Siirretty kompromissiratkaisuna Kokemuksiin – ferox
Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
-
Infectedmushroom
- Karvakuono
- Posts: 21
- Joined: Thu 09 Jul 2009, 19:36
Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
Kiinnostaisi kuulla, jos jollakulla olisi samanlaisia kokemuksia psykejen / dissojen käytössä.. Itselläni siis sellainen että olen "nauttinut" pari kertaa vikkossa dxm:ää kuunnellen joka kerta samaa toistolla olevaa kappaletta. (Bonobo-terrapin.) Nykyään tuntuu, että dxm vie minut samalle eri todellisuudelle / tajunnantilalle, joka siis muistuu joka kerta elävänä mieleen ja jossa kaikki tavallaan "jatkuu" siitä mihin edellisellä tripillä jäätiin. Myöskin tuon kappaleen kuunteleminen tuo minulle tietyllä tavalla saman tilan takaisin tai ainakin elävänä muistiin vaikken mitään olisi ottanutkaan
Ja on alkanut tuntua, että on tavallaan kaksi todellisuutta, dextroverse ja tämä.. Jotka olisivat tavallaan molemmat yhtä aitoja.. Tunneta on hankala kuvailla, muuta mikäli joku muukin on kokenut vastaavaa, niin luultavasti ymmärtää, mitä tarkoitan. Tämän viestin olisi voinut toki lähettää tonne "dextrometorfaani" osioon, mutta ajattelin, että vastaavaa saattaa esiintyä myö muilla dissosiatiiveilla / delirianteilla / psykedeeleillä. Tämä on muuten ensimmäinen viestini vaulttiin, että terve vaan.
Siirretty kompromissiratkaisuna Kokemuksiin – ferox
Siirretty kompromissiratkaisuna Kokemuksiin – ferox
-
asteriz
- Tuppisuu
- Posts: 9
- Joined: Fri 10 Jul 2009, 01:06
- Location: Jyväskylä
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
Mulla on eetterin kanssa käynyt juuri tuollein, tietyllä tasolla aina lentelen ikuisuuden virrassa pahvilaatikossa pienenä pisteenä joka kiertää sellaista sivuttain makaavaa kahdeksikkoa, äärettömän matemaattista merkkiä. Muut ei vielä tähän asti oo sellaista saanu aikaan.
-
dredi
- LD50
- Posts: 2160
- Joined: Fri 07 Nov 2008, 01:33
- Location: hyperspace
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
Se on vain psykedeliaa. Tuttua on. Kyllä se siitä.
Tajuntasi avautuu sille tosiseikalle, että mikään täällä ei ole todellista, todellisuudessa olemme kaikki pisaroita ikuisuuden virrassa. Monta pisaraa muodostaa yhden suuren joen.
Tajuntasi avautuu sille tosiseikalle, että mikään täällä ei ole todellista, todellisuudessa olemme kaikki pisaroita ikuisuuden virrassa. Monta pisaraa muodostaa yhden suuren joen.
PELASTAKAA PIISKUJÄNIKSET!
-
Aukikco
- OD
- Posts: 1492
- Joined: Wed 29 Aug 2007, 01:42
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
Ilman huumeitakin vahvat aistielämykset voivat palauttaa aiempia tiloja pintaan. Tässä ns. flashback-ilmiössä on ilmeisesti kyse?
-
CharlieBigPpotato3
- Lepakko
- Posts: 228
- Joined: Mon 23 Mar 2009, 22:18
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
Tuli vähän mieleen H.P Lovecraftin novelli Unen seinämän takana (Beyond the Wall of Sleep).
http://en.wikisource.org/wiki/Beyond_the_Wall_of_Sleep
http://en.wikisource.org/wiki/Beyond_the_Wall_of_Sleep
The formal language is a nazi! To break through language in order to touch life. Myself resuscitates to the disillusionment of birth. I like buddha, I like sexy ass. Haunter unseen, take thy life back to the core!
-
jermus
- Psykonautti
- Posts: 117
- Joined: Fri 31 Oct 2008, 01:21
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
hyvin sanottudredi wrote:Se on vain psykedeliaa. Tuttua on. Kyllä se siitä.
Tajuntasi avautuu sille tosiseikalle, että mikään täällä ei ole todellista, todellisuudessa olemme kaikki pisaroita ikuisuuden virrassa. Monta pisaraa muodostaa yhden suuren joen.
-
lahke
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
Mulla on todella selvä unitodellisuus. Mulla on siellä eri kaveripiiri ja selkeä ja suht muuttumaton maailma, jossa elän melkein yhtä paljon kun oikeassakin maailmassa. Voisin piirtää siitä vaikka kartan.
(Josta tulis aika outo.. yhdestä ostoskeskuksesta pääsee titanicciin, helvettiin, pellolle, jonka keskellä on sauna, moskovaan ja matokaivokseen maailman ytimessä. Miten tollasen ostoskeskuksen voi piirtää? Päässä se näyttää kyllä ihan selkeältä =) )
unissa huumeet tuntuu paljon sekavammilta kun selvinpäin. Mieluummin joisin 1200mg dxm:ää oikeasti, ku näkisin siitä unta
Vai onko tää offtopiccia? En jaksanu lukea kun ton otsikon vasta, kun piti jo ite päästä kirjottamaan.

tRip
- Moderator
- Posts: 6170
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
Todellisuuksii on monii..
Keep it unreal.
Vaultti.net - coming soon..
Vaultti.net - coming soon..
-
Hampputukka
- Lepakko
- Posts: 255
- Joined: Thu 21 Dec 2006, 15:16
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
Kehon sisäiset pääenergiakeskukset: täydessä assosiaation ja personalisaation tilassa 6,5 Ulkoiset ovat 0,5 + n, joiden kokonaismäärä on suhteessa kaiken informaation havannointiin, käsittelyyn käytettyyn aikaan, jonka hyötysuhdetta taas nostaa oikeiden focuksien löytäminen. N tietysti riippuu ihan ihmisestä että mille tasolle haluaa ja on perimän ansiosta mahdollisuus subjektiivisen tiedonkäsittelykyvyn nopeuden suhteen päästä. Mitä vähemmän haluaa materiaa, sitä enemmän aikaa kehittää älykkyyttään. Prioirisointi on tärkeää, mitä ilmeisemmin tässä kuitenkin yksi elämä on edessä, mitä enemmän asioita jättää käsittelemättä ja priorisoimatta, käytännössä hukkaa aikaa kehityksen osalta, täytyy tietysti muistaa että jokaisella on oma subjektiivinen kokemus, siitä pitää nauttia, oli sitten kuinka tiedoton tai tietoinen asioista. Pääasia ajan käytön tehostamiseksi on jättää pois stressaaminen ja negatiivisiin asioihin keskittyminen, myös toiminnan tasolla, mutta muitakin oikoreitteijä on. Hapokasta mutta suhteellisen totta.
Homma ilmeisen selkeä, vois ruveta tutkimaan dissosisaatiota ja depernalisaatiota seuraavaksi. Käytönnössä siihen on järkevä ruveta kun kokee olevansa objektiivisesti ja subjektiivisesti kaikilla tasoilla terve ja ympäristö on oikea, oma assosiaatio ja persoona on täysin hanskassa, ja ruumiin terveys täpissä, eli kaikki mahdolliset ja tärkeimmät kehon sisäiset energiakeskukset ovat kunnossa
Vastaväitteitä, vahvistuksia? Jos tässä on flippaamisen riski, otan sen. Sen verran on jo edistytty.
Kaikille vinkki, vittuun kaikki se teollinen paskasafka, heti. Itellä on ruokavalion vaikuttanut kaikkeen ihan vitusti, nykyään vituttaakin vaan se, että muut ihmiset käy niin hitaalla, tuhlaa aikaansa, ja unohtelee asioita. Se kyllä toisaalta motivoi mua kehittymään "ohjaajana".
EDIT 1: Taitaapi olla että assosiaation ja dissosiaation yhdistäminen ratkaisu pään yläpuolella sijaitsevien energiakeskusten kontrollointiin? Vaatii vaan enemmän ja enemmän energiaa, mitä korkeammalla ja suurempi energiakeskus on... Enemmän terveyttä ja harmoniaa, paremman ympäristön ja jopa mahdollisesti todella korkealla tasolla saman tasoisia ihmisiä lähemmäs? Suuremmassa mittakaavassa paremman maailman
Perfektionistinen saavutus saattaisi olla se kollektiivinen tajunta, jota yks äijä dissasi kertaalleen...
vitunkujalla oon ollut EDIT: koppasin tän iteltä suoraan facebookista, niin näky vähän liikaa paljastavaa tietoo x----D

back to basics rootbwoy
-
Hampputukka
- Lepakko
- Posts: 255
- Joined: Thu 21 Dec 2006, 15:16
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
Aivokemian kontrollointi on kova sana. Eli uudelleen rakentaa päihteissä ollut tietynlainen olotila alitajunnasta egoon.
WARING: use with coution, saattaa aiheuttaa oheiskujaisuutta, kuten huomaatte
. Mutta ne oheiskujaisuudet pitää vaan sitten korjata siitä olotilasta.
Kummasti ihminen pystyy kontrolloimaan, kehoa, tunteita, yms. Kaikkea voi oppia - NLP - maailman rajat ovat suurilta osin omassa päässä ja ajankäytössä.
WARING: use with coution, saattaa aiheuttaa oheiskujaisuutta, kuten huomaatte
Kummasti ihminen pystyy kontrolloimaan, kehoa, tunteita, yms. Kaikkea voi oppia - NLP - maailman rajat ovat suurilta osin omassa päässä ja ajankäytössä.
Last edited by Hampputukka on Tue 13 Oct 2009, 01:16, edited 1 time in total.
back to basics rootbwoy
-
dredi
- LD50
- Posts: 2160
- Joined: Fri 07 Nov 2008, 01:33
- Location: hyperspace
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
Käytä serkkujen kanssa?WARING: use with cousion
PELASTAKAA PIISKUJÄNIKSET!
-
Hampputukka
- Lepakko
- Posts: 255
- Joined: Thu 21 Dec 2006, 15:16
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
niin justdredi wrote:Käytä serkkujen kanssa?WARING: use with cousion
back to basics rootbwoy
-
Hampputukka
- Lepakko
- Posts: 255
- Joined: Thu 21 Dec 2006, 15:16
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
Huomasin pikkuhiljaa olevani claridad jossain vaiheessa kuten dredi tai joku sanoi... Huh, hyvä kun en palanut loppuun. Nyt back to the roots, nöyryys.
back to basics rootbwoy
-
tRip
- Moderator
- Posts: 6170
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
hyvin sanottu..Hampputukka wrote:Nyt back to the roots, nöyryys.
ei nöyristellen, vaan nöyränä pää pystyssä, tässä elämässä.. monissa maailmoissa.. jatkuvassa muutoksessa. Omana itsenään
esteettinen nöyryys..
Keep it unreal.
Vaultti.net - coming soon..
Vaultti.net - coming soon..
-
lahke
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
hiippari oot mun idolihiippari wrote:hyvin sanottu..Hampputukka wrote:Nyt back to the roots, nöyryys.
ei nöyristellen, vaan nöyränä pää pystyssä, tässä elämässä.. monissa maailmoissa.. jatkuvassa muutoksessa. Omana itsenään
esteettinen nöyryys..
-
surly
- Lepakko
- Posts: 169
- Joined: Sat 06 Oct 2007, 02:02
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
Todellisuuksilla leikkimisessä mielenkiintoinen kysymys on että ovatko muut ihmiset vain osa sinun todellisuuttasi vai tarviiko sinun tehdä omasta todellisuudestasi myös toisten ihmisten todellisuus, syntyykö tässä konflikteja?
Jos muut ihmiset ovat vain osa todellisuuttasi niin eikö sitten tule absoluuttisen yksinäistä ja tylsää jos tuhoat "toisten" illuusion ja olet kaikki?
Jos muut ihmiset ovat vain osa todellisuuttasi niin eikö sitten tule absoluuttisen yksinäistä ja tylsää jos tuhoat "toisten" illuusion ja olet kaikki?
Times are tough, huh, bud?
-
palekastro
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
yksin oleminen ja yksinäisyys ovat eri asioita.... konkreettisen ryhmädynamiikan kannalta boss modeilu on mun mielestä kehittävämpää.... apinoita tarvitaan aina radalla
plus mä ainaki tunnen väsymystä paljon enemmän ku oon iha low-taajuuksilla... psykedeelit ovat osoittaneet mulle ainakin olemassa olon hienoutta, sitä ettei tartte sinkoilla päätä pahkaa vaan kaikelle on oma aikansa ja paikkansa...
sille joka kauiten istuu on edessään hienoin teatteriesitys, mutta sitä kaivataan eniten
olettaen että sekin on läsnä....
musta on erittäin hyödyllistä miten paljon psykedeelit oavaavat tajuntaa esim. valokuvamuistin ja äänimuistin puolelta... esim eksien runkkaukseen soveltuvaa....
en usko telepatiaan noin niinku skype -asteen toimivuudella mutta on se vähän hämmentävää että aamulla kaverin tyttöystävä ilmoittaa katonrajasta (Semmoisina kimaltavina punaisina strasseina tms) että sillä alkoi menkat ja tää jäbä tulee myöhemmin päivällä kertomaan mulle saman 
mielenkiintoista ^^
musta on erittäin hyödyllistä miten paljon psykedeelit oavaavat tajuntaa esim. valokuvamuistin ja äänimuistin puolelta... esim eksien runkkaukseen soveltuvaa....
mielenkiintoista ^^
-
Aesma
- OD
- Posts: 1063
- Joined: Thu 09 Oct 2008, 15:53
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
Respect man.dredi wrote:Se on vain psykedeliaa. Tuttua on. Kyllä se siitä.
Tajuntasi avautuu sille tosiseikalle, että mikään täällä ei ole todellista, todellisuudessa olemme kaikki pisaroita ikuisuuden virrassa. Monta pisaraa muodostaa yhden suuren joen.
-
Bsonen
- Karvakuono
- Posts: 34
- Joined: Fri 07 Sep 2012, 21:43
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
Tuota on liikkeellä.. Ei oo tosi nämä rinnakkaistodellisuudet, mitä luonut, että pääsee ihmisiä ja vastuuta karkuun.. inhoan stimulantteja,psykedeelejä,dissoja kun psyyke nollissa ja itsemurha ajatukset katossa.. tosin nyt alkaa avartumaan maailman katsomus, muttei ei sittenkään...... homoooooooo
Jos olet eri mieltä kanssani, olet väärässä.
Jos olet samaa mieltä kanssani, olet perseen nuolija.
Jos olet samaa mieltä kanssani, olet perseen nuolija.
-
wRRa
- Moderator
- Posts: 2228
- Joined: Sat 29 May 2010, 21:30
- Location: Pääsi sisällä
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
Mulla ei ole käynyt tätä psykedeelien kanssa, mutta mielenkiintoinen ilmiö kun asuin Japanissa joskus.
Mulle on muodostunut täysin toinen todellisuus Japaniin. Olen vähän eri ihminen, tai siis koen olevani eri tyyppi kuin Suomessa. Arvoni yms. ovat erilaiset.
Kun menen Japaniin, kestää n. viikko että tämä toinen todellisuus iskee kunnolla päälle. Sama homma kun palaan Suomeen, menee noin viikko että palaan takaisin "Suomi-minäksi".
Mielenkiintoinen ilmiö sinänsä. Kielellä on varmasti yksi isoimpia rooleja asiassa (ajattelen Japanissa siis japaniksi, Suomessa suomeksi, joten ajatukseni ovat eri kulttuurin sävyttämiä).
Tämä on tietysti hieman eri asia, mutta en näe mitään syytä, miksei vastaavanlaista ilmiötä voisi myös tapahtua muiden ajatteluun vaikuttavien asioiden kanssa, kuten päihteiden. Ihmisen kokemuksesta kuitenkin n. 75% on jotain muuta kuin aistiärsykkeitä, eli perustuu senhetkiseen tunnetilaan, aiempiin kokemuksiin, ajatuksiin jne. Todella huvittavaa, että jopa näköhavainnot ovat hyvin erilaisia tästä riippuen.

"The Emperor... wants to conquer outer space. Yoda... wants to explore inner space, and that is the fundamental difference between the good and the bad side of the force."
-
Voima
- Lepakko
- Posts: 285
- Joined: Wed 27 Oct 2010, 14:39
- Location: Lahti
Re: Eri todellisuuden muodostuminen tajuntaan
Joskus ku dexmii ryki isompii määriä ja tosi usein oli kyllä vahva kokemus dextroversestä jollain tavalla erillisenä ulottuvuutena, se tuntu joteki kodilta. Jossai mielessähä todellisuus muuttuu koko aja mutta sitä ei yleesä vaa tiedosta tai mieti. Niiku esim. naksuis maailma näyttää tosi letkeeltä paikalta, mutta en silti miellä sitä mitekää erilliseks.
Astun ulos asunnosta, kastan jalat kuraloskaan, taas uusi päivä mikä ei tuu takas koskaan.