Hallusinaatiot
-
Swampthing
- Apteekki
- Posts: 312
- Joined: Tue 13 Nov 2007, 10:43
Re: Hallusinaatiot
Uppaan tämän topicin 2C-E:n ja tähänasti tapahtuneiden päihdekokeilujeni (serotonergisiä psykedeelejä kuusi kertaa, kannabista about 15) pohjalta yleisesti.
Happoa olen syönyt aina niin vähän että sen aiheuttamat näköhavainnoinnin muutokset ovat lähinnä yleistä laajentumista, kirkastumista ja kyvyttömyyttä kohdistaa katsetta kunnolla tämän fonttikoon tekstiin. Sieniä syötyäni koin aivan minimaalisia vääntymiä näkökentässäni, kun keskityin. Toisen kerran tatteja + harmalaa otettuani oli kaikki vähän sinertävämpää ja kirkkaampaa, mutta ei mitään kovin konkreettista. Otettuani 2C-E:tä näin näitä paljonpuhuttuja visuaaleja vasta kun sammutin kämpästä lähes kaikki valot ja seisoin synkässä eteisessä tuijotellen itseäni peiliin. Flashback -videon henkistä vääntyilyä ja Photoshopin sotkentatyökaluja, sekä sinihohtoiset kasvot. Huu hoo.
Ja tässä onkin se ongelma, se mikä vähän hämmentää: pitää tuijotella, pitää keskittyä. Saan kyllä ihan selvinpäinkin esim. mosaaikkikuviot luuppailemaan ja lattiat vääntyilemään jos tuijotan niitä keskittyneesti. Kaikki joille olen asiasta puhunut, huumeelliset ja huumeettomat, tunnistavat ilmiön. Tuntuu, että niitä deelejä pitäisi mättää naamaan aika helvetisti että nämä muutokset olisivat jotenkin vapaammin, spontaanimmin mukana? Nuo mainitsemani peilivisuaalit olivat toki sellaisia, etten selkeästikään saisi niitä aikaan ns. selvinpäin, mutta ei mua kauheesti kiinnosta visuaalit jos koen niitä vasta tuijotellessani epäkeskittyneesti ja silmät harittaen peiliin pimeässä huoneessa. Puhuimme nimierkki Kelvottoman kanssa, että koko homma tuntuu yliarvostetulta ja vähän väärinymmärretyltä. Ehkä me ei olla vaan tripattu tarpeeksi.
Toinen ajatuksissa pyörivä asia on CEV:t. Silmät kiinni voin hengailla todella, todella, todella rankan omituisissa maailmoissa, mutta suurimman osan aikaa kyse on nimenomaan mielikuvista, visualisoinnista. Futuristisella harmalasemitripilläni hengasin keskellä loputonta kultaisten patsaiden riviä, matkalla Suureen Valaistumiseen, mutta sitten oikeasti katsoin, silmilläni, mitä edessä näkyi: ihan sitä samaa usvaa kuin aina ennenkin, ehkä vähän selkeämpiä pieniä geometrisiä kuvioita siellä lillui. Termistö hämmentää, voiko noita kultapatsaita muka sanoa visuaaleiksi jos en näe niitä vaan kuvittelen ne? (Ero on pieni mutta merkittävä.)
Ajatuksia?

Mieli on mukava paikka asua.
-
dredi
- LD50
- Posts: 2160
- Joined: Fri 07 Nov 2008, 01:33
- Location: hyperspace
Re: Hallusinaatiot
Sun pitää tökkiä dosagee pykälän verran ylöspäin. Omilla harmala+cubensis, tai "psilohuasca" -tripeillä visuaalit on tunkenu korvista ulos...
Mutta yleensäkään visuaalit eivät ole tripeissä se tärkein pointti. Psykedeelit ovat työkalu henkistä kasvua varten. Ne voivat opettaa paljon jos pidät avoimen mielen. Mutta oletan että tiedät jo kaiken tämän psykedeelejä käyttäneenä.
Visuaalit ovat "silmäkarkkia". Viihdettä, sellainen pieni bonus tripeille. Eri psykedeeleillä on tunnistettavasti erilaiset visuaalit. 2C-kemikaalit tuottavat usein säihkettä, persialaismattokuvioita, "huojuvia juttuja" yms. Happo tuottaa sateenkaarenvärisiä spiraaleja, strobovaloja (tämä etenkin happotripin loppuvaiheilla, näen aina strobovaloja ympärillä). Sienet tuottavat kuplivia, aaltoilevia pintoja. Jne. Jne.

PELASTAKAA PIISKUJÄNIKSET!
-
bom
- Lepakko
- Posts: 281
- Joined: Sun 24 Feb 2008, 13:43
Re: Hallusinaatiot
Jotku sanoo että visuaalit ja varsinaiset hallusinaatiot on kaksi eri asiaa.
Oman kokemuksen mukaan pääasiallisesti serotoniinin kautta vaikuttavat psykedeelit aiheuttavat enemmän visuaalisia ilmiöitä kuin varsinaisia hallusinaatioita. Tosin olen saanut cubensiksilla aikaan myös pelottavan kirkkaita hallusinaatioita (ihmisten kasvot muuttuvat vieraiksi) tai ilmassa pyörii sateenkaarifraktaaleja tms.
Lukemani mukaan psykedeeleistä varsinaisesti deliriantit (datura ja sitä rataa) aiheuttaisi hallusinaatioita - siis että näet asioita joita muut ei näe. Itse en ole noihin kajonnut.
Visuaaliset vaikutukset yleisimmin on tupannut olemaan pintojen liikehdintää, kiemurtelua, hengittelyä, hohtamista yms. Silloin kun annostus on ollut kohdillaan niin että visuaaliset vaikutukset ovat olleet voimakkaimmillaan, muuntuneen tietoisuudentilan tuomat oivallukset ja kokemukset ovat tuntuneet paljon tärkeämmiltä ja olennaisimmilta asioilta kuin näkökentässä tapahtuvat ilmiöt.

"Life is like stepping into a boat that is about to sail out to sea and sink." —Shunryu Suzuki
-
mauseri
- LD50
- Posts: 3674
- Joined: Sat 18 Nov 2006, 18:16
Re: Hallusinaatiot
hyvin sanottu! ei sitä enää paljon jaksa kiinnostua siitä että taipuileeko toi seinä vielä, kun kokee tajunnan räjäyttävän ahaa-elämyksen..bom wrote:Jotku sanoo että visuaalit ja varsinaiset hallusinaatiot on kaksi eri asiaa.
Visuaaliset vaikutukset yleisimmin on tupannut olemaan pintojen liikehdintää, kiemurtelua, hengittelyä, hohtamista yms. Silloin kun annostus on ollut kohdillaan niin että visuaaliset vaikutukset ovat olleet voimakkaimmillaan, muuntuneen tietoisuudentilan tuomat oivallukset ja kokemukset ovat tuntuneet paljon tärkeämmiltä ja olennaisimmilta asioilta kuin näkökentässä tapahtuvat ilmiöt.
mut, mua vituttaa simona tai vaikka vittu anterona, se etten oo koskaan nähnyt varsinaisia hallusinaatioita.. vaikka on kuiteskin jos jonkun näköstä psykee tullu kiskottua.. eikun perkele! oompas nähnyt, kerran.. ajoin autolla n. 7 vrk pirin voimalla valvoneena jätkien kanssa himaani päin hiekkatietä.. yhtäkkiä, tein kauheen väistöliikkeen.. jätkät kysy et mitä sää nyt sekoilet? mä sanoin että väistin sitä keltatakkista tyyppiä.. ei siinä tiellä ketään ollu.. tai niin ne ainakin väitti..
"Hampaita ei tarvita, metaa ja baariin"
-
Swampthing
- Apteekki
- Posts: 312
- Joined: Tue 13 Nov 2007, 10:43
Re: Hallusinaatiot
Tiedän. Toisaalta psykedeelit eivät "ole" työkalu henkistä kasvua varten, niitä voi käyttää niin, ja se on varsin hienoa. Tärkeimmän pointin voi kyllä tehdä melkein mistä vaan.dredi wrote:Mutta yleensäkään visuaalit eivät ole tripeissä se tärkein pointti. Psykedeelit ovat työkalu henkistä kasvua varten. Ne voivat opettaa paljon jos pidät avoimen mielen. Mutta oletan että tiedät jo kaiken tämän psykedeelejä käyttäneenä.
Njoo, joillain on jopa vähättelevä tai vihamielinenkin suhtautuminen visuaaleihin ja niiden katseluun, mutta minua nyt oikeasti kiinnostaa. Havainnointi ja sitä kautta ajattelu ja sitä kautta elämä perustuu tosi paljolti niille aistihavainnoille joita kokee. Jos voisi oikeasti kokea nämä aistihavainnot jotenkin selkeästi erilaisina, niin olisihan se nyt mielenkiintoista. Jos mulla on mahdollisuus muuttaa näköhavaintoni ainakin hetkeksi oudoksi henkimaailman sirkukseksi, niin tahtoisin tehdä sen.Visuaalit ovat "silmäkarkkia". Viihdettä, sellainen pieni bonus tripeille.
Mieli on mukava paikka asua.
-
Dexma
- Moderator
- Posts: 8758
- Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
- Location: Manse <3
Re: Hallusinaatiot
Noi on niitä hallusinaatioita.mauser1911 wrote: n. 7 vrk pirin voimalla valvoneena jätkien kanssa himaani päin hiekkatietä.. yhtäkkiä, tein kauheen väistöliikkeen.. jätkät kysy et mitä sää nyt sekoilet? mä sanoin että väistin sitä keltatakkista tyyppiä.. ei siinä tiellä ketään ollu.. tai niin ne ainakin väitti..
Ei noista perus psykeistä tule normi annostuksilla niitä oikeita hallusinaatioita, mutta tuollaiset tilat jotka vievät erilaisiin delirium tiloihin niin ne onkin ihan omaa luokkaansa olevia hallusinaatioita. Hienointa, kun näitä kokemuksia saa sillein, että ei itse ole hullunlailla deliriumissa vaan tiedostaa jotenkin, että hei tuon henkilön ei pitäisi olla tuossa, mutta nyt minulla on mahdollisuus kysyä tältä jotain.
Mites muuten, onko dissosiaation aikana koetut näyt hallusinaatioita? Meinaan yksi tapa tämäkin on nähdä henkiä yms, siis dissosiaation aikana saattaa saada niitä vieraita "entiteettejä" lähelleen.
-
dredi
- LD50
- Posts: 2160
- Joined: Fri 07 Nov 2008, 01:33
- Location: hyperspace
Re: Hallusinaatiot
Parhaat hallusinaatiot olen saanut a) metamfetamiini + kannabis kombolla sekä b) kunnon LSD-annoksilla. Kerran hyvää puhdasta LSD:tä vetäneenä katselin rupea ihollani, joka muuttui niiskuneidiksi (muumipeikon tyttöystäväksi) ja alkoi tanssimaan. Kerran vedin hyvää blomsteria 3 vrk ja polttelin hyvää pilveä päälle ja näin jokapuolella hallusinaatioita: metsänreunassa pomppi kaikennäköisiä tonttuja ja jäniksiä. Kattolamppu muuttui kuumailmapalloksi ja seilasi huoneen poikki.
PELASTAKAA PIISKUJÄNIKSET!
-
osu_ja_uppos
- Psykonautti
- Posts: 92
- Joined: Wed 26 Mar 2008, 10:31
Re: Hallusinaatiot
Pahimmat hallusinaatiot tuli kun olin töissä laivassa konemiehenä. Jouduin käyttämään jatkuvasti matkapahoinvointi lääkettä, koska ilman sitä merisairaus vei kaikki voimat. Kun yhdistää väsymyksen pitkän päivän jälkeen, pimeässä olon kummallisen huminan keskellä ympärillä vain loputtomasti vettä eikä maata näy missään.
En lopulta voi tietää mitkä asiat oli totta ja mitkä hallusinaatiota se kai kuuluu hallusinaation kuvaukseen.
Illuusioita tuli myös nähtyä. Syvyysnäkö katosi kokonaan, niin oli melkein mohdotonta liikkua kun edessä oleva seinä voi olla 10cm päässä tai 3metrin. Uskomatonta nyt ajatella niitä aikoja. Lääkettä käytin toki lääkärin määräämiä määriä joten mitään tarkoituksellista kuosia en halunut.
Enpä suosittele hakemaan mitään olotiloja matkapahoinvointi lääkkeillä.

surly
- Lepakko
- Posts: 169
- Joined: Sat 06 Oct 2007, 02:02
Re: Hallusinaatiot
Hallut, tai siis pseudohallut eli hallut jotka tunnistat epätosiksi on kans itellä aika vähissä pilven, DXM ja salvian kanssa. Mutta kun yhdisti 600mg DXM ja pesällinen kukkaa niin näki kyllä jo seinällä niin hienon näkösen tähtitaivaan ja mustan aukon josta hohti keltasta valoa ja planeetta jolla oli renkaita sen vieressä. Mielenkiintosinta oli että kaveri jolla oli samat aineet päässä näki tasan saman yksityiskohtia myöten.powergrower wrote:Moi, minä olen poweri ja minulla on ongelma. En ole koskaan nähnyt hallusinaatioita.
*yleisö*: hei poweri!
Elikkä mistä tämä voisi johtua ? Olen kyllä salviaa, sieniä, dxm:ää, pilvee nauttinut, ihan kunnonkin annoksilla, mutta koskaan ei ole niitä hallusinaatioita tullut. Tripillä on oltu niin maan totaalisesti ja ajatus on muuttunut täysin, mutta niitä kuvioita, fraktaaleja, redshiftii tai mitään tämmöistä konkreettisempaa ei koskaan ole tullut vastaan.
Lähimmäksi halluja olen sienillä päässyt, mutta silloinkin kyseessä on vain rauhallinen pintakuvion "eläminen" jollain asfaltilla eli vähän niinkuin katsoisi nestettä joka lainehtii.
Onko tämä niin yksilöllistä että toisilla ei vain tule niitä hallusinaatioita pahemmin, ja toiset taas näkevät todella helposti.
help
Times are tough, huh, bud?
-
Asidyyli
- LD50
- Posts: 2143
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
- Location: Hki
Re: Hallusinaatiot
Mulla salvia on nimenomaan ainoa aine josta on aitoja halluja koskaan tullut.
-
aphos
- Kameleontti
- Posts: 826
- Joined: Mon 26 Jun 2006, 09:32
- Location: In da ghetto...
Re: Hallusinaatiot
???Swampthing wrote:Njoo, joillain on jopa vähättelevä tai vihamielinenkin suhtautuminen visuaaleihin ja niiden katseluun
Vittu porukka on sekasin.
-
bUkkA
Re: Hallusinaatiot
Plööh. Mulla ei ole koskaan tullut "Hallua" vaikka olen kokeillut mm: Daturaa, 100 siementä. Salviaa, Dmt:tä (sekä huascana, että vapotettuna) Zolpideemia n 150mg max, LSD:tä, Tosi montaa tutkari RC:tä... Ja yleensäkkin on tullut melkeenpä kaikki deelit testattua.
Kummallista? Maksimissaan olen saanut jotain lieviä visuaaleja. Ei sillä, että haluisin nähdä halluja tai että siinä olisi jotain hienoa, mutta mietin vaan onko kellään muulla sama tilanne?
Kummallista? Maksimissaan olen saanut jotain lieviä visuaaleja. Ei sillä, että haluisin nähdä halluja tai että siinä olisi jotain hienoa, mutta mietin vaan onko kellään muulla sama tilanne?
-
bUkkA
Re: Hallusinaatiot
Niinjoo ja onhan tullu testattua myös 7 pvä pituista MDPV kuuria. Monen päivän valvomista metamfetamiinilla, sieniä ja 2c-e:tä samaan aikaan... Sekä myös siis toi Datura, Zolpideemi, DXM ja budi kombo, josta tavallaan "odotin" hallusinaatioita, mutta niitä ei siltikkään tullut. =/ Sori muuten tuplaposti =//
-
bom
- Lepakko
- Posts: 281
- Joined: Sun 24 Feb 2008, 13:43
Re: Hallusinaatiot
Eikö joissain pahoinvointilääkkeissä käytetä scopolamiinia?osu_ja_uppos wrote:Enpä suosittele hakemaan mitään olotiloja matkapahoinvointi lääkkeillä.
You're finished.bUkkA wrote:Mulla ei ole koskaan tullut "Hallua"
"Life is like stepping into a boat that is about to sail out to sea and sink." —Shunryu Suzuki
-
bUkkA
Re: Hallusinaatiot
Scopolomiinilaastareita on matkapahoinvointilääkkeinä, mutta ne määrät onki sitten hyvin pieniä ja suomessa ei vissiin edes niitä ole.
-
surly
- Lepakko
- Posts: 169
- Joined: Sat 06 Oct 2007, 02:02
Re: Hallusinaatiot
Ja difenhydramiinia kanssa, mut ei kai Suomesta löydy.bom wrote:Eikö joissain pahoinvointilääkkeissä käytetä scopolamiinia?osu_ja_uppos wrote:Enpä suosittele hakemaan mitään olotiloja matkapahoinvointi lääkkeillä.
Times are tough, huh, bud?
-
tRip
- Moderator
- Posts: 6170
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40
Re: Hallusinaatiot
Mielestäni ne on nimenomaan sitä meidän omaa mieli kuvitusta, mielikuvia.. ei visuaaleja eikä hallusinaatioita. Ne ovat ikäänkuin toinen maailma, mielikuvituksen näyttämö.Swampthing wrote:Termistö hämmentää, voiko noita kultapatsaita muka sanoa visuaaleiksi jos en näe niitä vaan kuvittelen ne? (Ero on pieni mutta merkittävä.)
Ajatuksia?
Ainoastaan sienet ja huasca ovat näyttäneet minulle myös sielunkuvia silmäluomieni takaa löytyvästä sisäavaruudessa.
Myös salvia näyttää vasta koko olemuksensa kun pistää silmät kiinni. Salvia onnistuu väläyttämään, jopa näyttämään jotain aivan käsittämättömiä asioita
Huascassakin voi nähdä aluksi aivan käsittämättömältä tuntuvia näkyjä, mutta joiden symbolinen merkitys saattaa aueta vasta pitkänkin ajan kuluttua psykedeelin nauttimisen jälkeen.
Puhuisin siis sisäisiksi visioiksi niitä omia näkyjä.
Ulkoisen näyt, oikeastaan visuaalit ovat enemmänkin psykedeelin aiheuttamaa 'häiriötä' näköaistimuksessa.
Hallusinaatiot ovat taas sisäisten visioiden sekoittuminen ulkoiseen todellisuuteen ja visuaaleihin. Ja se kuinka herkkä on uskomaan kokemansa todellisuuden totena, sitä 'aidompia' hallusinaatioita voi nähdä.
ehkä..
Keep it unreal.
Vaultti.net - coming soon..
Vaultti.net - coming soon..
-
mauseri
- LD50
- Posts: 3674
- Joined: Sat 18 Nov 2006, 18:16
Re: Hallusinaatiot
sori lievästä offista.. taas
tuli vaan mieleen se ku joku täällä puhui seksin harjottamisesta hallusinaation kanssa ja joku sano siihen et vedä nyt ihmeessä verhot kiinni tjs. se aiheutti mulle tähän asti parhaan totaalisen repeemisen.. oon kertonut ton jutun kaikille mun läheisimminelline.. toi sana ei voi olla oikein.. xbox live frendeille niin on muuten naurua riittänyt 
"Hampaita ei tarvita, metaa ja baariin"
-
RoboPoski
- Lepakko
- Posts: 161
- Joined: Thu 25 Oct 2007, 03:03
Re: Hallusinaatiot
Toppatakkini muuten harrasti seksiä pölynimurin kanssa. Sekin oli hallusinaatio(ai oli vai?), tuli vain mieleen. Olin vähän vaikeena kun sillein mun himassa tekivät.
-
Asidyyli
- LD50
- Posts: 2143
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
- Location: Hki
Re: Hallusinaatiot
Kaikille ei halluja tia välttämättä visuaalejakaan tule. Kokisin, että psykedeelit lähinnä vahvistavat ihmisen jo valmiita henkisiä puolia, ja kaikilla todellisuuden hahmottaminen ei painotu visuaalisuuteen. Hyvänä esimerkkinä Aldous Huxley (jonka kynämiehenä olettaisin olleen enemmän kielellisesti kuin visuaalisesti lahjakas henkilö) kirjoittaa Doors Of Perception -esseessä kuinka yllättyi/pettyi siitä ettei meskaliini tuottanut hänelle minkäänlaista visuaalista kokemusta...
-
_FOOL_
- Apteekki
- Posts: 375
- Joined: Mon 03 Sep 2007, 01:58
Re: Hallusinaatiot
Mun näkemykseni on että mielikuvituksen määrä on yksilöllistä ja se ainoastaan vaikuttaa siihen miten ihminen osaa visualisoida aivan kuten trip tuossa ylempänä sanoo. Mielikuvitusta voi toki jokainen harjoittaa, joten kyse on mielestäni loppujen lopuksi vain pyrkimyksistä ja viitseliäisyydestä. Turha siinä on mennä psykedeelejä syyttämään, jos ei voi katsoa rehellisesti peiliin. Ehkäpä Huxleyn meskaliini kokemuksissa jokin sai hänet asennoitumaan kokemuksiin liian mielikuvituksettomalla tavalla tai jokin muu esti häntä suhtautumasta meskaliiniin samalla mielikuvituksella kuin muihin psykedeeleihin.Asidyyli wrote:Kaikille ei halluja tia välttämättä visuaalejakaan tule. Kokisin, että psykedeelit lähinnä vahvistavat ihmisen jo valmiita henkisiä puolia, ja kaikilla todellisuuden hahmottaminen ei painotu visuaalisuuteen. Hyvänä esimerkkinä Aldous Huxley (jonka kynämiehenä olettaisin olleen enemmän kielellisesti kuin visuaalisesti lahjakas henkilö) kirjoittaa Doors Of Perception -esseessä kuinka yllättyi/pettyi siitä ettei meskaliini tuottanut hänelle minkäänlaista visuaalista kokemusta...
Meskaliini on oman kokemukseni mukaan aika vaativa ja jyrkkä sen suhteen mitä se opettaa, mutta tämä nyt on ainoastaan minun kelailujani meskaliinista /kaktuksista.
-
Dexma
- Moderator
- Posts: 8758
- Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
- Location: Manse <3
Re: Hallusinaatiot
Okei pitemmät stimu kuosit pitäisi kyllä pakottaa psykoosiin jossa pitäis alkaa jo tapahtuunbUkkA wrote:Niinjoo ja onhan tullu testattua myös 7 pvä pituista MDPV kuuria. Monen päivän valvomista metamfetamiinilla, sieniä ja 2c-e:tä samaan aikaan... Sekä myös siis toi Datura, Zolpideemi, DXM ja budi kombo, josta tavallaan "odotin" hallusinaatioita, mutta niitä ei siltikkään tullut. =/ Sori muuten tuplaposti =//
Mutta kysymyksiä: Paljonko on dexmiä mennyt? Isommalla annoksella varmasti tulee halluja... Daturasta sellainen, että millainen olo sitten tuli daturasta? 100 siementä saattaa olla tappavan suuri taikka täysin ohimenevä vajarit... Itse otan yleensä alle 50 ja siinä sitten testailen kummin käy...
-
RoboPoski
- Lepakko
- Posts: 161
- Joined: Thu 25 Oct 2007, 03:03
-
Dexma
- Moderator
- Posts: 8758
- Joined: Sat 01 Mar 2008, 19:42
- Location: Manse <3
Re: Hallusinaatiot
Joo ainakin pari kertaa kun on päästy siihen kahvin juonti tasoon, että on pakko oksentaa niin kyllä rupee valot vilkkumaan niinkuin DEXMEISÄÄ??!!!RoboPoski wrote:Kahvillakin saattaa olla yhteyttä hallusinointiin:
Caffeine study claims link to hallucinations
-
kiba
- Karvakuono
- Posts: 20
- Joined: Thu 06 Nov 2008, 18:10
Re: Hallusinaatiot
Huh. Tulipa mentyä kaverin kanssa saunaan kun oli 6 hbwr:ää alla. Istuin löylyissä ja ihmettelin, kunnes tuli paha olo ja oli pakko mennä suihkuun viilentymään. Hetken suihkun alla seistyäni alkoi kroppa tuntua todella painavalta, tuntui kuin veri olisi hetkellisesti lakannut kiertämästä tai jotain. Istahdin maahan ja silmissä alkoi vilistä kelta-puna-ruskeita jättimäisiä ympyröitä, jotka peittivät kaikki oikeat näköhavainnot. Silmäni olivat auki, en vain nähnyt hetkeen oikeaa maailmaa. Hetken tätä ilmiötä ihmeteltyäni paha olo katosi, viedessään mukanaan nämä minua ahdistaneet kiekot, ja sen jälkeen korvissa kuului huminaa ja kohinaa seuraavat 10 minuuttia.
Tätä voi varmaan sanoa hallusinaatioksi tai joksikin pieneksi psykoosikohtaukseksi. Joka tapauksessa mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen kokemus jota ei ole ennen tullut vastaan LSA:n kanssa.
Tätä voi varmaan sanoa hallusinaatioksi tai joksikin pieneksi psykoosikohtaukseksi. Joka tapauksessa mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen kokemus jota ei ole ennen tullut vastaan LSA:n kanssa.
-
bol
- Kameleontti
- Posts: 601
- Joined: Tue 12 Jun 2007, 22:27
Re: Hallusinaatiot
Tai sitten meinasit pyörtyä? Itellä tuli opateen kanssa samankaltainen juttu.kiba wrote: Tätä voi varmaan sanoa hallusinaatioksi tai joksikin pieneksi psykoosikohtaukseksi. Joka tapauksessa mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen kokemus jota ei ole ennen tullut vastaan LSA:n kanssa.
-
kiba
- Karvakuono
- Posts: 20
- Joined: Thu 06 Nov 2008, 18:10
Re: Hallusinaatiot
Hyvin mahdollista, että meinasin pyörtyä. Siinä rajatilassa tuli kuitenkin hallusinoitua jonkin verran.bol wrote:Tai sitten meinasit pyörtyä? Itellä tuli opateen kanssa samankaltainen juttu.kiba wrote: Tätä voi varmaan sanoa hallusinaatioksi tai joksikin pieneksi psykoosikohtaukseksi. Joka tapauksessa mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen kokemus jota ei ole ennen tullut vastaan LSA:n kanssa.
Mitenköhän vaarallista olisi pyörtyä LSA:n vaikutuksen alaisena tuohon tapaan, ihan tavalliseen huoneenlämpöiseen ympäristöön vaikkapa? Mietin vaan, eihän kukaan ole tiedettävästi kuollut noin pieneen annokseen hbwr siemeniä, mutta ei tämäkään ihan normaalilta tunnu.
-
Jeshu
- OD
- Posts: 1939
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 16:35
Re: Hallusinaatiot
Kannattaa katsella hapoissa Alex Greyn taidetta
Todella happoisaa. Jotenkin onnistuttu tekemään niin, että katalysoi visuaalit aivan huikeiksi...
Tunnetta ei voi ostaa: sanotaan.
Vaan ei sanoillakaan saavuttaa.
Ei kukaan pakoon itseään pääse.
On minulla turvallinen olla.
Vaan ei sanoillakaan saavuttaa.
Ei kukaan pakoon itseään pääse.
On minulla turvallinen olla.
-
tRip
- Moderator
- Posts: 6170
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 02:40
Re: Hallusinaatiot
Näkee miten elämä meijän ympärillä virtaa ja väreilee.. miten elämä meissä virtaa, ja miten kosmoksen energiat on yhteydessä maahan tietosuutemme avulla.jesuiitta wrote:Kannattaa katsella hapoissa Alex Greyn taidetta :) Todella happoisaa. Jotenkin onnistuttu tekemään niin, että katalysoi visuaalit aivan huikeiksi...
Alan uskoa näihin 'kosmisiin' energioihin, värähtelyihin ym. mitkä ympärillämme virtaa, ja joita me vaan psykeissä aistitaan.
Mehän kuitenki eletään ihan tajuttomassa energiamyllerryksessä. Maapallo pyörii, auringon energiat pyyhkäisee läpi maapallon....ym...
Oli se päräyttävää :)
Kaikki hallusinaatiot, visuaalit ym. (imo) on vaan energiaa meijän ympärillä. Mielikuvituksen avulla me väritetään sitä, tai sit me voidaan jopa luodaan ihan oikeita 'energiaolentoja', hallusinaatioita?...
Keep it unreal.
Vaultti.net - coming soon..
Vaultti.net - coming soon..
-
Asidyyli
- LD50
- Posts: 2143
- Joined: Thu 22 Sep 2005, 15:25
- Location: Hki
Re: Hallusinaatiot
Varmaankin meinasit pyörtyä. Itse oon pari kertaa ollut menettää tajuntani ja ruumiista on valahtanut kaikki voima, näkökenttä on sumentunut television lumisadetta muistuttavista pilkuista jotka peittää kaiken alleen ja korvissa humisee.kiba wrote:Huh. Tulipa mentyä kaverin kanssa saunaan kun oli 6 hbwr:ää alla. Istuin löylyissä ja ihmettelin, kunnes tuli paha olo ja oli pakko mennä suihkuun viilentymään. Hetken suihkun alla seistyäni alkoi kroppa tuntua todella painavalta, tuntui kuin veri olisi hetkellisesti lakannut kiertämästä tai jotain. Istahdin maahan ja silmissä alkoi vilistä kelta-puna-ruskeita jättimäisiä ympyröitä, jotka peittivät kaikki oikeat näköhavainnot. Silmäni olivat auki, en vain nähnyt hetkeen oikeaa maailmaa. Hetken tätä ilmiötä ihmeteltyäni paha olo katosi, viedessään mukanaan nämä minua ahdistaneet kiekot, ja sen jälkeen korvissa kuului huminaa ja kohinaa seuraavat 10 minuuttia.
Tätä voi varmaan sanoa hallusinaatioksi tai joksikin pieneksi psykoosikohtaukseksi. Joka tapauksessa mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen kokemus jota ei ole ennen tullut vastaan LSA:n kanssa.
En muuten tiedä onko kovin järkevää puuhaa tuo psykedeeleissä saunominen. Voi ehkä käydä pumpun päälle, en tiedä. Ja kehon signaalit ( kognitio voi muutenkin hämärtyä niin saattaa ottaa tajuamattaan kuumemmat tai pidemmät löylyt mitä keho siinä tilanteessa jaksaa.
Psykedeelit on kuitenkin "myrkkyjä" ja keho joutuu aika paljon tekemään töitä että saa ne poistettua systeemistä. Se on fyysisesti rankkaa.