Painan n. 60 kiloa). Aiemmat käyttämäni tajusteet ovat kannabis, muskotti (kerran) (hyi!), semit (5 kertaa), diapam (kerran), opium (kerran) ja alkoholi, nikotiini yms.
Noin viikko sitten pyörittelin ajatusta Dexmoversen avaamisesta. Aiemmilla kerroilla en siihen vielä ollut kunnolla päässyt. Ja kun tänä syksynä ensimmäistä kertaa olen semejäkin napostellut, ne ovat antaneet minulle uuden lähestymistavan kaikkia tajusteita kohtaan. No, tästä seuraavana yönä näin unta, kuinka join DXM:ää. Makasin eräällä hiekkatiellä ja olo oli euforinen. Unessa kaverini kerääntyivät ympärilleni ja ihmettelivät. Pyöräilin pitkin autoteitä keltaisella jopollani. Ulkona oli kylmä ja pimeä, mutta minulla lämmin. Satoi, sitten heräsin. Tämä varmisti asian: Ensi viikonloppuna...
Perjantai 30.10.
En ehdi syömään aamupalaa, koska on kiire töihin. Syön muutaman leivän klo. 11.00.
15.00 kuumotukset pois ja apteekkiin. 3 minuuttia ja olen jo ulkona iloinen virne naamallani. Nyt enää bensa, muut aineet löytyvät kotoa.
Noin kello 19.00 istun sohvalla eroteltu DXM (600mg)kädessäni ja appelsiinimehu toisessa. Olen ollut syömättä n. 8 tuntia. Maistan kielelläni kitkerää litkua kokeillakseni pystynkö juomaan sen tuosta vain; ykkösellä. En pysty, joten lisään mehua. Melko helposti se meni alas.
Katselen Talenttia telkkarista ja yritän olla ajattelematta DXM:ää. 40 minuutin päästä alan huomaamaan lieviä tuntemuksia. Jotain samanlaista mitä puolivuotta sitten. Hauskat kotivideot alkavat. Tuntemukset voimistuvat ja aine alkaa pikkuhiljaa potkia. Tästä muutama minuutti, enkä enää pysty kunnolla televisiota katsomaan. Televisio ja kaikki kaapit sun muut sen ympärillä sulautuvat seinään ja seinä tuntuu olevan todella kaukana. Katselen television päällä olevaa taulua, joka muuttaa alituiseen kokoaan. Ja siis kunnolla! Aluksi se on 50 cm leveä ja 50 cm korkea. Sekunnissa se onkin 10 m leveä ja korkea. Päätä kutittaa hieman, silmät harittavat ja näen kahtena. On vaikeaa pitää silmiä auki ja vaikea pitää niitä kiinni, mutta tämä menee nopeasti ohi. Päätän mennä sängylle makaamaan.
Sänky oli kaukana ja kuinka kauan matkassa menikään (oikeasti pari metriä). Seison hetken sängyn laidalla. Tiedän, että kohta lähden matkalle ja mietin onko kaikki tarvittava mukana. Sängyllä maatessani tuntuu kuin jalkojeni päällä olisi jonkinlainen alusta, joka upottaa jalkojani hieman sänkyyn. Tuntuu etten pystyisi niitä liikuttamaan, mutta kun teen päätöksen liikuttaa, se onkin tosi helppoa ja *puff* alusta katoaa. Laitan napit korville ja silmäni kiinni. Matka alkaa heti. Lukittaudun jonkinlaiseen karuselliin, joka matkaa keskellä sekasotkua(En kunnolla muista minkälaista tämä sekasotku oli). En enää kuule musiikkia, mutta tiedän, että musiikki vaikuttaa siihen mitä näen. Jossakin kohtaa alan vajota syvemmälle ja syvemmälle. Syvemmällä on sekaisempaa. Tunnen kuinka sykkeeni nousee ja alan hengittämään raskaasti. Puuskutan kunnolla. Avaan silmät ja otan kuulokkeet pois korvilta. "Huhhuh", ajattelen. Hetken katseltuani tätä todellisempaa maailmaa päätän yrittää samaan paikkaan enkä avaa silmiäni. Laput korville ja menoks. Hetken aikaa taas vaellan. En ole enää karusellissa, koska karusellilla vajoan hitaammin. Huomaan kuinka sykkeeni alkaa taas nousemaan. En ole varma olenko jo kuollut vai olenko menossa kuolemaan? Hetken aikaa ajattelen tässä tilassa ja päätän mennä. Sykkeeni tasaantuu kertaheitolla normaaliksi.
(Koetan nyt selittä seuraavan parhaani mukaan, mutta se on hieman hankalaa.) Näen ruskeaa materiaalia, jota pitkin liun, mutta se en ole minä enkä näe. Näen tämän uudestaan ja uudestaan tuhansia kertoja tuhannesosasekunnissa. Yhtäkkiä suunnaton euforia valtaa minut. "Olen" jollakin janalla. Jana koostuu keltaisesta (Samanlainen keltainen kuin vaikkapa Paintissa. Semmoinen peruskeltainen) palkista ja jostain muun värisestä palkista. Janan yläpuolella tulee jatkuvalla syötöllä kuvia elämästäni. Näen jotenkin kaksiulotteisesti, mutta saman aikaisesti kolmiulotteisesti. Menen tässä ehkäpä elämäni aikajanassa koko ajan eteenpäin (vasemmalta oikealle, mutta ei kuitenkaan, en tiedä). Hetken päästä kysyn kuka olen. Mietin jonkin aikaa ja osaan vastata siihen. Sanon etu ja sukunimeni. Kysyn missä olen. En tiedä. Hetken taas liikun janassa eteenpäin ja kysyn samat kysymykset. Osaan vastata ensimmäiseen nopeammin kuin vähän aika sitten, mutta toista en tiedä. Kuljen janan loppuun ja avaan silmät.
Olo on puhdas. Tuntuu kuin olisin ollut ikuisuuden äsköisessä tilassa. Fyysinen aika ei kiinnosta (joten sitä ei tässä ole.). Makaan ja mietin mitä tapahtui. Katson oikealle ja näen huoneeni olevan pitkä käytävä. Olo alkaa jo laskea, mutta olen silti vielä vahvasti dexmoversessä. Kävelen vessaan ja puhun itsekseni.
Katson itseäni peilistä. Naamani näyttää litteältä neliöltä, joka toinen sekunti minulta ja joka toinen toiselta. Ruma otus. Katson lähempää. Niin läheltä, että nenäni melkein osuu peiliin. Peili alkaa kaartumaan ympärilleni, enkä näe muuta kuin peilimaailman. Yhtäkkiä tuntuu kuin sisälleni olisi mennyt jokin. Huomaan, että vaihdoimme peiliminän kanssa paikkoja ja se tuli lävitseni. Olo on todella erikoinen, hieman synkänsävyinen. En osaa selittää. Enkä pääse takaisin "oikeaan" maailmaan. Menen sohvalleni, ihmettelen. Nukahdan.
Aamulla herään kahdentoista aikaan. Olo on melko virkeä, lievää euforiaa (ihan pientä vain). Melkein koko päivä on tullut mietittyä tripin tapahtumia. Aamulla oli myös lievää roboilua esim. kirjoitettaessa käsi vähän tärisi. Tripillä tapahtui paljon muutakin ja sellaista mitä en kunnolla muista, mutta en kaikesta jaksa kirjoittaa, eivätkä ne ole mitenkään oleellisia. Semmoisia "pikku-kivoja." Luulen, että DXM:llä olisi minulle paljon annettavaa ja ehkä se sekamelska ei olisi enää niin sekamelskaa seuraavilla kerroilla. Sitä kyllä ihmettelen, miten siitä tuli noin intensiivininen trippi "vain" 600mg, vaikka en silloin puolivuotta sitten paljoakaan saanut irti. Varmaan oli juurikin tuolla semejen antamalla lähestymistavalla vaikutusta ja myös set&setting oli mielestäni hyvä.
Ps. En siis koskaan palannut takaisin peilimaailmasta, joten olen vieläkin siellä
Voi perkele jos ei