1) Valmistelu:
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Käsiini oli eksynyt jostain 21 kappaletta Argyreia nervosa -kasvin siemeniä. Takana oli yksi kokemus muutaman vuoden takaa siementen mutustamisesta. Tällä kertaa ajattelin kokeilla erotteluoperaatiota askartelun ilosta.
Kaivelin esiin ohjeita, mutta yleinen käsitys tuntui olevan ettei maksa vaivaa erotella vaikuttavia aineita siemenistä, vaan pureskella ne suoraan tai kulauttaa nesteellä alas. Erotteluprosessi ei vaikuttanut turhan hankalalta, ainoa askarruttava seikka oli mainittu LSA:n epävakaus ja herkkyys valolle, lämmölle sekä hapelle, joten ajattelin kokeilla tuleeko siitä mitään.
Jauhoin siemenet kahvimyllyllä hienoksi murskaksi, laitoin mukiin ja kaadoin päälle hieman puhdistettua bensaa. Päälle kelmu ja pimeään, ajoittain hieman ravistellen. Murska sai olla nesteessä pari vuorokautta, jonka jälkeen suodatin bensan pois siemenistä käyttäen kahvisuodatinpussia ja haihdutin loput jäämät parvekkeella seisottamalla reilun vuorokauden. Tämän vaiheen oli tarkoitus poistaa siemenistä pahoinvointia aiheuttavia aineita.
Seuraavaksi kaadoin siemenmurskan päälle tilkan 80% vodkaa. Takaisin pimeään ja ajoittaista heiluttelua muutaman vuorokauden ajan. Sitten suodatin nesteen murskasta käyttäen taas suodatinpussia. Tällä kertaa säilytin nesteen, johon alkoholin tulisi olla eristänyt siemenistä LSA:n.
Kaadoin jäljelle jääneen pienen määrän nestettä tasaiselle lautaselle ja laitoin pimeään haihtumaan yön yli. Aamulla neste oli haihtunut ja lautasen pintaan oli jäänyt kerros keltavihreää erittäin tahmeaa töhnää jonka kaavin kasaan partaterällä ja jaoin kolmeen suurin piirtein samankokoiseen osaan ja laitoin gelatiinikapseleihin.
2) Kokemus
Heräsin aamulla kotoa ystäväni kanssa joka oli jäänyt bunkkaamaan myöhästyttyään edellisiltana busseista. Edellisenä iltana olin heittänyt jo idean kokeilla toimisiko yllä kuvattu kokkaus. Aamu lähti keveällä aamiaisella: Kuppi kahvia ja croissant. Jonkin ajan kuluttua molemmat heittivät kapselillisen mönjää kitaansa ja jäätiin mielenkiinnolla odottamaan, tulisiko minkäänlaisia vaikutuksia.
Laskeskelin että koska alkuperäinen siementen määrä oli 21kpl, ja jaottelin eristetyn aineen kolmeen osaan, se tekisi noin kolme seitsemän siemenen kokoista annosta maksimissaan. Varmasti erotteluoprosessissa substanssi menetti tehojaan, juurikin herkkyytensä ansiosta, ja myös prosessin aikana syntyneen hävikin ansiosta (siemenmurskaa jäi matkan varrelle prosessissa, eikä mönjää saanut kaikkea täysin kaavittua jne.) Odotin siis mietoa vaikutusta.
+00:00 Kitaan
+00:20 Vatsassa tuntuu lämpöä. Jotain alkaa tapahtumaan. Mieli valppaana tarkkailin hienovaraisia muutoksia.
+01:00 Olo on raukea, keveä, positiivinen, iloinen, leppoisa, mutta myös epävakaa. Muutaman vuoden takaa siementen syömisestä seurannut aaltoina ilmaantuva pahoinvointi oli tunnistettavissa, tosin hyvin kevyenä. Ystäväni kävi helpottamassa oloaan oksentamalla, mikä kuulemma tuntui kivalta. Pahoinvointiin otettiin lääkkeeksi miedot kukkasavut bongista. Pahoinvointi kaikkosi.
Visuaalit olivat melkein olemattomat, mutta sienistä tuttua hienovaraista pintojen kiemurtelemista ja hengittämistä oli havaittavissa. Myös tuttuja kehollisia tuntemuksia, ikään kuin energiakeho olisi irrallaan fyysisestä ja kiemurtelisi oudosti.
Alkoi hahmottumaan se, mitä tarkoitetaan puuruusun sedatiivisella vaikutuksella, ja tuntui luonnolliselta käydä makuulle. Menimme makuulle fiilistelemään. Otin huikan rommia suoraan pullosta koska olin lukenut että puuruusu voi supistaa verisuonia (etenkin liikkumatta ollessa) ja aiheuttaa lihassärkyjä. Alkoholin oli tarkoitus vähentää tätä vaikutusta. Keho tuntui hyvin rauhalliselta kuten myös hengitys, tuntui hyvin luonnolliselta pysyä täysin liikkumatta. Vajoaminen tähän liikkumattomuuteen ja sisäiseen maailmaan tapahtui kuin itsestään. Ajattelin että tämä sopisi erittäin hyvin keskittymiseen tai päänsisäiseen matkailuun.
Yllättäen kolmas ystävä soitti ja kyseli jos voisi tulla käymään. Tunnelma oli leppoisa eikä vaikutus liian tiputtava, joten ajattelimme että se sopii.
+02:00 Kaveri saapuu paikalle. Päätäme lähteä ulos katsomaan miltä siellä näyttää. Kauppareissun voi hoitaa samalla. Visuaalit oli nollissa, paitsi että kaikki näytti kirkkaalta ja kauniilta. Tuuli tuntui ihanalta kehossa ja mieliala oli hyvin korkealla. Tuntui hyvältä kun ympärillä oli tilaa.
Ostosten teko tapahtui ehkä hieman tavallista sekavammissa tiloissa, mutta kuitenkin ongelmitta. Näihin aikoihin, reilun parin tunnin päästä tuntui että kolinat oli kovimmillaan. Toisaalta ehkä se, ympäristö ja olosuhteet toivat vaikutukset selkeämmin esille. Kävelimme takaisin kotiin ja valmistimme mahtavan lasagnen joka maistui aika hyvältä melkein tyhjään vatsaan. Rentoilimme, juttelimme syvällisiä sekä vähemmän syvällisiä ja poltimme päivän mittaan muutamat savut.
Vielä monen tunnin päästä nauttimisesta tasoittunut vaikutus oli havaittavissa lähinnä mielialasta, kehollisesta rentoudesta, raukeudesta sekä hyvin hienoisesta aaltoilevasta pahoinvoinnista, joka ei koskaan yltynyt häiritseväksi asti. Muistan ajatelleeni että tämä aine sopisi varmaan univaikeuksiinkin hyvin. (Tosin takana oli lyhyet unet viime yöltä.)
+07:30 Saunaan. Koko päivän oli tuntunut hieman voimaton olo, eikä minkäänlainen urheilu tuntunut sopivan kuvaan. Saunassakaan ei tehnyt mieli ottaa raivolöylyjä mutta mukavasti rentoillessa yöunet oli taattu.
Tarkoitus oli lähinnä kokeilla, toimisiko eroteltu aine ollenkaan, ja yllätyin positiivisesti lopputuloksesta. Mielenkiintoinen tutkimusprosessi. Ehkä tässä on mahdollinen työkalu erilaiseen itsensätutkiskeluun ja syventymiseen.
HBWR/LSA
-
Asidyyli
- LD50
- Posts: 2143
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
- Location: Hki
Re: HBWR/LSA
Tryptamiineista tosiaan tulee juuri tuo levollinen, kirkas, transfiguroitunut olo. Ei niinkään mitään sumuisaa hallusinatoorisen harhaista visuaalimeininkiä. Koska en ollut ymmärtänyt vaikutusten luonnetta odotin aina jälkimmäisen kaltaista sekoilutrippi meininkiä, kesti kauan oppia nauttimaan LSA:sta tai muistakaan tryptamiineista ja niiden tuomasta rennosta kirkkaudentunteesta. Hyvin usein olen tuon tunteen käsittänyt väärin aineen toimimattomuudeksi.
Ei silti lempi-psykedeliaani, mutta hyvä tila juuri syventymiseen. Toisaalta näissä trypteissa häiritsee juuri se että ne vaikuttavat normaaliin logiikan juoksuun ja tunnekokemukseen. Pidän tavallaan aistikokemusta muuttavista mutta ajattlelun suht. ennalleen jättävistä päihteistä enemmän.
Ei silti lempi-psykedeliaani, mutta hyvä tila juuri syventymiseen. Toisaalta näissä trypteissa häiritsee juuri se että ne vaikuttavat normaaliin logiikan juoksuun ja tunnekokemukseen. Pidän tavallaan aistikokemusta muuttavista mutta ajattlelun suht. ennalleen jättävistä päihteistä enemmän.