4-AcO-DMT - Mielen mutilaatiota ja muuta jännää!

Kertomuksia, pohdintoja ja ajatuksia kokemuksista eri tajunnantiloissa.
Adaktyyli
Tuppisuu
Posts: 4
Joined: Thu 14 Jan 2010, 11:12

4-AcO-DMT - Mielen mutilaatiota ja muuta jännää!

Post by Adaktyyli »

Aivan aluksi: tervehdys!

Olen pitkän aikaa lurkkaillut alueella, mutta en ole tuntenut tarvetta rekisteröityä, kun ei ole ollut oikeastaan mitään lisättävää.

Nyt tilanne on kuitenkin toinen, ja aloitankin taipaleeni Psyvaultissa jakamalla kokemusraporttini 4-asetoksi-N,N-dimetyylitryptamiinin eli psilasetiinin parissa:

Olin noin viikko kokemusta aiemmin vastaanottanut pitkään odottamani 250mg psilasetiinilähetyksen ja olin jo ehtinyt ainetta nauttia - ensimmäinen ~18 milligramman kokemus oli helppo, hauska ja visuaalisesti erittäin merkittävä. Toivoin kuitenkin kenties vieläkin enemmän, joten toisella kokeilukerralla päätin nostaa annosmäärän 25 milligrammaan - ensimmäisestä kokemuksesta oli myös vasta kolme päivää aikaa, joten pidin kevyttä toleranssia mahdollisena. Aine nautittiin molemmilla kerroilla oraalisesti 1mg/1ml liuoksessa.

Trippi alkoi normaalisti: kuuntelin musiikkia, katselin videopätkiä netistä ja odottelin vaikutuksia. Pahoinvointia aloin tuntemaan noin 45 minuuttia dosettamisen jälkeen - tämä oli hieman yllättävää, sillä ensimmäinen kokemus oli mennyt lähes täysin pahoinvoinnitta. Päätin siirtyä sängylleni läppärin kanssa nauttimaan rauhassa pian kunnolla alkavasta tripistä.

Visuaalit alkoivat pian tämän jälkeen ja voimistuivat nopeasti mutta rauhallisesti hämmästyttävän kauniiksi ja vahvoiksi: esineet näyttivät olevan päällekkäin, pinnat aaltoilivat ja virtasivat vahvasti ja objekteilla oli vahvat RGB (punavihersini) aurat. Nausea oli poissa ja minulla oli todella hyvä olo - tämä johti minut tekemään kenties tähän mennessä vastuuttomimman tekoni päihteiden suhteen: päätin ottaa etukäteen valmistellun 10mg boosterin.

Tuskin viittätoista minuuttiakaan kesti ennen kuin kokemus muuttui liian voimakkaaksi. Kiemurtelin minkä pystyin niin fyysisesti kuin henkisestikin välttääkseni liian intensiiviseksi muuttuneet visuaalit ja nyt palanneen ja voimistuneen nausean, mutta turhaan. Kokemus tuli ja iski kuin hyökyaalto, eikä sitä voinut välttää. Silmät auki näkökenttäni oli naurettavaa liikkeen, muotojen ja värien sekoitusta, silmät kiinni valtavan nopea ja jatkuva vyöry RGB visuaaleja, lasereita, sokkeloita, silmiä, fraktaaleja, ufoja tuhoamassa kaupunkeja, miehiä rakentamassa kaupunkeja ja kaikkea muuta "kivaa". Työnsin läppärini kauemmaksi ja oksensin vieressä olevaan ämpäriin, jonka olin siihen nausean ensimmäisten piikkien jälkeen työntänyt. Tämä auttoi hetkeksi ja visuaalit pehmenivät, mutta eivät suinkaan kadonneet - minulle suotiin parinkymmenen sekunnin hengähdystauko.

Ryöpytys alkoi tämän jälkeen kahta kauheammin. Yritin ajatella tapoja selvitä hengissä satunnaisten RGB kuvien ja kaikenlaisen kirskunan, kolinan, paukkeen ja muun aistien raiskauksen hyökkäyksestä, mutta yritykseni katkaistiin brutaalisti kahtia ja ahmaistiin. Rationaalinen minä taisteli häviävää sotaa ryöpytystä vastaan - mieleni ei ehtinyt kuin kirkaista "HJÄLP!" ennen kuin kokemuksen puhdas intensiivisyys työnsi minut taas rajan yli: oksensin kahdesti lisää. Toivoin ja rukoilin, että valtavan tuskallinen ja ahdistava kokemus loppuisi.

Oli tässä vaiheessa selvää, ettei tämän taistelun voittaminen ollut mahdollista; aina kun yritin nostaa defenssini ylös ja stabiloida tilannetta, oli kuin joku olisi vetänyt kunnolla turpaan. Olin täysin kokemuksen armoilla. Kun tämän tajusin ja yritin luovuttaa ja vajota kokemukseen muistan olleeni yksittäinen pikseli punaisista, vihreistä ja sinisistä pikseleistä koostuvassa tunnelissa. Tuntemattomat entiteetit skannasivat minut, ja aina kun tietoinen ajatus syntyi päähäni, minuun sattui ja voin pahoin. Tunsin entiteettien paheksunnan: ne pudistelivat päitään ja voivottelivat ihmisten kokemattomuutta näissä asioissa. Lopulta minut päästettiin tunnelin läpi alueelle, jota voin vain kutsua pikseleistä koostuvaksi yöklubiksi. Muistan nähneeni pöytiä ja niiden ääressä mitä kummallisimpia hahmoja - äänimaailmana toimi äänekäs ja satunnainen kirkaisujen ja kolinan sarja, tosin muistan hämärästi kuulleeni melodiaakin. Pikseliminä tajusi, ettei kuulu tähän paikkaan, ja panikoin. Minulle näytettiin 3D-malli itsestäni musta huppari päällä, tosin en muista ollenkaan mistä syystä.

Seuraavan tunnin aikana olin luultavasti ainakin osittain tajuton. Muistan nähneeni ja kuulleeni tuhansia entiteettejä, tapahtumia ja paikkoja. Näistä suurin osa oli vieraita ja eriskummallisia, mutta muistan myös nähneeni ystäviäni (jälleen mustat hupparit päällä) vilkuttamassa ja hymyilemässä minulle, hurraamassa koska olin selvinnyt hengissä ja olin ollut niin kiltti poika läpi kokemuksen.

Sitten yhtäkkiä, paljon nopeammin kuin se alkoi, kokemus oli ohi. Tiesin sen heti kun se tapahtui - luulen tulleeni tässä vaiheessa jälleen tietoiseksi. Visuaaleja toki oli, mutta ne olivat pehmentyneet murto-osaan aiemmasta hetkessä. Seuraavan minuutin aikana tunsin valtavan kirjon erilaisia tunteita puhtaasta selviämisen ilosta ihmetykseen ja liikuttuneisuuteen. Koko olemukseni ilmoitti: "Kiitos kun käytitte xöartjia, toivomme, että nautitte matkasta."

OEV:t olivat "heräämisen" jälkeenkin todella merkittäviä, mutta niistä oli aiempi kovuus ja väkivaltaisuus täysin poissa. Kaikki aaltoili rauhallisesti.

Kokemus on minulle ensimmäinen lajissaan. Olen kokenut useampiakin psykedeelitrippejä, mutta en koskaan mitään näin radikaalia, vaikuttavaa ja uskomatonta. Pehmeän ja helpon kemikaalin maine hämäsi minut leikkimään annoksilla, joihin en ollut todellakaan valmistautunut. En voinut kuin nöyrtyä - haastoin aineen ja vielä rehentelin boosterilla, mutta kamppailu oli hävitty ennen kuin se kunnolla edes alkoikaan.

Vaikka tämä kaikki saa tripin kuulostamaan ikävältä ja negatiiviselta kokemukselta, olen siitä kuitenkin loppupeleissä kiitollinen. Kyseessä oli tällä polulla välttämätön ja tärkeä askel, joka antoi minulle aivan uudenlaisen perspektiivin ihmismieleen ja tietoisuuteen.
User avatar
peltsi
OD
Posts: 1033
Joined: Mon 11 May 2009, 22:53
Location: MuuMaa

Re: 4-AcO-DMT - Mielen mutilaatiota ja muuta jännää!

Post by peltsi »

Taas korostan että psykedeeleihin pitää suhtautua kunnioittavasti ;)
Mielenkiintoinen tarina ja kuulosti todellakin opettavaiselta kokemukselta.
"I hurt myself today to see if I still feel"
*Johnny Cash - hurt*
Adaktyyli
Tuppisuu
Posts: 4
Joined: Thu 14 Jan 2010, 11:12

Re: 4-AcO-DMT - Mielen mutilaatiota ja muuta jännää!

Post by Adaktyyli »

peltsi wrote:Taas korostan että psykedeeleihin pitää suhtautua kunnioittavasti ;)
Toki. On vaikea nyt ymmärtää mikä ajoi niin nopeasti noin suuriin määriin - kenties mulla oli vielä päällä semmonen fiilis, että tämmönen "kevyt" tutkari ois jonkinlainen "lelu"; vaikee tosiaan nyt enää sanoa.

Tässä pari päivää sitten, kun nautin tuohon 35 milligrammaan verrattuna pienen ~15mg annoksen, meinasi taas mennä liian intensiiviseksi. Selkeesti tää vahva aiempi kokemus oli pikkasen traumatisoinut, kun rupesin tosi nopeesti kuumottelemaan niitä efektejä.

Tajusin tosin tripin peakeilla, että nää kuumottavat efektit on mun oman alitajuntani tuotteita, ja täten pelkoni oikea kohde oli alitajuntani - eli käytännössä minä itse. Tämä tripeillä suurenmoiselta tuntuva tajuamus kevensi oloa valtavasti: eihän itseään nyt tarvitse pelätä. Tän jälkeen trippi etenikin hillittömän kauniina ja ihanana.

Joka tapauksessa hieno aine, joka ei todellakaan ole mikään lelu.
User avatar
Aukikco
OD
Posts: 1492
Joined: Wed 29 Aug 2007, 01:42

Re: 4-AcO-DMT - Mielen mutilaatiota ja muuta jännää!

Post by Aukikco »

~~~
Adaktyyli
Tuppisuu
Posts: 4
Joined: Thu 14 Jan 2010, 11:12

Re: 4-AcO-DMT - Mielen mutilaatiota ja muuta jännää!

Post by Adaktyyli »

Pistän tän nyt tänne kun on pakko saada sanottua:

Mies asettamassa tavaraa laatikkoon, heittää laatikon pöydälle.
Tavara vierähtää laatikosta pöydälle.
Kaikki tapahtuu päinvastoin ja moneen kertaan...

Tavara etenee kurimuksen kautta putkeen,
laukaistaan putkesta vaahtomuovikasaan,
sille toivotetaan hyvää uuttavuotta ja se yhtäkkiä
tajuaa olevansa tietoinen.

Niin helvetin kaunista, että itkettää - tiedätte varmaan, mistä tässä on kysymys.

Oli vaan pakko saada jossakin jotenkin sanottua, yrittää välittää eteenpäin muisto siitä valtavan emotionaalisesta kokemuksesta.

EDIT: Hui, tulipa oltua taas melko sekavassa tilassa eilen. No, semmosta se on.
powergrower
Kameleontti
Posts: 583
Joined: Wed 21 Sep 2005, 17:47
Location: viewtopic.php

Re: 4-AcO-DMT - Mielen mutilaatiota ja muuta jännää!

Post by powergrower »

Tervetuloa vaulttiin :)

Hienosti kirjoitettu kokemus. Uskon tietäväni mitä tarkoitat :coool:
Assumption is the mother of all fuckups.