Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
-
Swampthing
- Apteekki
- Posts: 312
- Joined: Tue 13 Nov 2007, 10:43
Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Tämän kompressointi tekstimuotoon tulee olemaan hankalaa, mutta yritetään. Koen jollain tapaa velvollisuudekseni kirjoittaa, jos ei muuten niin ihan oppiakseni kirjoittamaan paremmin. Preesens, koska happo on äärimmäisen preesens. Selityksenä aluksi: kommunikaatio oli tuolloin niin sulavaa ja hektistä, että olisi uskomattoman tuskaista ja käytännössä tarpeetonta ilmoitella jatkuvasti, kuka sanoi mitäkin. Kyllä ne olennaisimmat asiat tajuaa.
Minä, Hadriel Nuija sekä edellisesta tarinastani tutut söpömpi trippivahti Gabriel Sapeli ja se toinen trippivahti Azazul Tikari keräännymme jälleen viimeksi mainitun talolle. Laput kiskotaan pakkasesta ja minä ja Azazul skoolaamme. Vartin ajan kävelemme ympäriinsä epämukavat pahvinpalat kielten alla, kommunikoiden safkaa keittelevän Gabrielin kanssa ynähdyksin. Olo on kirkas. En ole syönyt mitään, eikä ole edes nälkä. Olen huomattavasti rauhallisempi kuin viimeksi, stressi on tiessään. Ehdotan Azazulille Super Paper Mario -audiovisuaaliviihdespektaakkelin parissa puuhastelua.
Leuka vääntyilee. Painun keittiöön. Azazul ja Gabriel tulevat syömään, tai jotain. Nauran ja vääntelen itseäni. Kädethän vääntyvät mitä ihmeellisimpiin asentoihin, huimaa! Kehon kontrolli on yleisesti parempi, mikään ei tärise, mikään ei ole epävakaata.
Ozric Tentacles soimaan. Istahdan olohuoneeseen nahkaiselle tuolintapaiselle ja vääntelen käsiäni ympärilleni. Azazul makaa sohvalla, sanoo pyrkivänsä poistamaan tensiot ja muun oheistoiminnan, jotta tässä "olisi jotain järkeäkin". Laitan silmät kiinni ja pidän naamastani kiinni. Näykin hampailla käden reunaa. Olen gargoili! Hampaistani muodostuu spiraali, ei visuaalista vaan fyysinen. Fysiaali? Kehonkuva hajoilee, mutta ei ahdistavasti, pikemminkin vapauttavasti. Olo on laaja. Tuntuu kuin havainnoisin tilaa paljon kirkkaammin.
Valun lattialle hyvin luontevasti. Mieleeni palaa viime tripin epäselvä fiilis, jota osaisin kuvailla lähinnä astraaliseksi nuorallatanssimiseksi - paitsi että naru on pystysuora, jos nyt ihmeellisissä kosmisissa fraktaalipsykedeliaulottuvuuskieputuksissa on suuntia. Tuntuu kuin trippi ja tietyllä tavalla elämä yleisesti olisi tietynlaisen "punaisen langan" ympärillä tanssimista, aina välillä lähempänä, aina välillä kauempana, äärimmäisen hektisesti. Aina välillä on tajuamassa jotain, aina välillä saa jotain suurta maistiaista siitä, millaista olisi olla tasan tarkkaan keskellä, mutta sinne ei kuitenkaan koskaan pääse ("paitsi ehkä DMT:llä?").
Tajuaminen on x, ja x saavuttaa ääretöntä. x lim ääretön. Se ei koskaan saavu sinne, mutta saavuttaa. Pohdin eilen kohtaamiani Hare Krishna -tyyppejä ja visualisoin miljoonakätisen ja -naamaisen krishnan hengaamaan Langan ympärillä. "Eipä siinä kai mitään, jos sille haluaa antaa sellasen nimen".
Minä olen kalansilmälinssi. Kaikki on niin laajaa.
Pohdin Absoluuttisen Pystysuoran Viivan tai Suuren Valkoisen Pisteen olevan aika yleisiä kuvauksia jonkinlaiselle suurelle ykseydelle. Miksi ne hohtavat aina puhdasta, valkoista valoa? Miksi? Ei ihmisen silmät ole niin merkityksellisiä. Miksi valkoinen? Miksei musta? Piirrän lehtiöön havainnollistavan kuvan Mustasta Langasta.
Kelailen Azazulin keskittymistä kontrolliin. Menen nojatuoliin ja visualisoin silmät kiinni suuren taiteilijaneuron tuolissaan. Taiteilijan päähän imeytyy hänen taustaltaan Psykedelia, jonka taiteilija sitten kanavoi purskahtamaan mustekynän kärjestä irvokkaita kasvoja ja raajoja tihkuvana, hilpeän värisenä kaasumaisen fraktaalioksennuksen tuhahduksena ja jättämään paperille just absoluuttisesti tietynlaisen jäljen, imeytyen sitten kammottavasti kirkuen ja nopeasti takaisin maagiseen mustekynään. Wou.
Koitan olla ääntelehtimättä liikaa, etten häiritsisi Azazulia. Gabriel tahtoo kommunikoida kanssani. En tiedä, mitä silmäluomieni ulkopuolella on tapahtunut pitkään aikaan. Gabriel on siirtynyt istumaan huoneen toiselle puolelle. Varjot lattialla aaltoilevat ja väreilevät. Viestin Gabrielille lehtiön avulla, että huone hymyilee kanssamme.
Azazul nousee, kertoo koittaneensa muuttaa Ozriccien kappaleet jonkinlaisiksi tunneleiksi. Kommunikaatio on hauskaa. Yritämme kovasti lähteä ulos. Sitten lähdemme.
-
"Jumalauta, ei jumalauta"
"Mitä?"
"No puut venyy, haha!"
Lennän jälleen kerran portaat alas.
"Täällä on tilaa. Paljon."
"Joo. Eka ajatus mikä tuli, oli 'iso'."
"Nyt tekee mieli pyydystää lehtiä."
"Niin kyl tekee".
Ryntään puusta tippuvan lehden perään ikuisuuden kestävässä sekunnissa ja lennän sulavasti nurmikolle.
"Kas, löysit turpeen!"
Nauran.
Hengaamme pihalla määrittelemättömän ajan, kunnes pääsemme lopulta lähtemään. Suunnistamme edelliseltä reissulta tutulle pellolle, ja tunnelma on maaginen. Maailman värähtelytaajuus on normaalia mukavampi, DC offset on poistettu, kaikki on tässä ja nyt, preesens, piano on viritetty...kyl te tajuutte. Lauseita on hankala muodostaa näin aluksi, koitan ilmaista muille sen johtuvan todennäköisesti nimenomaan kaiken välittömyydestä - yleensä lauseet voi pohtia jälkeenpäin. Olen täysin juurtunut nykyhetkeen.
"Mitä se on kun softa ottaa hardista tehokkaammin käyttöön?"
"En kyllä tiedä termiä, mutta ymmärrän analogian."
Kahlaamme valtaisaa, ICO:n tai Shadow of the Colossuksen muistuttavaa peltoa eteenpäin. Azazul sulaa nurmikkoon näkökenttäni reunalla.
"Me voidaan tehdä aika pitkälti mitä vaan."
"Jep."
"Can...se on outo ilmaus. Se ei viittaa siihen että me oltais kykeneviä, vaan siihen että meidän on mahdollista tehdä jotain koska ympäröivä maailma mahdollistaa sen. Me ollaan kykeneviä, ja me voidaan. Wou. Cancancancan."
"Can a match box? No, but a tin can."
Gabriel asettuu istumaan polulle, jota pitkin meidän oli kaiketi tarkoitus kulkea.
"Polun blokkaa hämmentävä sammakon näköinen tietäjä. Jos tää olis tylsästi suunniteltu semi-3D-seikkailupeli, sä olisit mulle ylitsepääsemätön este, mutta HAHAA, EIPÄS OLEKAAN."
"Mulle tuli enemmän mieleen, että sä oisit joku profeetta joka esittäisi arvoituksen, ja sitten meidän pitäisi vastata että päästään eteenpäin.
"Mä kelasin tota samaa, mutta jätin sen sanomatta koska tiesin että se tulisi kaikille mieleen ja olisi täten ilmiselvää!"
"Musta ois kiva jos sulla olis enemmän sellanen profeetan rooli noinniiku trippivahtina."
"Mä oon paimen, mä paimennan teitä ettei lampaat juokse suden suuhun."
"Mut kelaa sit ku lammas on sen verran fiksu että tajuaa itse olla juoksematta suden suuhun. Wou, kelatkaa. Yksin trippaaminen tekee Jeesuksen tarpeettomaksi!"
Harhailemme metsään ja löydämme hauskan kyltin ja lisää polkuja. Isken jatkuvasti takaraivoani kämmenellä, olen ällikällä lyöty.
"Tää on niiku semmonen ele, että jumaliste. Raavin päätä. Sellanen kalju puuseppä joka pohtii, että mitä pitäis tehdä. 'Mulla ois tässä saatana nauloja ja lautoja mutta empä kyllä tiijä'. Ja sit sil on esiliina....siis ei sellanen kukallinen."
"Vaan nahkainen."
"Ja se on sen alla alasti."
"Ja se esiliina on verinen."
"Siinä on Pinokkion verta!"
Nauran enemmän kuin koskaan. Ei pysty enempää. Ei voi!
Menemme hengailemaan pienelle kukkulalle. "Köyhän miehen Purple Pills -video", toteamme. Pelto on kaunis.
"On hyvä tämä, tämä on hyvä."
"Nyt se löytyi, jumalauta!"
Tungen kuivunutta, ällöttävää heinänkortta nenään.
"Tuntuuko susta että sä olet taantunut jotain 18 vuotta taaksepäin?"
"Ei, mä olen edistynyt. Edistyksen vektori on vaan kääntynyt toiseen suuntaan kuin normaalisti, ehkä."
"Vektoria on kai vähän vaikee vetää taaksepäin?"
"No eikä, siis tää on edistyksen vektori. Se on aina edistystä, mutta nyt se vaan tapahtuu eri suuntaan, mutta se on silti edistystä, sillä se on EDISTYKSEN VEKTORI."
"Nii siis, toi taantuminen viittas siihen, että jossain siinä iässä on just se vaihe kun tunkee kaikkee mahollista suuhun ja nenään."
"...ai, musta tuntuu että meillä oli nyt kommunikaatiokatko. Siis eikö susta tunnu jollain tavella lapseks taantuneelta?"
"Taantunut on negatiivinen sana."
"Tarkoitan nimenomaan hyvää taantumista."
"Nojoo."
Kommunikaatiokatkokset ovat hankalia. Samoin se, miten pitkälle voi olettaa, että muut tajusivat saman. Ei kuitenkaan tahdo höpöttää ja selittää jatkuvasti, ja liika kyseleminen on vain typerää. Apua, miten pitkälle voi luottaa siihen, että kaikki tajuaa sanomattakin? Mindfuck!
Suunnittelemme kulkevamme aution oloiselle talolle päin.
"Musta tuntuu että meidän ei kannata mennä tonne, sinne meni ihmisiä."
"Mekin ollaan ihmisiä, eli mekin mennään sinne. Human see, human do!"
Pohdin vektoreita ja saavuttamista. Tuntuu, että lähes kaikissa pyrkimyksissä on järkevintä asettaa tavoite suoraan niin pitkälle on tarkoituskin, eikä niihin pieniin asioihin, joita isompi tavoite vaatii. Jos tekee miljoona pientä suuntavektoria, on matka perille hirveän hidas kaikkine välietappeineen, koska kiihdytys pitää joka etapilla aloittaa alusta. Kun on yksi piste, johon pyrkii, ei vauhdin kiihtyminen lopu missään vaiheessa ja kaiken olennaiseen kyllä löytää, saavuttaa ja tajuaa siinä sivussa.
"Mutta onko se järkevä tavoite?"
"No jos siihen tavoitteeseen pyritään, niin...mitä hittoa, tietysti. Nyt puhutaan siitä, että jos pyrkii johonkin, kannattaa pyrkiä siihen eikä...pieniin osiin siitä."
Lähdemme takaisin.
"Mun hiha on rikki. Sit se menee aina tälleen."
"Hihi! Scott McCloud puhui kirjassaan "Sarjakuva, näkymätön taide" - eli "Understanding Comics", jälleen hyvä suomennos..."
"Haha!"
"...siitä, miten lapset käyttää sarjakuvia kun ne ei osaa muodostaa lauseita. Niiku Show & Tell -jutuissa, mitä jenkeissä on kai paljon enemmän ku täällä. Sillee "kattokaa, tässä on Saku, Saku on sammakko, sit se osaa niiku tällee hypätä. Hyppää, Saku, hyppää...Saku? Saku?! Saku hengitä! SAKU!!! SAKU!!! SAKUUUUU!!!""
"..."
"Nii, ja toi oli vähän niiku sitä. Se on hauskaa."
"Tuntuuko susta Azazul, että voitaisiin keittää teetä?"
"No enkä pyllä paheksuisi yhtään."
"Teidän ois pitänyt ottaa takit mukaan."
"Mutta jos me oltais otettu, me oltais vieläkin tuolla sisällä koska me oltais päädytty lopulta pakkaamaan mukaan kaikkee mahdollista. Sit me oltais silleen "kerrohan meille Gabriel nyt se mahtava juttu liittyen maailmankaikkeuteen, se juttu joka me tajuttiin tässä kun pakkailtiin ja jumahdettiin näihin nojatuoleihin ja jätettiin tekemättä yks vitun mahtava retki kukkuloille, ja sen sijaan hengattiin täällä omassa kvanttiuniversumissamme", saatana!"
Laitan Don Johnson Big Bandiä soimaan ja koitan keittää vettä funkisti, mutta se ei onnistu, sillä veden kiehuminen tapahtuu harvemmin tahdissa funkkibiisien kanssa. "Vittu ois siistiä jos tapahtuis", toteamme. Syön ensimmäistä kertaa tänään. Soijarouhekastikkeesta ja riisistä löytyy aivan oma universuminsa, jota sörkin haarukalla suu ällistyksestä ymmyrkäisenä. Päädymme keskustelussa siihen lopputulokseen, että minä ja Azazul emme oikein tee mitään, mitä emme "selvinpäinkin" tekisi. Jos tänne saapuisi joku meidät kaikki tunteva, hän tuskin uskoisi kenenkään oleva hapoissa. Jos hän ei tuntisi ketään, hän olettaisi kaikkien olevan hapoissa. Jos hän tuntisi hapottoman Gabrielin vain ohimennen, hypoteettinen paikallesaapuja luultavasti luulisi hänen olevan hapoissa. Hauskana lisänä: meidät kaikki tunteva hypoteettinen persoona saattaisi päätyä uskomaan olevansa itse hapoissa.
Gabriel ei uskalla syödä hillomunkkia, koska olettaa Azazulin faijan loukkaantuvan tästä. Joo, sillä on varmaan huikeet suunnitelmat!
"Sniff...tuon munkin olin ostanut symboliksi sille päivälle, kun koirani Jeppe kuoli! Tänään oli aikomuksenani syödä se symbolina siitä, että pääsen tuosta muistosta eroon! Mutta EI! Tuska jatkuu! JEPPE! MIKSI KUOLIT!"
Tilanne on täysin hysteerinen, taustalla soi mahtipontisen surullista triphoppia orkesterisämpleillä. Murran hillomunkin ja hieron hilloa naamaani. Azazul tekee hillosta kyyneleet silmiensä alle ja syö munkkia murheellisesti.
"Sun t-paita on häiritsevä, siinä on reikä ja siitä näkee sun navan."
"No onko toi muka jotenkin irvokasta?"
"On!"
"Mua ei häiritse yhtään! Ei tässä oo mitään erikoista. Paita on irvokas vasta sitten ku...sitten ku siinä on...siinä on.. ainaki... TÄN kokonen reikä!"
Revin paitaan oikeasti aika irvokkaan reiän. Onneksi otin toisen mukaan.
Puhelin soi. "Moi, oon hapoissa." Blablabla.
Saan tekstiviestin. Soitan. Blabledibla.
Lähdemme Helsinkiin. Pohdin, mitä hauskoja pseudonyymejä keksisin ystävilleni, kun kirjoitan tästä Vaulttiin. Metafutuuri! Gabriel toteaa, että tuntee joskus hirveää halua siittää, ja sitten katkeroituu, kun onkin nainen. Itse katkeroidun, kun minulla ei ole kivoja tissejä enkä voi olla hotti nainen. Ei ole reilu maailma, ei.
Gabriel saa kiinni puusta putoavan lehden - uskomatonta. Ei noin vaan tapahdu, ei edes vahingossa kun lehti lentää hiuksiin. "Sä teit just Jumalan tarpeettomaks. Jeesuskin meni jo. Ollaan kyllä hyviä."
Rajasaaressa ei sitten ollutkaan mitään mielenkiintoista. Pyh, pah. Päädymme istumaan koirapuistoon. Ihmettelen, kuinka pitkälle voi ihmisen metakognitio jatkua, tai kuinka pitkälle voi mikään yhtä hassu jatkua (kuten esim. edellämainittu hiljaa pysyminen). Tiedostamisen tiedostamisen tiedostamisen tiedostamisen tiedostamisen tiedostaminen kuulostaa ihan järkevältä, mutta kuinka pitkälle ihminen pystyy jatkamaan ennen kuin vaikka ihan huomaamattaan tekee lenkin ja palaa edelliseen tiedostamiseen, jatkamatta oikeasti eteenpäin?
ARGH, METAKOGNITIO HAJOTTAA AIVONI.
Jossain olisi psykebileet, mutta ne maksavat 20e. Taskunpohjalta löytyy kahden euron kolikko ja kymmenen senttiä. Palaamme pitkän seikkailun jälkeen takaisin Azazulin kämpille.
"Tietotekniikka on kyllä hiton siistiä, se vaan kehittyy!"
"Joo, neurolinkki ois kiva."
"Joo, panostakaa tieteilijät siihen plox."
"Siinähän ollaan jo aika pitkällä. Yks tyyppi voi liikuttaa hiirtä aivoillaan."
"Kelatkaa sit ku tulee mahdolliseksi tuoda suoraan päässänsä soivat musiikilliset ideat ääniaalloksi. Syntyy ihan kokonaan uusi musiikillisen ilmaisun muoto. Sitten jonain päivänä joku äijä ilmoittaa, että hei, onhan se ihan siistiä että saa biisit päästänsä nauhalle, mutta nää teidän tuotokset on ihan vitun kaoottista paskaa, kyllä siinä pitäisi jonkun verran keskittyä. Sitten se luo jonkun ihan täysin uuden tyylisuunnan, mutta sitä pidetään dogmaattisena kusipäänä. Vasta 50 vuotta sen kuoleman jälkeen ihmiskunta tajuaa, mikä nero se oli."
"Kello on vasta jotain yks. Me otettiin happo puol kolmelta...ei helvetti, 12 tuntia on ohi vasta puol kolmelta yöllä!"
Juon mehua. Olen väsynyt. Gabriel ja Azazul kuuntelevat Ultra Brata. Menemme nukkumaan.
----
Etni. Aika paljon jäi varmaan sanomatta, jonkunverran unohtui. Loppuvaiheilla iski pieni ahdistus siitä, että "onko tää nyt HYÖDYLLISTÄ vai pelkkää sekoilua", mutta jälkeenpäin kelattuna tämä oli täysin turhaa. Kokemus oli erilainen kuin ensimmäinen, mutta kuitenkin tuli opittua, pohdittua ja pidettyä hauskaa. Sain kuvallisia inspiraatioita, ja oudoista tilantunnuista musiikillisiakin - vaikka nyt tuntuukin, ettei musisointi oikein etene. Kyllä se siitä. KAIKKEE.
Minä, Hadriel Nuija sekä edellisesta tarinastani tutut söpömpi trippivahti Gabriel Sapeli ja se toinen trippivahti Azazul Tikari keräännymme jälleen viimeksi mainitun talolle. Laput kiskotaan pakkasesta ja minä ja Azazul skoolaamme. Vartin ajan kävelemme ympäriinsä epämukavat pahvinpalat kielten alla, kommunikoiden safkaa keittelevän Gabrielin kanssa ynähdyksin. Olo on kirkas. En ole syönyt mitään, eikä ole edes nälkä. Olen huomattavasti rauhallisempi kuin viimeksi, stressi on tiessään. Ehdotan Azazulille Super Paper Mario -audiovisuaaliviihdespektaakkelin parissa puuhastelua.
Leuka vääntyilee. Painun keittiöön. Azazul ja Gabriel tulevat syömään, tai jotain. Nauran ja vääntelen itseäni. Kädethän vääntyvät mitä ihmeellisimpiin asentoihin, huimaa! Kehon kontrolli on yleisesti parempi, mikään ei tärise, mikään ei ole epävakaata.
Ozric Tentacles soimaan. Istahdan olohuoneeseen nahkaiselle tuolintapaiselle ja vääntelen käsiäni ympärilleni. Azazul makaa sohvalla, sanoo pyrkivänsä poistamaan tensiot ja muun oheistoiminnan, jotta tässä "olisi jotain järkeäkin". Laitan silmät kiinni ja pidän naamastani kiinni. Näykin hampailla käden reunaa. Olen gargoili! Hampaistani muodostuu spiraali, ei visuaalista vaan fyysinen. Fysiaali? Kehonkuva hajoilee, mutta ei ahdistavasti, pikemminkin vapauttavasti. Olo on laaja. Tuntuu kuin havainnoisin tilaa paljon kirkkaammin.
Valun lattialle hyvin luontevasti. Mieleeni palaa viime tripin epäselvä fiilis, jota osaisin kuvailla lähinnä astraaliseksi nuorallatanssimiseksi - paitsi että naru on pystysuora, jos nyt ihmeellisissä kosmisissa fraktaalipsykedeliaulottuvuuskieputuksissa on suuntia. Tuntuu kuin trippi ja tietyllä tavalla elämä yleisesti olisi tietynlaisen "punaisen langan" ympärillä tanssimista, aina välillä lähempänä, aina välillä kauempana, äärimmäisen hektisesti. Aina välillä on tajuamassa jotain, aina välillä saa jotain suurta maistiaista siitä, millaista olisi olla tasan tarkkaan keskellä, mutta sinne ei kuitenkaan koskaan pääse ("paitsi ehkä DMT:llä?").
Tajuaminen on x, ja x saavuttaa ääretöntä. x lim ääretön. Se ei koskaan saavu sinne, mutta saavuttaa. Pohdin eilen kohtaamiani Hare Krishna -tyyppejä ja visualisoin miljoonakätisen ja -naamaisen krishnan hengaamaan Langan ympärillä. "Eipä siinä kai mitään, jos sille haluaa antaa sellasen nimen".
Minä olen kalansilmälinssi. Kaikki on niin laajaa.
Pohdin Absoluuttisen Pystysuoran Viivan tai Suuren Valkoisen Pisteen olevan aika yleisiä kuvauksia jonkinlaiselle suurelle ykseydelle. Miksi ne hohtavat aina puhdasta, valkoista valoa? Miksi? Ei ihmisen silmät ole niin merkityksellisiä. Miksi valkoinen? Miksei musta? Piirrän lehtiöön havainnollistavan kuvan Mustasta Langasta.
Kelailen Azazulin keskittymistä kontrolliin. Menen nojatuoliin ja visualisoin silmät kiinni suuren taiteilijaneuron tuolissaan. Taiteilijan päähän imeytyy hänen taustaltaan Psykedelia, jonka taiteilija sitten kanavoi purskahtamaan mustekynän kärjestä irvokkaita kasvoja ja raajoja tihkuvana, hilpeän värisenä kaasumaisen fraktaalioksennuksen tuhahduksena ja jättämään paperille just absoluuttisesti tietynlaisen jäljen, imeytyen sitten kammottavasti kirkuen ja nopeasti takaisin maagiseen mustekynään. Wou.
Koitan olla ääntelehtimättä liikaa, etten häiritsisi Azazulia. Gabriel tahtoo kommunikoida kanssani. En tiedä, mitä silmäluomieni ulkopuolella on tapahtunut pitkään aikaan. Gabriel on siirtynyt istumaan huoneen toiselle puolelle. Varjot lattialla aaltoilevat ja väreilevät. Viestin Gabrielille lehtiön avulla, että huone hymyilee kanssamme.
Azazul nousee, kertoo koittaneensa muuttaa Ozriccien kappaleet jonkinlaisiksi tunneleiksi. Kommunikaatio on hauskaa. Yritämme kovasti lähteä ulos. Sitten lähdemme.
-
"Jumalauta, ei jumalauta"
"Mitä?"
"No puut venyy, haha!"
Lennän jälleen kerran portaat alas.
"Täällä on tilaa. Paljon."
"Joo. Eka ajatus mikä tuli, oli 'iso'."
"Nyt tekee mieli pyydystää lehtiä."
"Niin kyl tekee".
Ryntään puusta tippuvan lehden perään ikuisuuden kestävässä sekunnissa ja lennän sulavasti nurmikolle.
"Kas, löysit turpeen!"
Nauran.
Hengaamme pihalla määrittelemättömän ajan, kunnes pääsemme lopulta lähtemään. Suunnistamme edelliseltä reissulta tutulle pellolle, ja tunnelma on maaginen. Maailman värähtelytaajuus on normaalia mukavampi, DC offset on poistettu, kaikki on tässä ja nyt, preesens, piano on viritetty...kyl te tajuutte. Lauseita on hankala muodostaa näin aluksi, koitan ilmaista muille sen johtuvan todennäköisesti nimenomaan kaiken välittömyydestä - yleensä lauseet voi pohtia jälkeenpäin. Olen täysin juurtunut nykyhetkeen.
"Mitä se on kun softa ottaa hardista tehokkaammin käyttöön?"
"En kyllä tiedä termiä, mutta ymmärrän analogian."
Kahlaamme valtaisaa, ICO:n tai Shadow of the Colossuksen muistuttavaa peltoa eteenpäin. Azazul sulaa nurmikkoon näkökenttäni reunalla.
"Me voidaan tehdä aika pitkälti mitä vaan."
"Jep."
"Can...se on outo ilmaus. Se ei viittaa siihen että me oltais kykeneviä, vaan siihen että meidän on mahdollista tehdä jotain koska ympäröivä maailma mahdollistaa sen. Me ollaan kykeneviä, ja me voidaan. Wou. Cancancancan."
"Can a match box? No, but a tin can."
Gabriel asettuu istumaan polulle, jota pitkin meidän oli kaiketi tarkoitus kulkea.
"Polun blokkaa hämmentävä sammakon näköinen tietäjä. Jos tää olis tylsästi suunniteltu semi-3D-seikkailupeli, sä olisit mulle ylitsepääsemätön este, mutta HAHAA, EIPÄS OLEKAAN."
"Mulle tuli enemmän mieleen, että sä oisit joku profeetta joka esittäisi arvoituksen, ja sitten meidän pitäisi vastata että päästään eteenpäin.
"Mä kelasin tota samaa, mutta jätin sen sanomatta koska tiesin että se tulisi kaikille mieleen ja olisi täten ilmiselvää!"
"Musta ois kiva jos sulla olis enemmän sellanen profeetan rooli noinniiku trippivahtina."
"Mä oon paimen, mä paimennan teitä ettei lampaat juokse suden suuhun."
"Mut kelaa sit ku lammas on sen verran fiksu että tajuaa itse olla juoksematta suden suuhun. Wou, kelatkaa. Yksin trippaaminen tekee Jeesuksen tarpeettomaksi!"
Harhailemme metsään ja löydämme hauskan kyltin ja lisää polkuja. Isken jatkuvasti takaraivoani kämmenellä, olen ällikällä lyöty.
"Tää on niiku semmonen ele, että jumaliste. Raavin päätä. Sellanen kalju puuseppä joka pohtii, että mitä pitäis tehdä. 'Mulla ois tässä saatana nauloja ja lautoja mutta empä kyllä tiijä'. Ja sit sil on esiliina....siis ei sellanen kukallinen."
"Vaan nahkainen."
"Ja se on sen alla alasti."
"Ja se esiliina on verinen."
"Siinä on Pinokkion verta!"
Nauran enemmän kuin koskaan. Ei pysty enempää. Ei voi!
Menemme hengailemaan pienelle kukkulalle. "Köyhän miehen Purple Pills -video", toteamme. Pelto on kaunis.
"On hyvä tämä, tämä on hyvä."
"Nyt se löytyi, jumalauta!"
Tungen kuivunutta, ällöttävää heinänkortta nenään.
"Tuntuuko susta että sä olet taantunut jotain 18 vuotta taaksepäin?"
"Ei, mä olen edistynyt. Edistyksen vektori on vaan kääntynyt toiseen suuntaan kuin normaalisti, ehkä."
"Vektoria on kai vähän vaikee vetää taaksepäin?"
"No eikä, siis tää on edistyksen vektori. Se on aina edistystä, mutta nyt se vaan tapahtuu eri suuntaan, mutta se on silti edistystä, sillä se on EDISTYKSEN VEKTORI."
"Nii siis, toi taantuminen viittas siihen, että jossain siinä iässä on just se vaihe kun tunkee kaikkee mahollista suuhun ja nenään."
"...ai, musta tuntuu että meillä oli nyt kommunikaatiokatko. Siis eikö susta tunnu jollain tavella lapseks taantuneelta?"
"Taantunut on negatiivinen sana."
"Tarkoitan nimenomaan hyvää taantumista."
"Nojoo."
Kommunikaatiokatkokset ovat hankalia. Samoin se, miten pitkälle voi olettaa, että muut tajusivat saman. Ei kuitenkaan tahdo höpöttää ja selittää jatkuvasti, ja liika kyseleminen on vain typerää. Apua, miten pitkälle voi luottaa siihen, että kaikki tajuaa sanomattakin? Mindfuck!
Suunnittelemme kulkevamme aution oloiselle talolle päin.
"Musta tuntuu että meidän ei kannata mennä tonne, sinne meni ihmisiä."
"Mekin ollaan ihmisiä, eli mekin mennään sinne. Human see, human do!"
Pohdin vektoreita ja saavuttamista. Tuntuu, että lähes kaikissa pyrkimyksissä on järkevintä asettaa tavoite suoraan niin pitkälle on tarkoituskin, eikä niihin pieniin asioihin, joita isompi tavoite vaatii. Jos tekee miljoona pientä suuntavektoria, on matka perille hirveän hidas kaikkine välietappeineen, koska kiihdytys pitää joka etapilla aloittaa alusta. Kun on yksi piste, johon pyrkii, ei vauhdin kiihtyminen lopu missään vaiheessa ja kaiken olennaiseen kyllä löytää, saavuttaa ja tajuaa siinä sivussa.
"Mutta onko se järkevä tavoite?"
"No jos siihen tavoitteeseen pyritään, niin...mitä hittoa, tietysti. Nyt puhutaan siitä, että jos pyrkii johonkin, kannattaa pyrkiä siihen eikä...pieniin osiin siitä."
Lähdemme takaisin.
"Mun hiha on rikki. Sit se menee aina tälleen."
"Hihi! Scott McCloud puhui kirjassaan "Sarjakuva, näkymätön taide" - eli "Understanding Comics", jälleen hyvä suomennos..."
"Haha!"
"...siitä, miten lapset käyttää sarjakuvia kun ne ei osaa muodostaa lauseita. Niiku Show & Tell -jutuissa, mitä jenkeissä on kai paljon enemmän ku täällä. Sillee "kattokaa, tässä on Saku, Saku on sammakko, sit se osaa niiku tällee hypätä. Hyppää, Saku, hyppää...Saku? Saku?! Saku hengitä! SAKU!!! SAKU!!! SAKUUUUU!!!""
"..."
"Nii, ja toi oli vähän niiku sitä. Se on hauskaa."
"Tuntuuko susta Azazul, että voitaisiin keittää teetä?"
"No enkä pyllä paheksuisi yhtään."
"Teidän ois pitänyt ottaa takit mukaan."
"Mutta jos me oltais otettu, me oltais vieläkin tuolla sisällä koska me oltais päädytty lopulta pakkaamaan mukaan kaikkee mahdollista. Sit me oltais silleen "kerrohan meille Gabriel nyt se mahtava juttu liittyen maailmankaikkeuteen, se juttu joka me tajuttiin tässä kun pakkailtiin ja jumahdettiin näihin nojatuoleihin ja jätettiin tekemättä yks vitun mahtava retki kukkuloille, ja sen sijaan hengattiin täällä omassa kvanttiuniversumissamme", saatana!"
Laitan Don Johnson Big Bandiä soimaan ja koitan keittää vettä funkisti, mutta se ei onnistu, sillä veden kiehuminen tapahtuu harvemmin tahdissa funkkibiisien kanssa. "Vittu ois siistiä jos tapahtuis", toteamme. Syön ensimmäistä kertaa tänään. Soijarouhekastikkeesta ja riisistä löytyy aivan oma universuminsa, jota sörkin haarukalla suu ällistyksestä ymmyrkäisenä. Päädymme keskustelussa siihen lopputulokseen, että minä ja Azazul emme oikein tee mitään, mitä emme "selvinpäinkin" tekisi. Jos tänne saapuisi joku meidät kaikki tunteva, hän tuskin uskoisi kenenkään oleva hapoissa. Jos hän ei tuntisi ketään, hän olettaisi kaikkien olevan hapoissa. Jos hän tuntisi hapottoman Gabrielin vain ohimennen, hypoteettinen paikallesaapuja luultavasti luulisi hänen olevan hapoissa. Hauskana lisänä: meidät kaikki tunteva hypoteettinen persoona saattaisi päätyä uskomaan olevansa itse hapoissa.
Gabriel ei uskalla syödä hillomunkkia, koska olettaa Azazulin faijan loukkaantuvan tästä. Joo, sillä on varmaan huikeet suunnitelmat!
"Sniff...tuon munkin olin ostanut symboliksi sille päivälle, kun koirani Jeppe kuoli! Tänään oli aikomuksenani syödä se symbolina siitä, että pääsen tuosta muistosta eroon! Mutta EI! Tuska jatkuu! JEPPE! MIKSI KUOLIT!"
Tilanne on täysin hysteerinen, taustalla soi mahtipontisen surullista triphoppia orkesterisämpleillä. Murran hillomunkin ja hieron hilloa naamaani. Azazul tekee hillosta kyyneleet silmiensä alle ja syö munkkia murheellisesti.
"Sun t-paita on häiritsevä, siinä on reikä ja siitä näkee sun navan."
"No onko toi muka jotenkin irvokasta?"
"On!"
"Mua ei häiritse yhtään! Ei tässä oo mitään erikoista. Paita on irvokas vasta sitten ku...sitten ku siinä on...siinä on.. ainaki... TÄN kokonen reikä!"
Revin paitaan oikeasti aika irvokkaan reiän. Onneksi otin toisen mukaan.
Puhelin soi. "Moi, oon hapoissa." Blablabla.
Saan tekstiviestin. Soitan. Blabledibla.
Lähdemme Helsinkiin. Pohdin, mitä hauskoja pseudonyymejä keksisin ystävilleni, kun kirjoitan tästä Vaulttiin. Metafutuuri! Gabriel toteaa, että tuntee joskus hirveää halua siittää, ja sitten katkeroituu, kun onkin nainen. Itse katkeroidun, kun minulla ei ole kivoja tissejä enkä voi olla hotti nainen. Ei ole reilu maailma, ei.
Gabriel saa kiinni puusta putoavan lehden - uskomatonta. Ei noin vaan tapahdu, ei edes vahingossa kun lehti lentää hiuksiin. "Sä teit just Jumalan tarpeettomaks. Jeesuskin meni jo. Ollaan kyllä hyviä."
Rajasaaressa ei sitten ollutkaan mitään mielenkiintoista. Pyh, pah. Päädymme istumaan koirapuistoon. Ihmettelen, kuinka pitkälle voi ihmisen metakognitio jatkua, tai kuinka pitkälle voi mikään yhtä hassu jatkua (kuten esim. edellämainittu hiljaa pysyminen). Tiedostamisen tiedostamisen tiedostamisen tiedostamisen tiedostamisen tiedostaminen kuulostaa ihan järkevältä, mutta kuinka pitkälle ihminen pystyy jatkamaan ennen kuin vaikka ihan huomaamattaan tekee lenkin ja palaa edelliseen tiedostamiseen, jatkamatta oikeasti eteenpäin?
ARGH, METAKOGNITIO HAJOTTAA AIVONI.
Jossain olisi psykebileet, mutta ne maksavat 20e. Taskunpohjalta löytyy kahden euron kolikko ja kymmenen senttiä. Palaamme pitkän seikkailun jälkeen takaisin Azazulin kämpille.
"Tietotekniikka on kyllä hiton siistiä, se vaan kehittyy!"
"Joo, neurolinkki ois kiva."
"Joo, panostakaa tieteilijät siihen plox."
"Siinähän ollaan jo aika pitkällä. Yks tyyppi voi liikuttaa hiirtä aivoillaan."
"Kelatkaa sit ku tulee mahdolliseksi tuoda suoraan päässänsä soivat musiikilliset ideat ääniaalloksi. Syntyy ihan kokonaan uusi musiikillisen ilmaisun muoto. Sitten jonain päivänä joku äijä ilmoittaa, että hei, onhan se ihan siistiä että saa biisit päästänsä nauhalle, mutta nää teidän tuotokset on ihan vitun kaoottista paskaa, kyllä siinä pitäisi jonkun verran keskittyä. Sitten se luo jonkun ihan täysin uuden tyylisuunnan, mutta sitä pidetään dogmaattisena kusipäänä. Vasta 50 vuotta sen kuoleman jälkeen ihmiskunta tajuaa, mikä nero se oli."
"Kello on vasta jotain yks. Me otettiin happo puol kolmelta...ei helvetti, 12 tuntia on ohi vasta puol kolmelta yöllä!"
Juon mehua. Olen väsynyt. Gabriel ja Azazul kuuntelevat Ultra Brata. Menemme nukkumaan.
----
Etni. Aika paljon jäi varmaan sanomatta, jonkunverran unohtui. Loppuvaiheilla iski pieni ahdistus siitä, että "onko tää nyt HYÖDYLLISTÄ vai pelkkää sekoilua", mutta jälkeenpäin kelattuna tämä oli täysin turhaa. Kokemus oli erilainen kuin ensimmäinen, mutta kuitenkin tuli opittua, pohdittua ja pidettyä hauskaa. Sain kuvallisia inspiraatioita, ja oudoista tilantunnuista musiikillisiakin - vaikka nyt tuntuukin, ettei musisointi oikein etene. Kyllä se siitä. KAIKKEE.
Mieli on mukava paikka asua.
-
mauseri
- LD50
- Posts: 3674
- Joined: Sat 18 Nov 2006, 18:16
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
todella hyvä tarina! alkoi vaan vituttaa että miksi sitä happoo ei oo osunut kohdalle 10v aikana. varmaan väärät piirit..nyyh..
"Hampaita ei tarvita, metaa ja baariin"
-
Adrenochrome
- Psykonautti
- Posts: 88
- Joined: Mon 14 Jul 2008, 22:48
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Parhaita trippitarinoita mitä olen lukenut. Hauska ja hyvin kerrottu.
All of it was made for you and me cause it just belongs to you and me. So lets take a ride and see whats mine.
-
Ahab
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Hyvin kyllä osaat ja jaksat kertoa tapahtumia. Oli helppo eläytyä. Happo toimii.
-
Aukikco
- OD
- Posts: 1492
- Joined: Wed 29 Aug 2007, 01:42
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Swampthing wrote:"Can...se on outo ilmaus. Se ei viittaa siihen että me oltais kykeneviä, vaan siihen että meidän on mahdollista tehdä jotain koska ympäröivä maailma mahdollistaa sen. Me ollaan kykeneviä, ja me voidaan. Wou. Cancancancan."
"Can a match box? No, but a tin can."

Joo. Mutta oli se hieno stoori taas, mahtavasti kirjoitettu, hauska. Luin sen kuitenkin jo aiemmin enkä siksi osaa sanoa enää mitään kun en tuoreeltaan sillon.
-
Swampthing
- Apteekki
- Posts: 312
- Joined: Tue 13 Nov 2007, 10:43
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Ajatus just olikin että ympäröivä maailma mahdollistaa aika pitkälti kaiken. Mahdollisuudet lim ääretön. Eli joo, kun vaan tekee.Aukikco wrote:Swampthing wrote:"Can...se on outo ilmaus. Se ei viittaa siihen että me oltais kykeneviä, vaan siihen että meidän on mahdollista tehdä jotain koska ympäröivä maailma mahdollistaa sen. Me ollaan kykeneviä, ja me voidaan. Wou. Cancancancan."
"Can a match box? No, but a tin can."
Mieli on mukava paikka asua.
-
Zeke
- Lepakko
- Posts: 233
- Joined: Thu 09 Oct 2008, 22:33
- Location: 02
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Hyvin viihdyttävää tekstiä, miellyttävää luettavaa.
R.I.P Jeppe
R.I.P Jeppe
Älä välitä sun välittäjäaineista, sanoi välittäjä aineista.
-
dredi
- LD50
- Posts: 2160
- Joined: Fri 07 Nov 2008, 01:33
- Location: hyperspace
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Mistä suomessa nykyään saa happoa?
Ei oo hyviä happoja tullu vastaan aikoihin. Ulkomailla kyllä liikkuu enemmän kuin koskaan mutta niitä ei kukaan kehtaa tuoda tänne asti...
Oon vähän kateellinen. Antasin toisen varpaani jos sais jostain hyviä happoja.
Jos sais joskus vedettyä sen thumbprintin niin elämä ois täydellistä.
Ei oo hyviä happoja tullu vastaan aikoihin. Ulkomailla kyllä liikkuu enemmän kuin koskaan mutta niitä ei kukaan kehtaa tuoda tänne asti...
Oon vähän kateellinen. Antasin toisen varpaani jos sais jostain hyviä happoja.
Jos sais joskus vedettyä sen thumbprintin niin elämä ois täydellistä.
PELASTAKAA PIISKUJÄNIKSET!
-
Swampthing
- Apteekki
- Posts: 312
- Joined: Tue 13 Nov 2007, 10:43
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Eihän nää happomme mitään vahvoja lappuja ollut (= kumpikaan trippaajista ei nähnyt VITUN HULLUI VISUAALICLUSTERFUCKEJA), ja saimme nuo oudon sattuman kautta. Emt, ryhdy hipiksi.dredi wrote:Mistä suomessa nykyään saa happoa?
Ei oo hyviä happoja tullu vastaan aikoihin. Ulkomailla kyllä liikkuu enemmän kuin koskaan mutta niitä ei kukaan kehtaa tuoda tänne asti...
Oon vähän kateellinen. Antasin toisen varpaani jos sais jostain hyviä happoja.
Jos sais joskus vedettyä sen thumbprintin niin elämä ois täydellistä.
Vai tarkottaako onko tässä nyt "hyvä happo" = "oikeeta happoa eikä tutkareita"?
Mieli on mukava paikka asua.
-
dredi
- LD50
- Posts: 2160
- Joined: Fri 07 Nov 2008, 01:33
- Location: hyperspace
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Vaikkakin niin. Kunhan on puhdasta happoa ja hyvin säilytetty.
PELASTAKAA PIISKUJÄNIKSET!
-
Swampthing
- Apteekki
- Posts: 312
- Joined: Tue 13 Nov 2007, 10:43
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Rupee hipiks, rupee hipiks, rupee hipiks. Lue sitä Learya ja sillee. Niin se mulla toimi.
Mieli on mukava paikka asua.
-
SAWANISTI
- Apteekki
- Posts: 315
- Joined: Mon 14 Jul 2008, 23:54
- Location: TKU PRISON
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
^
ni johan alkaa happooki sateleen jopa taivaalta..
...bensaahan ne pojat tuli hakemaan...
-
Swampthing
- Apteekki
- Posts: 312
- Joined: Tue 13 Nov 2007, 10:43
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Varsin yksinkertaista, loogista ja toimivaa magiaa: hippi tapaa todennäkösemmin hippejä ja hippi on todennäkösemmin ystävällinen hipille. Jos randomi tulee ostamaan hipiltä happoa, ei hippi välttämättä myy/anna. Olkaa hipeille ystäviä!
Mieli on mukava paikka asua.
-
Kalavale
- Apteekki
- Posts: 468
- Joined: Fri 16 Jun 2006, 19:55
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Mitä tarkoitat hipillä? Sitä apinaa joka laittaa värikkäät vaatteet ja rastat kun on kerran poltellut savuja, vai ihmistä joka oikeasti uskoo rauhaan ja rakkauteen. Näitä ihmisiä eivät ole ns. stereotyypeiltä näyttävät jannut useinkaan, ollaan niin pihiä ja riistäjää kun on aineista ja muustakin kyse.Swampthing wrote:Varsin yksinkertaista, loogista ja toimivaa magiaa: hippi tapaa todennäkösemmin hippejä ja hippi on todennäkösemmin ystävällinen hipille. Jos randomi tulee ostamaan hipiltä happoa, ei hippi välttämättä myy/anna. Olkaa hipeille ystäviä!
All things are equal, there are no special things.
-
dredi
- LD50
- Posts: 2160
- Joined: Fri 07 Nov 2008, 01:33
- Location: hyperspace
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Joo siis meinaatteko että helpommin saa happoja jos laittaa rastat päähän ja hamppuverkkarit jalkaan?
PELASTAKAA PIISKUJÄNIKSET!
-
tropic
- Apteekki
- Posts: 339
- Joined: Tue 20 Dec 2005, 23:44
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Ainakin tänä kesänä oli pääkaupunkiseudulla kohtalaisen paljon liikkeellä LSD:tä paikoittain. Happoa on myös helppo kuljettaa tai lähettää toisesta maasta esim. Suomeen. Aika yleistähän se on, mutta yleensä taitaa mennä kyllä ihan vaan lähipiiriin tuodut hapot, eikä yleiseen levitykseen. Mikrodottejakin tuntui olevan jatkuvasti saatavilla. Punaisia "Täpliä"dredi wrote:Mistä suomessa nykyään saa happoa?
Ei oo hyviä happoja tullu vastaan aikoihin. Ulkomailla kyllä liikkuu enemmän kuin koskaan mutta niitä ei kukaan kehtaa tuoda tänne asti...
Oon vähän kateellinen. Antasin toisen varpaani jos sais jostain hyviä happoja.
Jos sais joskus vedettyä sen thumbprintin niin elämä ois täydellistä.
Can it be all so simple?
-
Aukikco
- OD
- Posts: 1492
- Joined: Wed 29 Aug 2007, 01:42
-
dredi
- LD50
- Posts: 2160
- Joined: Fri 07 Nov 2008, 01:33
- Location: hyperspace
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Mä elän nykyään niin kuplassa... syön vaan sieniä ja ihmettelen ja nään päiväunia LSD:stä.
PELASTAKAA PIISKUJÄNIKSET!
-
mauseri
- LD50
- Posts: 3674
- Joined: Sat 18 Nov 2006, 18:16
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
hyvin sanottu ja oikeassa oot.Swampthing wrote:Varsin yksinkertaista, loogista ja toimivaa magiaa: hippi tapaa todennäkösemmin hippejä ja hippi on todennäkösemmin ystävällinen hipille. Jos randomi tulee ostamaan hipiltä happoa, ei hippi välttämättä myy/anna. Olkaa hipeille ystäviä!
"Hampaita ei tarvita, metaa ja baariin"
-
Swampthing
- Apteekki
- Posts: 312
- Joined: Tue 13 Nov 2007, 10:43
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Käy metsäbileis ja vallatuil taloil ja ja ja ja ja!Kalavale wrote:Mitä tarkoitat hipillä? Sitä apinaa joka laittaa värikkäät vaatteet ja rastat kun on kerran poltellut savuja, vai ihmistä joka oikeasti uskoo rauhaan ja rakkauteen. Näitä ihmisiä eivät ole ns. stereotyypeiltä näyttävät jannut useinkaan, ollaan niin pihiä ja riistäjää kun on aineista ja muustakin kyse.Swampthing wrote:Varsin yksinkertaista, loogista ja toimivaa magiaa: hippi tapaa todennäkösemmin hippejä ja hippi on todennäkösemmin ystävällinen hipille. Jos randomi tulee ostamaan hipiltä happoa, ei hippi välttämättä myy/anna. Olkaa hipeille ystäviä!
Mieli on mukava paikka asua.
-
13360
- Psykonautti
- Posts: 65
- Joined: Sat 05 Apr 2008, 19:06
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Jännästi ja hienosti kirjoitettu juttu. Oletko joku insinööri tms, aika teknologisesta näkökulmasta jotain osia kirjoitettu. 
-
Swampthing
- Apteekki
- Posts: 312
- Joined: Tue 13 Nov 2007, 10:43
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Lukiolainen vielä, pitkä matikka vaihtelevasti nelosta ja ysiä (vektorit ja todennäköisyyslaskennan ymmärsin hyvin, vittu ne on siistei), fysiikkaa lukenut yhden kurssin, sain kympin. Paljon Wikipediaa ja jännien ihmisten kanssa käytyjä keskusteluja takana, lähinnä.13360 wrote:Jännästi ja hienosti kirjoitettu juttu. Oletko joku insinööri tms, aika teknologisesta näkökulmasta jotain osia kirjoitettu.
Mieli on mukava paikka asua.
-
_FOOL_
- Apteekki
- Posts: 375
- Joined: Mon 03 Sep 2007, 01:58
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Swampthing sä olet tosi lahjakas kirjottaja, mitä en ole aiemmin vaan hoksinu. Et ole kirjailijan uraa miettiny?
Ehkä paras stoori mitä olen koskaan lukenu. Kolahti...
Ehkä paras stoori mitä olen koskaan lukenu. Kolahti...
-
Swampthing
- Apteekki
- Posts: 312
- Joined: Tue 13 Nov 2007, 10:43
Re: Skenaarioita, verbaalivyörytystä ja lisää happoa
Kiitän, FOOL. Hienoa jos tarinat kolisee!
Onhan mulla ollut ties kuinka monta kirjallisen projektin ideaa, mutta harvoin niitä on saanut kovin pitkälle. Tykkään kirjoittaa suunnilleen tän stoorin mittaisia tekstejä milloin mistäkin, sitä jaksaa, ja runoilu on kivaa!
Onhan mulla ollut ties kuinka monta kirjallisen projektin ideaa, mutta harvoin niitä on saanut kovin pitkälle. Tykkään kirjoittaa suunnilleen tän stoorin mittaisia tekstejä milloin mistäkin, sitä jaksaa, ja runoilu on kivaa!
Mieli on mukava paikka asua.
