Okei, en ollut suunnitellut polttavani salviaa tuona iltana, mutta en saanut pois mun mielestäni sitä, halusin niin kovin testailla kun sitä käsiini olin pitkästä aikaa saanut. Kello oli ~01 yöllä, minua jännitti kamalasti, silti mietin etten myöhemmin olisi yhtään sen valmiimpi kuin nytkään.
Laitoin kaksi kynttilää palamaan lattialle (ei näin), ja työkaverilta lahjaksisaadun mielenrauhaa-levyn soimaan. Amazonin sademetsän ääniä. Sammutin valot ja kasasin parit tyynyt lattialle. Mun on helpointa maata lattialla koska tuntuu että Salvia painaa mut aina niin alas kuin mahdollista. Metsä-äänien lomassa mittasin silmämääräisesti 0,2 grammaa ja jaoin sen kolmeen osaan. Ajattelin että poltan kaksi kasaa ja kolmannen jos vielä tuntuu siltä. Samalla lauloin yksinkertaista säveltä, se oli kai jonkinlainen rukouslaulu. En muista enää tarkalleen sanoja, (keksin niitä sitä mukaa kun lauloin), mutta se meni jotenkin tähän tyyliin:
Oh, Sally D
treat me gently please
just want to visit
and soon come back
I'm curious and
want to learn about you
so I'm just asking
treat me gently please
...
Laulu oli pitempi ja melko kehno mutta you get the idea. Ajattelin lepyttäväni salviahenkeä ja rauhoitella itseäni. Ehkä se kannatti.
Latasin lasipiippuun ensimmäisen kolmanneksen, istuin lattialle, sytytin, imin, kurkussa poltti ja taisin vahingossa niellä savua ja yskäisin sitä ulos. Laskin pään tyynylle ja puhalsin loput savut hitaasti ulos. Kuuntelin Amazonin lintuja silmät kiinni, jokin puhui minulle niiden liverryksen kautta. En enää muista mitä. Tuntui että mun ajatuskuvioissa ei ollut oikein tolkkua, eikä niissä kyllä ollutkaan. Rauhoituin ja kaikki aiempi jännitys hävisi täydellisesti, tiesin että voin hyvillä mielin nousta istumaan ja polttaa toisen hitin.
Kasasin pesään toisen kolmanneksen, nyt se kävi helpommin kun maku ja savun tuntu ja kehon reaktiot muistuivat. Laskin itseni lattialle ja pidättelin savua keuhkoissa, tunsin sukeltavani hitaasti ja ääni tiuskaisi ”Kyllä sinä olet jo pitänyt sitä savua aivan riittävästi” puhalsin ne sit pois. Muistan jatkavani keskustelua, mutten tiedä sisällöstä enää mitään.
Kysyin ääneen:
”Kenen kanssa juttelen, voitko ehkä paljastaa itsesi?”
”Saat sen kyllä vielä myöhemmin selville” Se oli sellainen lempeä sävy, ei enää tiuskiva.
Kolmas.
En laittanut pesää enää ihan täyteen. Imin savut, laitoin piipun nopeasti sivuun ja asetuin makuulle. Taisin nyt pitää silmiä auki. En hetkeen tajunnut enää polttaneeni, olin jossakin vääntyneessä paikassa. Tuntui että ympäristö on aivan kierteellä, kuin olisin jossain putkimaisessa tilassa ja minun oli tavoiteltava jotakin sen putken päässä. En tiedä mitä, mutta olin ihan varma, että siellä on jotakin tavoiteltavaa. Ojensin kädet ja lähdin liikkumaan vaivalloisesti taaksepäin kohti tuota tavoitetta.
Havahdun. ”Ei hemmetti mähän oon mun omassa huoneessa ja tossa takana on seinä ja noi kynttilät mitä pitää varoa, enpä liikukkaan. Just tän takia piti olla se vahti mukana aargh oisin voinu sohasta niitä vahingossa.” Kämppis ei ollut kotona mutta silti huusin häntä nimeltä paikalle. Tuntui että tarvitsen jonkun auttamaan tästä, koska tarve liikkua sitä tavoitetta kohti oli niin voimakas. Ääni nauroi hyvin pilkallista ja tietävää naurua: ”Luuletko ihan tosissasi olevasi omassa huoneessasi?”
Hämmennyin. ”Pakkohan mun on olla täällä mä poltin äsken” kun katselin ympärilleni, en enää hyvällä tahdollakaan saanut hahmotettua omaa huonettani. Päiväpeittoni olikin jotain sammalenkaltaista, tämä oli metsä. Olin valtavan onnellinen, enkä uskaltanut katsella juuri enempää peläten havahtuvani takaisin omaan huoneeseeni. Käänyin vatsalleni, taisin sulkea silmät, ja painoin pääni alas ”nyt pysyn väkisinkin tässä etten polta koko taloa”. Tunnelma oli mystinen, salainen, sanoinkuvaamaton. Kuuntelin linnunlaulua ja chillailin metsän siimeksessä, enkä miettinyt enää mitään kummempia, kunhan nautin täysillä.
Aika lyhyen hetken jälkeen huone näytti taas huoneelta. Metsämusiikkini soi edelleen ja menin koneelle kirjottamaan, ettei vain kaikki unohtuisi. Jäi pelkästään hyvä mieli, kaikenkaikkiaan mystinen ja yllättävän lempeä kokemus. Aiempien kertojen perusteella kuvittelin etten voi lähteä liikkeelle (mun on pakko painua ihan kokonaan alas) joten poltin vaikka olin yksin. Ensi kerralla pyydän vaikka kämppiksen sivuun seuraamaan hiljaa vierestä niin voin olla täysin rauhallisilla mielillä ja antaa mennä. Tuntuu että oisi pitänyt tutkia enemmän.
Niin ja loppuhyppysellinen mitä mulle jäi, käärin sätkätupakan sekaan ja poltin sen äsken rautatieaseman tupakkakopissa :---) Kirjoitusmielentila.
