäsalpaavan upeita kuvioita. Mitenhän ne kuvailisi.. Kuin hienointa pitsiä, mutta kalpean, nestemäisen kullan hohtavana ja ne värit.. Lilaa, keltaista, violettia, vihreää, mutta niin hohtavaa. Ja nämä kuviot liikkuivat jatkuvasti, sulivat pois ja muodostuivat uudestaan. Näettekö muut tuon tyyppisiä juttuja? Ystäväni ei nähnyt. Hänellä oli hiukan huonompi matka, oli joku pelottava hahmo, jolta häntä piti suojella. Noin viiden tunnin päästä happojen syömisestä, olo alkoi palata normaaliksi. Tunsin kun tietoisuuteni loi minulle tämän kehoni ja se tuntui erittäin miellyttävältä. Tuntui kuin olisin ollut kehossani ensimmäistä kertaa. Venyttelin, tanssin, ihmettelin käsiäni ja mietin mitä kaikkea voisinkaan tällä ihmeellisellä keholla tehdä. Ihan mitä vaan. Lähdimme ulos, mutta en tainnut itse olla siihen vielä valmis. Pubissa tuntui oudolta, kuin olisin ollut Matrixissa. Ja mitä sattumaa, siellä alkoi soida jokin Rage Against the Machinen biisi, joka todellakin vahvisti fiilistä. Raajani tuntuivat oudon pitkiltä ja halusin vain päästä kotiin. Kotona oloni rauhoittui, mutta en tietenkään saanut nukuttua koko yönä. Seuraavana päivänä päätä särki, mutta yleisfiilis oli hyvä.
