Maailmanhenki on Merirosvo (dxm + thc)

[deadbugs]

dose: n. 12mg/kg dxm + thc

Tuli käytyä jossain muualla. Ahdistavinta tais olla se, ettei kriittisissä tilanteissa tajunnu olevansa tripillä vaan mietti, että "ei tää voi olla totta, vai voiko?" Lisää hämmentävyyttä matkailuun toi satunnaisin ajoin päässä kaikuva huuto "sun pää ei kestä, sun pää ei kestä, sun pää ei kestä..."

Kun dxm alkoi kolista tunsin että minulla on läheinen yhteys kaveriini jonka kanssa puhun puhelimessa, tosin hetken päästä huomasin, että hän yrittää syöttää aivoihini jotain koodeja. Lähdin toisen kaverini luo käymään ja siellä odottivat bongista raavitut karstat. Savujen imeminen ei tuntunut missään, mutta hetken päästä musiikki alkoi tuntua - eikä kuulua. Kun Cypress Hill oli jonkin aikaa hyppinyt sisälläni fiilis oli varsin euforinen ja päätimme siirtyä kämpilleni. Lyhyt kävelymatka meni ohi hitaasti ja nopeasti - eteen- ja taaksepäin otettujen harppauksien välähdellessä. Päästyäni kämpilleni menin istumaan keittiön pöydän ääreen, kaverini tuli perässäni monta kertaa - päästessään keittiöön hän teleporttasi itsensä takaisin ulko-ovelle. Ajattelin lähinnä, että "mitä vittua sä pelleilet?" Ovi paukahti kiinni monta kertaa ja oven välistä kuului joka kerta huuto "pää kiinni!" Äänet kaikuivat ja huomasin, että pystyn näkemään kaikki tulevat tapahtumat ennakkoon - tämä taito ei tosin osoittautunut kovinkaan hyödylliseksi, koska aika-akseli oli mystisesti kadonnut ja kaikki tapahtui/oli tapahtunut/tuli tapahtumaan useita kertoja. Todellisuus tuntui sähkövirralta ja sitä pikakelattiin eteen- ja taaksepäin.

Havahdun keskeltä unta. Näen unta itsestäni, joka ajattelee minua, joka ajattelee minua, joka ajattelee minua... Ajattelen itseäni loputtomassa luupissa ja samoin tekevät ne "minät" joita ajattelen. Huomaan, että tässähän on käsillä nyt vittumainen kehä. Itse olen aina kehän "laidalla", ja kehä on kiertynyt niin monimutkaisesti, etten tiedä kuka ajattelun on aloittanut. Alan selvittämään tilannetta: onko tämä unta vai ovatko aivoni flipanneet. Aina kun pääsen lähemmäs ratkaisua, todellisuutta, menee muisti ja olen taas alkupisteessä. Mementoluuppi oli varsin euforinen, mutta oli pelkkää helvettiä herätä samaan hetkeen uudestaan ja uudestaan. Päätin testata olenko hereillä kävelemällä keittiöön robowalkilla. Edellä mainitut Nostradamus-skillssini ottivat vallan ja näin itseni keittiössä. Kelasin aikaa (jota ei tosin sanan varsinaisessa mielessä ollut olemassa) takaisin ja lähdin kävelemään keittiöön "välähtelemällä" parin metrin matkan kerrallaan. Tuntui kuin raajoihini olisi upotettu rautakanget. Join vettä ja tiesin, että sama rituaali oli tapahtunut tai tulee tapahtumaan elämäni aikana useita kertoja. Kävelin vessaan oven läpi. Vessassa ei ollut ketään, mutta ovi oli silti jotenkin laitettu lukkoon sisäpuolelta. Avasin lukon, etten jumittuisi loppuelämäkseni vessaan. En nimittäin ollut lainkaan varma, muistaisinko enää hetken päästä miten lukko avataan. Yritin kusta, mutta se oli vaikeaa. Onneksi tajusin kysyä apua ongelmaan lämpöpatterilta ajatusten välityksellä. Suihkuverhontankokin osasi ajatuskieltämme ja se vittumainen kusipää kielsi lämpöpatteria neuvomasta minua. Vihamielisyydestä huolimatta sain kuitenkin jotenkin kustua.

Matkustelin välkkyvässä kämpässäni teleporttaamalla väliä sohva-sänky-tietokoneen tuoli-keittiö. Luuppi pyöri ja kelailin sitä ajatuksillani eteen ja taakse. Löysin itseni katsomasta telkkarista piirrettyjä. Hahmot hyppivät olohuoneeseen huutaen ja minäkin olin yksi heistä. Toinen puoli minusta tosin imeytyi taustalla soivaan musiikkiin. Olin jakautunut vittumaisesti kahtia, ja se oli sietämätöntä koska oli olemassa tavallaan myös vielä yksi "perimmäinen minä" joka tarkkaili näitä kahta muuta. "Perimmäinen minä" oli videokameran näkökulma huoneeni katon rajasta - hänen silmillään olin tarkkaillut itseäni toki aikaisemminkin, mutta nyt vasta tajusin, että "sehän olen minä! - eihän mua kuvatakaan" Jotain muitakin psykoottisia vaikutuksia esiintyi, kun piti pakottaa itsensä miettimään mikä todellisuuden taso on suotuisin oman elämän kannalta - siis, että millä tasolla "normaalit ihmiset" elävät ja millä tasolla voi ottaa sosiaalisia kontakteja...

Vallitsi helvetillinen kaaos, asiat näkyivät kahtena, kolmena, neljänä... Kaikki hyppi ja välkkyi. Näin kaverini liikkuvan hidastettuna Matrix-tyylillä ja puhuvan sairaalloisen matalalla äänellä. Välillä jopa vieraita kieliä, joita jostain syystä osasin. Ihoa kihelmöi ja pisteli, päätä kuumotti. Tunsin sisälläni olevat ruumiin osat ja ne painoivat luonnottoman paljon. Painovoima vittuili. Katselin itseäni seisomassa keskellä huonetta ja makaamassa sängyssä. Persoonieni lukumäärä palautui kahdeksi - videokamera oli kadonnut. Seisoin keskellä huonetta ja ajattelin, että olen nyt ihan vitun väärässä maailmassa - "tossa on mun ruumis ja mähän meen sinne takasin kävi miten kävi." Sydämeni hakkasi sitä lujempaa mitä enemmän päättäväisyyteni kasvoi. Menin sängylle makaamaan täsmälleen siihen kohtaa, jossa ruumiini makasi. Tipuin kuitenkin sängystä läpi.

Oli pimeää. En kuullut, nähnyt, tuntenut mitään. Kaikki kontaktit todellisuuteen katosivat. Näin maapallon pyörivän kaukana ja leijuin sitä lähemmäksi. En tosin kyllä edes tuntenut mitään ruumiillista tai henkistä minää - joten pitäisi kai sanoa, että maapallo tuli (minua) lähemmäksi. Maapallon takana näkyi jättimäinen, surkealla grafiikalla toteutettu merirosvo, jolta puuttui alaruumis. Hän ajatteli minun aivoillani, (joita ei tosin varsinaisesti ollut, koska minuakaan ei ollut...) että hän on jonkinlainen maailmanhenki. Hän ohjaili maailman tapahtumina kohti maailman pirstoutumista. Sain tietooni sairaalloisia tapahtumia tulevalta ja menneeltä ajalta (aikaa ei tässäkään vaiheessa siis ollut), mutta en kykene muistamaan niitä... osaan niistä liittyi kuitenkin verisiä kankaita, joissa oli reikiä ja eri värisiä ompelia - maailmanhenki itse asiassa taisi kuvailla tapahtumia jotenkin näiden kankaiden kautta. Kaikki oli kuitenkin epäselvää, eikä ilmapiiri ollut todellakaan mitenkään positiivinen.

Tässä vaiheessa tajusin, että eihän tää olekaan totta vaan mä oon jollain tripillä. Ajattelin ottaa ilon irti. Mieleeni tuli matkustaminen - maapallohan pyöri edessäni. Valitsin mieleisen maan Google Earth-tyylillä ja katselin kun minä laskeuduin sinne. Juoksin jossain heinäpellossa minkä jaloistani pääsin. Mietin mitä mä haluan tehdä. Pää löi tyhjää. Kaiku vahvistui ja tuli lähemmäksi: "ei mitään, ei mitään, EI MITÄÄN!" Yritin kysellä maailmanhengeltä tietoja itsestäni ja kavereistani - tietokoneruutuun ilmestyi teksti "kaikki ok, kaikki ok, kaikki ok..." Tripin hallinnasta ei tullut mitään vaikka sen tiedostaminen antoikin jotain toivoa. Menneitä tapahtumia välähteli pimeyden keskellä. Tuntui että pään sisällä palaa.

Heräsin sängyltä ja tunsin, että suurin osa minusta oli jo palannut omaan ruumiiseeni (tää kuulostaa paljon vähemmän oudolta ku tuntu). Kaikki eivät olleet tosin tulleet takaisin ja pelkäsin että ne unohtuvat jonnekin sisäavaruuteen. Joten pistin silmät kiinni ja keskityin musiikkiin, uppouduin ajatusluuppeihin ja toivoin, että minuuden sirpaleet "tarttuvat" minuun ja pääsen ainakin suurin piirtein ehjänä normaaliin maailmaan.

Päässä pyöri ja valot välkkyivät. Sydän löi lujaa. Tuntui, että pää ja sydän räjähtäisivät ja hajoaisin valosäteiksi tai sähkövirraksi. Söin pari bentsoa, koska ajattelin, että ne pitäisivät minut "täällä". Selvitessäni oli hämmentävä ja kuumottava tunne siitä, että maailma ja minut olisi kasattu uudestaan. Yöllä oli selviä muistihäiriöitä ja muitakin tiedollisia katkoksia - pää ei toiminut. Nukahdin kuitenkin jotenkin ainakin suurin piirtein omana ja kokonaisena itsenäni.

---

Muistikuvia puuttuu aika paljon. Pelotti vitusti, että en saa kahta tai kolmea minääni enää yhteen kimppuun. Fyysiset tunteet olivat jotain euforian, luurangon ja robotin väliltä - välillä myös sietämätöntä kuumuutta, kutinaa ja kehon "kutistumista" ja "laajentumista". Fyysisiä tunteita ei tosin ollut sinä aikana kun olin jakautuneena. Virtuaalimaailma-fiilis. Sähköä, välähdyksiä, jakautumista, katoamista, ajattomuutta... Jotain epämääräistä ja läpitunkevaa pahuutta. Oliskohan toi nyt sit ollu 4. plateau, dissosiatiivinen anestesia...

Hyvä vai huono trippi? Ei kumpaakaan vaan tärkeä.

Todellisuus tuntuu nyt paremmalta ja vähemmän ahdistavalta kuin pitkään aikaan. Alankin nyt tutkimaan miks Maailmanhenki näyttäyty just Merirosvona...

[spasm]

That's the spirit!

[Asidyyli]

Hyvä vai huono trippi? Ei kumpaakaan vaan tärkeä.

Todellisuus tuntuu nyt paremmalta ja vähemmän ahdistavalta kuin pitkään aikaan. Alankin nyt tutkimaan miks Maailmanhenki näyttäyty just Merirosvona...

Hyvä? Huono? - Dexmitrippi.

Ja oikein tyypillinen sellainen... ei, ei tyypillinen koska sellaista ei tavallaan demin kohdalla ole olemassakaan... vaan erittäin tutun kuuloinen, todella hyvää kuvausta ja jotenkin rakenteeltaan, loopeiltaan, ja muilt aomituisuuksiltaan kuulosti aivan omilta kokemuksilta tuon aineen kanssa... oudot ajatuskulut ja harhat... tuo merirosvo vaikkapa. Melkein näen sen sieluni silmillä.

[bol]

Aikamoista tykitystä jäbällä. En tiiä kestäisinkö ite tota vielä.

[Anonyymi]

Hyvä stööri! Kirjoita ihmeessä lisääkin

[gaia]

Loistavaa! vannoutuneena deksmin ystävänä en voi kun ihailla tätä stooria. Tuo huonolla grafiikalla piirtyvät hahmot ovat ilmeisesti hyvinkin yleisiä, sillä itse laitan merkille joka tripin aikana niitä. Nyt viimeisimmän tripin aikana (jossa kävin jossakin hyvin kaukana) muistan kirjoittaneeni paperilappuun tekstin "Huono kuva.. liiaan vanhaa.. kultainen pikari. ei saa selvää"

[Asidyyli]

Loistavaa! vannoutuneena deksmin ystävänä en voi kun ihailla tätä stooria. Tuo huonolla grafiikalla piirtyvät hahmot ovat ilmeisesti hyvinkin yleisiä, sillä itse laitan merkille joka tripin aikana niitä. Nyt viimeisimmän tripin aikana (jossa kävin jossakin hyvin kaukana) muistan kirjoittaneeni paperilappuun tekstin "Huono kuva.. liiaan vanhaa.. kultainen pikari. ei saa selvää"

Kuulostaa jälleen hyvin dexmiseltä tuo lyhytkin sitaatti... tai kenties se on vain psykologista...

Itselläni kuitenkin huonolla grafiikalla piirtyvät hahmot ovat harvinaisempia... päinvastoin dextroversessä tuli aikoinaan nähtyä hahmoja, jotka olivat "resoluutioltaan" aivan hämmästyttävän tarkkoja. Kuin todellisuutta, eivät mitään median kautta toistettua. Jopa Ikään kuin todellisuutta tarkempia. Niitä katseltuaan ja silmät avattuaan todellisuuden "resoluutio" näytti todella heikolta.

[MetsänNeito]

Mahtava stoori, kiitos. Itsekin haluan viel päästä yhtä pitkälle...

[Jussi]

Thx! Nyt muistan mitä näin/kuulin 5 min kestävällä eetteri "tripillä" jonka koin, kun lähti taju/nukahdin/sammuin haisteltuani muutaman minuutin. Oli HIEMAN "wtf?!" tunne sen jälkeen, koska luulin että se oli normaalia, että vain nukuin himassa ja sit herään maasta ku kaveri potkii hereille. :D

[amx03]

Todellisuus tuntuu nyt paremmalta ja vähemmän ahdistavalta kuin pitkään aikaan. Alankin nyt tutkimaan miks Maailmanhenki näyttäyty just Merirosvona...

Nää 1600-luvun merirosvot oli niin fiksuja, että ne pääs sikiää isoiks kommuneiks, siitä kaupungeiksi ja sittemmin valtioiksi..
Näin onnistuu nykypäivän verotuksella tapahtuva omaisuuden kuppaaminen ja yksittäisten / suurempien ihmisryhmien orjuuttaminen...




Hieno stoori btw.