Kello noin 18.50: DXM on Mojitolonkeron seassa valmiina "nautittavaksi".
Otan ensimmäisen hörpyn juomasta. DXM:än maku paistaa läpi hirvittävällä tavalla. Puistattaa, DXM:än juominen on kaukana nautinnosta. Pakko ottaa vettä päälle (muutama kaveri lukee ja miettii: "No ompa kiva olla nössön kaveri"
). Totean jotain tyliin "tulipas pahaa", johon kaveri kommentoi, että on yrittänyt aina niellä litkut ykkösellä. Kokeilen samaa. Kun vaan kaataa juomaa kurkusta alas, ei makua oikein huomaa. Pakko pysähtyä välillä hengittämään. Vasta nyt maku tulee esiin. Tilkka vettä ja ja loput dexmit naamaan. Lisää vettä. Dexmit juotu n. klo 19.00.Sitten odottamaan vaikutuksia. Jännittää vähän tarvitseeko mennä taas oksentelemaan. Noin kahdenkymmenen minuutin jälkeen alkaa tulemaan hieman euforinen ja rentoutunut olo. Vähän kuin tosi miedossa pilvessä olisi. Vatsassa on kuitenkin joku peto irti. Ei ole vielä tarvetta oksentaa, mutta pitää röyhtäillä kovasti. Makoilen sohvalla ja mietin oloja. Muistaakseni reilut puolituntia DXM:än ottamisen jälkeen alkoi paha olo nousemaan ihan selkeästi. Tässä vaiheessa katsoin parhaaksi siirtyä kylpyhuoneen lattialle makoilemaan vessanpöntön läheisyyteen.
Makasin lattialla ja kuuntelin musiikkia. Jätin valot pois, mutta ovea auki sen verran että mikäli tulisi joku rynnäkköoksennus, niin ehtisin löytää pöntön ajoissa. Selällään maatessa pimeässä euforinen olo alkoi taas päästä voitolle, musiikki vei jännästi mukanaan ja ajatukset teki taas jänniä temppuja... Aika kului hitaasti.
Ilmeisesti noin 19.50 kaverit tuli sinne kylpyhuoneeseen virittelemään älyämpäriä. Valoisassa pahoinvointi alkoi taas nousta esiin. En kuunnellut enää musiikkia vaan istuin lattialla ja puhuin jotain kavereiden kanssa. Tuntu siltä, että heiluin ärsyttävästi edestakaisin. Kysyin että heilunko. Kuulemma heiluin. Se oli ärsyttävää. Siirryin nojaamaan seinää vasten etten heiluisi. Paha olo voimistui vähän kerrallaan, kun kaverit polttivat älystä. Jotenkin tuntui, että se savu vaikutti asiaan. Mietin, että pitäisikö laatata, kun on kerran paha olo, vai eikö. Viimeksikin dexmin vaikutus lähti oikein ryminällä käyntiin, kun laattasi. Vituttaisi kyllä laatata. Sanon jotain kavereille pahaan oloon liittyen ja kaveri kehottaa menemään lähemmäksi pönttöä. Menen lähemmäksi ja sanon, ettei pitäisi varmaan mennä, kun silloin antaa itselleen alitajuisesti luvan oksentaa. Ja samantien... Laatta.
Vitutus. Ei tosin kovin paha tällä kertaa. Laattaaminen helpotti oloa. Tiesin, ettei enää tarvitsisi oksentaa ja että nyt vaikutus alkaisi kunnolla. Purskuttelin vähän vettä suussa ja join hieman. Kaverit tarjosi savuja älyämpäristä. Teki mieli kombottaa. Oli tehnyt mieli koko illan. Jännitti vähän mihin avaruuksiin savut ampuu matkan. Pakko kokeilla. Pyysin laittamaan muistaakseni puolikkaan pesän. Aika jännän makuista
. Tuntui, että alkaa heti potkimaan, vaikka otin vain noin puolet siitä annoksesta, mikä minulle pesään lastattiin. Piti ihmetellä ja hengittää raitista ilmaa hetki ennen kuin otin loput.Haha DXM! Olin muutenkin ottanut opikseni viime kerralla oksentamisesta ja ottanut hammasharjan ja tahnaa mukaan siltä varalta, että sattuisinkin oksentamaan. En kyllä ole ihan varma, poltinko paukut ensin vai vasta hampaiden harjaamisen jälkeen, mutta se ei varmaan ole oleellista. Kuitenkin istuin vessanpöntöllä nousevissa oloissa ja harjasin hampaita silmät kiinni. Harjasta lähti hassu ääni ja se rapsutti mukavasti. Tuntui, että tasapaino yritti kaataa minua vasemmalle kyljelleni. Tuli mieleen ensimmäinen DXM-kokemus, kun tie tuntui olevan aivan vinossa vasemmalle. Muitakin mukavia muistoja kesästä. Harjasin hampaat kohtuullisen nopeasti, ainakin omasta mielestäni, ja siirryin olohuoneen puolelle makoilemaan sohvalle.
Sohva oli hajonnut jotenkin ja siinä oli keskellä monttu johon oli hyvä uppoutua. Makasin sohvalla silmät kiinni ja kuuntelin musiikkia. Jotain epämääräistä CEV-mössöä alkoi muodostumaan. Kuulin, että kaverit olivat menossa ulos tupakalle. Lähdin mukaan ja joku tarjosi tupakan. Ehdin sytyttää tupakan ja ottaa ehkä kahdet savut, kun yksi kavereista huomautti, että meillä molemmilla on maiharit jalassa. Silloin muistin, että päivällä joku elämässään epäonnistunut, vanhalta viinalta haiseva natsi tuli selittämään, että "nyt on jätkällä oikea meininki, kun on maiharit ja harrington-takki ja kaikki..." Ai että vituttaa tuollaset Isänmaantoivot ja sankarit, jotka tulee perjantaina puolen päivän aikaan vanhalle viinalle haisevina selittämään, ja esittelemään kännissä edellisenä iltana tehtyjä natsitatuointejaan, ja uhoamaan miten kovia jätkiä sitä ollaankaan. Oli sitten mennyt ottamaan tällaisen tatuoinnin: http://en.wikipedia.org/wiki/File:3rd_S ... n_Logo.svg
Vituttaa kun tulevat veljeilemään tuollatavoin... Yritin selittää kavereille tätä, mutta eihän siitä mitään tullut. Ensin en löytänyt oikeita sanoja. Kun löysin oikeat sanat, en kyennyt järjestelemään niitä oikein lauseiksi. Kun lauseet alkoivat onnistua ne tulivat aivan väärässä järjestyksessä. Ihmeellinen aine tuo DXM. Aikakäsitys menee ihan vituilleen. Aika ei ole enää lineaarinen suora vaan loputon fraktaali, jonka kiemuroihin hukkuu... Lopulta totesin, ettei näissä oloissa tästä selittämisestä tule mitään. Selitän sitten joskus selvin päin, jos on enää tarvetta.
Kaverit meni takaisin sisälle. Itse jäin vielä pihalle polttamaan sitä tupakkaa. Yritin imeä. Ei tule savua. Mitäs vittua? Tupakka ehti sammua... Yritin ilmeisesti selittää aika kauan... Uutta tulta tupakkaan. Ei maistu niin hyvälle kuin toivoin. No poltetaan nyt kuitenkin, kun polttamaan mentiin. Otan savut, suljen silmät ja pidän savuja keuhkoissa. Välittömästi musiikki vie minut pois parvekkeelta. Parvekkeesta on jäljellä ainoastaan se kohta jonka päällä seison. Tiedän sen koska tunnen sen jalkojeni alla. Muuten ei ole olemassa mitään muuta kuin avaruus jonne päädyin. Avaruus on täynnä visuaaleja. Visuaaleja jotka tulevat kohti ja lentävät ohitseni. Visuaaleja joihin vajoaa koko ajan syvemmälle.
Avaan silmät ja päästän savut ulos keuhkoista. Olipa hämärää tuo äskeinen... Kaikki todellisuus hävisi ympäriltäni, kun suljin silmät. Jäi vain se pieni pala parvekkeen lattiaa jonka päällä seisoin. Huimaa. Uusiksi. Savut ja silmät kiinni. Musiikki on yhtäaikaa etäistä mutta myös läsnä. Kaikki ympäriltä häviää. On vain pieni läntti maata jalkojeni alla. Muuta ei ole, ei parveketta, ei taloja, ei mitään. Vain avaruus ja visuaalit. Häviääköhän todellisuus oikeasti, kun suljen silmät? Hihihihihi... Onkohan turvallista ottaa askel silmät kiinni, jos ei olekkaan mitään mihin astua? Hihihihihi... No nyt kyllä flippaan. Huvittavaa. Savut pois keuhkoista ja silmät auki. Olen taas maanpinnalla. Siistiä. Kun sulkee silmät lähtee välittömästi jonnekkin avaruuksiin, mutta silmät auki on vain se sellainen känninen sekavuustila.
Otan taas savut tupakasta ja suljen silmät. Alan nähdä suuria rakennuksia, joissa kaikissa on jokin hämärä elementti tai voima. Lisää rakennuksia. Kaikissa niissä on tuo sama mysteeri. Sen on pakko olla DXM... Rakennukset vaikuttivat muuten tavallisilta kerrostaloilta, mutta se outo voima, tai mysteeri, tai elementti, tai hirviö, tai mikä ikinä olikaan. Sitä on mahdoton kuvailla. Se täytyy nähdä. Se oli DXM. Seuraavana päivänä koin näihin rakennuksiin liittyen ainakin itseäni huvittaneen valaistumisen: Voin olla Paha-Arkkitehti, ryypätä ressua, luoda pelon pilareita mielikuvistani ja manata Perkeleen, en pois vaan, ESIIN...
Savut ulos keuhkoista ja silmät auki.No huh huh millaista touhua... Vielä riittää muutamat henkoset tästä tupakasta... Silmät kiinni. Mitä kummaa? Kuulen musiikkia. Ai niin, napit on korvissa... Mutta jos napit on korvissa ja musiikki kuuluu, niin missä on soitin? Alan kelata käsiäni piuhaa pitkin soitinta kohti. Onko soitin housujen vai takin taskussa? Johto tuntuu jumivan jotenkin. Olen jossain todella syvällä avaruudessa ja tunnun olevan itsekkin jumissa siellä. Avaan silmät ja olen taas parvekkeella, mutta olen silti jumissa siellä jossain avaruudessa. Katson mihin se piuha jumittaa. Ilmeisesti takin vetoketjuun. Näen samalla, ettei se mene ainakaan housujen taskuun, eli soitin ei ole housujen taskussa. Laitan silmät kiinni ja yritän kelailla käsiäni soittimelle piuhaa pitkin. Vaikeaa. Olen jumissa avaruudessa. Paha paikka, mutta siistiä. Lopulta saan kelattua käden taskuun sitä johtoa pitkin ja tunnen soittimen. Samalla avaan silmät ja tunnen kuinka palaan maanpinnalle kuin nousisin nopeasti jostain syvältä vedestä pintaan. Hurjaa... Olin jumissa avaruudessa ja ainoa keino palata sieltä oli kiivetä mp3-soittimen kuulokkeiden johtoa pitkin maan päälle...
Tupakka alkaa olla lopussa. Olen vielä hetken parvekkeella ja ihmettelen kaikkea tätä hienoa. Ymmärrän nistejä, tai narkomaaneja, tai viihdekäyttäjiä, tai psykonautteja. Tai mitä ne ja me ollaankaan. Riippuu varmaan siitä kuka lokeroi. Asiasta tietämättömille jokainen kerran pilveä tai yskänlääkettä maisteleva on elämänsä menettänyt ongelmatapaus...
Menin sisälle makoilemaan takaisin sohvalle siihen kuoppaan. Pidin silmiä kiinni ja kuuntelin musiikkia. Välittömästi kun suljin silmät todellisuus katosi. Ei ollut enää huonetta. Eikä taloa. Eikä mitään. Vain pehmeä sohva jolla lensin avaruudessa loputtomien fraktaalien läpi. Loputtomasti pimeyttä jossa syöksyin kohti pimeydessä hohtavia värikkäitä kuvioita. Vai syöksyivätkö kuviot kohti minua? Ajatukset heittää taas ihan oudosti. Kauankohan olen kellunut täällä avaruudessa? Avaan silmät ja katson kelloa. Mitä? Aikaa on kulunut noin 5 minuuttia...
Suljen silmät, todellisuus katoaa ja lennän avaruudessa. Ei ole kehoa. On vain mieli ja avaruus ja visuaalit. Lennän visuaalien keskellä. Vastaan tulee jättiläiskärpässieniä ja loputtomia fraktaaleja joihin uppoaminen ei lopu koskaan. Aika kuluu. Onko täällä aikaa? Vastaan tulevan fraktaalin keskellä on musta piste. Lennän sitä kohti. Se suurenee. Se näyttää joltain hahmolta ja se suurenee loputtomasti. Hahmo muistuttaa enkeliä, mutta mielikuva enkelistä on valkeutta hohtava. Tämä enkeli on musta ja pimeä. Seuraavana päivänä tajusin myös tämän enkelin alkuperän. Kun olin menossa kaverin luo näin maassa lumienkelin.
Lopulta musta enkeli peittää kaiken ja mustuudesta alkaa muodostua uusia kärpässieniä ja kuvioita. Lennän syvemmälle kuvioihin. Kaikki kääntyy vaakasuorasta pystyyn. Edessäni on niin suuri akseli, ettei sitä kuvaamaan ole sanaa. Se on täynnä jättiläismäisiä hammasrattaita ja sirkkelin teriä muistuttavia rattaita. Akseli jatkuu loputtomiin ylös- ja alaspäin joten näen vain pätkän siitä. Se pyörii vastapäivään. Mikä tuo on?
Avaan silmät. Olen leijaillut ikuisuuden avaruudessa... Ei vaan noin 5 minuuttia jälleen kerran...
Kaverit kysyvät ilmeisesti missä kävin tai jotain vastaavaa. Selitän jotain. Sitten kaverit ehdottavat, että lähtisin surffaamaan ja laittavat surffimusiikkia. Suljen silmät ja mietin mitä surffaamiseen tarvitaan: Aurinkoa, hiekkarantaa, palmuja, vettä... Kaikki alkaa taas jättiläiskärpässienestä jonka ohitan. Kauempana näkyy rantaviivaa, jossa on palmuja ja hiekkaa. Palmut saattoivat kyllä olla sittenkin niitä jättikärpässieniä... Ei oikein tunnu sopivan surffaamiseen tämä DXM. Surffaaminen on liian aurinkoista. DXM on pimeää ja avaruutta. Mielikuva surffaamisesta häviää ydinräjähdyksenä: http://www.youtube.com/watch?v=_f2f6zb7 ... re=related
Se siitä surffailusta. Ydinpommi aiheuttaa sienipilven. Kaikki on sientä. DXM on sieni...
Jatkan oman musiikin kuuntelua ja lennän taas avaruudessa visuaalien seassa. Kaukana olevien fraktaalien eteen nousee kaleidoskooppimainen kaiken peittävä kahdesta neliöstä ja jostain random-jutuista koostuva visuaali, joka pyörii symmetrisesti omaa keskustaansa kohti. Jos en olisi koskaan lapsena leikkinyt kaleidoskoopilla, tai en olisi koskaan nähnyt fraktaalizoomeja, niin voisinko nähdä tällaista? Mistä aivot tietäisivät, että tällaista pitää nähdä? Flipauttavaa... Ihmettelen tätä vähän aikaa jonka jälkeen avaan silmät. Selitän näkymää kavereille.
Silmät kiinni. Tuntuu että koko huone kääntyy katon kautta ympäri, ja tekee saman takaperin kelattuna. Huimaa. Uppoan taas visuaaleihin. Kadotan ruumiini. On vain mieli. Nyt sen spurgunatsin tatuointikin kehtaa tunkea minun tripilleni, mutta se ei olekkaan samanlainen. Pääkallon sijaan vastaan leijuu SS-Trollface! Hahaha... SS-Trollface... Jatkan visuaaliavaruudessa kellumista. Tunnen taas varpaani, mutta tuntuu siltä kuin ne olisivat kilometrien päässä siitä pisteestä missä mieleni ja ajatukseni ovat.
Availen välillä silmiä ja vilkuilen kelloa, aika kuluu ihmeellisen hitaasti. Se ei haittaa millään tavalla. On siistiä leijua loputtomassa avaruudessa visuaalien keskellä. Alan miettimään ajan kulkua. Onko ajalla täällä mitään väliä? Siis tässä avaruudessa. Onko ajalla mitään väliä, niin kauan kuin voin trippailla täällä? Onko ajalla mitään väliä silloinkaan, kun olen selvinpäin? Ajatukset hyppivät ajassa. Aika on fraktaalia.
Mitä jos onkin kulunut useita tunteja? Jos kavereiden äänet, joita kuulen musiikin läpi, ovatkin joidenkin muiden ääniä? Jos olen saanut jonkun dexmimyrkytyksen ja joutunut sairaalaan? Mutta onko sillä mitään väliä? Niin kauan kuin olen täällä silmät kiinni, sillä ei ole mitään väliä. Jospa olen koomassa tai kuollut? Onko silläkään mitään väliä? Jos en avaa silmiä voin lentää avaruudessa ikuisesti ja nauttia olosta. Sillä ei ole väliä. Vai onko? Olenko vielä kaverin luona sohvalla? Olisi kyllä kiva tietää. Mutta jos avaan silmät pääsenkö enää tähän avaruuteen? Eteenkin jos olen sairaalassa tai kuollut... En välttämättä pääse enää avaruuteen, vaan saatan seota tai mennä paniikkiin... Liian flipauttavaa. Pakko avata silmät. Kaverin sohvalla ollaan yhä. Miten aikakäsitys voi kadota noin täydellisesti?
Laitan silmät kiinni ja samat kysymykset alkavat pyöriä mielessä. Pakko yrittää selvittää niitä.
Onko ajalla mitään väliä? Tuskin. Ei ainakaan tässä avaruudessa. Niin kauan kuin olen täällä ei ajalla ole väliä. Voin nauttia olosta ja rikkoa fysiikanlakeja. Ajalla ei ole väliä. Tämä on hetkessä elämistä.
Onko ajalla väliä selvinpäin? Riippuu mistä roikkuu. Ehkä välillä. Ei kannata keskittyä liikaa aikaan selvinpäin. Yrittää vain olla ja elää päivä kerrallaan. Ei selviä vastauksia.
Onko kulunut useita tunteja? Katson kelloa. Ei ole. Silmät kiinni ja jatketaan.
Olenko sairaalassa, koomassa tai kuollut? Tuskin. Onko sillä edes väliä? On hyvä olla. Melko vaivaava kysymys kuitenkin. Silmät avaamalla se ratkeaa, mutten kehtaa avata silmiä.
Lisää kysymyksiä tulee ja menee. Kysymyksiin tulee selkeitä vastauksia ja vähemmän selkeitä vastauksia. Tärkeintä on kuitenkin, että ymmärrän taas meitä "nistejä". Kun tällaista on kerran kokenut tottakai sen haluaa kokea uudelleen. Tähän oloon voisi jäädä ikuisesti, jos se vain jotenkin olisi mahdollista. Ei tätä voi ymmärtää, jos tätä ei ole kokenut. Harmi ettei suurin osa ihmisistä koskaan koe tällaista ennakkoluulojensa takia. Psykonautit ovat totuuden etsijöitä. Moni on varmasti löytänyt jo totuuden. Itsekkin olen löytänyt ainakin pienen osan siitä.
Jossain vaiheessa havahdun siihen, että asuntoon tulee lisää porukkaa. En jaksa kuitenkaan avata silmiä. Hetken kuluttua avaan kuitenkin silmät katsoakseni kuka tuli. Moikkaan kaverille ja vaihdetaan muutama sana. Koetan palata avaruuteen. Visuaalit on heikkenemään päin, eikä ajatuksetkaan enää heittele samalla tavalla kuin aiemmin. Olen hetken silmät kiinni, mutta mitään erikoista ei enää tapahdu. Avaan silmät ja palaan muiden joukkoon. Olo on sosiaalisempi kuin aiemmin. Dexmistä on jäljellä enää hyvä olo ja sekavuus. On hölmistynyt olo. Toisaalta kello on noin 22.00 eli olen lentänyt 2 tuntia loputtomassa avaruudessa. Ei ole välttämättä ihme, että on hölmistynyt olo...
Loppuilta meni kavereiden kanssa paukkua poltellessa ja kaupassakin tuli poikettua, mutta mitään hämmästyttävää ei enää tapahtunut. Kaupasta ostettu jäätelö maistui mahtavalle. Olisi tehnyt mieli ostaa hamburilaisateria, mutta lautaset pupillien paikalla kuumotti liikaa, että olisi voinut jäädä tilausta odottamaan
. Linja-autolla kotiin meneminen oli myös jännää, kun valojen osuessa pimeän metsän puihin tuntui, että olisi ollut vuoristoradassa.Kaikkea kokemuksesta on tietysti vaikeaa kirjoittaa järkevästi ajankulun järjettömyydestä johtuen, mutta jossain vaiheessa tuli käytyä myös muinaisessa egyptissä ihailemassa pyramideja. Grendelin Zombienationin soidessa koin hienon ymmärryksen, että mikäli nyt jostain ilmestyisi zombeja olisin turvassa, koska liikkumiseni on niin zombimaista, eivät zombit erota minua eläväksi
.Seuraavana päivänä kokemusta miettiessä yllätyin siitä miten terapeuttinen ja jollain tapaa myös opettava kokemus oli. En olisi ihan sellaista DXM:ältä odottanut.
Kaikin puolin hyvä kokemus ja kombo tuo DXM + pilvi. Pilvi jotenkin pehmensi DXM:än vaikutusta. Ei ollut niin runnovaa ja sellaista kulmikkaan turpiin antavaa. Kyllä dexmipeikot tietää. Tykkään ja otan jatkossakin.
Päätetään tarina yhteen tripin lopussa tulleeseen ajatukseen: Jos haluaa avaruuteen ei kannata ryhtyä astronautiksi. Se on liian vaivalloista. Ei kannata ostaa matkaa avaruuteen Virgin Galacticilta. Se on liian kallista. Kannattaa ryhtyä psykonautiksi. Noin 8 eurolla saa pullon resilaria. Sillä pääsee kahdeksi tunniksi avaruuteen ja mielen syövereihin nopeasti, helposti ja halvalla.
