Minä olen aurinko, minä olen kala (LSD)

[frapathea]

Menin perjantaina, tai oikeastaan lauantaina, vahingossa vasta aamuseitsemän jälkeen nukkumaan. Heräsin iltapäivällä jokseenkin huonotuulisena. Suutuin ja itkin ja rauhoituin ja puraisin puolikkaan sokeripalasta, jonka olin edellisenä yönä saanut haltuuni. Puolikas meni toiselle henkilölle, joka seurassani oli.

Olin aavistellut noin viikon verran, että ottaisin pian LSD:tä. Nyt se oli suussa. Kukahan vittu muuten keksi laittaa happoa sokeripaloihin, mulla ainakin täyttyi suu heti sellasesta sokerilimakuolasta.

Vajaa tunnin päästä leikatessani tomaatista palasia alkoi mua yhtäkkiä naurattamaan. En osaa kirjoittaa tähän väliin mitään, mua vaan nauratti. Kuumottelin vähän laattaavani. Mutten paljoa. Ajattelin vaan, että riski siihen olis suuri, kun yleensä mä oksennan aika paljonkin, mutta pystyin syömään ihan ongelmitta eikä purjoilufiilikset oikeastaan kauheesti nostaneet päätään. Tässä kohtaa vaikutukset olivat nousseet jo sen verran, etten enää kuumotellut ottaneeni vajareita.

Siten tässä kohtaa tapahtui sänkyyn vetäytyminen ja samalla oikeastaan tuntemattoman ajan kuluttua koko matkan suurin kliimaksi. Aikani siinä venyteltyäni, pyörittyäni ja tunnettuani hyvää fiilistä ja tutkailtuani ikkunasta jo pimenevää taivasta aloin tuntea ihan järjetöntä onnea. Aloin käydä mielessäni läpi jopa häiritsevän onnellista ja ihanaa kuviota, jossa minä olin liitokala tyynessä valtameressä, ja uin kohti pintaa (tässä kohtaa se hyvä olo nousi kutkuttavasti) ja hyppäsin aurinkoa kohti (tässä kohtaa hyvä olo saavutti aina huippunsa) ja palasin takaisin lämpimään veteen toistaakseni kuvion uudestaan (tunsin lämmintä ja hiljaista mielihyvää tässä kohtaa)

Ulos sain tästä vaan hysteeristä itkun ja naurun sekoitusta ja soperrusta siitä että oon tyynessämeressä aivan maailman toisella puolella ja liitokala liitokala aurinkoooooo ja taas itkua ja naurua.

Asia mikä on useasti mulla ollut tavallaan teemana tripeillä tai matkoilla tai näillä, en tykkää kauheesti noista sanoista, mutten tiedä mitä muutakaan käyttäisin, no mutta niin, on ollut jonkun tietyn musiikkikappaleen läsnäolo (niinku Bromo-tripillä se oli Pharaoh's Dance joka omalta osaltaan oli luomassa mun aivan erityistä kleopatrafiilistä, johon palaan vielä piakoin) ja tällä kertaa se oli Kingston Wallin Istwan. En oikeastaan osaa sanoin kuvata sitä fiilistä, kun aikani sitä pääni sisällä kuunneltuani päätin altistaa korvani sille oikeasti. Aijaijai koin kauheen suuren henkisen tulemisen ja täyttymyksen ja kliimaksin ja itkin taaskin aivan todella paljon. Luotan siihen että tiedätte kuinka mahdotonta sitä on kertoa tai kirjoittaa mut se oli kertakaikkiaan onnellinen hetki. En palannu siihen sulaan onneen enää kertaakaan tämän jälkeen, liikuin toisenlaisissa hyvissa fiiliksissä vielä kyllä, mutta tuon aikana se kaikki vaan purkautui musta ja oli poissa ja jäin sillai, niinku se liitokala, siihen veteen uiskentelemaan tyytyväisenä.

Mulla oli oikeastaan vielä pitkään tosi mahtava fiilis tuonkin jälkeen. Kovin nauratti vielä pitkään, olo oli yleisesti hilpeä, jonkin aikaa toinenkin henkilö oli jalkeilla ja seurailin sen tekemisiä ja nauratti kauheesti, kun se käyttäytyi tapansa mukaan niin omistuisen hupaisasti. Se alko kuitenkin kuunnella jotain saatanan piipitysmusaa ja meni siitä ihan ihmeelliseen transsiin ja sitäkautta takaisin nukkumaan ja jäin vähän yksin. Aloin tuntea virikkeiden puutetta. Sain hetkeks ohjattua itseni piirtämään, mutta aika nopeesti hajos kaikki keskittyminen käsiin ja turhauduin ja hermostuin kauheesti. En edes yritä kertoa mitä kaikkea päässä pyöri. Ei mun varmaan tarvitsekaan.. Paljon paljon kaikkea risteili päässä niinku yleensäkin, superpallot kimpoilee ympäriinsä, teki mieli saada se turhautuminen jotenkin ulos mutta kaikki tuntu teennäiseltä. Koin parhaaksi vaan yrittää selittää itelleni päässäni mitä ajatuksista sain kiinni. Piirtelin edelleen mutta aika hermostunutta settiä. Pystyn oikeastaan kertomaan sen kohdan missä se hyvä fiilis muuttui turhautuneisuudeksi.

Mä en ole aivan varma ajan kulusta ja asioiden järjestyksestä, mutta joko piirtämisen välissä tai sen jälkeen menin suihkuun ja se antoi hetkeksi tarpeeks mielenkiintoista virikettä että pystyin kadottamaan sen turhautuneen fiiliksen hetkeksi. Tähän kohtaan liittyi olennaisesti se kleopatrafiilis – oon oikeastaan aika tyytyväinen että palasin siihen oloon aika aidosti, ja aika odottamatta. Se ei ollut yhtä sekava kuin bromon kanssa, ennemmin vaan olotila tällä kertaa kuin että olisin mitenkään karannut iteltäni siihen. Kleopatraan ei liity näissä tapauksissa muuten koskaan Kleopatra historiallisena hahmona, se on ennemmin vaan. Joku. En edes tiedä, mutta ihan siisti fiilis. Ehkä vähän kornia, että mulla on joku tällainen juttu, mutta ihan sama oikeastaan. En ajatellu että palaisin siihen mutta palasin kuitenkin. Joku juttu vedessä on sellainen. Mikä tuo mut siihen. Vesi on oikeastaan aika lempeä elementti ja mun, rakastajatar, niin mä joskus kai ajattelin, joskus aikoja sitten ihan muuten vaan.

Mulla ei ole oikeastaan tuosta eteenpäin paljoa kerrottavaa. Vähän aikaa fiilisteltyäni kylmää ja kuumaa vettä kyllästyin siihenkin ja siitä eteenpäin homma meni vaan hiljaiseksi turhautumiseksi. Tarvitsin totaalisesti jotain johon purkaa sitä fiilistä, mutten oikein keksiny, että mihin. Availin ja suljin konetta mut se ei tuntunu oikeelta. Pelasin Zeldaa, turhauduin kun en heti päässyt yhtö kohtaa läpi, TURHAUDUIN AAARGH aivan kauheasti. Vaikutusten alusta oli tässä kohtaa kulunut varmaan noin kuutisen tuntia. Jouduin kokoajan pitämään itseni ajatuksissani kiinni koska muuten hermostuin kauheesti. Tätä oikeastaan jatkui tuntemattoman ajan verran kunnes nukahdin. Sitten heräsin, sitten kirjoitin tämän, nytten ehkä voisin mennä nukkumaan koska huomenna käytän taas huumeita.

Tämä on ensimmäinen kerta kun puran matkan sanalliseen, kirjalliseen muotoon näin pian, yleensä oon vemputellut ajatuksia turhankin pitkään ennenkuin oon saanut mitään alas mutta nyt tuntui siltä että miksipä ei. Mulla on kauheesti sanottavaa tästä mutta en oikein osaa pukea sitä sanoiksi tai muutenkaan mitenkään hienoksi mut mut mut. Ei oikein pysty. Tää oli aivan todella erilainen kokemus kun mun aiemmat psykedeelikokemukset, jotka on olleet melko rumia, mutta tiesin että tästä tulee kuanista, juurikin myös aiemman rumuuden takia. Mua on ihmetyttänyt suuresti täällä saamani palaute kertomuksiini et ota nyt vähän miedompia ja varovasti ja vähemmän ja blaablaa, oikeastaan mä oon nauttinut juurikin siitä heittelystä mitä oon saanut, enkä todellakaan oo koskaan katunut tai mitään, kaikki friikkauksetkin on olleet osa tätä juttua, ja voisin sanoa että mua on suraan sanottuna vituttanut se, että mun pitäis muka ottaa jotenkin varovasti. NIH. Nyt sain sanottua hahhahhaa. Minä haen aina elämässäni kliimakseja, huonoja ja hyviä, vihassa ja surussa on sama hieno fiilis kuin niissä niin sanotusti paremmissa fiiliksissäkin. Tai että on ne huiput. En haluis niitä leikata pois. Olisin mielummin pohjattoman onneton kuin turhautunut tunteiden latteuteen. Siksi vituttaa se että pitäisi ottaa varovasti, mutta onneksi mun ei tarvii kuunnella muita tässä asiassa hahhahaa. Joo, no ei se mitään, lauantai kahdeskymmenes joulukuuta vuonna kakstuhatta yhdeksän oli kaunis päivä juuri siksi mutta senhän te nyt jo tiesittekin. Nyt en jaksa enempää kirjoittaa vaan jätän jutun hautumaan ja palaan asiaan vielä jos siltä tuntuu. Moimoi.

Toi liitokala-osio ei tunnu kirjotiettuna yhtään niin hienolta mitä se oli mutta voin vakuuttaa että juuri sillä hetkellä se oli kaunein asia mitä muistan kokeneeni koskaan ikinä.

Sellainen juttu muuten mikä vielä tuli mieleen on se että tämä kerta ei ollut juurikaan visuaalinen. Aiemmilla kerroilla mulla on oikeastaan dominoinut liikaakin aina todella väkivaltaiset ja aggressiiviset visuaalit joilta en pääse rauhaan ja jotka tuntuu aivan liian levottomilta. Tällä kertaa en oikeastaan nähnyt kauheesti edes silmätkiinnivisuaaleja. Tosin aika paljon mulla välkkyi silmissä sellaset strobovalot ja muutenkin yksinomaan valo ja varjo kiehtoi visuaalisesti eniten. Kyllä jotain väreilyäkin oli huomattavissa mutta kaikenkaikkiaan visuaalinen puoli jäi jokseenkin taka-alalle mistä oon oikeastaan melko tyytyväinen koska se vie usein liikaa keskittymistä.

Ainiin, en jaksa lisätä alkuun tätä, mut nainen, 45kg olisinko, ei mitään tietoa aineen määrästä (mulla on vähän huono tapa, että en oikeastaan hanki ikinä deelejä, ne vaan tulee mulle vastaan ja otan sen verran ku otan, koska mulla on joku outo ajatus siitä että otan just aina oikean määrän oikeaa ainetta oikeeseen aikaan, koska sen kuuluu mennä niinku se menee, tiedä häntä mutta hengissä ja jokseenkin järjissä oon vielä) eikä aiempaa kokemusta.

[Dexma]

Tryptamiinit ovat jotenkin vähemmän dominoivia visuaaleissa ja antaa tilaa mielelle... LAAAAAAJJENTUA...



Vesi leikit psykeissä ruulz. Muistan kun itse vetäsin ensimmäistä kertaa 4-ho-metiä niin kaatelin esim vettä lasilla omaan silmääni ja leikin suihkussa vedellä..


Ihanaa kokemusta...

[Aukikco]

Olinpa missannut, mutta kauniita visioita tässäkin taaskin-kin!

[frapathea]

Olinpa missannut, mutta kauniita visioita tässäkin taaskin-kin!

Huh, sun viesti sai mut lukemaan tämän ja mun aiemmat stoorit läpi.. Must tuntuu, että oon kirjoittamassa viimeisimmistä kokemuksista, miten voisin olla kirjoittamatta? Alkaisko vihdoin löytyä sanoja..

&#(/"(€?%=)(%)===#)###/////////////////////////

[pilkkija]

kiva kuvaus mitäpä nyt osaisinkaan muuta kirjoittaa.