Väänsin valmiiksi muutaman kääryleen sativaiseksi väitetystä kukasta, ja kävin sitten makoilemaan. Taustamusiikiksi olin valinnut Shponglen "Tales from the Inexpressible" -levyn, jota olin kovin voimakkaan mieltymyksen takia kuunnellut aika paljon jo tätä tilannetta edeltävinä aikoina. Puolen tunnin sisällä lappujen nauttimisesta aivan selvästi alkoi tapahtua; olo oli erittäin euforinen, kihelmöivä, energinen ja eroottinen (??). Olisin tässä vaiheessa aivan taatusti runkannut, mutta päätin välttää kulttuurissamme todennäköisen nolostuksen, mikä olisi aiheutunut samoissa tiloissa oleilleen selväpäisen (tilanteestani tietoisen) henkilön läsnäolosta. Olen parilla edellisellä kerralla muuten runkannut hapoissa, ja suosittelenkin sitä (tms.) kaikille psykedeelisille runkkareille!
Arviolta 1-1,5 tunnin päästä syömisestä havaitsin lisääntyviä visuaalisia efektejä, jotka olivat voimakkaampia kuin hapoissa tai sienissä koskaan ennen. Tapetti- ja mattokuvioiden liike, muuttuminen, väritys ja kehittyminen, sekä tracer-efekti olivat häkellyttävästi tehostuneet - näiden tarkkailu aiheutti suurta iloa. Muutenkin koko huoneeni värimaailma oli muuttunut todella miellyttävän pehmeäksi ja alexgraymaiseksi. Esineiden muotojen ja kokojen luuleminen oli ennenkokemattoman vapaata ja elävää. Pikkuhiljaa näkökenttään ilmestyi pienen pieniä tähtien lailla tuikkivia valopisteitä, ja kaikessa näkyi energian kaunista kimallusta. Mieliala oli helpottunut ja onnellinen - tuntui kuin joitakin vittumaisia tukoksia olisi auennut.
Edellämainitun jälkeen en tarkkaillut kelloa, enkä ollut kiinnostunut ajasta. Pian mitään aikaa "ei oikeastaan ollutkaan".
Tästä eteenpäin edelleen häkellyttävämmäksi muuttunut kaiutus, vapauttava ja monipuolinen aistihavaintojen käsittely alkoi koskea myös äänimaailmaa. Aikaisemmin kokemissani psykedeelisissä tilanteissa tämä ei ole ollut juurikaan huomattavaa, mutta nyt sain kokea sen yllättävän vaikutuksen tajuntaan. Tässä vaiheessa ilmenneitä kokemuksia ja ajatuksia on minun mahdotonta kuvailla. Todella merkittävää vapautumista erinäisistä rakenteista (väri, muoto, minä, aika ja lopulta koko maailmankuva) tapahtui.
Pajautin miedoiksi suunnittelemiani sätkiä tasaisesti useiden tuntien aikana, ja nämä aina toivat esiin uusia ulottuvuuksia kaikkeen edellä mainittuun. Tämä sativavaltaiseksi luonnehdittu savu toimikin "salakavalasti" kaiken euforian takana, ja ilmeisesti tavoitellessani ikarosmaisesti uusia sfäärejä sain yllättävässä käänteessä tuta kiirehdintäni hinnan:
Leikittelin mainitun "sitterin" kanssa sähkökitaran ja efektilaitteiden kanssa, ja kuuntelimme musiikkia kaikuefektien läpi. Meno oli sanoinkuvaamatonta, enkä aluksi tajunnut mitä oli meneillään. Huomasin kohta, että nyt "menee liian lujaa". Ilmeni, että vaikka kaikki kaikuefektit oli jo audiojärjestelmästä katkaistu, pääosa äänihavaintojen epämääräisesimmästä päästä (kohina jne. ?) alkoi luuppaamaan hillittömästi, ja muodostaa omia outoja "digitaalisia" yliaistillisia kuvioitaan. Tajunnassani ryöppysi tämän lisäksi myös ahdistavaksi käyvä virta sanoja, tavuja ja kuvia itsestäni. Paikoin alkoi tuntua siltä, etten tiedä kuka olen. Oletan, että tuttu ympäristö puolsi hätääntyneen minäkuvan kasassapyrkimysyrityksiä, mutta hetkittäin ei ollut enää mitään, mitä osaisin kuvailla. Muistan esim. katon, kattolampun ja sohvan, mutta niistä ei ollut lohtua alkavassa oudossa kuumotuksessa.
Kun älysin, että nyt on käynyt, mitä on käynyt, tunsin vissiin samalla jotakin mielihyvää siitä, että nyt on murrettu rajoja. Pystyin kohta puhumaan, ja manitsinkin sitterille, että nyt ei enää mielellään musiikkia kiitos. Otin oluen ja muutamankin, lieventääkseni pärinää. Seuraavaksi tapahtui lisää mielenkiintoisuutta; sitteri alkoi selittämään minulle eräästä asiasta, jonka tulkitsin niin, että hän yrittää vertauskuvin lähettää minulle informaatiota läsnäolostaan ja ympäristöstä, kuin koittaen pitää minua "maan pinnalla" - ajattelin että hän tietää mitä on meneillään, ja yrittää auttaa jollakin hyväksi havaitulla menetelmällä. Minusta tuntui tuolloin ristiriitaiselta; tajusin, että hän yrittää auttaa minua, mutta jokin minussa ei myöntänyt, että kaipaan apua. Selkääni pitkin valui alas kuuma aalto, ja tunne oli kuin joskus lapsena, jolloin jossain säpinätilanteessa luuli, että "Nyt olet poika kusessa, vittu sä oot kusessa!!!", ja tippa tuli linssiin.
Pyysin koirani viereeni sohvalle köllöttelemään, koska arvelin tarvitsevani sitä. Se auttoi todellakin! Lohtu oli suuri, kun hivelin sen turkkia, ja tunsin sen lämmön. Hiljalleen aloin koirani lähelläolon myötä tuntemaan helpotusta ja mielihyvää. Otin lisää olutta, kaikenkaikkiaan 8 keskioluttölkkiä, ja päässäni riehunut signaalikohina laantui todella hitaasti feidautuen. Aloin kuuntelemaan Asan levyjä, koska silloin minusta tuntui, että nämä olisivat omiaan "pitämään itseäni maan pinnalla". Uskaltauduin kohinakaaoksen loputtua pajauttamaan viimeisen jönssinkin, ja väsyneenä kävin onnistuneesti nukkumaan.
Olen nyt muutaman viikon purkanut tuota tapahtuma(sarja)a. Toisinaan olen ollut hieman järkyttynyt ja kuumottunut, mutta työstäen asioita mielessäni, olen kasvanut ja lujittunut. Jumalauta! Tämä päräyttävä kokemus oli selkeästi jotain, mitä kaipasinkin! Kuten lautalaiset ymmärtänevätkin, en voi mitenkään selittää niitä kaikkia havaintoja, tuntemuksia ja keloja mitä tuona iltana koin. Raportoin asiasta siksi, että matkan jälkeen minusta on tuntunut siltä, että selittämällä asiat selviää
Tiivistettyjä pohdintoja jälkeenpäin:
- rakkaus päräyttää vitusti
- aion kiinnittää huomiota ruokavaliooni terveydellisiin ja eettisiin lähtökohtiin tukeutuen
- aion ahkeroida sopivasti, mutta ymmärtää chillata, varsinkin kun siihen on tarvetta
- (klisee) olemassaolo on mielenkiintoista, ja siitä on otettava lisää selvää
