Kolmen salvian kertomus

Salvia Divinorum
User avatar
Luotijuna
Psykonautti
Posts: 123
Joined: Sun 08 Apr 2007, 16:14

Kolmen salvian kertomus

Post by Luotijuna »

Eli kyseisessä hieman tarinaan muotoillussa tekstissä yhdistyy kolme eri salvia kokemusta. Tarina on aika lyhyt ja suppea, mutta jaan kuitenkin kokemukseni teille muillekin. Kaikki salviat olivat 5x poltettuna nautittu.

Ensiksi hän jakoi minut moneksi, jonka jälkeen antoi minulle ja kahdeksalle muulle jakautuneelle persoonalleni numerot. Seuraavaksi hän teki meistä jonkinlaisen pyörivän laitteen, jossa itse olin jonkunmoinen pääpiste, vaikka olin samalla kylläkin koko laite ja nämä kahdeksan muuta jakautunutta. Laite alkoi pyöriä ja oloni oli, kuin olisin pieni lapsi huvipuistossa ystävieni kanssa ja hän oli leikissä mukana. Hän alkoi huudella numeroille vuoroja tulla tämän laitteen pääpisteeksi, eli minuksi. ”Kahdeksan, neljä, seitsemän!” –hän huusi ja me kiepuimme tämän omituisen härvelin kyydissä onnellisena ja hämmentyneenä. Aina, kun pääsin itse pääpisteeksi, mikä on hyvin erikoista, sillä olin koko ajan pääpiste, sekä kahdeksan muuta –yritin kysyä tai sanoa jotain ystävälleni, mutta en ehtinyt, sillä jokainen sai olla pääpisteenä hyvin pienen hetken kerrallaan ja kun seuraava tuli pääpisteeseen, olin jo unohtanut asian, sillä olin eri henkilö. Välillä kuulin, kuinka myös ystäväni yritti huudella minulle kyydistä, mutta ehdin senkin aina unohtaa, sillä vaihduin eri henkilöksi. Tämä oli jotenkin huvittavaa ja se tuntui juuri, kuin olisimme olleet yhteisessä laitteessa, josta aina kohdatessamme samalla kohtaa huusimme toisillemme terveisiä, iloitsimme ja nauroimme, mutta olimme kuitenkin hyvin hämmentyneitä, sillä kaikki oli muuttunut erilaiseksi. Käsitteet olivat muuttuneet, esimerkiksi aika tuntui olevan enemmän ympärillämme, kuin edessämme. Siirryin pois laitteesta uuteen seikkailuun. Istahdin tuolille lepäämään hetkeksi, kunnes hän kaatoi minut taakse päin ja tipuin päin seinää. Minulla oli hankaluuksia tietää mihin päin paino lepäsi, sillä minulla oli matto lattialla, sekä seinällä, mutta kumpikaan niistä ei tuntunut olevan muuta, kuin katto. En tiennyt mitä tehdä ja päätin istua seinällä olevalle kaatuneelle sohvalle, se oli jokseenkin hankalaa, sillä minusta tuntui, kuin jalkani roikkuisivat ilmassa, vaikka olin varma, että ne oli tukevasti kiinni lattiassa. Huomasin, että ystäväni katseli touhuani hämmentyneenä, joten selvitin asian hänelle perusteellisesti
”Minulla on nyt varmasti kylmäfuusiogravitaatiokone jotenkin vähän vinkuralla, enkä oikein erota missä minun pitäisi liikkua”. Luulin voivani liikkua kohti taivasta, sillä tiet ulkona näyttivät vievän sinne, mutta lopulta ymmärsin, että painovoiman laki onkin jo keksitty, eikä minun pidä enää miettiä sitä ja silloin kaikki palautui ennalleen. Tajusin, ettei jokaiseen suuntaan pysty kulkemaan miten tahansa. Ystäväni oli hämillään, mutta sanoi tilanteen kuitenkin sopivan hänelle. Etenin jälleen uuteen ulottuvuuteen ja minusta tehtiin multasäkki. Olin kaupan hyllyllä ostamistaan odottava multasäkki ja näin, kuinka asiakkaat kävelivät ohitseni ostamatta minua ja minä pelkäsin henkeni edestä, että minut ostetaan. Kenenköhän ostoslistalle joudunkaan? Toivottavasti en kenenkään mielipuolen, joka vain heittää minut pois, tai jättää minut kellariinsa kuivumaan kuoliaaksi. Asiakkaat tarkastelivat hintaani, jota en kylläkään itse tiennyt, sillä olin multasäkki. Minun kyljessäni oli logo, jossa oli viekas hymynaama. En pitänyt siitä ollenkaan, sillä se oli ylisarkastinen tekopyhä hymynaama. Vieressäni hyllyllä oli eri värisiä, pieniä muovilapioita. Ilmeisesti ne jotenkin liittyvät minuun multasäkkinä, sillä ne olivat minun jakautuneita persoonia. Näin siis tilanteen heidänkin silmistä, enkä toivonut, että kukaan ostaisi niitäkään, tai siis näin ainakin toivoin multasäkkinä. Kukaan ei loppujen lopuksi kuitenkaan ostanut meistä ketään ja sain multasäkkinä jalat itselleni ja pinkaisin oitis pakoon tästä kauppahelvetistä. Muutuin taas ihmiseksi. Ehdin istahtaa taas hetken, kunnes minua alkoi naurattaa. Hihittelin yksinäni tuolissa ja kaverini kysyi syytä tähän. Jostain syystä en kuitenkaan vastannut kysymykseen, vaan aloin nauraa entistäkin kovempaan ääneen. Nauru ei ollut lainkaan luonnollista, vaan se oli hysteeristä pelkoa, joka tuli minusta ulos nauruna, enkä kyennyt lopettamaan, kunnes minut kaapattiin jälleen kerran takaa jonnekin. Maailmanpyörä täynnä sinisiä vaunuja hyökkäsi minua kohti, kunnes se törmäsi minuun ja minusta tuli tämä maailmanpyörä. Kaikki nuo vaunut olivat nyt jakautuneita persooniani ja saman lailla, kuin siinä huvipuistolaitteessakin, olin itse pääpiste, mutta tällä kertaa kukaan ei ollut huutamassa kenen vuoro oli, joten järjestys meni aivan sekaisin, enkä tiennyt enää milloin olen oikea pääpiste, en voinut olla varma, olenko sama henkilö silloin, kun tämä laite on ohi.

Mielenkiintoisia ja hämmentäviä hetkiä.
Insanity creeping]
User avatar
spasm
OD
Posts: 1510
Joined: Tue 29 Aug 2006, 23:44
Location: Rubycon

Re: Kolmen salvian kertomus

Post by spasm »

Loistavaa! Good times :)
Kylmyys johtuu lämpötilasta.
Jarza
Karvakuono
Posts: 44
Joined: Thu 16 Aug 2007, 19:02

Re: Kolmen salvian kertomus

Post by Jarza »

Hyvin selitetty tätä hyvin outoa psykedeeliä.
Koin ensimmäistä kertaa salvian vaikutuksen viikonloppuna ja koin aivan samanlaisen tilanteen kuin sinä. Tarkoitan siis tuota hyrrä/hammasratas/karuselli kohtaa. Kaverini oli myös omassa hyrrässä ja juttelimme vuoron perään aina kun satuimme samalle kohdalle hyrrässä. Todella outoa. :shock: :lol:
User avatar
Luotijuna
Psykonautti
Posts: 123
Joined: Sun 08 Apr 2007, 16:14

Re: Kolmen salvian kertomus

Post by Luotijuna »

Kiitoksia palautteesta. Salvia trippi voi olla mielestäni hankala muotoilla sanoiksi, ehkä sen takia ettei ehkä ole olemassa sanoja kaikille sen tuottamille tapahtumille. Tämänkin sain kirjoitettua muutaman kuukauden päästä noista kolmesta tripistä.
Hienoa kuulla, että joku ainakin ymmärsi selittämääni kertomusta :)
Insanity creeping]
User avatar
13360
Psykonautti
Posts: 65
Joined: Sat 05 Apr 2008, 19:06

Re: Kolmen salvian kertomus

Post by 13360 »

Vau, aivan mahtava kuvaus. Multasäkki kaupan hyllyllä :D?
User avatar
MetsänNeito
Apteekki
Posts: 308
Joined: Fri 23 Jun 2006, 15:27
Location: Up 'n High

Re: Kolmen salvian kertomus

Post by MetsänNeito »

Mielenkiintoista luettavaa oli :) Itse olin ulottuvuushyrrässä.. :mrgreen:
"It is your mind that creates this world"
-The Buddha-