Substanssi, määrä, nauttimistapa:
- Ayahuasca-liaanikeitos, juotu
- Määrä epämääräinen
Taustatiedot
Taustatiedot; ikä, sukupuoli, toleranssi ko. substansseihin
- Mies, 18v
- Ensimmäinen kerta ayahuascaa, toinen kerta psykedeelejä
Elikkäs. Kaveri oli tilannut muistaakseni jenkeistä jostain hämärästä mestasta 60€ arvosta liaania ja MAO-inhibiittoria, ja niitä oli kuitenkin kohtuullinen määrä. 6 henkilöä oli sitä nauttinut eikä edes puolia ollut kai mennyt kun minä pääsin keittoa juomaan tässä about kuukausi sitten. Oli lauantai, ja odotin tilannetta melko lailla ja jännitin, ehkä liiaksikin, mutta ihan aiheesta. Olisi kuitenkin ehkä ollut parempi ilman jännitystä ja jos ajankohta olisi ollut parempi. Pääsin "nauttimaan" ainetta vasta noil klo. 1 aikaan yöllä, joten silloin väsytti jo jonkin verran, mutta ei se sinällään haitannut. Tuohon aikaan olin ollut jo myös kuutisen tuntia syömättä.
Ensin siis piti ottaa tuota MAO-inhibiittoria estämään ayahuascan vaikuttavien aineiden tuhoutuminen ruoansulatuselimistössä. Kaveri oli itse ayahuascaa käyttäessään ottanut MAO-inhibitoivaa masennuslääkettä, mutta minulle oli tarjota vain jotain toisesta kasvista tehtyä ruskeaa jauhetta (alkoi jo ajatuskin melkein oksettaa). Tätä otin muistaakseni 3 teelusikallista, koska halusin varmistua aineen toiminnasta. Sitten odoteltiin jonkun aikaa, että se ehtii blokkia niitä entsyymejä siellä. Sitten olikin tuomion hetken hetki. Join kaksi täyttä kulausta sitä mustanruskeaa lientä. Pakko kommentoida makua vielä sen verran, että se oli oikeasti kauheampaa kuin olen koskaan kuvitellut minkään maun olevan. Se oli kuin nestemäistä multaa, ja se jäi kiinni suuhun ja ruokatorveen ja sitä piti huuhtoa alas useammalla lasilla vettä
Sitten menin tupakalle kaverin (sen joka ainetta tarjosi, olkoot jatkossa kaveri1) ja toisen ayahuascaa (tosin hyvin maltillisesti maistellen) nauttineen kaverin, kaveri2:n kanssa. Ehdin sytyttää tupakkani kun päässä alkoi jo tuntua. Puolessa välissä tupakkaa silmät joutuivat liemen tulilinjalle. Sanotaanko vaikka niin, että FPS romahti
Silmiä liikuttaessa ja päätä kääntäessä maisemat muuttuivat tavallista nopeammin, mutta kaiksesta jäi juovat jälkeensä, mikä teki näkemisestä hankalaa, etenkin liikkeessä. Pian sen jälkeen oksensin. Oksensin ulkona noin 5 kertaa. Jatkoin tupakan polttamista, mutta olo oli hieman räytynyt oksentamisen jäljiltä joten heitin tupakan pois ja menin sisälle. Ajattelin, että menen, rauhoitun ja kuuntelen hieman stimuloivaa musiikkia. Olin iltaa varten kaivanut jostain Texas Faggotin kappaleen Psychedelic Virgins. Mutta sisälle päästyäni oksennusrefleksi iski uudestaan. Hapuilin nopeasti vessaan, oksensin yhdesti, enkä sitten enää yönä kertaakaan. Välillä ihan selvänäkin oikeaan korvaan iskee "tinnituskohtauksia" jolloin tinnitus kovenee hetkeksi ja sitten vaimenee aiempaa hiljemmaksi. Juuri tuolloin sattui sellainen, mutta tinnitus ei ollut korkeaa ininää kuten normaalisti. Ääni oli matalaa huminnaa, ja tuntui kuin joku olisi porannut "pehmeällä" poralla korvaani. Mutta sitten se loppui.Ylös nouseminen aiheutti aina lähes oksennuksen, joten ajattelin jäädä vessan lattialle istuskelemaan hetkeksi. Alkoi väsyttää, nojasin kädet silleen puuskassa vessanpönttöä ja pää käsiä vasten ja syleksin oksennuksen mukana tulleita MAO-inhibiittorimömmön murusia pois suustani. Kun avasin silmäni, pöntön veden pinnassa oleva sylki muutti muotoaan pääkalloksi, joka pakotti minut sulkemaan silmäni tuimalla katseellaan. Ajattelin, että tässä sitä mennään: tulee pitkä ja tuskainen yö. Tiesin vaikutuksen kestävän vähintään joitain tunteja, ja mietin kuinka jaksaisin niin kauan. Kokeilin huvikseni laskea sekunteja, mutten koskaan päässyt minuuttiin asti, ja kun kellosta tarkisti, oli aikaa kuitenkin mennyt paljon enemmän kuin olin ajatellut. Kaverit kävivät välillä kyselemässä oloani, ja mutisin aina vain jotain vastaukseksi. Pyysin jotakuta sulkemaan valot.
Kun taas suljin silmäni, jokapuolella oli värillisiä valoja. Oikeastaan, kaikki oli värillistä valoa. Muistelisin, että ajattelin itseni jonkinlaiseen eteisaulaan, josta lähti polkuja/tunneleita moneen eri suuntaan. En sitten muista ollenkaan miten päädyin millekään reiteistä, mutta jonkun taisin niistä valita. Hyvin pitkään annoin itseni vain valua värivaloja uhkuvaa tunnelia alaspäin, odottaen en mitään, kunhan olin. Sitten kun alkoi ajatella asioita, alkoi tapahtua. Samalla kun matkasin tunnelia vinhasti pyörien alaspäin yhä syvemmälle (mieleeni?), pystyin ajattelemaan asioita tunnelin ulkopuolelta ja käsittelemään niitä erillisinä. Kun ajatteli jotain asiaa, saattoi ajatus pompata johonkin aivan toiseen ajatukseen/ideaan aivan huomaamatta. Aluksi se ei häirinnyt juurikaan, mutta myöhemmin siitä syntyi hieman ikävä kierre, siitä vähän myöhemmin.
Myös muistoja vilisi hyvin paljon silmieni ohi. Taustalta kuulin kavereiden puheen sorinan, josta hahmotin onnellisen ja mukavan sävyn. Sitten jokin sisälläni sanoi, että olet yksin täällä, ja tipahdin värikkäästä tunnelistani synkemmälle ajatusten sivuraiteelle ja jyrkempään pudotukseen. Kiisin läpi ajatusten ja muistojen, kaikenlaisten. Yllätyksekseni, jälkikäteen kun ajattelin, ei ikäviä lapsuusmuistoja kiusaamisesta, syrjimisestä ja kaikesta muusta paskasta tullut vastaan yhtään, vaikka niitä pohdin usein selvinpäin ollessani, yrittäen selittää persoonallisuuttani, ja sitä, mitä minä olen (luokittelen itseni hieman narsistiseksi ja tunteettomaksi=epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö). Kuitenkin, pääasia oli se, miten ajatukset alkoivat jo täysin järjettömällä tavalla hyppiä toisesta toiseen. Kun hypyt ylittävät ymmärrykseni rajat ja havahduin siihen faktaan, alkoi kehoni hylkiä mieltäni. Jouduin vetämään syvempään henkeä kuin olin koskaan vetänyt ja kun onnistuin päästämään irti ajatuksesta, pystyin jälleen hengittämään. Myös pulssini nousi näissä piikeissä sen verran että huomasin sen, aivot ja kaikki kävivät tuhat kertaa ylikierroksilla piikkivaiheissa.
Sitten kun jotenkin päässäni tajusin, että näillä tasoillahan on optimaalista ajatella maailmankaikkeutta, todellisuutta, olemassaoloa ja niiden tarkoitusta. Tiedän nyt, että se oli tavallaan virheellinen ajatus tuossa vaiheessa. Asetin itseni maan pinnalle, ja lähdin maapallolta avaruuteen katsoen maapalloa kohden. Zoomasin niin ulos kuin kykenin, zoomasin ja zoomasin, kunnes tajusin, että tämä ei toimi. Vastaus ei löytynyt omasta ulottuvuudestamme, enkä kyennyt hakemaan kaikkeutemme "ulkoreuntaa". (Huascan vaikutuksen alaisena aivot yhdistelivät asioita jotenkin kummallisen dynaamisesti, jolloin uusia teorioita ja ajatuksia syntyi kuin sieniä sateella, ja tässä vaiheessa lähti hirveä kiito) Mietinpä siis, mihin muuhun suuntaan voin lähteä. Kolme ulottuvuutta eivät riittäneet, joten lähdinpä siis kulkemaan neljännessä ulottuvuudessa pois universumistamme. Ylemmällä todellisuuden tasolla oli puhtaampaa ja kauniimpaa kuin meillä, ja puhtaus kasvoi kasvamistaan joka tasolla. Sitten, hyvin pian oikeastaan jo törmäsin tasoon, joka oli saavuttanut huiputeknisen tason. Näin erään monitorin, joka oli kuin näkymä omista ajatuksistani. Sitten aivoni nopeasti poimivat muistini sopukoista ns. "Sims-teorian" maailmankaikkeudesta. "Katsoin" "ylöspäin" ja näin loputtomiin tietokonerivistöjä yhä ylemmillä tasoilla, joilla ihmiset hallinnoivat alempia universumeja. Koetin tavoittaa ahneuksissani ylintä todellisuutta, mutta yritykseni epäonnistui kaiken muuttuessa mustaksi huminaksi.
Löysin itseni pitkästä aikaa konkreettisena, fyysisena olentona vessasta. Käteni ja jalkani olivat puutuneet huonon asennon takia, joten korjasin asentoani. Tunsin kehoni hyvin raskaaksi, mutta annoin asian olla. Nostin päätäni ja asettelin sen paremmin käsiäni vasten. Puutuneet raajat tuntuivat jotenkin irrallisilta. Ajatus irrallisesta sitten teki raajoistani irralliset. Tuntui siltä, kuin raajani olisivat vain lähteneet lipumaan pois luotani, ja olisin jääny ilman niitä. Vedin syvään henkeä, jolloin keuhkonikin tuntuivat oudoilta. Kaikki alkoi tuntua irrallisemmalta, ja tulin siihen tulokseen, että nyt olin vain yksin minä mieleni kanssa.
Palasin ajatuksiini. Jatkoin laskeutumista mielen syövereihin, ja ajatusten loikkiminen ja kiivas yhdistely keskenään jatkui. Loikat ajatusten välillä suurenivat, ja tajuntani ylittävien loikkien määrät kasvoivat. (En ole tosin aivan varma johtuivatko tajunnan ylitykset juuri loikista, vai nimenomaisesti siitä, mihin päädyttiin? Kaipa ne ovat sama asia.) Sitten jotenkin onnistuin yhdistämään aiemmat ajatukseni todellisuudesta ja ajatushypyt keskenään. "Tajusin", että maailmamme on oikeasti hieman Matrix tyyppinen, ja olemme vankeinä täällä. Ajatusloikat johtuivat virheistä systeemissä, joiden havaitsemisen huumeet tekivät mahdolliseksi. Aiemmin kuvailemani ajatusten hyppimisestä piikit johtuivat siitä, että järjestelmä yritti pistää vastaan ajatuksilleni, eikä kehoni hylkinytkään siis mieltäni, vaikka saattoihan tuo olla vähän molempia. Paitsi jos keho on siis osa systeemiä, ja mieli on se irrallinen palanen, joka on vangittu tähän maailmaan.
Lähdin jälleen tutkimaan touutta. Tällä kertaa en ylempää, vaan alempaa. Suuntasin kohti syvintä alitajuntaani (kai?) etsien vastauksia, ja jouduin haukkomaan henkeäni useammin. (Myöhemmin tosin kun mietin asiaa, nuo saattoivat vain sattua jotenkin jännästi haukotusten kanssa yhteen, ja sain tällaisen kuvan, mutta ei pidä mennä kyseenalaistamaan sitä, mitä huasca on kertonut
) En ole varma miten tässä asiassa sitten kävi, mutta havahduin jossain vaiheessa jälleen fyysiseen olemassaolooni ja jouduin oikaisemaan asentoani. Alussa kun ajattelin, että tulee pitkä ja tuskainen yö ja että aika tulee kulumaan hitaasti, niin kellosta katsomalla selvisi, että pari tuntia oli vierähtänyt kuin itsestään. (Tarinan kronologisuus on saattanut kusta todennäköisesti jo aiemmin, mutta koetan pitää tämän kasassa kertomalla vain tähän perään lisää)Kuulin eteisestä (vessa, jossa olin oli eteisen veiressä. ihmiset olivat alakerrassa muun aikaa kun olin vessassa) kahden ihmisen puhetta. Kaveri2 ja kaveri3:n (jota en vielä maininnut, nautti myös huascaa) mukana tullut tyttö olivat siellä. Kuulin aluksi epämääräistä puhinaa, ja yksittäisiä sanoja, joista sain jotenkin hauskasti kuvan siitä, että he olisivat harrastaneet seksiä olohuoneen sohvalla, kunnes jokin sai minut tajuamaan, että he laittoivatkin kenkiä jalkaan ja olivat menossa tupakalle.
Jossain vaiheessa kun olin taas saanut ruumiistani kiinni, olin hyvin kärsineet tuntuinen, riutunut olo. Tajusin taas miten hidas aika onkaan, heikotti. Sitten välähti: "miksei voisi vain kuolla?" Samantien kaikki pimeni, en enää nähny valotunneleita, ainoastaan tyhjää mustaa, jossa tipuin suoraan alaspäin kohti "kuolemaa". Havahduin kuitenkin pian pudotuksen ilmiselvään loputtomuuteen ja katsoin taas kelloa.
Saatoin nukkua jossain välissä näillä main, kunnes ehkä heräsin jälleen raajojen puutimiseen.
Jossain vaiheessa sain väännettyäni itseni pois vessanpöntön ääreltä seinää vasten nojaamaan (kello oli tässä vaiheessa kaiketi noin 4) Pitkältä tuntuneen väännön jälkeen pääsin jaloilleni. Huopuin olohuoneeseen, jossa aiemmin tupakalla käyneet ihmiset olivat sohvalla. Sanoin heille iltaa ja mietin ääneen missä voisi nukkua ja mitä muut tekevät. Osa porukasta oli mennyt ilmeisesti jo nukkumaan, joten menin itsekin lähimpään makuuhuoneeseen vakaasti hoippuen. Aluksi meinasi vähän oksettaa pitkän 10 metrin matkan jälkeen, mutta olo parani kun pääsin maate. Ajattelin, että olen kyllä niin rättiväsynyt, että uni iskee samantien. Tajusin kuitenkin kohta, että vaikka pidän silmiä kiinni, pulssi ja hengitystiheys ovat nollassa, en ole unessa. En pystynyt nukkumaan. Alkoi paleltaa. Löysin viltin vierestäni ja vedin sen päälleni ja jatkoin tärisemistä. Sain ilmeisesti hieman nukuttua koiranunta, kun aika hyppelehti harppauksin eteenpäin. Lopulta seitsemän aikaan aamulla kylmä oli hävinnyt ja korvautunut kuumalla. Olo ei ollut enää huojuva, mutta aivot olivat edelleen sekaisin, enkä tiennyt mitä ajatella. Sain viimein unta.
Kahdentoista jälkeen heräsin päivällä. Talo oli tyhjä, paitsi omistaja nukkui omassa huomeessa. Epävarmana olemassaolostani ja ajatuksistani tärisin hänen huoneeseen, ja hän heräsi sisääntulooni. Juttelin hänen kanssaan niitänäitä illasta ja yöstä ja kerroin hieman ajatuksiani. Lähdin kotiin puolen tunnin jälkeen.
Olin syönyt viimeksi 18 tuntia sitten, muttei minun tehnyt yhtään mieli ruokaa. Äiti oli tehnyt hyvää liharuokaa, mutten saanut juuri yhtään alas. Vasta 9 aikaan illalla, eli 27 tuntia about viime ruokailun jälkeen sain syödyksi. Olo oli epävakaa vielä mennessäni nukkumaan 12 aikaan. Maanantaina heräsin voiden jo paremmin, mutta edelleen todellisuutta ihmetellen. Huascaa nautin siis lauantaina.
---
Tarinasta puuttuu osia, jotkut ovat hieman epäolennaisia, ja jotkut niin hataria muistikuvia etten pysty niitä kuvaamaan. Mutta pääosin näin muistojeni mukaan.
