1. Salviakerta (annostus 0.1g, 7x crude extract)
Äänilähteet oli suljettu, huone oli hämärä, mielentila oli hyvä – set ja setting olivat kohdallaan. Salvia istui bongissa ja minä sängyllä. Tarkastelimme toisiamme. Pyrin puhaltamaan ennakko-odotukset pois tajunnastani, mikä onnistui suhteellisen hyvin. Salvia yllätti minut täysin.
Vedin savut keuhkoihini, sitterini laittoi bongin turvaan ja jäin pidättelemään henkeäni. 30 sekunnin kuluttua alkoi ihmetys. Jokin veti minua alaoikealla, sängylle makaamaan. Kallistuvassa sivuttaisliikkeessä huone rupesi tuntumaan tavallista mielenkiintoisemmalta ja näkökentässäni vaihtelivat “todellisuus” ja “ulottuvuus”. Totesin sitterilleni, että “kyllä tämä tästä”, vaikka lausahdus oli ennemminkin tarkoitettu rauhoittamaan itseäni. Huomasin yhtäkkiä uudestaan makaavani sängyllä, ja muistin polttaneeni Salviaa.
Katselin ympärilleni. Huone näytti tavalliselta, mutta tuntui uskomattomalta – ei kuitenkaan kirjaimellisesti uskomattomalta. Uskoin kyllä täysin siihen mitä näin, ja tunteet näkemääni kohtaan olivat todelliset. Liikuin siis jossain uskottavan ja uskomattoman rajatilassa, venyttäen uskomattoman rajaa laajemmalle kuin mihin olin tottunut. Suljin ajoittain silmäni, mutta avasin ne kuitenkin melkein saman tien. Tuntui siltä, että olin ensikertalaiseksi jo ihan tarpeeksi “far out”, ja halusin näin ollen pitää jonkin verran kiinni arkitodellisuudesta.
Katsoin verhoja, kosketin lattiaa ja hivelsin mattoa. Matto tuntui erittäin hyvältä. Koin, että näiden asioiden paikat olivat juuri oikeat. Niiden kuului olla juuri siinä. Tämä oli hyvin ilahduttavaa ja nauroin asialle aina välillä. Nauroin muutamalle muullekin seikalle, jotka tuntuivat hyvältä ja ihmettelemisen arvoiselta. Kosketin sitterini kättä ja tuntui siltä, kuin se ei olisi ollut varsinaisesti kenenkään “muun” käsi, jonkun käsi joka olisi erillään minusta. Sama käsimateria jatkui omasta kädestäni sulavasti ja saumattomasti sitterini käteen. En yhtään yllättynyt tästä. Hymyilin vain tiedostaessani, että tosiaan olemme samaa tähtisumua.
Arkitodellisuudessa ajoittain vastaan tuleva riittämättömyyden tunne poistui täysin. Ihmettelin mikä vaivaa yhteiskuntaa, jonka suurimpiin paheisiin kuuluu joutilaisuus. Kun taas minkä tahansa luovan prosessin aikaansaamiseksi oleellinen tila on nimenomaan tietty joutilaisuus – eräänlainen uni- ja valvetilan välillä oleva mielentila.
Miksi kaikki tuntui hämmästyttävältä? Vaikea selittää. Informaatiota tuntui kulkevan tajuntaani hyvin suoraan, ilman että se olisi käynyt mm. aivojen kielikeskuksessa selvittämässä, pitäisikö sitä määritellä tai kutsua jollakin nimellä. Nimiä ei tarvittu. Salviaulottuvuus tuntui toimivan täysin omalla kielellään, ei esim. ihmisen tunteman kielen tai säännöstön perusteella. Mieleeni tuli erään henkilön lause, jota mm. Terence McKenna silloin tällöin siteerasi: “The world is not only stranger than we suppose, but stranger than we can suppose.” Tämän huomasin hyvin kokonaisvaltaisesti. Vaikka olin valmistautunut Salviaan yli puoli vuotta ja kuvitellut kaikenlaista, oli se kuitenkin ihmeellisempää kuin mitä olisin voinut kuvitella.
Ihmetyksen taso oli siis jokseenkin ylitsepursuava, mistä tuli mieleen eräs toinen Terence McKennan lausahdus tällaisiin kokemuksiin liittyen: “Don´t give in to astonishment”, eli “Älä anna periksi hämmästykselle”. Tässä tapauksessa olin kuitenkin täysin ällistynyt ja täynnä ihmetystä. Ensimmäinen reaktioni oli siis se, että hoin jonkin aikaa “Ei ole mahdollista!”. Tämä tuntuu tavallaan normaalilta reaktiolta, jos ajattelee, että tietty aivofiltteri menee hetkeksi (yli 20 vuoden ehdollistumisen jälkeen) pois päältä, ja päästää uudenlaista, täysin todellista tunnetta sisään.
Luulisin, että jatkossa ja kokemuksen myötä kyseiselle ihmetykselle ei anna välttämättä enää niin helposti periksi – kun on sisäistänyt, että ne uudenlaisetkin tunteet ovat täysin todellisia ja siis valideja. Ehkäpä todellisuuden luonteestakin voisi siten saada enemmän irti, kuin jos menee vain hämmästyksen armoilla. Ja ehkä psykedeelien viihdekäyttö on sitten sitä, että annetaan täysin periksi hämmästykselle ja hoetaan vain, että “Ei ole mahdollista!”. Ihastellaan vain näkymiä ja ajatuksia, ilman että niitä prosessoisi jälkeenpäin. Tällaisessa tapauksessa psykedeelien käytön voisi nähdä todellisuuspakona eikä sen tutkimuksena. Itse pysyn mielellään jälkimmäisen kannalla. Enkä nyt kuitenkaan väitä, että todellisuuden tutkimus olisi viihteetöntä. Hymyhän siinä voi piirtyä kasvoille, jopa riemukas nauru
Palasin arkitodellisuuteen siinä vaiheessa, kun reaaliaikaa oli kulunut noin 15 minuuttia. Tästä yllätyin, koska oletin matkan kestävän vain noin 5-10 minuuttia. Kokemus sinänsähän ei tuntunut 15 minuutin mittaiselta, vaan täysin ajattomalta. Aika oli merkityksetön käsite. Jonkun aikaa oli vielä vähän kömpelö olo, käsiä kihelmöi mukavasti ja jalat olivat lötköt. Silmiä rupesi jälkikäteen hetkeksi hieman särkemään. Muuten oli rentoutunut ja hyvä olo, joka jatkui vielä pitkään (ei minulla edelleenkään huono olo ole)
Mietin hetken, miksi Salvia tervehti minua jo ensimmäisellä kerralla suhteellisen voimakkaasti. Etenkin kun puhutaan substanssista, johon muodostunee käänteistoleranssi. Tulin siihen tulokseen, että vaikuttavia seikkoja olivat mm.
- hyvät set ja setting (hiljaista & hämärää)
- hyvä myrskysytkäri (kuumaa)
- tehokas savun imu ja pidätys (imeytyminen)
- hyvä sitteri (luotettava)
- kaikenkaikkiaan hyvä valmistautuminen.
Yleisfiilis matkan jälkeen oli suuren kokemuksen kyllästämä. Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa kohtaamistani Hänen kanssaan.
