Dietyylieetteri, 1dl, "impattu"
Taustatiedot
Mies, 18v, 80kg
mielentila - vakaa
Asetuin läheiseen ulkosaunan luokse keskelle mettää, jossa kaadoin eetteriä rätin päälle. Imasin kerran oikein syvät henkoset ja nautin olosta. Olo muistutti kuin olisi kännissä nuuhkinut poppersia, vaikutus kesti n. 5min. Tän jälkeen lämmittelin hieman lisää itseäni kovempaan suoritukseen, noin parikymmentä minuuttia henigtin eetteriä isoin annoksin sisään. Olot olivat edelleenkin sekavat, kuten aikasemmin mainitsin.
Lähdin matkaa kohti toista paikkaa, vedin tietenkin matkaviihdyttävän annoksen, tässä vaiheessa eetteri tuntui hieman kuin olisi ollut dexmeissä, tuntui epätodelliselta. Matka oli vielä puolillaan, kun vaikutukset alkoivat laantua, niin nopeudin kävelyäni, koska himotti nuuhkia lisää tätä jännää nestettä.
Paikalla asetui aloilleni, katselin maisemia ja kaadoin sopivasti eetteriä paksun paperitukun päälle. Hengitin oikein kovaa sitä sisään ja tunsin kun äänet rupesivat tulemaan jäljessä, myös kaikki tekemäni tuli jälessä. Kun käänsin päätäni, niin aivoni reagoivat jo käännön, mutta näkökentässä se tuli noin sekunnin viiveellää. Myös kaikki puhe tuli jälkijunassa, kun puhuin jotain, niin se puhe kuului päässäni sekunttia ennen kuin se kuului ulkomaailmassa. Tämäkin kesti vain hieman aikaa.
Päätin kaataa eetteriä pussiin ja nuuhkia siitä, parin oikein herttaisen hömpsyn jälkeen kaadoin koko pullon sisällön pussiin ja paiskasin pullon vasten seinää. Sitten jatkoin imuttelua ja naureskelin itsekseni. Meno tuntui melko mielisairaalta kun välillä tuli noustua pystyyn ja huudettua jotain.
Siirryin läheiseen pukukoppiin. Tässä vaiheessa olin erittäin höyryissä. vedin pukukopissa meheviä höyryjä sisääni ja nautin oloista. Puolen tunnin päästä huomasin nauttineeni kaiken aroomiliuoksen, heitin pussin menemään ja lähdin ympärihöyryissäni kohti kotia. Kesken matkan iski armoton väsymys, mutta edelleen tunsin itseni kuin dexmeissä hieman olisi.
Kotiin päästyäni istahdin sohvalle johon nukahdin ehkä n. 30minuutiksi, näin oikein mukavaa unta, semmoista mihin olisi voinut jäädä vaikka ikuisiksi ajoiksi.
Heräsin eetterin kemikaalimainen maku suussani ja lähdin hakemaan ruokaa.
Ajatus kulkee oudosti, juuri muistinkin miten kovimmissa eetterihöyryissä tuli ns. flashbackeja menneisyydestä kun teki jotain sellaista mitä menneisyydessä teki. Tarkoitan esim. jos otin puun käteen ja löin sillä vasten seinää, niin päähäni palasi kuva siitä milloin olin viimeeksi tehnyt samalla tavalla, vaikka siitä olikin kulunut jopa kymmenen vuotta. Toinen mainittava asia on se, että tajusin bongin syvällisemmän käsityksen höyryissä. Melko mielenkiintoista.
Kun kävelin tietä pitkin, niin siitä ajoi muutama aut ohi, koska eettereissä kaikki kaukaiset äänet kuulostavat todella kovaa, eli kuulet kaike pienemmänkin hälinän, niin luulin et auto ajaisi selän takaa mua päin, katoin taakse niin auto oli varmaan kilometrin päässä. Sitten toinen auto joka ajoi läheltä kuulosti aivan helikopterilta. Jotakin dexmimäistä siinä eetterissä on, mukavan ulkopuolinen olo tästä maailmankaikkeudesta siitä tulee.
Treenin ekoista höyryistä on aikaa nyt suunilleen neljä tuntia, siinä ajassa meni kaikki desi eetteriä. Jälkioloista sen verran, että tuntuisi kuin olisi suorittanu kovan treenin, sekä henkisen että fyysisen, sopivan jumittavaa ja mieliala on melko hyvä. Vähän tuntuu kun olisi opiaateissa muttei ihan. Pilvimäinen olotila. Muttei ihan. Nukuttaa oikein mukavasti.
Eetteri antoi todellakin vastinetta koko rahan edestä (5€), muttei tätä viitti kovin usein haistella, eetterin haju on voimakas
Loppuyhteenveto: Eetteri on kuin nuuhkisi poppersia dekstrometrofaanin kolmannella portaalla. Sekavaa, muttei mitään mullistavaa.
Arvosana: 8/10