Ensimmäistä sienikertaa

[veepeli]

Pääsin vihdoin itsekin korkkaamaan SEMIneitsyyteni kauniina syyskuun lauantaiaamuna. Jälkeenpäin ajateltuna ajankohta ei välttämättä mikään viisain ollut, eikä matkan aikana tapahtunut ihmisten määrän muuttuminen ollut fiksuin veto, mutta kokemusta rikkaampana ja näistä sitten ensi kertaan viisaampana, kun sen aika.

Perjantai kului savuisissa merkeissä, johon nautiskelin myös kylkeen pitkästä aikaa tätä ihmisvitsausta - alkoholia. Illassa ei sinänsä mitään normaalista poikkeavaa tapahtunut, joka olisi itsessään tullut seuraavan päivän koitoksessa kummittelemaan. Alkoholia ei myöskään mennyt hirveitä määriä, annoksina ehkä 6-8. Kaiken lisäksi olin torstaina ollut vielä kuumeessa, sekä flunssa velloi lauantaina.

Sieniaamuna nousin pirteänä ilman krapulaa kymmenen aikoihin, jolloin väsäsin itselleni kahvit ja rupesin hakkaamaan CoD Black Opsin multiplayeria (free weekend!) tietokoneella ja kaverini keräili samanaikaisesti itseään sohvalta pelaamistani ihmetellen. Pelaamista en kauaa jaksanut, jolloin päätin että tänään käyn ensimatkani. Kaverini lupautui trippisitteriksi ja lähti hakemaan matkalle pajaria. Tällä välin järjestelin asuntoni ja kokosin itseni lähes ihmismäisen näköiseksi. Pian kaverini saapuikin, jolloin fiktasimme minulle 1.06g kuivaa semilanceataa. Survoin sienet jogurttiin ja mutustelin lusikkaa apuna käyttäen tavarat huiteriin.

Syömisen jälkeen kävin suihkussa ja keitin kahvit, sekä kutsuin myös naapurini kahville/sittaamaan, joka nopeasti saapuikin. Jatkoin ihmisten lahtaamista vielä hetken, kunnes aloin kahvini kera soittelemaan kitaraa bassokaapin päällä istuen. Kingston Wallin Shine on Me:tä näppäillessä aloin tuntemaan ensimmäiset puraisut - voi pojat. Raajani rupesivat tuntumaan erittäin kevyiltä, sekä avoimesta ikkunasta paljastuva elämä näytti hohkavalta ja mielenkiintoiselta. Erityisen mielenkiintoista oli ihmisten liike ja elämä, jokapäiväiset arjen askareet, joita he suorittivat normaaleissa keskiluokkaisissa elämissään. Hyväksyin itselleni, että kyseinen tunne ei ollut enään placeboa ja asettelin itseni takaisin pelaamaan. Selväpäinen sitterini lähti käymään kämpillään suihkussa ja tälläytymässä, joka sopi minulle.

Pelaaminen oli ERITTÄIN mielenkiintoista. Uppouduin täysin nojaamaan lattialla sohvaa vasten pitkäkarvaisen mattoni päälle ja huomasin, että seinät, julisteet, verhot, auringon valon säteet ... KAIKKI hohkavat ja "elävät". Tähän päälle täysillä grafiikoilla pyörivät multiplayer peli 42" hd töllöstä siihen päälle loi niin ihmeellisen näkymän pelin syövereihin, että hyppäsin ihan täysin sotilaani tilaan. Olin vain rauhan sotilas. En jaksanut välittää muitten tappamisesta. Ihmettelin viidakossa kimaltelevia kivimonumentteja, liaaneja, nurmea, sammalta... Kaikki kimaltelivat ja hohkivat elämää. Välillä joku idiootti tuli ja tappoi minut, mutta se ei minua lannistanut. Halusin takaisin ihmettelemään tätä omaa palaani kimaltelevaa taivaasta maan päällä, joka siitä mapista löytyi.

Yhtäkkiä tajusin, että päällä vellova flunssa koittaa ujuttaa räkää pois nenästäni. Painoin pääni syvemmälle sohvatyynyn päälle ja koitin imeä rään takaisin. Tajusin myös, että silmäni vetistävät HOMONA. Siirsin katseeni pois pelistä ja rupesin ihmettelemään julistetta, jossa kirjaimet tärisivät ja niinkuin kovasta voimasta koittavat päästä irti toisistaan. Julisteessa on päävärinä punainen ja pieni läntti valkoista, mutta se valkoinen väri koitti vallata koko seinän. Julisteessa oleva logo katosi hohkavan valkoisen värin alle, näin selvästi, kuinka logon piirretyt viivat upposivat täysin tänne valkoiseen kirkkauteen.

Tässä vaiheessa kaverini ehdotti savujen ottamista, joka kuulosti hyvinkin lämpöiseltä ajatukselta. FAK! Tuliongelma! Sytkäri meni naapurin mukana hänen luokseen. Tehtävänämme oli noutaa tulta. Mielenkiinnolla siirryin tehtävään ja astelin rappukäytävään. Oli surrealistinen fiilis, tavallaan tiesin olevani sienissä ja kaikki näytti aivan vitun niin erilaiselta, mitä olen reilut parikymmentä vuotta oppinut näkemään, mutta toisaalta olin taas ihan "selvä", eli en päihtynyt esim samalla lailla niinkuin ihmiset ovat tottuneet alkoholista päätään sekoittamaan. Tulen hakeminen oli helppoa, mutta takaisin tullessa sisäpihalla jumituin ihmettelemään ohimeneviä autoja ja ihmisiä. Ne olivat jälleen arkisine askareineen erittäin mielenkiintoisia. Hätkähdyin muistamaan alkuperäisen liikkeellelähdön tarkoituksen, tuli! Siispä asunnolle tulen kanssa! Latasimme piipullisen ja rupesimme lumppaamaan. Piipun savut keuhkoissani eivät tuntuneet miltään. Olin erittäin epäilevä, että edes olisin hengittänyt savuja. Otin lisää. Tällä kertaa olin ihan varma savujen ottamisesta, koska ulos hengittäessä ne pääsivät keuhkoistani ilmaan. Tässä vaiheessa selväpäinen sitterikin astui takaisin asuntoon. Lysähdin karvamaton päälle makoilemaan ja hyväilin ovea. Ovi oli puuta. Puu oli elämää. Ovella pystyin ohjaamaan musiikin virtaa eri suuntaan. Pääsin oven avulla pois musiikin virrasta omaan olooni, kun siirsin oven pääni ja musiikin väliin. Molemmat olivat pehmeitä ja mukavia ajatuksia, mutta musiikki oli vain niin pirun hyvää, että halusin takaisin sinne. En kuitenkaan halunnut hylätä ovea yksin, joten heiluttelin sitä vain kädelläni ja ihmettelin hehkuvia seiniä. Taisin myös selittää kavereilleni jotain syvällistä ovesta ja sen synnystä.

Nousin ylös ja pelasin. Pelaaminen oli taas yhtä ihmeellistä, kuin se oli aiemminkin. Ihmettelin isoja nostureita, joihin pystyin jopa kiipeämään kannelle ja katselemaan kylmää talvimaisemaa muita korkeammalta! Siihen keskittyessäni taas elämä ympärilläni eli ja hohkasi lähinnä valkoista valoa. Seinät, verhot ja julisteet hengittivät. Oli parempi olla pelaamatta ja kuunnella musiikkia. Jonkun ajan päästä ihmiset ympärilläni kutsuivat lisää ihmisiä (kaikki erittäin hyviä kavereitani) kylään ja taisivat jopa ottaa minunkin hyväksynnän asiaan. Annoin approvalin, mutta kuitenkin päässä en halunnut lisää ihmisiä. Valuin sohvalle kuuntelemaan musiikkia ja jonkun ajan päästä ystäväni tulivat. Kaikki puhe tuntui olevan minun ympärillä, minun oloni ympärillä ja sen faktan ympärillä, että olen sienissäni. Ystäväni oikein kumartui ylleni ja kysymään miten menee pitkä virne kasvoillaan. Tunsin suurta ahdistusta. Olinko muka syönyt sieniä? Mitä tämä tapahtuma on ympärilläni? Miksi minä olen niin iso juttu? Mitä vittua?! Onko elämä ollut aina tätä ja jos ei, onko tämä sitä elämää mitä minulla tulee olemaan? Hyppäsin takaisin päähäni ja istahdin ylös. Kohta sanoin että tarvitsen apua. En oikeasti tiedä missä menen. Nousin ylös ja toistin avunpyynnön. Lähdin kävelemään ympäri, koska halusin tietää mikä on vikana. Menin sängylleni ja uppouduin sinne. Halusin nukkua kaiken pahan pois, luulin että uni ja levollisena silmät kiinni maatessa kaikki menee pois. Mutta pyysin sinne myös ystäväni, joka tulisi puhumaan minulle järkeä. Hän siellä kävikin ja aloin hyväksymään asiaa. Nousin takaisin olohuoneen puolelle ja menin matolle istumaan ja löin faktat pöytään. Kysyin monesti olenko syönyt sieniä ja kohta toistin monta kertaa että okei, olen syönyt sieniä ja tästä kyllä pääsee aikanaan pois. Ystäväni rauhoitti minua toistamalla samaa asiaa, hän oli kuitenkin täysin selvin päin, joten hänen sanaansa pystyin jokseenkin luottamaan. Tarrauduin pitkäkarvaiseen mattooni ja työnsin pääni sinne sisään. Ahdistus oli ollut suuri näin jälkeenpäin ajateltuna n. viimeiset 10min, mutta tämän jälkeen rupesin selvenemään. Hätkähdyin "hetkeen". Näköharhoja ei ollut. Pääni oli kyllä kevyt, mutta näköharhoja ei. Elämä oli jälleen pikkuhiljaa palautumassa normaaliin. Pystyin nousemaan ja minulla oli selvä tehtävä, piti ottaa kahvia. Pystyin kaikki suorittamaan ja palasin maan pinnalle. Huomasin selvästi, kuinka kohta olin enää vain pilvessä ja voi vitsit kuinka helpottunut ja turvallinen olo minulla olikaan! Sanoin tästä selvittyäni, etten enää koskaa syö sieniä tai mitään psykedeelistä. Olihan se menoa. Loppupäivä meni melko hiljaisena ollessa ja veden äärellä kosken suhinassa. Purin kaikkea tapahtunutta päässäni.

Ehkä suurimman ristiriidan omaan ajatukseeni löi se, että sienissä mieli on NIIN kirkkaana, mutta siihen lisäksi sä oikeasti näet asioita mitä et ole ikinä tottunut näkemään. Tämä ihmetys on suuri ja kokemattomalle käyttäjälle loi lopussa ehkä sen tuskan, ettei tämä ikinä lopukkaan. Myös ylimääräisten kavereiden tulo rikkoi harmoniani täysin, tämän otin ainakin opikseni. Eli ensi kertaan paremmat puitteet. Ei ketään ylimääräistä, eikä muita aineita. Näkemäni pieni osa sienten paljastamasta maailmasta oli kuitenkin niin uskomattoman pärähdyttävää, että sinne on ehdottomasti päästävä uudestaan pohtimaan elämän asioita.

Tekstiä tuli paljon, paljon jäi kirjoittamattakin. Puran vielä asioita päässäni ja itsetutkiskelen. Epäilin vielä hetken eilen, että harmonia meni ylimääräisten ihmisten takia rikki. Pelkäsin hieman, että olisin vain päässyt liian syvälle mieleeni, josta paljastui pimeitä ajatuksia. Että minulla olisi joku pimeä spotti täynnä pimeitä asioita. Mutten enää siihen usko. Maailma on mielenkiintoinen! Kiitos!

E: tajusin muuten postanneeni tän väärälle alueelle, joten jos joku mode nakkais tän tuonne sieniin?

[frapathea]

Sienillä on tapana irroittaa räkää muutoinkin kuin flunssas kokemuksen mukaan Ite oon kokenu sen sangen orgastiseks jutuks, ku lähtee turhat mömmöt kiertoon.

Täällä naureskeltiin hyväntahtoisesti ja hyväksyvästi tolle rauhan sotilas -meiningille, ihan vitun mahtava juttu!