Häilyviä muistikuvia salviaan tutustumisista

[psykoaktiivinen]

Tilasin joskus Salvia-lehteä suuresta mielenkiinnosta kasvia kohtaan. En kuitenkaan halunnut hätäillä asian kanssa, niinpä kului pitkän aikaa ennenkuin olin valmis. Itselläni tuli vaikutusten alkaessa aina voimakas tunne. Tätä tunnetta on vaikea kuvailla. Aluksi se tuntui aika pelottavalta ja jotenkin kireältä sähkömäiseltä tunteelta. Välillä tunsin kehossani "selvän rajan eri todellisuuksien välillä". Aivan, kuin puolet kehostani olisi toisessa maailmassa. Aivan kuin toisella puolella olisi se, jonne en näe, mutta tunnen uteliaisuutta. Minusta myös tuntui kuin joku/jotkut tarkastelisivat minua tuolta toiselta puolelta. He näyttivät minulle omaa lapsellisuuttani, joka löi ällikällä. Aivan kuin en olisi vielä valmis tuohon maailmaan. Tuo raja kuitenkin aina eli kokoajan ja pakeni hyvin hidastunutta huomiotani kuin sateenkaaren pää.

Olisiko ollut toinen tai kolmas ilta, kun tutustuin salviaan. Parin vaisuhkon pesällisen jälkeen ajattelin, että nyt en odota mitään, vaan otan vastaan mitä tulee jos tulee. Latasin pienen pesän täyteen lehteä. Parit kunnon hitit, bongi maahan, sohvalle selälleen ja savuja ulos päästäessäni havaitsin naisen jostain puun alta kesäpäivänä toivottavan minut tervetulleeksi ja sanovan "varokaa sitä koiraa!" Naureskelin mielessäni, että juu juu, varotaan varotaan. Kyllähän minä oman koiramme tunnistan. Saattoi olla veljeni, joka kanssani siinä oli. Jotenkin olin yhtäkkiä lapsuuden kodissani ja kun vauhti hiukan hidastui, niin istuin lapsena ruokapöydässä perheeni kanssa. Salvia/Maria Pastora/syvempi minäni/mikä entiteetti tahansa(?) sanoi jotain tämän suuntaista: "Sinä istut tässä, tässä on hän ja tässä hän. Hän esitteli perhettäni minulle yksi kerrallaan. Koko asiassa ei ollut mitään kyseenalaistamista. Tietoisuudessani ei ollut yhtään epäilevää ajatusta. En voinut kuin katsoa. Jossain vaiheessa sukellellessani siellä missä olinkin, tulin uudelleen tietoiseksi minästä, ajatuksista, joista koostuu minä. En osaa laittaa kaikkia tapahtumia aikajärjestykseen. Jossain vaiheessa roikuin lapsuuden kodin kaiteissa pää alaspäin kuin lapsena. Tässä vaiheessa en tiennyt, että olenko vain tripillä vai onko minulla jäänyt trippi päälle ja roikun oikeasti kaiteissa. Kuinka kauan on aikaa siitä, kun poltin salviaa...minuutteja, tunteja, päiviä? Ajattelin, että toivottavasti minulla on edes vaatteet päällä. Pian todellisuus taas vilisi uuteen tilanteeseen ja huomasin, kuinka pystyn ajatuksillani tuomaan itseni takaisin "todellisuuteen" muistelemalla kaikkea tänne liittyvää, kuten loogista aikajärjestystä ja sitä kuinka poltin salviaa. Minulla ei kuitenkaan ollut mikään kiire palata ja siinä sitten tarkkailin kuinka mieleni palautti arkiasioita mieleen. Sinne sitten aina unohti itsensä ja palasi lopulta kokonaan tänne. Vaikutukset kestivät mietoina kuitenkin vielä melko kauan.

Toiste en päässyt noin pitkälle. En kadottanut enää muistiani kokonaan tästä todellisuudesta. Tripin maisemat sekoittuivat välillä arkitodellisuuteen. Esimerkiksi joku kerta luulin todella, että eräs henkilö katsoo minua ikkunasta. Ajattelin, että tauko on paikallaan. Nyt voisi taas joku kerta jatkaa tutkimuksia. Jospa pyrkisi siihen, ettei yrittäisi tripin aikana ohjailla huomiota. Aina kun olen yrittänyt katsoa sinne mitä en näe, mutta tuntuu aina oleelliselta siinä tilanteessa, niin ensinnäkin huomion siirtäminen on erittäin hidasta. Toiseksi, koko ympäristö muuttuu sitä mukaa kun huomio siirtyy.

Monet sanovat, että heistä tuntuu kuin jakautuisivat tripin aikana moneksi helkilöksi. Itselläni tapahtuu tätä samaa. Ehkä se auttaa tiedostamaan "minää" joka katselee maailmaa ja itseään muiden ihmisten kautta, samaistaa näitä ihmisiä omaan minäänsä. Itse olen elämäntilanteessa, jossa nämä asiat ovat alkaneet tulla esiin. Kuinka merkittävä rooli salvialla tässä on, sitä en osaa sanoa.