Päihteetön "trippistoori"

[Omegano]

Löysin vanhalta koneeltani tälläisen ylöskirjoittamani tekstin, jonka olen kai joskus tarkoittanut tänne kirjoitettavaksi. Sijoittuu aika varmasti viime keväälle. Vanhoja kirjoituksiaan lukiessa ainakin mulle tulee jotenkin nostalginen olo, senverran ajatukset tuntuu vielä tän ikäisenä kehittyvän/muuttuvan jo vuodessa.

Pahoittelut kirjoitusvirheistä ym. en kuitenkaan viitsinyt muuttaa tekstiä.


Alkuasetelma:

Vaikuttavat aineet: Mukillinen teetä ja sitä edeltäneen väsymyksen mahdolliset lievät vaikutukset aivotoimintaan.

Katsoin illalla(jossain yhdentoista maissa) Sacred Weeds sarjan Salvia Divinorum jaksoa(aikaisemmin nähty kärpässieni ja henbane osuudet) ja koska aika visuaalisena ihmisenä kuvittelen aina kaiken mitä ihmiset kuvailevat, niin ihmisten kuvailut erilaisista asioista ovat mukavaa luettavaa, kun saa ikään kuin maistiaisia siitä kokemuksesta. En siis tietenkään väitä että kokisin lähimainkaan saman kuin he, mutta mielikuvat ikään kuin sinisessä virrassa ajelehtiessa, joita koehenkilöt saivat pureskellessaan nuotiolla salvian lehtiä saivat aikaan vähän oudon olon. Olin siis ollut koko päivän väsynyt, mutta teemukillinen ja tuo dokumentti saivat aikaan todella virkeän ja luovan tilan, mutta koska muut perheenjäsenet olivat menossa nukkumaan, niin en oikein voinut ruveta maalaamaan, saati sitten kuuntelemaan samalla musiikkia. Niinpä päätin lähteä paljain jaloin kävelylle läheiseen metsikköön.

Aistien virrassa:

Ulos tultuani huomasin heti, että asfaltti oli paljon kylmempää kuin olin etukäteen arvellut ja jo parinkymmenen metrin kävelyn jälkeen ajattelin että taidanpa vaan kiertää korttelin ympäri jos sitäkään, oli vähän sellainen olo kuin talvella lumihangessa paljain jaloin kävellessä(lapsena tuli serkun kanssa aina skabattua kumpi pystyy kauemmin olemaan ulkona paljain jaloin). Onneksi kuitenkin silloin tulin sellaiselle tienpätkälle, joka oli ilmeisesti ollut koko päivän auringossa, joten se oli huomattavasti lämpimämpi. Pian kuitenkin jouduin taas kylmälle varjoalueelle, mutta olin jo saanut ajatukset muualle joten kylmyys ei enää haitannut niin paljon, pitää taas kiittää serkkua ja hänen lanseeraamaansa ”kipu on aivoissa” hokemaa. Tässä vaiheessa vastaan tuli auto, jota päätin tervehtiä reippaalla kärrynpyörällä kun kerran muutenkin on höpsö olo.

Tämän jälkeen huomasin että kylmyys tuntuu erityisesti varpaiden taitteessa, tai siinä nivelessä joka yhdistää varpaat päkiään, joten päättelin että nivelissä on huomattavasti enemmän hermoja kuin niiden ympäristössä. En tiedä tiesinkö tämän asian etukäteen, mutta ainakin oli sellainen olo että spontaanilla asioiden tekemisellä on jotain hyödyllisiäkin vaikutuksia. Pian tulin asfaltilta hiekkatielle ja ajattelin että tuntuu vähän kuin lasinsirujen päällä kävelisi. Ymmärsin kuitenkin että tämä oli vain seuramusta siitä, että isoin ”vainotus” paljain jaloin hämärässä kävellessä on luontevasti lasinsirut ja tarkemmin ajatellen kylmällä hiekalla kävely ei ollutkaan samalla tapaa leikkaavan tuntuista kuin lasinsiruun astuminen, vaan ennemminkin kuin kävelyä kristallimurskassa, tosin kylmässä sellaisessa.

Pääsin vihdoin metsikköön ja astuin varovasti varpujen joukkoon. Erilaisten alustojen päällä käveleminen oli ihan mielenkiintoisen tuntuista ja siirryinkin havainnoimaan maailmaa lähinnä jalkapohjien tuntoaistin perusteella. Varvut olivat kylmiä mutta pehmeitä, risut vähän pistelivät, mutta koska niiden päällä kävellessä ei tule samanlaista kosketusta maahan, niin ne olivat miellyttävän lämpimiä. Sammal vei kuitenkin voiton, se oli sekä lämmin ja pehmeä.

Jatkoin kävelyä poispäin valaistusta hiekkatiestä ja jalkapohjien kautta kylmän, mutta mielenkiintoisen maailman havainnoiminen alkoi muuttua pikkuhiljaa metsän katselemiseksi ja ”tuntemiseksi”. Heittomerkit siksi, etten osaa sijoittaa tuota aistimusta minkään tietyn aistin alueelle, vähän niin kuin kännissä tuntee että alkoholi vaikuttaa, muttei se silti ole näkö, kuulo, tai tuntoaistin havainto. Oloni ei siis tietenkään ollut kuin alkoholin vaikutuksen alaisena, ennemminkin hieman kuin pilvessä, mutta ilman sitä fyysistä pilvessä olon tuntua ja vähemmän humoristinen, enneminkin rauhallinen ja syvällinen. Katsellessani ympäristöäni päätin halata puuta, ei niinkään pilailumielessä tyyliin ”hihhih, olen puunhalaaja”, vaan ennemminkin rakastavasti ja lohduttavasti kertoa tuolle pienelle männylle että siitäkin välitetään. Rutistin mäntyä ja jatkoin matkaa.

Seuraavaksi saavuin polulle, ei millekään hiekkatielle, vaan keskimäärin reilun puolen metrin levyiselle ihmisten tallaamalle väylälle, joka kuitenkin tuntui huomattavasti luonnollisemmalta. Ikään kuin symbioosissa ympäristön kanssa luodulta, toisin kuin väkisin raivatut tiet joilla voi liikkua ottamatta huomioon ympäristöä, polulla kävellessä huomioit pakosti ympäröivän metsän, sekä polulla risteilevät juuret. Jotenkin tuolle polulle tuleminen sai tuntemaan yhteyttä luontoon, kunnioittamaan sitä, tuntui kuin olisin pakana joka tuntee rauhaa ympäristönsä kanssa. Kävelin eteenpäin mukavan lämpimällä ja pehmeällä neulasmatolla ja päätin istahtaa alas ihan vaan olemaan. Katselin ympärilleni ja tunnustelin maata, asetin käteni polulle ja painoin ne maahan, jolloin tuli mieleeni rummuttaa. Koska polku oli kalteva, niin ylhäältä alas oli vaikea taputtaa maata, joten käännyin ympäri ja näin aika ison männyn. Aloin tunnustelevasti taputella maata eri kohdista ja erilaisin käden liikkein, tein yksinkertaisia rytmejä ja ihan vaan yksittäisiä tomähdyksiä jotka tuntuivat ontoilta ja aiheuttivat pieniä paineaaltoja. Istuin vaan ja rummutin kaikessa rauhassa tunnustellen ympäristöä ja itseäni, kunnes huomasin kauempaa hiekkatieltä näkyvän katuvalon.

Se oli jotenkin todella kirkas ja kylmä, tunteeton. Silloin aloin katsoa myös hämärää metsää hieman toisenlaisessa valossa, mietin että jos sieltä nyt tulisi vihainen karhu, niin olisin todella avuton sen edessä. Myös edessäni oleva mänty oli jotenkin aikaisempaa tummempi ja vahvempi, katsoin ylöspäin sen vartta oksistoon joka oli musta ja vääntynyt. Tuli paljon vähemmän naiivimpi olo, luonto ei ole vaan hunajaa ja kukkasia, vaan silläkin on pimeämpi puolensa. Hyväksyin kuitenkin sen ja olo tasaantui, olin sopusoinnussa molempien ääripäiden kanssa ja päätin halata myös suurempaa mäntyä hyvästiksi. En kuitenkaan lohduttaakseni, sillä tuntui että mänty oli niin voimakas, ettei se kaipaisi tukea ja juuri ja juuri yltäessäni käteni sen ympärille ja taas oksistoon katsoessani se tosiaan tuntui muuttumattomalta, mutta kuitenkin ymmärtäväiseltä.

Jatkoin matkaa pienten kallioiden yli, jotka tuntuivat kylmiltä ja ymmärsin hyvin että kivi johtaa paljon paremmin lämpöä kuin vaikka maa. Ymmärsin myös ehkä vähän entistä paremmin ettei lämpö ole lämmintä, tai kylmää, positiivista, tai negatiivista, vaan energiaa, joka vain siirtyy kahden kappaleen välillä koettaen tasata niiden lämpötilaa. Tulin takaisin hiekkatielle ja olin menossa kotiin, mutta sitten näin pimeän tienpätkän jolla ei ollut valoja. Koska seisoin aikalailla katulampun alla, niin se tosiaan oli pimeän näköinen. Silloin ajattelin että vaikka itselläni oli ollut mukavaa, niin olisiko tämä ympäristö muiden mielestä sellainen ja rupesin miettimään mitä itse olin pienenä pelännyt pimeässä. Se tunne oli aina ollut että jotain tulee takaapäin kimppuun, ei suoraan, vaan niin viistosta että juuri ja juuri näen sen, kun se iskee kimppuuni ja raatelee minut. Tavallaan tämä olento oli vähän kuin Ursula Le Guinin maameren tarinoissa Gediä vainoava varjo, joka muutenkin on ollut lapsena ehkä pelottavin asia mitä olen lukenut tai mistä minulle on luettu. Oikeastaan ymmärsin vasta nyt tätä kirjottaessa että se tosiaan on ”isnpiraationa” kaikelle sille mitä aina hämärässä kuvittelen näkeväni varjoissa. Tämä vainoajani jonka kuvittelin tulevan pimeästä metsästä ei kuitenkaan ollut varjo, vaan lihaa ja verta, jotain ihmisen kokoista, mutta yliluonnollisen vahva ja nopea.

Päätin kuitenkin lähteä pimeälle hiekkatien pätkälle, outoa että se tuntui vaativan niinkin suuria henkisiä ponnistuksia. Kävelin vain eteenpäin, enkä voinut itselleni mitään, vaan yllytin mieleeni kaikenlaista hämärää mitä tuosta pimeästä metsästä voisi luokseni tulla. Laitoin kädet sivuilleni ja mietin että jos tuntisin ”voiman” ikään kuin tuulena joka tulee minua vastaan ja käteni halkoisivat sitä. Kuvittelin tämän energian jättävän käsieni kohdalla ikään kuin purppuran väriset monen metrin pituiset hohtavat tracerit. Koska olin nyt itse hämärässä, niin katuvalon sokaisevuus ei enää estänyt pimeänäön toimintaa ja aloin jo erottaa ympäristöä selvästi. Abstrakti ja outo pimeys alkoi taas muuttua luonnoksi, yölliseksi metsäksi. Epämääräinen varjo muuttui susiksi, silti vihamielisiksi, mutta aloin myös itse tuntea olevani osa sitä. Taisin jopa hokea ääneen ”ulver, ulver, ulver…” ja koukistin sormeni ja miltei tunsin niihin kasvavan kynnet. Melkein heti kaikki kuitenkin taas rauhoittui, sudet hävisivät varjoihin ja kaikki oli taas paljon vihreämpää, ystävällisempää, valoisampaa ja saavuinkin taas valaistulle tielle.

Kävelin kotiin miettien samalla tätä ja että voisin kirjoittaa sen ylös. Heitin myös matkalla muutamat kärrynpyörät, ukemit ja kuperkeikat jollain nurmikolla ja hymyilin vastaantuleville ihmisille. Aloin tosin huolestua vähän, sillä varpaistani oli tunto aikalailla poissa ja tuli hiukan vainoharhainen fiilis sen suhteen että voisin saada pahimmassa tapauksessa kuolion. Pääsin ajatuksissa tähän pisteeseen juuri samalla hetkellä kuin saavuin kotiovelle, tämä teksti on kopio tuon kokemuksen läpi ajattelusta jonka tein kävellessäni kotiin.

[NarkkiParkki]

WTF?! Tuo oli outoa. En millään pysty kuvittelemaan itseäni tekemään ja ajattelemaan noin ilman päihteitä.

[Aukikco]

Tykkään susta.

Tuntuu aina ihanalta ylittää naiiviuden pelko ja halia puita, kiviä, sammalta ja milloin mitäkin.

[Touchet]

Hienoa, hienoa!

Olin itse jo pyöritellyt jonkin aikaa päässäni ideaa huumeettoman matkakertomuksen tekemisestä, mutta ei siitä olisi varmastikaan tullut läheskään näin vilpitön pätkä. :)

[Ahab]

Melkein tekisi mieli sanoa että älä vaan ala käyttämään mitään huumeita ettei menisi pilalle toi hyvä meininkis.

[tropic]

Heitin myös matkalla muutamat kärrynpyörät, ukemit ja kuperkeikat jollain nurmikolla ja hymyilin vastaantuleville ihmisille.

Ihan loistava meininki! Hymyileminen vastaantuleville ihmisille saattaa aiheuttaa kummallekin osapuolelle euforiaa. Toisen positiivisuus saattaa tarttua toiseen. Sitä voidaan kutsua vaikka näkymättömäksi energiaksi

Kiitokset hyvän tunnelman jakamisesta. Tuli hyvä fiilis tästä. Usein muuten tuntuu hyvälle kirjoittaa päivän päätteeksi juurikin ns. päihteetön trippistoori. Onhan elämä kuitenkin jatkuvaa seikkailua ja trippailua kokemalla sen sellaiseksi. Sinä päätät mitä se on.

[Omegano]

Kiitokset mukavista kommenteista.

Melkein tekisi mieli sanoa että älä vaan ala käyttämään mitään huumeita ettei menisi pilalle toi hyvä meininkis.

Mutta kannabishan on kauhea huume, varmaan juuri sen takia koen kirjoitetun kaltaista* ja olen täten todennäköisesti huomattavan epäoptimaalisesti ykkösiä ja nollia talouskoneistoon tuottava yksilö. Tokihan JO YKSI KERTA voi olla liikaa, HUUME ON AINA HUUME!

Eikun tosiaan mua ei erityisemmin kiinnosta päihteet kannabiksen ja psykedeelien lisäksi. Alkoholiakin tulisi todennäköisesti juotua vain muutaman kerran vuodessa(ja silloinkin ehkä max sixi, maun vuoksi nautittuja yksittäisiä olutannoksia en oikeen päihteilyksi laske) jos lainsäädäntö ja ihmisten ajatusmaailmat olisi enemmän omani kaltaiset.(maailmallinen edes suunnilleen mun kaltaisia ihmisiä olisi kyllä ihan katastrofi ) Voin kyllä kuvitella nauttivani vaikka opiaateissa olosta hyvinkin paljon, mutten vaan näe että sillä voisi olla mitään positiivista vaikutusta pidemmän ajan kuluessa, ja sama koskee piristeitä ja kokaa(ei niin että edes olisi rahaa/kontakteja).

*Mä hahmotan maailmaa vähän omituisesti ainakin osittain siksi että mulla taitaa olla jonkinlaista synestesiaa muista aisteista näköaistiin(en kuitenkaan usko että kannabiksella on ollut tähän paljoa osuutta, vaikka olihan lainsäädännön ja tieteen välinen ristiriita sen kohdalla toki yksi niistä jutuista jotka repi mun silmiä väkisinkin raolleen), tai ainakin luulisin että tämä on kyseessä. Nykyäänhän ollaan sitä mieltä että esim. äänestä näköaistiin synestesia on laajempikin kokonaisuus kuin selkeä sävelkorkeus=väri automaatio.

Uskon kuitenkin ettei mun kokemuksissa ole kyse pelkästään musiikin assosioitumisesta vaikka kauniisiin maisemiin, sillä se tunne on aikalailla kokonaisvaltaisempi ja aika vaikea kuvata kun en tiedä itsekään sanoja joilla sitä kuvailisin. Mun mielentila vaikuttaa myös todella paljon tähän ja joskus tuntuu että käytännössä uin merkitysten ja symbolien virrassa, tavallaan vähän pelottavakin fiilis kun normaalit asioiden käsittelyt väistyy aivoista taka-alalle ja alat vaikka maitotölkin idean(siis vaikka "kissan idea" filosofia termein) sijasta nähdä tölkin kuvituksesta ilmeneviä mahdollisia syitä valion tavoittelemalle imagolle ym.

Tulee helposti yksinäinen olo kunnes tämä "kohtaus" katoaa. Vaikka tuleekin sellainen "nyt näen totuuden" olo ja uskon että mun aivot toimii tossa "flow" tilassa normaalia(siis mun kannalta) nopeammin ja tehokkaammin kun pitää tehdä loogisia päätöksiä, niin en onneksi ainakaan toistaiseksi luule että kyseessä olisi oikeasti jonkinlainen "absoluuttisen totuuden" vastaanottaminen, vaikka "itsestään" raksuttava pää vähän tältä tuntuukin.

Äh, vastaavia esimerkkejä niin taiteen kuin arjenkin suhteen riittäisi varmaan sivukaupalla ja on vähän paha avata (ehkä jollain tapaa "normaalista" poikkeavaa, tosin eihän siitäkään voi olla varma kun en muiden aivoihin vielä ole päässyt sisälle) ajatus- ja kokemistapaansa kirjoitetun tekstin muodossa, kun mä en osaa selittää sitä edes itselleni sanoin.(tähän kuitenkin pyrin )

Tällä foorumilla on kuitenkin paljon hyvin mielenkiintoiselta vaikuttavia ihmisiä(vaikka nyt aukicko noin esimerkiksi) joiden kanssa voisi olla todella opettavaista keskustella kasvotusten ja vähän laajemminkin. Jubailen kyllä ihan mielellään kaikesta maan ja taivaan välillä noin netissäkin, mutten ainakaan nyt jaksa ruveta vääntämään kymmenen sivun monologia itsestäni ja se menisi muutenkin jossain vaiheessa ihan käsittämättömäksi hourailuksi kun lähtisin ottamaan kimmokkeita siitä kirjoitustilanteesta ym. Kirjoitettu teksti on myös tuskallisen hidas sekä kömpelön ja vajaan tuntuinen informaatioväylä kun pitäisi puhua ns. faktaa. Runoissa sanat ovat kyllä paikallaan ja toimivat usein huomattavasti useammalla tahoilla kuin vain merkityksen välittäjinä.

[Aukikco]

Voin kyllä kuvitella nauttivani vaikka opiaateissa olosta hyvinkin paljon, mutten vaan näe että sillä voisi olla mitään positiivista vaikutusta pidemmän ajan kuluessa, ja sama koskee piristeitä ja kokaa(ei niin että edes olisi rahaa/kontakteja).

Nimenomaan näin mäkin olen asian kelannut - että varmasti useimmat päihteet olisivat vaikutushetkellänsä mielenkiintoisia tavalla tai toisella, mutta että pitkällä aikavälillä en näe useimmista päihteistä kummampaa hyötyä. Poislukien ehkä se elementti, että elämykset tarjoavat aina jonkinlaista oppia ja nyrjäytystä, mutta joo.

[W10]

Voin kyllä kuvitella nauttivani vaikka opiaateissa olosta hyvinkin paljon, mutten vaan näe että sillä voisi olla mitään positiivista vaikutusta pidemmän ajan kuluessa, ja sama koskee piristeitä ja kokaa(ei niin että edes olisi rahaa/kontakteja).

Nimenomaan näin mäkin olen asian kelannut - että varmasti useimmat päihteet olisivat vaikutushetkellänsä mielenkiintoisia tavalla tai toisella, mutta että pitkällä aikavälillä en näe useimmista päihteistä kummampaa hyötyä. Poislukien ehkä se elementti, että elämykset tarjoavat aina jonkinlaista oppia ja nyrjäytystä, mutta joo.

Mulle ainakin opiaateista jää semmoinen kestohigh päälle muutamaksi päiväksi käytön jälkeen. Olettaen että ei kisko niin paljon, että saisi jotain refloja. Vastuuta vaan niiden käyttöön, niin niistä voi saada hyviä fiiliksiä irti. Omalla kohdalla nuo iskiskivut vielä rajoittavat usein elämistä sen verran, että opiaatit ovat mukava loma niistä. Lievittävät myös kivun aiheuttamaa stressiä ja sitten jaksaa taas niiden kipujen kanssa elää vähän paremmin. Jopa se tieto, että voi ottaa opiaatteja, jos kivut yltyvät ihan mahdottomiksi rauhoittaa kummasti. Tietenkin jos motiivi opiaattien käytölle on todellisuuden pakoilu tai sekaisin oleminen, niin siitä ei välttämättä hyvää seuraa.

[Aukikco]

W10, mietin siis paljon pidempää aikaväliä ku esim. seuraavaa päivää...

[W10]

W10, mietin siis paljon pidempää aikaväliä ku esim. seuraavaa päivää...

Kuinka pitkällä? Itse olen nyt noin 4-5v syönnyt opiaatteja säännöllisen epäsäännölliseen. En tietenkään joka päivä niitä popsi, mutta välillä voi mennä viikon putkeen, välillä muutaman kerran kuukaudessa, välillä pari kertaa viikossa jne... Kumminkin ne positiiviset boostit siellä täällä auttaa jaksamaan. Hetkellistä hedonismia, mutta sitä pientä hetkeä voi fiilistellä pidempään. Vähän kuin muistelisi jotain seksuaalista kokemusta.

Jos meinasin että ihan koukussa ollaan ja monta vuotta kiskotaan ihan päivittäin, niin siitä ei varmasti seuraa mitään hyvää.

[Aukikco]

Niin, tästä asiasta on ehkäpä vaikea todistella mitään, koska a) en ole käyttänyt opiaatteja kuvailemallasi tavalla enkä muutenkaan elänyt sinun elämääsi, enkä siis voi suoraan verrata mihinkään, ja b) koska et ole kokeillut elää elämääsi käyttämättä opiaatteja, etkä siis voi suoraan verrata mihinkään

;)

[W10]

Niin, tästä asiasta on ehkäpä vaikea todistella mitään, koska a) en ole käyttänyt opiaatteja kuvailemallasi tavalla enkä muutenkaan elänyt sinun elämääsi, enkä siis voi suoraan verrata mihinkään, ja b) koska et ole kokeillut elää elämääsi käyttämättä opiaatteja, etkä siis voi suoraan verrata mihinkään

Mä voin tehdä vaihtarin kyllä, jos otat nää selkäkivut ja opiaatit, niin mä voin ottaa deelit tai olla selvinpäinkin. Mutjoo menee offtopiciksi taas. Turha vääntää kuutiota pyöreästä kolosta.

[RL]

Tuota oli kyllä todella ihana lukea. Tekisi mieleni asua lähellä metsää...

[Anonyymi]

Ihanaa, haluisin päästä tohon olotilaan

[SOOSOO]

Kuvitellaan tilanne, jossa olisimme koko elämämme eläneet jonkin aineen vaikutuksen alaisena.
Kuvitellaan, että se olisi meidän 'normaali' tilamme/olomme.
No, saatte käsiinne aineen E, jonka avulla pääsee tähän meidän tuntemaan normaaliin tilaan.

Miten kuvailisitte E:n tilaa ja vaikutuksia, jos 'normaali' olomme olisi esimerkiksi sienten olo?
Entä jokin muu kuin sienet?
Millainen olisi trippistoori?

[powergrower]

Erittäin hienosti kirjoitettu "trippistoori"

Kyllä sitä voi 'oivaltaa' ihan selvinpäinkin kunhan vaan pitää silmät ja mielen auki. Päihteet ovat ainakin omalla kohdallani näyttäneet tämän suunnan, joten nykyään tulee ihan selvinpäinkin uppouduttua pohdintoihin entistä useammin.

[mielenvikainen]

Huomasin tämän innoittamana tutkivani omia blogeja/kirjoituksia aivan uudesta näkökulmasta